Aivan uskomattoman vähän sanottavaa. Aivan älyttömän vähän kirjoitettavaa. Pää on tyhjä ja käteni ovat levänneet näppäimistöllä ihan liian kauan. Mikään ei ole typerämpää kuin istua turhaan koneella. Joulu alkaa olla hiljalleen ohi ja Janne huusi juuri viereiseltä sohvalta: ”Ylihuomenna alkaa terveelliset elämäntavat!” Täytyy varmaan nauhoittaa ja kuunteluttaa, kun kaipaan lenkkiseuraa.

Olen sentään päässyt sängystä ylös, vaikka nukuinkin viime yönä 12 tuntia. Tänään olemme hoksanneet, että Kouvola on Suomen kaunein talvikaupunki. Kaikki betoni peittyy lumeen. Harmaa ja valkoinen sopivat hyvin yhteen. Kävimme pyörähtämässä alennusmyynneissä ja oli ihanaa, että toisin kuin Helsingissä, kauppojen asiakaspalvelijat oikeasti puhuvat paljon ja uskaltavat kommentoida. Ostin alusvaatteita ja lumilautakypärän, hyvä saalis.

Olen selaillut edellisjoulujen kuvia läpi. Joulunajan kuvat ovat olleet onnellisia kautta linjan: vuonna 2011 olin ruskeatukkainen ja ruutujakkuinen, 2012 joulun jälkeen olin syksyn reissuista ruskea ja lähdimme pyhien jälkeen heti kolmeksi viikoksi Thaimaahan. Viime vuonna oli juhlavinta kautta aikain, joulu aikuisten kesken. Tänä vuonna oli rauhallista, iloista ja kaikkien iloksi valkoista. Rakkaita ihmisiä riitti ympärillä enemmän kuin milloinkaan ennen, ja ennen perhejoulua oli ystävien joulujuhlat ja näimme pientä kummityttöäkin.

Loppujen lopuksi kaikki joulut ovat aika samanlaisia. Kuusenkoristeita, kinkkua ja saunassa lyhyemmät löylyt kuin ollaan uhkailtu. Niin ihanaa kuin koko marras-joulukuun aika onkin, ei joulua jaksaisi kuin kerran vuoteen, onhan se aikamoista temmellystä. Itse ainakin kaipaan rutiineja: pientä pakkoa nousta sängystä ja ihan tavallista ruokaa. Töitä en kuitenkaan vielä kaipaa, sen verran tiiviisti olen ollut työpöydän ääressä koko syksyn. Lomailen mielelläni loman loppuun ja palaan arjen kiemuroihin kun aika on.

 Pian luvassa leffailtaa. Jäätelöä ja taukoa jouluruuista. Glögiä menee vielä, samoin piparkakut ja homejuusto. Oikeastaan aika kiva, että joulun turvana on vielä ainakin huomeninen sunnuntai.

– Henriikka