Vanhenen uudessa paidassa

Minulla ja ystävilläni on sellainen tapa, että heti kun joku meistä hankkii uuden vaatekappaleen, niin muut alkavat varata jonosta paikkoja. 
”Oon ensimmäinen jonossa tuohon nahkatakkiin!”
”Mä oon sitten toisena!”
Älytöntä tai ei, niin mukavaa ainakin. Totta kai sitä voi jonotusjärjestystä poikkeussäännöistä soveltaa, eikä lempparit siirry ensimmäiseltä omistajalta mihinkään, mutta kyllä ne jonojärjestykset mielessä pysyvät. Eräänä kauniina syksyisenä päivänä havaitsin ystäväni Miran luota maailman kauneimman villapaidan. Ilmoitin samantien olevani Tampereen kirpputorilöytöön jonon ensimmäisenä. Mira varoitteli, että on tuskin luopumassa siitä ihan hetkeen ja tyydyin kohtalooni.
Tänä maanantaina sain kuitenkin myöhästyneen synttärilahjan kyseiseltä jonosysteemi-kaveriporukalta, ja kuinka ollakaan: paketista paljastui unelmieni villapaita. Tässä paidassa vanhenen ilolla.
Jos nyt oikein ymmärrän, niin villapaidassa on koirien kuvia. Erittäin epämääräisestihän ne tuossa paidassa juoksentelevat (ehkä jopa sellainen Hopeanuoli-taistelu?), mutta lähikuvasta erottaa kuvion. Villapaidan kanssa yhdistin lähiviikkojen lemppareiksi nousseet vanhat Levikset, ihanan ihanan siniset. Ja ettei nykyajasta jäisi edes pieniä rippeitä, niin nenälle nousivat suuret silmälasit: tosin ne ovat kyllä 2010-luvun antia Hennesiltä. 
Hiuksille kokeilin jotain uutta pitkästä aikaa ja sivuletti osoittautui sopivan leikkisäksi ja rennoksi (miten nämä kaksi adjektiivia ovatkin jokaisen asun juttu? Kolmas on ”homssuinen”.) Tupeeraus, lakka, sitten löysästi palmikoitu. Siinä se. Irtoilevat hiukset ja sinne tänne tökätyt pinnit kuuluvat asiaan.

Hou-hou-hou, joulu tulee ja hiljalleen fiilis alkaa valua päälaelta alas varpaisiin. 
Sellainen leikkisä, rento ja homssuinen olo haha.
Onneksi joululoman saa viettää villapaidassa, minua ei ehkä saa irti tästä lempparista.
Henriikka 
villapaita, kengät, farkut/kirpputori, toppi/Gina Tricot, silmälasit/H&M

10 kommenttia

  1. karo 20.12.2012

    täydellinen paita ja ihana sinä !

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Kiitos Karo. Uudessa paidassa on astetta helpompi olla täydellinen.

      Vastaa
  2. indie by heart 21.12.2012

    Aww suloinen villapuseromekkonen ! Meillä on kans vähän samanlaisia jonotussysteemejä, mutta niistä ekana tuli kyllä mieleen vaan meiän asunto :D Muutamakin on jo ilmottanut tulevansa sitten asumaan tähän kunhan me muutetaan ! ps. Iloista, leikkisän rentoa ja ihan luvan kanssa vähän homssuista Joulun odotusta ! ^^ – Satu

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Mekoksi sitä voisi todellakin tässä tapauksessa kutsua.

      Haha, teillä taitaa olla aikamoisen hieno asunto. Meidän asuntojonossa on vain yksi ilmoittautunut :–)

      Vastaa
  3. Anonymous 21.12.2012

    love your style!

    Vastaa
  4. Mi Mi Mendine 21.12.2012

    Olet liian suloinen! <3

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Voiko sellainen olla? Oon vähän hömpsähtänyt ehkä.

      Vastaa
  5. Kahvitahra 26.12.2012

    Ihana on kyllä tuo paita! Hyvät värit. Näillä keleillä tuohon on varmasti ihana käpertyä.

    Vastaa
    • Henriikka 26.1.2013

      Ja onneksi se on niin iso, että jalat mahtuu sujauttumaan mytyksi paidan alle. Khih.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.