I KNOW, minä lupasin teille lisää Tuusulaa. Sitä te ette kuitenkaan tule tänään saamaan. En yksinkertaisesti ehtinyt käsitellä kaikkia kirjoituksen kolmeekymmentäneljää kuvaa, joten viivästytän sitä huomiseen.
Ehkä asia ei ole edes niin yksinkertainen. Olisin minä ehtinyt, jos olisin karsinut muusta. Mutta ystävän sydänsurut voittavat minun jaarittelevat blogituotokseni mennen tullen. Jos ystävä kaipaa olkapäätä, olkapäätä hän myös saa.
En myöskään skipannut treenejä enkä toisen ystävän kanssa tehtyä sisustuskierrosta Punavuoressa. Hikoilu ja kauniit kipposet ja kupposet kiinnostivat enemmän kuin Photoshopin salat. Muistin eilen illalla lukemani Saaran kirjoittaman jutun ”Koska huvittaa” ja laitoin ihan ranttaliksi. Hivutin Tuusulan tarinoita huomiselle, keskityin tänään livekohtaamisiin ja siihen, mikä huvitti. Heitin painopalloa Helsinki Core Trainersin seinään ihan raivolla ja palautin kulutetut kalorit onnellisena syödessäni aivan uskomattoman hyvää mango-passion-raakakakkua Andante-kahvilassa Fredrikinkadulla.
Tämän päivän olotilasta kertoo tämä yllä keikkuva video. Uskon videon tunnelman olevan myös vahvasti ensi kesäni tunnelma, ainakin toivon niin. Katsoin pätkän neljä kuukautta sitten sen julkistuksen jälkeen ja itkin. Nyt katsoin sen uudestaan ja itkin taas. Ei sillä, että itku sinänsä olisi mikään mittari, mutta onhan se. Jouduin pysäyttämään sen monesti (videon, en itkua), koska se meni liian syvälle tunteisiin. Mitä elämän palasia! Olin kuuntelemassa joitain viikkoja sitten luentoa, jossa Joel Hypén, yksi videon tekijöistä, kertoi olevansa tästä tuotannosta erityisen ylpeä. Enkä yhtään ihmettele miksi.
Tänään on huvittanut elämä tässä eikä eilisessä. Huomenna taannun viikonlopulle ja kirjoitan ihania muistoja pakomatkalta. Tuusula kyllä pysyy, tämä päivä oli ja meni. Eri hyvä päivä.
-Henriikka
Toi video! Elämä! Ah!
On se hienoa. Elämä. Kesä. Ystävät. Niin moni asia.
Hieman pelotti katsoa video, kun viime aikoina vähän kaikki on itkettänyt, niin iloiset kun surulliset asiat. Ja sitten kävkin niin että videon katsottua aloin hymyilemään leveämmin kuin pitkään aikaan.
No mutta ihanaa! Eikö tuo ollut aivan ihana reaktio? Tsemppiä itkuaikoihin, niitä aina toisinaan riittää.
Mä kans katoin ton videon joskus ”kauan sitten” ja se on kyllä ihan mieletön, mikä tunnelma!
Kylmiä väreitä hrrrrrrrrrrrrrrrr.
Kaunis video, todella kaunis, mutta itselleni niin niin vieras. Kuvailemasi tunteet taitavat herätä eniten samaistumisesta, muistoista joita video nostaa mieleen, niistä omaan elämään kuuluneista hetkistä. Minulle tämä oli jotain jota katsotaan kaukaa, tai elokuvista, ja nimenomaan sellaisista joista en löydä yhtymäkohtia omaan elämään. Tämä ei siksi herätä tunteita juurikaan, korkeintaan pienen piston siinä kaipuussa yhteyteen, joka tässä elämässä on enimmäkseen jäänyt kokematta.
Mutta ei turhia tunteita nekään. <3 Kiitos hienosta ja ajatuksia herättävästä blogista.
Kiitos ajatuksista ja mainiosta kommentista. Mahtavaa kuulla, että blogi on herättänyt ja herättää ajatuksia.
Varmasti on kyse jonkinlaisesta samaistumisesta, että tämä video kolahtaa niin kovaa itselleni. Mutta se kertoo mun mielestä myös yleisesti elämästä ja sen kauneudesta. Hyvistä hetkistä. Kesästä ja ystävistä.