Vapaaehtoistöihin ulkomaille?

Yhteistyössä AIESEC Finland _mg_0371-kopio

Vietin lukion jälkeen välivuotta. En edes tiedä mistä kipinä lähti, mutta jo lukion alkaessa tiesin, etten jatkaisi suoraan opiskelemaan. Vietin välivuottani vapaaehtoistyössä Etiopiassa sekä Ruotsissa, jonka jälkeen muutin Helsinkiin tekemään töitä laitoshuoltajana. Välivuoden päätteeksi lähdin kuukaudeksi ensimmäiselle interraililleni.

Haluaisin rohkaista muitakin kansainvälisten välivuosien tai lyhyempien projektien pariin. Tiedän, että on monia syitä olla tarttumatta tilaisuuksiin: tienaaminen, omaan kotiin muuttaminen, nopea valmistuminen, työelämään siirtyminen… lukemattomia syitä, jotka houkuttelevat jäämään paikoilleen. Elämässä ei ole hetkeä, jolloin ei olisi hyvää syytä jäädä.

Mutta en ole koskaan kuullut kenestäkään, joka harmittelisi aikaansa ulkomailla. Jos nyt saisin päättää, olisin pitänyt välivuoden lukiosta ja yliopistostakin tai ammattikorkeakoulustakin ja lähtenyt vapaaehtoistöihin, vaihtariksi tai ihan vain töihin ulkomaille. Mutta onneksi kaikkea ehtii suunnitella ja toteuttaa aikuisenakin.

_mg_0444-kopio

En tajua, miten olen voinut välttyä kuulemasta järjestöstä nimeltä AIESEC. Viime loppukesästä aloitin hataran googlaamisen aiheesta, kun tuttuni siirtyi heille töihin, ja kiinnostukseni heräsi.

AIESEC on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, joka toimii 126 maassa ja rohkaisee nuoria ihmisiä ottamaan maailmaa haltuun erilaisten projektien avulla. On kyseessä sitten kiinnostus vapaaehtoistyöhön, työharjoitteluun tai välivuoteen, AIESEC:illa on varsin hyviä ja kansainvälisiä vaihtoehtoja.

Suomi on kaiken lisäksi yksi perustajamaista, ja yksi alumneista on rauhanmies Martti Ahtisaari.

Näissä kuvissa syömme yhteistä illallista kuluneen viikon keskiviikkona Helsingin Lönnrotinkadulla, heidän toimistollaan. Saman pöydän ääressä istui lisäkseni muutama muu suomalainen, kaksi jenkkiä ja brasilialainen. Sain tilaisuuden haastatella koko porukkaa ja kysellä kaikki kysymykset, joita minulla oli AIESEC:ista ja koko heidän järjestötoiminnastaan.

_mg_0404-kopio

AIESEC Finland

Tavoitetta kysyessäni sain ylevän, mutta niin tärkeän vastauksen: rauhan saavuttaminen ja ihmiskunnan potentiaalin käyttäminen. Tavoitteeseen pyritään nuorten voimaannuttamisen avulla.

AIESECin toiminta on kokonaan nuorten hallinnoimaa. Sen huomasi jo meidänkin illallispöydässämme. Kyseessä on maailmanlaajuinen verkosto alle 30-vuotiaita, jotka haluavat kehittää itseään ja omia yhteisöjään. Keskeisiä arvoja ovat kansainväliset kysymykset, johtajamisominaisuuksien kehittäminen, kulttuurien ymmärtäminen ja käytännössä oppiminen.

Tiedän, että suomenkielen johtaja-sana on haastava ja kaikuu monien korvissa tosi pelottavalta. Johtajuusominaisuuksien kehittämisellä ei kuitenkaan tarkoiteta mitään valtikka- ja kruunujohtuutta, vaan tuikitärkeitä elämänoppeja, kuten muiden auttaminen ja itsetuntemus.

AIESEC on poliittisesti sitoutumaton organisaatio, mutta heillä on neuvoa-antava status Yhdistyneiden Kansakuntien Sosiaali- ja talousneuvostossa, he ovat YK:n tiedotusosaston yhteistyökumppani, sekä UNESCOn tunnustama.

_mg_0433-kopio_mg_0470-kopio

Mitä AIESEC tekee?

Niin kuin aina, yritin kärttää pöydän ääressä myös konkretiaa: mitä te sitten täällä toimistolla teette, mihin nuoret voivat lähteä vapaaehtoistöihin, mitä he sitten tekevät, kauanko he ovat?

Perustamisesta lähtien ”AIESEC-kokemuksissa” on ollut mukana jo yli miljoona nuorta. Yli 480 000 nuorta on lähtenyt heidän kauttaan vapaaehtoistöihin tai työharjoitteluun. AIESEC:illa on käytännössä eri maissa omat toimijansa, joiden kautta hommaa pyöritetään. Sadat kansainväliset projektit ovat käynnissä koko ajan ja mahdollisuuksia voi selata avoimesti. Projektit kestävät usein 6–8 viikkoa. Suomen toimistolta saa apua, jos ei tiedä mitä etsiä tai hahmota kunnolla, mistä hommasta on kyse.

Henkilökohtaisia kokemuksia kaipaavat voivat lukea esimerkiksi tyttöjen voimaannuttamisesta Ugandassa tai kansainvälisyyskasvatuksesta Perussa. Olen selaillut projekteja läpi silmät: Venäjä kiinnostaa, Indonesia kiinnostaa, Intia kiinnostaa, kaikki kiinnostaa.

Ja jos ulkomaille lähtö ei tunnu omalta, niin projekteja on koko ajan käynnissä myös Suomessa.

_mg_0465-kopio_mg_0471-kopio

Mieletön esimerkki nuoresta rohkeudesta on ylläolevan kuvan Emily Falconer. Vasta 16-vuotias yhdysvaltalainen oli tutustumassa Suomeen äitinsä kanssa ja istui iltaa myös meidän kanssamme. Matkan syy oli kuitenkin poikkeuksellinen ja vaikuttava.

Emily oli lukion ensimmäisen vuoden aikana tutustunut koulussa YK:n kestävän kehityksen 17 tavoitteeseen. Niistä vaikuttuneena hän tarjosi äidillensä ideaa lukion toisen luokan suorittamisesta vaihtoehtoisella tavalla: hän halusi kiertää maailmaa ja tutustua konkreettisesti siihen, miten näitä tavoitteita eri puolilla konkreettisesti tavoitellaan. Koska äiti oli ollut varma, ettei koulu sallisi poikkeusjärjestelyitä, hän pelasi mukana ja lupasi harkita asiaa. Emily oli kuitenkin tosissaan, ja jo parin viikon päästä äiti sai koulun opintosuunnittelijalta puhelun tulla miettimään käytännönjärjestelyjä reissun suhteen. Emily oli tällä välin suunnitellut matkansa kokonaan, valinnut lukion toisen vuoden aineet ideaansa sopiviksi ja valmistellut pitkän slideshown, jolla sai opettajakunnan vakuuttumaan.

Emilyn päättäväisyys teki itseeni ison vaikutuksen. Hän tiesi haluavansa matkustaa heti eikä vasta täysi-ikäisenä, koska tajusi juuri hänen nuoruutensa tekevän projektista ja matkustuksesta spesiaalia. Samalla nuoruus tuo koko projektiin oman näkökulmansa: mitä juuri nuoret voisivat tehdä kestävän kehityksen edistämiseksi.

Emme päässeet parituntisen aikana kovin syvälle siihen, millaisiin tuloksiin Emily oli jo matkansa varrella päätynyt, emmekä erityisen syvällisesti paneutuneet myöskään YK:n tavoitteisiin. Keskustellessa oli kuitenkin päivänselvää, miten hienoa on voida saada mahdollisuus matkustaa, oppia ja vaikuttaa maailman asioihin jo noin nuorena. Jään seurailemaan Emilyn matkoja hänen blogistaan.

_mg_0405-kopio

Emilyn esimerkin ei ollut tarkoitus nostaa rimaa taivaisiin. Kaikista meistä on lähtemään ja tekemään jos haluamme. Sitä paitsi Emilyssä oli kaiken sisun ja rohkauden rinnalla yhtä lailla epävarmuutta ja pelkoakin.

Kun lähdin 18-vuotiaana kolmeksi kuukaudeksi Etiopiaan, en edes tiennyt, kuka olisi minua Addis Abeban lentokentällä vastassa. Sitä vain otettiin ja lähdettiin. Onneksi joku oli vastassa.

Siitä kolmen vuoden päästä lähettäessäni pikkusiskoani Tansaniaan, tajusin miten hurjalta se tuntui. Ja toisaalta ymmärsin samalla, miten vähän hurjaa se kuitenkin on: maailma on lopulta tosi pieni ja kaikki ihmiset ovat sisimmältään ihan samanlaisia.

-Henriikka

9 kommenttia

  1. Tilda 20.11.2016

    Joskus tulee sellanen kumma olo, että vaikka itellä ei oo kaikki niin hyvin kun mahdollista, niin maailma on kaunis ja hyvä paikka silti. Se olo tulee mulle jotenkin aika usein sun blogia lukiessa, tän postauksen takia melkein tuli itku.
    Onnellista, että maailmasta löytyy tälläisiä kaudeudesta muistuttajia.
    Toivon, että alkava viikko olisi sulle hyvä.

    Vastaa
    • Henriikka 25.11.2016

      Mulla tuli tätä kommenttia lukiessa melkein itku. Aivan ihanasti kirjoitettu Tilda. Kiitos miljoonasti. Ei oo ehkä suurempaa kohteliaisuutta kuin se, että on muistuttamassa muille maailman kauneudesta.

      Ihanaa viikonloppua sulle.

      Vastaa
  2. Aisku 21.11.2016

    Hei ihan mahtavan kuulonen järjestö! Sun blogi aina yllättää, ilahduttaa ja liikuttaa. Tämä vielä niin hyvään saumaan, kun etsiskelen välivuoden täytettä. Mitä kautta lähdit vapaaehtoiseksi silloin lukion jälkeen?

    Vastaa
    • Henriikka 25.11.2016

      Vapaaehtoistyöt on musta mitä parhainta välivuoden täytettä, joten suosittelen sullekin. Olin itse Kansanlähetysopiston kv-linjan kautta Etiopiassa ja Ruotsissa.

      Kiitos paljon Aisku :-)

      Vastaa
  3. Stiina 21.11.2016

    Itse vietin osan viime vuoden välivuodestani Islannissa tehden vapaaehtoistöitä ja menin nuorison Allianssin kautta. Mutta miten olen onnistunut missaamaan AIESEC-järjestön ihan kokonaan, vaikka viime vuonna tulikin surffailtua runsaasti erilaisilla sivustoilla, joiden kautta voi hakea vapaaehtoistyöhön.
    Hyvä kuulla sentään nyt, koska kovasti polttelisi lähteä jonnekin taas tekemään vapaaehtoistyötä, mutta opiskelut ne vähän rajoittavat :D

    Vastaa
    • Henriikka 25.11.2016

      Oih, Islannissa vapaaehtoistöissä. Kuulostaa uskomattoman hyvältä.

      Ja hei, nytpä tiedät tästäkin. Voit seuraavalla kerralla pohtia, jospa tää olis reitti, jonka kautta voisi lähteä.

      Vastaa
  4. Riina 23.11.2016

    Mulla on ihan todella ristiriitaiset fiilikset AIESEC:istä. Periaatteessa joo ihan mahtavaa nuorten osallisuutta ja SDG-työ heillä on ihan superia ja jeee jeee. MUTTA 6-8 viikon vapaaehtoistyöprojekteissa on niiiiiiiiiiiiiiin monta riskiä olla hemmetin epäeettistä. Ensimmäinen asia mikä mulle valitettavasti tulee näistä mieleen on se, että valkosia rikkaita nuoria lähetetään kasvamaan kehittyvään maahan niiden vastaanottajamaan ihmisten kustannuksella. Pahimpia tapauksia on kaikki horror-tarinat lastenkotityöstä jossa 18-vuotiaat välivuosilaiset käy lomailemassa pari viikkoa ja sitten läpystä vaihto seuraavaan porukkaan. Vaikka liputankin vapaaehtoistyön puolesta ihan täysin, pitäisi näitä juttuja musta miettiä myös jonkun muun kun sen oman henkilökohtaisen kasvun kautta. Do no harm -periaate ei valitettavasti aina toteudu.

    Ei ollu tarkotus negistellä, kunhan täytyy näitä juttuja työn puolesta pyöritellä päivittäin. Tapasin muuten ton Emilyn ja hänen äidin ihan sattumalta ja vasta jälkikäteen tutustuin tähän projektiin. Aika siisti elämä hänelläkin, toivottavasti saavuttaa myös muuta kuin henkilökohtaista kasvua suhteessa esim lentokilometreihin ;)

    Vastaa
    • Henriikka 25.11.2016

      Moikka Riina,

      Hei ei huolta, tällaisetkin kommentit on tosi tervetulleita. Oon myös itse sitä mieltä, että pitää ottaa tarkasti selville, minkälaiseen juttuun on lähdössä ja kuinka kevyillä tavoitteilla. Mun mielestä prioriteettinä tulis olla, että vois oikeasti tehdä jotain sellaista, josta on hyötyä paikallisille. Vaikka tottakai on tärkeetä, että tällaiset jutut on vapaaehtoiselle hyviä kokemuksia, mutta se ei saa olla ykköstavoite. Että lähdetään lomailemaan, tekemään siistejä juttuja ja ottamaan hienoja kuvia. Tosin ykköstavoite voi mun mielestä olla oma kasvu, mutta sitä ei saa sitten tehdä paikallisten kustannuksella tai että on itse haitaksi.

      Tosi hyvä, että toit tänkin puolen esiin ja herättelit kommentillas.

      Vastaa
  5. […] Traverse Cityyn, erään paikallisen perheen luokse ja olemme täällä vielä huomiseen saakka. Tapasimme perheen äidin ja yhden tyttäristä marraskuussa ja otimme tosissamme kutsun tulla käymään. On ollut ihanaa pysyä samassa paikassa muutama […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.