kategoria

DIY

DIY: Vaatehuoneen rakennus harjakattotaloon
Sain oman vaatehuoneen uuteen kotiimme! Vaikka vaatteet ovatkin vasta melko vikkelästi ripusteltu ja pinottu huoneeseen, niin silti ne ovat siellä sisällä nyt. Jee! Totesimme uuteen kotiin muuttaessamme, että kiinteästä säilytystilasta on huutava pula. Luultavasti tulemme teettämään jonkun verran kiintokalusteita, mutta niiden lisäksi halusimme halkaista palan makuuhuoneestamme toiseksi vaatehuoneeksi. Projekti toteutettiin heti alkuun, jotta pahvilaattipinoista päästäisiinLue lisää
Käsillä tekemisen ihmeellinen voima: oppeja dreijauskurssilta
Kulunut vuosi on muuttanut minua ja elämääni paljon. Paljon enemmän kuin mikään vuosi aiemmin. Muutos ei ole ollut yksin hyvää, mutta sitäkin on onneksi löytynyt paljon. Yksi erityisen ihana asia on, että olen löytänyt aivan uudella lailla käteni. Olen ymmärtänyt käsillä tekemisen ihmeellisen, parantavan voiman ja huomannut innostuvani käsitöistä. On kyse ollut sitten aidan maalauksesta,Lue lisää
Omatekemä ovikranssi
Tein ennen joulua elämäni ensimmäiset kranssit. Toisen vein tuparilahjaksi, ja toinen, jonka kuva on seuraavana, on roikkunut siitä lähtien ulko-ovessamme. Olen aina vähän kummeksunut sellaista kranssipuuhastelua. Ajatellut, etten itse nauttisi siitä. Vielä mitä! Niin minä vain taivuttelin kehikkoja ja kiinnitin rautalangalla lehtiä, havuja ja muuta rompetta. Ja vaikka ovemme kranssista törröttää vähän humoristisesti pitkänhuiskea eukalyptus,Lue lisää
Mieskin saa kitkeä
Yhteistyössä Kekkilä Janne tässä moi! Kirjoitan tämän päivän blogipostauksen, koska sain viimein toteutettua yhden pitkäaikaisista all talk, no action -tavoitteistani. Pidän ruoanlaitosta, minkä vuoksi olen pidemmän aikaa suunnitellut helppojen ruokakasvien kasvattamista omalla ikkunalaudallamme. Laiskuudestani johtuen se on kuitenkin aina jäänyt. Yllättäen Kekkilä heitti muutama viikko sitten aiheeseen liittyvää haastetta huvittavasti vaimoni ohi suoraan minulle, jotenLue lisää
Kolme vuotta sitten
Eksyin tänään selailemaan vanhoja kuvia. Vanhoja ja ihan hassuja kuvia. Kuvat on napattu askartelun ja maalailun lomasta, luultavasti keväällä 2012, kun pidimme Annan kanssa taidekerhoa. Anna halusi Taideteolliseen korkeakouluun ja oli kuullut, että edellisvuoden pääsykokeissa piti maalata vesiväreillä. Niinpä hän kerta toisensa jälkeen maalasi appelsiinia posliinilautasella. Minä olin juuri aloittanut kulttuurituotannon opinnot ja paperinpyörittäjän tulevaisuudestaLue lisää
Akvarellikorttien tekoa työpajassa
Kerroin eilen en niin iloisesta tiistaipäivästäni. Paljastin kuitenkin tälläkin harmaalla pilvenmöhkäleellä olleen hopeareunus. Nihkeän työpäivän jälkeen hyppäsin nimittäin bussilla kohti Helsingin keskustaan (jossa käyn nykyään ihanan harvoin) ja päivällisen jälkeen kauneimpaan paperikauppaan, jossa olen kuuna päivänä käynyt. Papershop Helsingissä aloitti eilen työpajansa, ja olin ilmoittaunut mukaan Jennin kaveriksi. Teemana olivat akvarellikortit ja vesivärimaalaus. Parituntinen paja maksoi 22Lue lisää
Paketointivinkkejä joululahjoille
Minun piti olla se ahkera joulutonttu, joka tekee kaikki lahjat itse ja paketoi viimeisen päälle. Ja paketoi vieläpä hyvissä ajoin, jotta voi dokumentoida niistä jutun blogiin ja jakaa tonttupajansa riemua itse kullekin säädylle. Piti olla omatekemät joulukortit, jotka ehtivät kepeästi matkaan joulupostimerkeillä. Viimeisten viikkojen piti olla yhtä tyyntä ja rauhaa, kun istun kotona, kuusi tuoksuuLue lisää
Hyväntekeväisyyshuutokauppa: Lights on!
Muistattehan, kun kirjoitin pari viikkoa sitten hyväntekeväisyysprojektista, jossa tuunaillaan valaisinkehikkoja ihmiskaupan vastaisen työn hyväksi? Huutokauppa on nyt auki ja päättyy ylihuomenna, Lucian päivänä 13.12. Huutokauppa on auki huuto.netissä ja pottia on kerrytetty tähän mennessä jo useilla sadoilla euroilla. Ollaan tärkeän asian äärellä. Toivon, että huutokaupan summa kasvaa yhä entisestään. Olen itsekin huutanut useampaa kehikkoa itselleni.Lue lisää
DIY-ystäviä
Pidin lauantaina muutamille ystäville synttäribrunssia. Nostimme maljaa itsenäisyydelle ja pikkuisen myös minulle, ja minä niin nautin. Pienikin hetki ystävän kanssa pieksee mennen tullen ison kakkupalan, ja se on paljon se. Sain tikkuja silmään monessakin kohtaa, mutta tämä mimmi osaa kyllä arvostaa lahjoja. Pyyhin silmiä kuin voileipänsä kadottanut Ross Geller, kun ystävät olivat oikeasti tehneet minulle lahjoja.Lue lisää
Lights on: Tuunaamalla ihmiskauppaa ja nykypäivän orjuutta vastaan.
Nyt on käsillä varmasti tärkein projekti, jossa olen koskaan blogini kanssa ollut. Kyseessä on Lights On, jonka tarkoituksena on kerätä varoja ihmiskaupan vastaiseen työhön. Lights On on V.A.L.O. – ei orjuudelle ry:n projekti, jonka tarkoituksena on levittää tietoisuutta ihmiskaupasta ja nykypäivän orjuudesta, niin sanotusti tuoda aihe valoon. Projekti sai alkunsa, kun yhdistys sai Finvalolta lahjoituksena 27 valaisinkehikkoa. TyöryhmäLue lisää
Lauantaipäivän DIY: farkkuhame
Simppelit tuunausideat ovat olleet katkolla. Tässä tulisi äskeinen kolmen minuutin väsäys (automaationa meinasi tulla ”kolmen minuutin muna”, mutta siitä tässä ei ole kyse). Ostin kesällä kirppikseltä pitkän farkkurötkäleen. Kuvissa kokopitkä farkkuhame näyttää oikeastaan ihan kohtalaiselta, mutta totuus oli toinen. Kangasta oli kilokaupalla, hameenhelmat olivat alati rypyssä ja nilkkoihin asti ulottuva denimhame oli jopa minulle liikaa.Lue lisää
Mintunvihreä seinä
Monissa asioissa olen aikaansaava ja vähän liiankin nopea (= hätiköivä). Sisustamisessa olen hidas ja liian harkitseva. Tiedämme, ettemme tule asumaan nykyisessä asunnossamme muutamaa vuotta kauempaa. Se lisää kapuloita rattaisiin, vaikka pyrinkin asettumaan aina sinne, missä kullakin hetkellä asun. Sisustaminen on usein myös huomattavasti työläämpää kuin moni muu asia, johon pystyn tarttumaan hetkessä ja tekemään muutoksiaLue lisää
Kesä filmille -kuvahaaste
Sain tässä kevään mittaan idean filmikamerahaasteesta, johon tiesin tarvitsevani vähintään yhden bloggaajakaverin messiin. Minulla on täällä blogimaailmassa yksi aivan erityinen sydänystävä, jonka kanssa tuntuu ajatukset ja mielenkiinnonkohteet menevän saumattomasti yhteen. Ehkä joku päättelikin, että kyseessä on 365 days with Ida -blogin Ida. Niinpä pyysin Idaa mukaan ja kehittelimme tulevaksi kesäksi kunnon filmikamerahaasteen. Haaste menee lyhykäisyydessään näin:Lue lisää
DIY: Villakangastakista liivi.
Liivit on jees, kun niitä oppii käyttämään. Niissä on aluksi tökerö olo ja etenkin nilkkamittaiset liivit saavat olon tuntemaan epäilyttäväksi. Nämä ovat kuitenkin niitä tottumiskysymyksiä ja tällainen lyhyenläinenkin on päässyt viime vuosina kunnolla liivien ihmeelliseen maailmaan. Yksi parhaista, helpoista väsäysvinkeistä on villaliivin ohje. Kirppikset pursuavat vanhoja, hyvälaatuisia villakangastakkeja, joista saa muutamalla saksen napsautuksella näpäkän liivin.Lue lisää
DIY-lahjoja mummille, kummille, kaverille.
Meillä on ystäväni Miran kanssa sellainen askartelukerho. Olen siitä sanasen joskus kirjoittanutkin. Kerhon nimi on ”hyvät ideat, laiskat toteutukset”. Olemme yrittäneet levittää kerhoamme lähipiiriin, mutta huomaamme aina olevamme kaksin. Ehkä niin on paras. Nimen ensimmäinen osa ”hyvät ideat” liittyy meihin molempiin, kun aina haudomme kaikkia visioita, mutta toisesta osasta olen oikeastaan yksin vastuussa. Huomasin senLue lisää
Paketointivinkkejä jouluun.
Paketointivinkkejä lupailin ja tässä niitä nyt tulisi. Pyrin löytämään kauniita ja suloisia tapoja paketoida, mutta säilyttämään samalla myös helpon ja yksinkertaisen toteutuksen. Näihin pitäisi jokaisen askartelijan taipua. Olen sellainen, että paketti voi olla minulle puoli lahjaa ja siksi pyrin piilottamaan myös antamani lahjat kauniisti. Toivottavasti näistä on iloksi ja inspiraatioksi.  Lahjakelkat Syötävänsöpöt lahjat syntyy, kunLue lisää