Saimme uuden serkun sukuun, kun eilen tahdottiin taas tuplasti. Nostalgista oli, että vihkiminen tapahtui meidän hääkirkossamme ja juhlia tanssittiin samassa paikassa kuin meidänkin. Valtavasta suvusta oli sopivan kokoinen siivu paikalla: ehti tervehtää melkein jokaista. Alkuun ujostutti (ja vähän sen jälkeenkin), mutta loppujen lopuksi kaikki tuntuivat niin tutuilta.

Yö oli yksi kesän kauneimmaista. Sumu laskeutui juhlatilan viereisellä pellolle ja kävelimme tien viertä siskon kanssa. Trooppisuus oli niin maksimissaan, että hääkakun sijasta lautaselle olisi voinut leikata aimopalan seisovaa ilmaa.

Pikkusiskosta sai pitää kaksin käsin kiinni, etteivät juhlien sinkkumiehet vieneet häntä mukanaan. Kohdistan vahvemmat odotukseni perheen miesväkeen: Bestmanina toiminut isoveli kauhoi ilmasta taas kerran sukkanauhan. Jo seitsemännen sellaisen. On kunnon nauhakimppu heitettävänä sitten omissa häissä.

Kun tutustumisleikissä kyseltiin faktoja vieraista, saimme nousta vain kerran seisomaan: ”Oletko vahvempi kuin sulhanen?”

Kyllä.

-Henriikka