Huomenna alkaa joulukuu

Huomenna alkaa joulukuu. Se oli ehdottomasti se lapsuuden lempikuukausi, tiedättekö miksi? Tietenkin sen vuoksi, että silloin on sekä synttärit sekä joulu. Ja se tarkoitti tietysti lahjoja, joihin ahne-minäni oli niin kovasti kiintynyt. Aloitin joululahjalistojen kirjoittamisen elokuussa, koulujen alettua. – Turha väittää, etten edelleen pitäisi lahjoista, mutta nykyään joulukuulla on aivan uudenlainen saundi. Se on sellainen vähän salainen kuukausi, josta tulee mieleen jouluvalot, piparitakina, joululahjojen oston lomassa juodut glögit, sekä jostain syystä tosi vahvasti Helsingin Aleksanterinkatu. Se on itselleni sellainen joulukatu.
Marraskuun viimeisen kunniaksi julkaisen kuitenkin jotain muuta kuin joulutunnelmaa, nimittäin vuoden syksyimmät kuvat. Löysin nämä juuri ennen reissuun lähtöä luonnoksistani otsikolla ”Tervetuloa syksy”. Syyskuulta asti unohduksissa olleet kuvat hyvästelevät syksyn ja ovat alkavan kerrospukeutumis-kauden alku.

Tänä vuonna syntymäpäivä- ja joululahjaksi sain reissun Tansaniaan, joten lahjalistojen tekeminen on tarpeetonta. Ehkä teen sellaisen kuitenkin. En tosin sellaista kolmen metrin listaa, johon on lueteltu kaikki lelukirjan asiat (tai vähintään joka sivulta jotakin): sukeltajabarbi, hevosbarbi, Ariel-barbi, Vinski-figuuri, Turbo-figuuri, muoviastiasto, tekohella, salapoliisivälineet, parkkihalli, automatto, pulkka, muovihedelmiä, suukkokati-nukke, farmieläin-avaimenperä, kynsistudio…
Jätämme jäähyväiset syyskuukausille, ja toivotamme joulukuun tervetulleeksi.
Henriikka

ps. tässä kirjoittamisessa kesti niin pitkään, että joulukuu onkin jo tänään. Ilmeisesti lumikin tuli Suomeen juuri sopivasti.

12 kommenttia

  1. rukiinen 1.12.2012

    Vinski- ja Turbo-figuurit! ♥ Tykkään susta entistä enemmän!

    Vastaa
    • Henriikka 18.12.2012

      Haha! Vitsit mä olin rakastunut Vinskiin. Ja kamaan, se on hiiri.

      Vastaa
  2. MouMou 1.12.2012

    Aleksi on kyllä ihana. Eilen piti oikein pysähtyä ihailemaan sen valoja. :) <3

    Vastaa
    • Henriikka 18.12.2012

      Se on kyllä mieletön. Forum ja Kamppi, näääh, mutta Aleksanteri on vau. Sinne menee ain uudestaan vaan tunnelman takia.

      Vastaa
  3. Anonymous 1.12.2012

    Hahahah liikuttava lista :D tästä tuli mieleen kun oltiin pikkusia ja siskon joulupukinlista oli todella pitkä ja lopussa vielä luki ”ja 1000 markkaa rahaa!” :D Ei se tyhmä oo joka pyytää….

    Vastaa
    • Henriikka 18.12.2012

      1000 markkaa rahaa, ai että! Tää on vähän niinkun Tansanian matkalla eräs pikkupoika käveli vastaan ja latasi yhteen lauseeseen kaiken englannin osaamisensa: ”Give me football”.

      Vastaa
  4. Korvistyttö 2.12.2012

    parkkihalli D:::DD:D

    Vastaa
    • Henriikka 18.12.2012

      NO KYL! Sellainen veivattava muovinen, automaton vierelle tietysti.

      Vastaa
  5. Anonymous 2.12.2012

    Oon periaatteessa jo ihan aikuinen oikeesti, mut silti annan vanhemmilleni aina kolme kirjatoivetta joista ne sit valitsee yhden mulle lahjaksi. Lahja on siis hyvin mieleinen mutta silti siinä on vielä ripaus yllätystä! ;) – Joulussa on taikaa

    Vastaa
    • Henriikka 18.12.2012

      Periaatteessa aikuinen on, mutta eikö oo ihanaa, että periaatteessa vanhempien edessä on aina lapsi. Ihanaa. Joulussa on todellakin taikaa.

      Vastaa
  6. Jenni 4.12.2012

    Suukkokati <3

    Vastaa
    • Henriikka 18.12.2012

      Helmi! En tosin edes muista mikä ihme se oli, nimi on vaan painunut mieleen.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.