Arvatkaa mitä? Me ollaan taas pyrkimässä reissuun ja polvet ruvella anellaan, että voisitte äänestää meidät New Yorkiin. Äänestämällä vidotamme osallistutte myös itse Nycin reissun arvontaan.
Suomi-Seuran Matkatoimisto halusi selvittää, mitä ihmiset nykyaikana toivovat häämatkalta ja minkälaisia ideoita heillä on. Kilpailun idea oli suunnitella unelmien häämatka videolle. Mehän olemme Jannen kanssa oman varsinaisen häämatkamme jo heittäneet, mutta koska olimme silloin Tallinnassa hahaha, ei hieman killerimpi matka olisi pahitteeksi. Otimmekin aiheeksemme suuren unelmamme, Islannin.
Videoita on yhteensä kuusi kappaletta ja omaa lempparia pääsee äänestämään täällä: http://ssm.pgtb.me/fqS97k.
Äänestyksessä 3 korkeimmin sijoittunutta videota pääsee mukaan matkan arvontaan. Voitte äänestää vain yhtä videota. Toivomuksena on päästä kolmen kärkeen ja luottaa sen jälkeen arpaonneen.
Kun äänestät videota kampanjasivulla, osallistut automaattisesti myös itse arvontaan, jossa voit voittaa matkan New Yorkiin. Älä siis jätä äänestämättä, vaan lähdetään yhdessä Amerikkaan.
Me luvataan sitten huikeita reissujuttuja, postikortteja ja lämpimiä, märkiä pusuja. Ja paljastetaan nyt vielä, että jos voitetaan, niin suunnitelmissa on seuraavanlainen matka: Suomi-Islanti-New York-Suomi. Paljon unelmia samassa paketissa. Video on hassu ja kotikutoinen, mutta hyväntuulinen.
NYT KATSOMAAN VIDEO JA ÄÄNESTÄMÄÄN TÄNNE.
Ps. Enkä laita pahitteeksi, jos laitatte äänestystä jakoon facebookissa, puskaradiolla, blogeissa yms. ja autatte tämän unelman kanssa. Vaikka me näytetäänkin videossa ihan hassun punaisilta.
Äänestin! Oli jotenkin hämmentävää kuulla sun ääni ekaa kertaa. Silleen hyvällä tavalla! En oikein tiiä ees mitä olin kuvitellu, mutta oli jännä. Hihee. Ootte ihania!
SUURKIITOS. Et uskokaan miten iloinen olen jokaisesta äänestä.
Ja hih, millaiseksi ääneni sitten kuvittelin? Yleensä kuulen, että se on matalampi, asiallisempi ja levollisempi, kuin olisi kuvitellut.
Enkä! Koska oon kateellinen kakkapylly. Justhan työ olitte siellä. MÖH. NIIH.
(Ootte niin söpöjä, että voitatte ilman kateellisen kakkapyllyn panostustakin, älä siis suutu minuun)
Voi sinä kateellinen kakkapylly. Ensimmäinen matka maksettiin aivan itse, niin jos vaikka nyt päästäisiin sponssattuna hah. Ymmärrän kyllä ja saat jättää äänestämättäkin. Mä yritän kääntää kaikkien muiden kakkapeppujen pään.
Eih, mä en kyennytkään olemaan kakkapylly nyt.
Äänestin, hävettää. Toivottavasti tavataan Nykissä iloisin ilmein!
<3 iankaikkinen rakkauteni on päälläsi.
Ihania ootte, levitän tätä varmasti blogissain:-D
Jos muistan=D
Paras toi loppulisäys. Nyt laitat nenän solmuun, että muistat. Kiitos kovasti!
Voih! Ihanat te. Nyt jännään enää, suosiiko arpaonni, koska tällä hetkellä teidän 90 ääntä ja rapiat takais jo melkoisen murskavoiton.. toivon hyvää teille!
Tämä on niin jännittävää aikaa taas, jännäkakka housussa. Muut osallistujat eivät ole vielä kertoneet videostaan ja siksi johto on niin kova. Luulenpa, että ottavat pian minut kiinni. Kiitos paljon paljon paljon äänestä.
Äänestin :) koska tiiän, että matkusteluharrastus vaatii ponnisteluja hirrrrrveesti opiskelijoilta! Plus pääsenpähän mahdollisesti itsekii reissuun ;) t. Kolmas opiskelija
Kiitos. Sinäpä sen sanoit. Kiva, että jelpit. Toivottavasti saadaan viedä sut reissuun lähitulevaisuudessa.
Kävin äänestämässä. Viides Nykireissu olis huippu! :)
NO HUH HUH, teiksi on jo paahtanut. Meillä kun olisi vasta toinen kerta. Kiitos sinulle!
ÄÄni annettu! Ja olisin sen teille antanu ilman sun anelujakin ;) Muiden videosta puuttui se jokin :D Teidän oli söpö!
t.Tiina
No meillä oli ehk etulyöntiasemana jo virallistettu siviilisääty, hihaha.
Naurattaa, kun tehtiin video eräänä aamuna ihan hätäpäissään oikeasti improlla. Oli hauskaa. Nauroin koko session läpi.
ihan tyhmää kun pitää arpoa eikä luottaa söpöyden voimaan!
Siinä on kieltämättä omat haasteensa, mutta voi olla hyväkin asia, jos muut vielä pyyhältävät ohi. Mutta jos kolmikkoon päästään, niin mahdollisuudet ovat jo noin 33 prosenttiset. :–)
En yhtään osannu kuvitella millanen sun ääni on! Tää oli aika shokki! :D Mut kiva ääni ::D
No mutta mitä! Miksi shokki? Haha. Hauskoja reaktioita.
Äänestetty! Toivon todella, että voittaisitte. Video oli suloinen Jannen villapaitaa myöten. Pakko on myös kompata muita kommentoijia, että äänesi oli todella mielenkiintoista kuulla. Toivottavasti kuulemme sitä vielä pian lisää, niin positiivinen ja lempeä se oli :)
Hei hip hei, miten mukavasti sanottu. Jannen villapaita on kyllä kiva, sai sen äidiltän joululahjaksi.
Ja mistäs sitä tietää, vaikka toisinaan aina tekisin videoita. Ne ovat vain yleensä niitä pahimpia myötähäpeän herättäjiä.
Siis mistä näen videon??
Tästä osoitteesta, kohdasta unelmien häämatka: https://www.facebook.com/suomiseuranmatkat
Siellä on kaikki kuusi videota ja mieleistään voi äänestää. Sivusta pitää tykätä, ennen kuin videot pystyy näkemään.
ÄH ja päh. Eli vain facebookkilaiset pääsevät edes näkemään… Vähän tyhmää – näin facebookiin kuulumattoman näkökulmasta ;) – että arvonta on FB:n takana. Mutta näin tällä kertaa.
Äh! Se on kyllä tyhmää, että kaikki on fb:ssä. Mutta huomenna arvonta ja kärjessä ollaan. iik!
Äänestetty, toivottavasti pääsette matkailemaan :)
IIIIKK! Kiitos. Mua niin jännittää.