Elin eilen yhden elämäni häkellyttävimmistä hetkistä. Yllättäjä yllätettiin aivan totaalisesti.

Olin menossa viettämään iltaa ystävieni kanssa. Olimme käyneet Jannen kanssa vähän tylsillä torstaikahveilla ja ilta tuntui jotenkin ankealta. Väsytti ja rasitti. Laahustin hiljalleen Kamppiin ystävän luokse ja soitin laiskasti summeria.

Oven avauduttua alkoi kuulua synttärilaulu. Menin totaalisen jäihin enkä suostunut tulemaan sisälle. Miten kuudesta ystävästä saattoi edes kuulua niin kovaääninen laulu? Sitten sain kuulla, että sisällä oli muutama muukin. Tarkemmin sanottuna noin 40 muuta. ”En varmasti tule sisälle. Enhän minä ole ansainnut mitään tällaista.”

Kun uskalsin vihdoin juhlajoukon eteen, oli täysin absurdia katsoa ystäviään. Osa oli Helsingistä, osa tullut muualta. Kaikki näyttivät niin kauniilta ja iloisilta. Ja mikä ihmeellisistä, he olivat siellä minua varten. Tärisin kauttaaltani hämmennyksestä. En ollut aavistanut mitään, vaikka Janne oli järjestellyt juhlia ja yllätystä viikkokaupalla.

—-

Juhlimme yömyöhään. Kävin puoli kolmen aikaan nukkumaan. Elias Kaskinen, Lake Jons ja Ben Whoo esiintyivät yllätyksenä ja ystävät olivat leiponeet pöydän täyteen kaikkea gluteenitonta. Olin täynnä kiitollisuutta, tapani mukaan hämmennyksestä ja kiitollisuudesta vuodatin kyyneleitäkin vähän.

Nyt väsyttää, mutta ei haittaa.
Voi ystävät, minkä teitte.

-Henriikka