Istun Intercityn ravintolavaunussa. On pohjoisen hiihtolomaviikko, eikä jäljellä ollut enää istumapaikkoja. Kanssani vaunussa on noin 35 pikkelssiasuista inttipoikaa: suuria puheita, paljon limsapulloja ja ilmassa nuuskan sekä eineslihapullien haju. Pojat lähettelevät joka toinen sekunti selfieitään jonnekin, en tiedä minne. Taidan olla liian vanha ymmärtämään sitä, tai ainakaan sitä miksi. Onneksi ei sentään tarvitse seistä.

Aamukahvilla pohjoisen taivaan alla” -kiertueeni alkoi perjantaina.

Kierrän kevään aikana kaikki Lapland Hotels -kohteet (kaupallinen yhteistyö). Nyt takana ovat Helsingin Bulevardin sekä Kuopion -hotellit, ja olen nauttinut ajastani suuresti. Suomi on vaan siisti. Jopa tällaisina hetkinä, kun armeijapoikaset puhuvat ympärillä viikonlopun rilluttelustaan, on helppo ajatella, että Suomi on niin hieno. Sitä paitsi juna on matkalla kohta yhä lumisempia maisemia, enkä malta odottaa esimerkiksi reilun kilometrin pulkkamäkeä ja mahdollisia revontuliöitä.

Tämä ensimmäinen kahdesta kiertuereissusta kestää kahdeksan päivää. Ensi perjantaina hyppään Lapista yöjunaan ja herään toivon mukaan onnellisena lauantaiaamuna Helsingistä. Reittisuunnitelmaa en vielä paljasta, mutta Instagramia ja varsinkin Storya seuraamalla pääsee jyvälle, missä kulloinkin kuljen. Suoraan sanoen, en tiedä isoja linjoja enempää itsekään. Tämä on tällaista spontaanihkoa matkantekoa.

Hyvä kulkea sopivasti yllätysten ympäröimänä.

Toinen kiertureissuni on vasta huhtikuun lopussa, juuri sopivasti ennen vappua. Pääsen aistimaan vielä keväisimmän (ja toivottavasti) aurinkoisimman kevättalven pohjoisen auringon alla, nauttimaan terassilla kuohuvalasillisen auringon viipyessä taivaalla jo hurjan pitkään ja jättämään heipat lumelle ennen kesän alkua Helsingissä. Silloin pääsenkin olemaan reissussa melkein pari viikkoa, jotta ennätän kiertää kaikki kohteet. (On tämä kyllä aivan sairaan siisti projekti!)

Raskaat työt vaativat kuitenkin rinnalleen raskaat huvit, ja siksi olen varannut vielä pari lomahkoa kevään ajaksi. Sain ikuisesta marraskuusta tarpeekseni ja olen buukannut lähes koko maalis- ja huhtikuun pohjoiseen.

Parin viikon päästä kutsuu Lyngen, kun lähden viikon vapaalaskureissulle kaveriporukalla.

Tai no kaveri ja kaveri, suurinta osaa en tunne lainkaan, mutta ehkä heistä tulee kavereitani lopulta. Laskevia ihmisiä joka tapauksessa! Airbnb-mökki on vuokrattu, samoin vyörykamat ja splittilauta.

En ole vielä koskaan ollut kunnon vapaalaskureissulla, joten sormet ristiin, että olisi sellaiset säät, jotka ylipäänsä sallivat laskemisen. Turhia riskejä emme aio ottaa. Onneksi niissä maisemissa kotoisa mökkihengailu ja rauhallinen hiihtelykin on varmasti nautinnollista, vaikka tietysti haluaisin ennen kaikkea laskea. Puuteria, jos saa pyytää.

Norjan matkan jälkeen on aika vetää happea Helsingissä vajaa pari viikkoa, ja töitäkin pitää ehkä siinä välissä niittää aikamoisella tahdilla.

Mutta sitten reissaan vielä perheeni kanssa Pyhälle lasku- ja kevätaurinkolomalle.

Olimme samassa sympaattisessa mökissä viimekin vuonna, enkä meinaa uskoa sitä säkää, että koko perhe ennättää vähintään pariksi päiväksi mestoille pääsiäisviikon viettoon. Ihanaa.

Eineslihapullien tuoksuun alkaa hiljalleen tottua. Pikkelssipojat ryystävät edelleen räkää keuhkoihinsa noin joka toinen sekunti (joka toinen lähtevät ne selfiet jonnekin tuntemattomaan). Kyllä he jotenkin hellyyttävät minua myös. Jokaiikka niin täynnä epävarmuutta, joka peitetään minkä parhaaksi pystytään. Olisi varmaan helpompaa, jos he pystyisivät sanomaan ääneen, että olisi ollut kivempi jäädä kotiin äidin ja isän luo. Tai myöntäisivät, että aika kiva palata kasarmille ja nähdä tuttuja tyyppejä ympärillä.

Ehkä tämä ei olekaan elämäni kamalin junamatka. Ehkä tämä on sittenkin ihan ok.

Tästä yksittäisestä reissusta viis, tämä on ainakin parhaita työmatkoja ikinä, ja keväästä tulee olettaakseni ikimuistoinen.

Milloin minusta edes tuli tällainen nillittäjä?
Ehkä haen vaan kahvin ja relaan.

-Henriikka

Kuvat Suomenlinnan Café Silosta (jota suosittelen vieläkin lämpimämmin kuin tätä ravintolavaunua): Dorit Salutskij