arkisto:

joulukuu 2020

Instagramin 9 tykätyintä kuvaa 2020 tarinoineen

Vuoden viimeinen päivä. Puuuh. En tiedä, miksi edes kirjoitin tuon “puuuh”. Enhän minä ole ollut mikään suuri kärsijä tässä vuodessa, jos kärsijä lainkaan. Kärsimykseni ovat rajautuneet vertaiskipuun, jota on muiden puolesta kokenut epävarman vuoden aikana. Toisaalta tarkemmin ajateltuna siksi ehkä sen halusinkin kirjoittaa. Välillä muiden epävarmuuden ja kivun sietäminen on vielä vaikeampaa kuin oman  – on niin kykenemätön olo auttaa tai sanoa mitään, joka voisi antaa edes hetken levon.

Omituisesta vuodesta huolimatta mieleni on tyyni. Olen aina pitänyt uudenvuodenaatosta. Se tarkoittaa uuden alkua ja sitä, että joitain asioita voi jättää edellisvuoteen. Joillekin syksyntulo on startin paikka. Itselleni se on ehdottomasti juuri uusi vuosi. Illaksi on varattu saunaa, kuohuvaa ja hyvää ruokaa, mutta ennen kaikkea uuden tuntu on pään sisällä. Mielen uudet virtaukset kulkevat kohisten.

Katsoin äsken läpi kuluneen vuoden suosituimmat Instagram-kuvat. Some on some, mutta aika hyvin tähän kollaasiin tiivistyy oma vuoteni: RAKKAUTTA, RAKKAUTTA, RAKKAUTTA ja pieni, ihana ihmisenalku vatsassa. Tämä vuosi on ollut elämäni vuosi, mikä nostaa kyyneleet silmiin. On ihan käsittämätöntä, että olen saanut kokea tällaista onnea rekkalavoittain, vaikka uskalsin haaveilla paljon pienempiä ja luullakseni myös pärjäisin hyvin paljon vähemmälläkin. Toivottavasti osaan jakaa omasta onnestani eteenpäin.

1. VAUVA! VAUVA!

Silloinen Helsingin koti
Syksy 2020

Kesällä istuimme Lapissa vuokrahuoneiston aamiaispöydässä ja teimme yhteisen päätöksen siitä, että vauva on tervetullut perheeseemme, jos sellainen meille siunataan. Istuimme sylikkäin ja itketti, ja vielä enemmän itketti heinäkuussa, kun raskaus varmistui. Olimme aivan häkeltyneitä ja kaikesta tunnekuohunnasta aika sekaisin.

Viikolla 12 napa pumpsahti ulos, ennen kuin muu vatsa oli edes alkanut näyttää merkkejä kasvusta. Vietin viikkoa Oloksella ja lähetin paniikkinaurun sekaisia viestejä äitini, siskoni ja minun yhteiseen Whatsapp-ryhmään.

Vauva sai työnimekseen Tikku. Meidän pikku-Tikku. Kaikki on onneksi mennyt hyvin, ja koko ajan innostus vain kasvaa. Luulen, ettei itkulle tule sitten loppua, kun saamme toivon mukaan huhtikuussa aarteen maailmaan.

(Marraskuussa vauva-uutistista kirjoittamani teksti taisi olla vuoden suosituimpia, ellei suosituin.)

2. Uusi koti vihdoinkin löytyi

Pallas (matkalla Taivaskeron huipulle)
Kesä 2020

Tämä kuva on kesältä, työreissulta. Etsimme koko viikon keskiyön aurinkoa, mutta sumuisesta ja sateisesta viikosta johtuen se oli vähän kiven alla. Tämän selfien hetkellä oli onnellinen olo pivistä huolimatta. Näköjään hetki ja tunturituuli on saanut silmäni valumaan niin, että anorakillekin on lentänyt pisaroita.

Olimme sähkö-fatbikeilla liikenteessä, tavoitteena päästä aamuyötä viettämään tunturinhuipulle. Uskomatonta ajatella, että tuolloin aamukahdelta saattoi näyttää noin valoisalta, kun tällä hetkellä valoa riittää päivässä muutaman tunnin verran. (Tänään ne taitavat valua ohi täällä sisällä istuessa.)

Kuvan suosion syy johtui kuitenkin kuvatekstistä. Kerroin, että tarjouksemme hyväksyttiin ja että muutamme parin kuukauden päästä Porvoon saaristoon. Oli muutenkin todella väsyttävä tarjousvääntö, jota kesti useamman päivän. Tarjosimme aluksi 50 000 alle pyynnin, mikä ei onneksi jäänyt liian alhaiseksi, vaan myyjä antoi vastatarjouksen.

3. Hyvää itsenäisyyspäivää rakas Suomi!

Kolin huippu, Kolin kansallispuisto
Kesä 2017
Kuva: Eeva Mäkinen / Suomen luonnon päivä

Minulla on kolmen vuoden syklille aivan oma aikakäsitykseni. Esimerkiksi tätä kolme vuotta sitten otettua kuvaa ajattelen, että “olin silloin pikkusiskoni ikäinen”. En tiedä, miksei isoveljiini kohdistu samanlaisia laskukaavoja, mutta kolme vuotta sitten tapahtuneisiin asioihin huomaan ajattelevani aina, että “niin kuin Roosaliina on nyt.”

Tämä Suomen Luonnon päivälle kuvattu kuva on yksi suosikeistani, joihin olen itse päässyt, ja myös kuvaushetki oli monella tapaa ikumuistoinen. Kello lienee neljän maissa aamulla. Kasvojeni seesteinen ilme on varmaankin väsymystä. Hauska yksityiskohta on se, että tänä vuonna ihokarvojen trendatessa sääreni olivat jo tuolloin vallan luomut. Säälittävä hento untuvakerros näkyy jaloissani hienosti valoa vasten.

Tänä vuonna julkaisin kuvan onnitellakseni rakasta Suomea itsenäisyyspäivänä. Kotimaasta tulee vuosi vuodelta aina vaan rakkaampi. Minulla ei ole mitään tarvetta päästä täältä minnekään.

4. Mä rakastan mua

Silloinen Helsingin koti
Kevättalvi 2020
Kuva: Dorit Salutskij

Kirjoitin heinäkuussa kehosuhteestani ja julkaisin ensimmäistä kertaa vähäpukeisia kuvia, joissa en sen kummemmin poseerannut. Olin vain.

Olimme kuvanneet Doritin kanssa jo alkuvuonna, mutta koronan astuessa kehiin tuntui turhalta kirjoittaa mistään muusta kuin siitä. Kukaan ei yksinkertaisesti ollut pariin kuukauteen kiinnostunut mistään muusta.

Tämä oli itselleni alun alkaen suuri juttu, mutta kuukausien vieriessä muuttui koko ajan pienemmäksi ja pienemmäksi. Lopulta katsoin kuvia ja mietin, että mikä tässä kaikessa olikaan niin ihmeellistä ja rohkeaa. Miksi kuvien katselu tuotti alun alkaen vaikean olon? Kuvat on mielestäni edelleen ihania. Niitä on helppo katsoa tuntematta sen kummemmin mitään.

Oli ilo tajuta, millaisen valovuosien päähän oman kehon kanssa on päässyt, vaikka taisteluitakin on riittänyt. (Erityisesti nyt taas raskausaikana, mutta en avaa sitä lipasta tässä kohtaa.)

5. Ihan rakastunut

Kuhmon korvessa mökillä
Kevät 2020
Kuva: Oskari Reinman

Kaikki loput kuvat ovatkin yhtä rakastumisen multihuipentumaa. Olen nauttinut rakastumisen tunteista kyllä aivan antaumuksella, oikein heittäytynyt sen vietäväksi. Jossain kohtaa yritin muka vähän himmailla, kunnes totesin, että miksi ihmeessä? Ei näitä tunteita turhan usein koe, joten haluan tuntea joka hetken täysillä.

Tässä venekuvassa olemme hiukset märkinä saunan jäljiltä veneilemässä mökkirannassamme. Isoveli valitti pilke silmäkulmassa, kuinka hempeilemme, mutta suostui silti ottamaan pari puhelinkuvaa. Jäät sulivat kokonaan tuon toukokuisen helatorstai-viikonlopun aikana. Siinä missä torstaina vielä uimme avannossa, oli sunnuntain aamu-uinnilla vastassa avovesi.

6. Aurinko löytynyt

Kuusamo
kevättalvi 2020

“You came and changed the weather.
~
Sä oot aurinko.”

Tämän kuvan julkaisu jännitti aivan hirveästi. Sydän pamppaili omiaan. Samaan aikaan kaiken halusi pitää itsellään ja toisaalta kuuluttaa megafonilla koko maapallon väelle ja mielellään sen ulkopuolellekin.

Nykyinen linja on sopinut meille hyvin. Partasuu on osa elämääni, ja näkyy nimettömänä luonnollisesti paloina mukana ilahduttaen naamanlevyisellä hymyllään, mutta ei sen kummemmin osallistu someeni. Enkä oikeastaan jaa sinänsä mitään syvempää parisuhteestamme. Tämä tuntuu hyvältä näin.

7. Uuden kodin avaimet taskussa

Hiidenvesi
syksy 2020
Kuva: Joonas Linkola

Kahden seuraavan kuvan välissä on ehkä 5 minuuttia välissä. Olimme pikkuporukalla Joonaksen mökilla marraskuun alussa, ja Joonas ehdotti, että voisi ottaa meistä maha- ja rakkauskuvia. Suostuimme tietysti (jopa Partasuu, joka ei nauti lainkaan kameran edessä olemisesta), sillä Joonaksen jälki on usein melko maagista.

10-minuuttisen kuvaushetken aikana syntyi kymmeniä ihania kuvia, joita tekisi mieli teettää muistuttamaan ajasta, jolloin odotimme herkeämättä esikoistamme maailmaan ja tukeuduimme toinen toiseemme aivan kaikessa. Toivon mukaan jälkimmäinen jatkuu hamaan tappiin.

8. Löysin hänet, kun etsin itseäni

Hiidenvesi
syksy 2020
Kuva: Joonas Linkola

Tämä kuva on niin ihana! Ilmeeni kertoo kaiken. Olen turvassa ja kaikesta tulevasta niin innoissani.

Tässä viikonlopussa oli spesiaalia sekin, että herätessämme kumpaankiin aamuun reilusti muita aiemmin, jäimme pötköttelemään huoneeseemme. Sunnuntaiaamuna valon kajastaessa ikkunaverhojen läpi, tunsi tuleva isä ensimmäistä kertaa lapsensa potkut vatsani läpi.

9. Satatuhatta tunnetta sekunnissa

Suomenlinna
Syksy 2020
Kuva: Dorit Salutskij

Lokakuisella työ- ja rentoutumisreissullamme Suomenlinnassa aurinko laski aivan käsittämättömän upeasti. Dorit oli Manda-mäyräkoiran kanssa lenkillä ja otti meistä talteen hetken vasten aurinkoa.

Siinä me nyt olemme, molemmat yhtä täynnä tunnetta ja molemmat kiitollisia tästä hullusta vuodesta, joka toi meille onnen, vaikka murskasikin monen muun elämää. Toivottavasti kärsineet ja murtuneet saavat uuden vuoden myötä parempia uutisia elämäänsä, uutta toivoa ja vain kaikkea hyvää.

Riemullista, toivontäyteistä uudenvuodenaattoa ja erityisesti uutta vuotta teille, superseuraajat!

– Henriikka

Katso edellisvuosien tykätyimpien kuvan kollaasit ja tarinat:
Vuosi 2019

Vuosi 2018
Vuosi 2017

Mitä kuuluu joulun kynnyksellä?

Jouluaaton aatonaatto. No, noin kun se kirjoittaa, tuntuu vielä aika pitkältä joulujuhlintaan, mutta todellisuudessa aattoilta on jo ylihuomenna.

Olemme olleet täällä hirsiseinien suojissa jo puolitoista viikkoa. Istun puisella tuolilla uudessa kodissamme ja juon kahvia. Onneksi olen löytänyt vaikka mitä hyviä kofeiinittomia kahveja sekä suodatin- että espressoversiona (Kaffa Roastery, Slurp, Porvoon kahvipaahtimo…), joten voin juoda herkullisia kupillisia useamman päivässä hyvillä mielin.

On onni, että kaikki on tuntunut todella luontevalta. Kuin meidän olisi pitänyt asua täällä jo pitkään. Kuin olisimme asuneet täällä jo pitkään.

Jännitin vähän, iskeekö todellisuus vasten kasvoja torpassa kököttäessä, mutta ei ollenkaan. Tiedän, että vielä isku ennättää tulla, mutta olen ollut hämmentynyt muun muassa siitä, etten ole pelännyt yhtään. Tiedän, että pelko aina jossain kohtaa häviää, siksi en osaa antaa sille sen enempää valtaa, mutta täällä en ole pelännyt ollenkaan. Mitään. Yhtään. En pimeää, hiiriä, yksinäisyyttä, pahoja henkiä nurkassa, en mitään. Olen viettänyt täällä jo useita päiviä myös omineni, ja pimeänkään tulo ei ole antanut pelolle valtaa.

Lisäksi pimeys aika usein lannistaa minua, mutta täällä se ei ole tuntunut samalta. Ehkä pimeys lannistaa minua vain kaupunginvalojen välkkyessä rinnalla. Se kontrasti on ehkä pahin: kaikkialla on elämää, mutta kaikki se on piilossa jossain kotien ja kuppiloiden seinien sisällä. Kun itse kulkee harmaudessa samaan aikaan, korostaa se melankolian oloja entisestään.

Eilen leivoimme ensi kerran leivinuunissa leipää. Käytimme kakkumuotteja, joten leivistä tuli uskomattoman söpöjä pikkukakkuja. On muuten hivenen huvittavaa, kun puhun me-muodossa, vaikka todellisuudessa en hipaissut taikinaa kuin maistomielessä. Partasuu on ottanut keittiön ja leivinuunin täälläkin uskollisesti haltuunsa. Saan olla lapsuuteni unelma-ammatissa, koemaistajana. Eilisiin leipiin tuli muun muassa härkäpapu-, kaura- ja durrajauhoja. Kokeilut kuulemma jatkuvat. Toinen taikina kohoaa jo uunin päällä iltaa odottaen.

Ajattelimme illalla myös pitkästä aikaa ottaa esille raclette-pannun. Täytyy vähän googletella, onko raclette-juusto sopivaa odottavalle, mutta ainahan sijasta voi käyttää jotain muutakin juustoa.

En tiedä, miten sen tein, mutta olen lomalla. Tein sunnuntaina viimeiset työt valmiiksi ja nyt olen laittanut kalenteriin vähintään reilun viikon mittaisen loman. En ole koskaan, siis ainakaan vuosiin, ollut näin rauhallinen paria päivää ennen joulua. Eilen paketoin joululahjoja antaumuksella, siis useita tunteja (eikä niitä paketteja ollut kovin montaa). Tänään olen hipsinyt hiljaa ympäri kotia, juonut myyjän kaappiin jättämää herukkamehua, käynyt pitkällä kävelyllä metsässä ja lueskellut muutamia joulukortteja, jotka ovat löytäneet uuteen osoitteeseemme, saariston perukoille.

Olisin voinut järjestää asiana varmaan joka joulu näin, vaan en ole. Nyt kiitollisena ja kaikesta ajasta vähän häkeltyneenäkin istun tässä ja ihmettelen. I did it, mom. I did it, dad.

Joulua vietämme perhepiirissä, ilman suuria sukulointeja. Toisaalta omaan jouluun ei ole koskaan kuulunutkaan suuret tapaamiset, joten aika perinteisissä merkeissä mennään. Olemme minimoineet kontaktit muuton jälkeen, jotta voimme rauhassa hiljentyä jouluun perheen kanssa. Eipä täällä saaressa muutenkaan juuri ketään näe.

Kaiuttimista soi Spotifyn aivojennollaaja numero yksi, ”peaceful christmas piano songs” tai jotain vastaavaa, ja mieli tuntuu pääsevän levolle. Yritän olla mahdollisimman vähän puhelimella joulun alla, ja vielä on vähän levotonta ja vaikeaa. Se ärsyttää joka kerta huomata. Ajatukset laukkailee someen ja puhelimen luo, kädet löytävät puhelinparkissa kököttävän puhelimen ja keksivät vähän väliä jonkun tekosyyn tarrata siihen.

Tiedän jo kokemuksesta, että menee pari päivää, että moinen idioottimainen riippuvuus höllentää otettaan ja kokonaisvaltainen rentoutuminen alkaa. Olen varannut pari neulontaprojektia (en tiedä miksi, en ole mikään kummoinen neuloja) ja muutaman kirjan lomaa varten. Kunhan näma levottomat sormeni ja ajatukseni taas kasautuvat kokoon, tartun niihin. Ilman suorituspaineita, ilman tekemisen pakkoa.

Arvatkaa, mikä on hyvä merkki, vaikka ei ensihätään ehkä siltä kuulostakaan? Huomaan joulukyllästymisen merkkejä.

Minulla on vuosien jälkeen ollut aikaa luukuttaa joululauluja, leipoa pipareita ja mutustella konvehteja jo lokakuusta lähtien, joten nyt huomaan, että alkaa pian riittää. Jouluksi riittää varmasti vielä intoa, mutta ei varmaankaan sen jälkeen. Yleensä olen huomannut, että ennakkofiilistely on supistunut sellaiseksi päättömäksi juoksuksi ja asioiden hoitamiseksi, tänä vuonna oli ihanasti toisin.

Ensi vuonna meitä juoksuttaakin puolivuotias, jos kaikki menee hyvin. Saa nähdä, millainen joulutunnelma siitä syntyy.

Kahvi loppui jo kirjoituksen ensikappaleilla. Taidan siis laittaa glögin tulille. Saimme ystäviltä tupaantuliaislahjaksi vastaleivottua leipää, pikkuruiset pelastusliivit, A.A. Milnen Nalle Puh -kirjan, pullon viiniä ja jotain spesiaaliglögiä. Nyt taitaisi olla viimeisen korkkaamisen aika.

Muutaman tunnin päästä pitäisi partasuunkin taas kaartaa pihaan. Yritän olla ikkunassa vilkuttamassa, vaikka onneksi hän näkee ainakin sympaattisen harvan kuusemme valot.

Rauhallista, levollista joulunaikaa teille kaikille.

Kiitos, että olette kulkeneet mukana kuluneena vuonna. Nauttikaa ja rentoutukaa. Vaikka joulu onkin tänä vuonna monille perinteistä poikkeava, toivon sen silti tuovan rauhaa sielunsyvyyksiin ja keholle kokonaisvaltaisesti.

Rakkaudella,
Henriikka

Uusi koti

Täällä sitä nyt ollaan oltu, vajaa viikko uudessa kodissa, Porvoon saaristossa.

Olo on niin hyvä ja rauhallinen, vaikka vähän väsähtänytkin. Ensin kodin löytymistä odotettiin useampi kuukausi ja näytöissä ravattiin lopulta aika tiuhaan tahtiin, varmaan parissakymmenessä yhteensä. Sitten ostotarjouksen mentyä läpi, odottelimme pari kuukautta muuttoa. Nyt kun joulukin on vielä ovella, on takki aika tyhjä. Onneksi tunnelmat ovat silti katossa, vaikka väsymys on vähän painanutkin. Löysimme meille ihanan, uuden kodin, jossa meillä on hyvä olla ja johon pikkuinen voi rauhassa syntyä.

Kaikki on vielä aika kaoottista ja levällään, mutta aamukahvit ja aamiaiset pyrimme silti nauttimaan rauhassa ja kauniisti. Tämä on myös ensimmäinen koti, josta ei ole kiire pois. Ensimmäinen koti ikinä, jolle en näe minkäänlaista määräaikaa. Pärjäämme täällä vaikka loppuelämämme, jos tahdomme. Emme toki ole tehneet sellaisia päätöksiä, voi olla että viihdymme pari vuotta, mutta aika näyttää. Nyt tuntuu hyvältä juuri näin.

Syyskuun lopulla olin ennättänyt kirjoittaa kriteereistäni ja turhautumisestani talomarkkinoilla. Tuntui siltä, ettei sopivaa kotia löydy lainkaan.

Siitä vajaa kahden viikon päässä olimme katsomassa erästä porvoolaista kohdetta. Olimme ilmoittaneet olevamme hetken sovitusta ajasta myöhässä ja kun pahoittelimme asiaa paikan päällä, välittäjä vastasi, että ei haittaa yhtään. Hän ennätti sillä aikaa laittaa erään toiseen kohteen myyntiin. Olimme tajunneet jo heti näyttökohteen pihassa, ettei se olisi meille, joten uteliaisuudesta kysyimme uudesta kohteesta. “Sellainen punainen hirsitalo tuolla saaristossa.”

Hetken päästä olimme jo matkalla kohteelle. Poikaystävä (nykyinen avopuoliso! juhuu!) nauroi matkalla, että voisimmeko ennen tarjouksen tekoa mennä katsomaan kohdetta. Olin ostamassa kohdetta jo pelkkien kuvien perusteella.

Talo tuntui heti meiltä. Kodilta. Se oli vähän hätkähdyttävää, sillä olimme kyllä ensisijaisesti etsineet hirsistä, mutta vanhaa. Tämä talo on vuodelta 2008 eli hirsitalojen kaaressa aivan uusi.

Kaikilta muilta osin se oli kuitenkin kuin tehty kriteereihimme. Talo ei ole rannassa, mutta pihalta näkyy merelle ja meillä on tuolla 100 metrin päässä myös oma laituripaikka, johon saamme veneet, pulahdettua uimaan ja laskettua kajakit vesille. Sijainti oli juuri optimaalinen Helsingin ja Kouvolan suhteen, näin ollen myös vanhempani pääsevät helposti tapaamaan lastenlastaan ja me heitä. Porvoo ja kaikki sen ihanat palvelut ovat noin puolen tunnin päässä, ja saarelle pääsee kulkemaan autolla. Puutarha-kasvimaa on aivan valtava ja upea, sillä entinen omistaja on ollut omistautunut puutarhuri. Ensi kesänä syömme omalta pihalta muun muassa perunaa, sipulia, herukkaa, tyrniä, omenoita, kriikunoita ja kasvihuoneesta jopa viinirypäleitä.

Uuden talon ostossa kiehtoi lopulta helppouskin. Ymmärsimme molemmat, että vaihtoehdoissa olleet vanhat, rapistuvat kartanot söisivät rahojen lisäksi aikaamme niin rutosti, ettei tässä elämänvaiheessa halua sellaista. Haluamme molemmat, että voimme olla lapsen kanssa mahdollisimman paljon ja että voimme lähteä reissun päälle vaikka pidemmäksikin aikaa. Lisäksi tuntuu mukavalta, että kuukausimenot eivät nouse aivan älyttömyyksiin. Voi tehdä vähemmän töitä, eikä tarvitse pelätä, milloin katto vuotaa tai seinä rapistuu tai millaiset lämmityskustannukset valtavalla talollamme on. Luulen, että sellaisen projektinkin aika vielä tulee, mutta ei vielä.

Tässä elämänvaiheessa myös noin 300 tuhatta melko vähän kuukausivaroja syövään kohteeseen tuntui myös paremmalta kuin 400–500 tuhannen koti, jonka kuukausikustannuksetkin ovat aivan toista luokkaa. En tiedä, olisimmeko saaneet sellaiseen lainkaan. Ehkä ei.

Kodissamme on 127 neliöitä, jotka jakautuvat kahteen kerrokseen korkeaksi tilaksi jätetyn olohuone-keittiön sekä matalempien tilojen kesken. Yläkerrassa on yksi makuuhuone, “aula”, pieni vaatehuone ja vessa. Alakerrasta löytyy olkkarin lisäksi kaksi makuuhuonetta, eteinen, puusauna ja kodinhoitohuone/saunaneteinen.

Pihassa on yksi 20 neliömetrin kokoinen kylmä varasto, jossa säilytämme kylmää kestävää ja esimerkiksi klapeja. Ensimmäisiä suurempia projekteja on kuitenkin se, että rakennamme pihaan suuremman lämpimän varaston. Meillä on niin reilusti kaikenmaailman retkeilykamoja, pyöriä yms., että varastotilan lisääminen on aivan must juttu. Nyt maa on kuitenkin roudassa, joten perustukset tehdään varmaankin vasta keväällä. Toinen makuuhuone ajaa siihen saakka varaston virkaa.

Parhaita asioita koko talossa on varaava leivinuuni, joka toimii isossa roolissa sähkölämmityksen kanssa, joka on käytännössä alakerran kattava lattialämpmitys. Olemme yrittäneet etsiä nyt optimaalisia lukemia taloon. Parasta olisi, jos makuuhuoneessa olisi 17 astetta ja muualla 19.

Vaikka suurille remonteille ei ole tarvetta, tämä koti oikein huutaa pientä pientäremonttia. Täällä on NIIN PUISTA, että lomamökkifiilis on lähellä, kun hiippailee ympäriinsä. Alahuoneen makuuhuoneista vaihdamme tammihenkiset laminaattilattiat (ei näy kuvissa), mutta muuten keskitymme pitkälti seiniin ja kattoihin. Maalia, tapettia ymsyms., mutta hirren olemme ajatelleet jättää aivan raa’alle mäntyhirrelle. Pidämme tuosta männynsävystä kumpikin tosi paljon, mutta emme aivan näin suurissa määrin. Hirsipaneelia voi hyvin maalata ja piilottaa.

Itselläni syyhyää sormet päästä suunnittelemaan uudestaan yläkertaan johdattavan portaikon kaiteet, jotka ovat tällä hetkellä myös aika mökkimäiset, sekä vaihtaa valaistus aika radikaalisti. Mutta emme aio hötkyillä. Nyt kun rempataan itseään varten, on parempi ottaa rauhassa, tottua tilaan ja ymmärtää hiljalleen, mitä kaikelta kaipaa. Ennen huhtikuuta ja vauvaa, jolla on myös lempinimi “Tikku“, on vielä onneksi muutama kuukausi aikaa, ja vaikka itse olen aika saamaton remontoija, on partasuu onneksi yksi tehopakkaus.

Pihalla alkaa kirkastua päivän valoisin hetki. Siitä kaksituntisesta on otettava ilo irti, joten täytyy kipaista pihamaalle. Yritämme kulkea saarta läpi ja hahmottaa miljöötä. Lähimetsät, -pellot ja -tiet tulevat ihan varmasti tutuksi, kuin myös meri, jota käyn joka päivä katsomassa.

“Käyn tarkistamassa meren”, olen alkanut sanoa, kun kipitän rantaan.

Luulen, tiedän, että tarvitsen tätä kohtaamista kuitenkin paljon enemmän kuin meri, joka tuskin kaipaisi tarkistustani.

-Henriikka

Kahden hengen hemmottelupikkujoulut

Kaupallinen yhteistyö: Cutrin

Meillä oli ystäväni Bean kanssa toissapäivänä kahden hengen pikkujoulut. Sosiaalisten kontaktien supistuessa minimiin, olemme pitäneet kiitettävästi juhla-spirittiä yllä. Pari viikkoa sitten juhlimme kaksin kolmikymppisiämme, ja nyt vuorossa oli minikokoiset joulujuhlinnat.

Normaalisti tähän aikaan pikkujoulukausi pyörisi kuumimmillaan. Glittermekot kävisivät kaupaksi, ja kuppilat pursuilisivat pöydällä tanssijoita. Emme lähteneet niin vallattomaan meininkiin, vaan varasimme illan täydeltä hemmottelua ja turvallisia tähtihetkiä. Tuntui ihanalta ajatella, että nyt pääsee laittautumaan aivan luvan kanssa, kun koko loppuvuosi (tai no, oikeastaan ihan koko vuosi…) on mennyt aika pitkälti verkkahousuissa ja villapaidoissa, korkeintaan huulirasva huulilla.

Pikkujoulumme alkoivat sillä, että kävin hakemassa lähikahvilasta valtavan kassillisen ihanaa ruokaa ja juomaa mukaan: jättisalaatit kaikilla lisukkeilla, jälkiruokakakkupalat sekä isot kupilliset kaura-cappucinoa. Herkut luovat mielestäni isosti juhlantuntua, vaikka kaiken keskiössä tuntuukin olevan oma mielentila.

Kun näimme Bean kanssa rautatieasemalla, molemmat olivat aivan pikkujouluhuminoissa. Bean Vaaterekki-vaatelainaamosta lainattu kultainen haalari ja burgundinväriset korkkarit eivät varsinaisesti latistaneet juhlatunnelmaa, ja minä tanssahtelin omassa Papun mekossani. Mätsäsimme hyvin.

Suuntasimme herkkuinemme Magnetic Head Spahan, Helsingin Kasarmikadulle. Magneticissa käytetään Cutrinin tuotteita, minkä vuoksi myös paikan valitsimme. Cutrin on tehnyt viimeisen reilun vuoden aikana hiuksilleni niin hyvää, etten voinut kuin yllyttää Beaakin samalle linjalle.

Emme kaivanneet tällä kertaa leikkauksia tai värejä, ja muutenkin olen nyt pitäytynyt värjäilystä raskauden ajan, mutta hiuksia voi hoitaa monella muullakin tapaa. Toivomuksenamme oli saada hiuksille tehohoitoa ja kosteutta, sillä ilmojen kylmentyessä about joka-iikan kuontalo tuntuu huutavan vain kosteutta, kosteutta ja kosteutta.

Yllä olevassa kuvassa näette omien hiuksieni nykyisen pituuden ja kunnon (joo, hiukset ovat tosi rasvaiset siinä ennen pesua, mutta kuitenkin). Raskausaika on tuonut omiin hiuksiini paljon vahvuutta, mikä on ollut kiva huomata. Myös täsmätuotteiden käyttö on auttanut pitämään hiusten kuntoa yllä.

Magnetic ei ole ihan peruskampaaja vain, vaan sen parasta antia on ehdottomasti hemmottelu-spa-huone, jossa tehdään päähierontaa ja monenlaisia hiushemmotteluita. Olimme kuin kaksi kuollutta (yllä olevat kuvat vähän naurattivat), kun rentouduimme hieronnasta ja hiushoidosta.

Nämä käyttämämme tuotteet olivat sellaisia, joita saa ostettua ihan tavantalliainenkin Cutrinin verkkokaupasta. Ajattelinkin, että ehkä joku teistä haluaisi kokeilla samantyyppistä hemmottelua ihan kotioloissa? (pppst! alekoodi jutun lopussa)

Molempien hiukset pestiin Cutrin BIO+ -sarjan Hydra Balance Shampoolla, ja kummankin hiuspohjaa hoidettiin BIO+ Detox Scalp Treatmentilla. Minulla laitettiin latvoihin Cutrinin tuoksuttoman VIENO-sarjan Sensitive Deep Soothing Care-naamio ja Bealle AINOA-sarjan Hydration Recovery Intensive Treatment -naamio, joka on superkosteuttava.

Tämä tuotesetti on myös hyvä täsmäisku tähän vuoden aikaan, sillä tuotteet rauhoittavat ja kosteuttavat hiuspohjaa. Detox-hoidon tilalle hyvä vaihtoehto on myös hiuspohjaan pesun jälkeen laitettava ja jätettävä BIO+ Hydra Balance Scalp Treatment, jos haluaa nimenomaan keskittyä kosteuttamiseen.

Hiusten tehohoidon jälkeen hemmottelu ja kauralaten juonti jatkui, kun saimme vielä ihanat meikit ja pikkujoulukampaukset kahden taitavan Jonnan tekeminä (@hairbyjonnap & @jonna_magnetic).

Rakastan niin suuresti, kun joku muu meikkaa ja laittaa hiukseni. Annoin melkein vapaat kädet kaikesta. Toiveita oli vain kaksi: ei punaisia silmämeikkejä tai liian sliipattua kampausta, jossa näytän kaljulta.  On aina mielenkiintoista nähdä, millaisena ammattilainen minut näkee ja millaisia valintoja hän tekee saadessaan toteuttaa visionsa.

Haluaisin kyllä opetella itsekin tekemään tällaisia suht nopeasti tehtäviä kampauksia. Lopputuloksesta tuskin tulisi aivan samanlainen, mutta ehkä ainakin vaihtelua arkeen. Ehkä pidän vielä omat pikkujoulut kotona tehden hiustentehohoidon itselleni ja harjoittelen jonkun tällaisen rockahtavan kampauksen laittoa?

Beasta tuli kuin 70-luvun filmitähti. Näyttää siltä kuin hän rokkaisia aina juuri tuollaista tyyliä! Meikki oli kullanhohteista ja ruskeaa.

Minun lapsekkaan värikkääni mekkoni rinnalle tehtiin sotkuista lainekiharaa, joka kiinnitettiin pään toiselle puolelle pinneillä päätä myöten kiinni. Meikki syntyi katseenkiinnittävistä vadelmahuulista ja vaaleanruskeasta silmämeikistä.

Melkein alkoi harmittaa, ettei ollut isompia kinkereitä, jonne olisimme voineet mennä hoidettuine hiuksinemme keikistelemään. Olimme aivan valmiit tanssilattialle huojumaan silmät ummistettuina. Onneksi oli ihanaa näinkin.

Itselleni laitettiin muotoilutuotteiksi kampaukseen tuoksutonta VIENO-tuotesarjaa. Olen käyttänyt nyt korona-aikana tosi vähän minkäänlaisia muotoilutuotteita, joten hetki tuntui vielä enemmän luksukselta. Tuoksuttomat valinnat sopivat hajuherkälle nenälleni muutenkin hyvin, mutta nyt odotusaikana olen keskittynyt asiaan vielä tavallista enemmän.

Henriikan muotoilutuotteet:
VIENO Volumizing Mousse (föönauksen alle kosteisiin hiuksiin)
VIENO Sensitive Multispray (kiharoiden alle kuivauksen jälkeen)
VIENO Sensitive Hairspray (kampauksen viimeistelyyn, tästä on light- & strong-versiot)

Bean hiuksiin laitettiin muotoilutuotteet Cutrinin MUOTO-sarjasta hiuslakkaa lukuun ottamatta:
MUOTO Volumizing Mousse (föönauksen alle kosteisiin hiuksiin)
MUOTO Multispray (kiharoiden alle kuivauksen jälkeen)
MUOTO Texturizing Volume Spray (viimeistelyyn ja antamaan volyymia)
VIENO Sensitive Hairspray (kampauksen viimeistelyyn)

Siis oikeasti katsokaa nyt häntä ja tuota kuvaa alla. Aivan MAAGINEN! Kultainen haalari ja 70-luvun lookki todellakin jatkoon.

Parituntisen hemmottelun päätteeksi lähdimme takaisin pikkupakkaseen ja harhailimme Helsingin katuja löytääksemme rauhallisen ravintolan tai drinkkibaarin. Tällä hetkellä tosi moni ravintola on tyhjentynyt erikoisten aikojen vuoksi, minkä vuoksi turvavälillisen paikan löytäminen ei ole kovin vaikeaa (sitä en kyllä ymmärrä, kun osa pikkukuppiloista on aivan täyteen ahdettu ihmisistä…)

Koska Hotel F6:n Runar-drinkkibaari (tunnelmallinen ja laadukas) oli tiistaisin kiinni, suuntasimme The Cockiin, joka on kyllä ihana sekin. Saimme rauhallisen nurkkapöydän kaukana muista, ja tunsimme olevamme kuninkaallisia tällingeissämme. Tarjoilija teki Bealle minulle mojiton ja minulle samasta klassikkodrinkistä mocktail-version ja nappasi heti palvelualttiina lasimme toiseen täyttöön, kun pöydästä alkoi kuulua viimeisten ryystön ääniä. Lopulta päädyimme jäämään ravintolaan koko illaksi syömään ja nautiskelemaan. Otin jälkkäriksi rommirusinajäätelöä, nam, joka olikin ainoa asia koko illassa, joka ei saanut Bealta hyväksyntää.

Meillä oli ihanaa. Niin kuin kuuluikin olla.

Se, että maailma on todella kummallisessa jamassa, ei tarkoita sitä, ettäkö kaiken juhlimisen ja arjen yläpuolelle nousemisen tarvitsisi olla kielletty. Noudatetaan kuuliaisesti suosituksia, mutta uskalletaan silti hemmotella itseämme ja juhlistaa turvallisesti. Henkisiä kuplia (ja ehkä ihan ihka-aitojakin) tämä vuosi tarvitseekin, juuri tällaista taianomaista oloa, niin kuin meillä tiistai-illan oli.

Ja hei, pieni joululahja Cutrinilta teille. Jos haluatte nyt kokeilla joitain tuotteita ihan arjessanne tai vaikka pikkujoulu- tai uudenvuodenaaton tunnelmissa koti-spassa, tarjoaa Cutrin nyt -25% alennuksen teille kaikista tuotteistaan. Koodi on “AAMUKAHVILLA25” ja se on voimassa 31.12.2020 saakka. Suomalaisen Cutrinin uuteen verkkokauppaan pääset täältä (saatat löytää sivulta vaikka tutun naaman, hih). Jos et osaa päättää, mistä aloittaa, niin suosittelen talvikaudelle BIO+-sarjan Hydra Balance shampoota ja hoitoainetta kosteutta tuomaan. Minun hiukseni ovat kiittäneet isosti Cutrinista. Uskon, että teidänkin.

Tunnelmallisia minipikkujouluja teille kaikille! Pidetään huolta toisistamme, mutta myös itsestämme. Olemme ansainneet senkin – ihan vain olemassa olemassa.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen
Kampaamo: Magnetic Head Spa
Henriikka-mekko: Papu Stories
Bea-haalari: Vaaterekki-vaatelainaamo

Talvi on ihanaa aikaa helpoille päiväretkille

kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Viikko sitten maanantaina katsoin epäuskoisena taivaalle. Sieltä tippui hiljalleen valkoista lunta. Pidin sormia ristissä, että maa olisi yön jäljiltä riittävän kylmä, että lumi myös jäisi hetkeksi maahan. Olimme sopineet lähtevämme pienelle päiväretkelle Sipoonkorven kansallispuistoon, enkä ollut edes osannut toivoa lumipeitettä.

Otimme kaapista ruokatarpeet, nuotiokattilan, astiat ja kahvin pannuineen matkaan ja saimme onneksemme yllättyä iloisesti: kun kökötimme parkkipaikalla reput valmiina pieneen päiväretkeen, oli kaikkialla kauniin valkoista. En väitä, että lunta olisi ollut paljon, mutta riittävästi kuitenkin, että sen tunnelma levittyi ympärille.

Muistin taas, miksi talvi on upeaa retkeilyaikaa.

Olen lähivuosina keskittynyt niin hc-tasoisiin talviretkiin, että olen melkein unohtanut, miten pienellä vaivalla talviretkeilyä voi tehdä. En edes tiedä, miten luiskahdin aivan haaveilemaan hiihtopatikoista, ahkioretkistä ja useiden öiden autiotupakierroksista, kun oikeastaan tällainen päiväretkeily on aivan yhtä ihanaa, ellei vähän ihanampaakin.

Tai ehkä molemmilla on vain omat hetkensä ja tarkoitusperänsä, mutta itselleni kävi ainakin niin, että koko ajan hiljalleen haastavammaksi käyneet olosuhteet tekivät sen, että oli vaikea peruuttaa ja tehdä jotain ihan simppeliä: paistaa kasvisnakkeja ja juoda höyryävää kaakaota lähimetsän nuotiopaikalla ja nauttia talventulosta. Tätä yritän nyt lisätä kalenteriin alkavana sesonkina.

Tämä on siis niillekin muistutukseksi, jotka kuvittelevat talviretkeilyn olevan vain vaivalloista ja vaikeaa: se voi olla sitäkin, mutta yhtä lailla yksinkertaista ja karsittua rauhasta nauttimista luonnonkauneuden ympäröimänä.

Koska metsäretkelle oli kalenterissa aikaa muutaman tunnin verran, valitsimme tarkoituksellisest valmiiksi merkatun, lyhyen reitin, jotta saamme olla mahdollisimman pitkään tulistelemassa ja nauttimassa eväistä. Sipoonkorven Kansallispuistossa on muutamia laillisia tulipaikkoja, joista valitsimme yhden läheisen parkkipaikan sijainnin vuoksi.

Perille päästyämme pistimme kirveellä puita pienemmiksi ja aloimme väsätä tulia, kunnes tajusimme tulentekovälineiden unohtuneen autoon. Klassista. Nauroimme ääneen ja lähdin hakemaan tikkuja nöyrästi polkua pitkin (kiitollisena lyhyestä reittivalinnasta). Eräs vastaantullut pariskunta kuitenkin lainasi kohteliaasti hymyillen tikkujamme kun juoksin puuskuttavana raskausmahani kanssa vastaan. Varmaan kävin heitä sääliksi.

Neljän tulitikun aski toi pieniä paineita, kun lupasin, että pidämme heille tulia yllä, mutta homma hoitui onneksi jo ensiyrittämällä.

Uteliaat mustarastaat parveilivat kodan ympärillä, kun istuimme nuotion lämmössä ruokaa tehden. Yksinkertainen soija-makaroonisetti ei ole koskaan maistunut yhtä hyvältä. Ulkona lumi jatkoi sateluaan ja ilmassa oli todellista talventuntua. Olin onneksi varannut ihan kunnolla vaatetta mukaan, joten palella ei tarvinnut.

Päiväretkivaatteeni

Päällä:

Aluskerrasto

Eli merinovillaiset kerrastohousut ja -paita, sekä kaikkein alimpana merinorintsikat ja alushousut. Tästä setistä lähtisin viimeiseksi karsimaan! (Naisille ykkösvinkiksi kyllä merinorintsikat – aivan päälliköt <3!) Mikäli on kova palelemaan tai pakkanen on kova, voi ohuita ja riittävän väljiä villakerroksia lisätä mielensä mukaan. Itselläni on usein kovemmilla keleillä kerraston päällä merinohuppari ja paksummat merinopöksyt – tähän tarvitsee enää hyvin harvoin lisätä yhtään mitään

Villapaita

Jos matka olisi ollut pidempi tai grammaa tarvitsisi viilata, valitsisin kevytuntuvatakin. Mutta kun ei läheskään aina tarvitse, pukeudun mieluummin muhkeaan villapaitaan.  Rakastan tätä kuvissa näkyvää, vaaleaa Devoldin paitaa sen kauluksen ja tunnelman vuoksi ja puen sen kyllä metsään niin usein päälle kuin vain voi.

Retkeilyhousut

Jos on tuulista tai märkää, niin kannattaa valita kuorihousut (esim. Fjällräven Ecoshell) tai tuultapitävät housut (esim. Tierra Lite Track Pant). Kuivemmalla menee kuorettomatkin (esim. Fjällräven Keb Trousers Curved). Olen kirjoittanut erilaisista erähousuista aiemmin lisää täällä. Maanantaina minulla oli päällä ystävältä käytettynä ostetut, tuulenpitävät äitiyshousut, koska omat retkeilyhousut eivät enää mahdu pyöristyvää ruhoani peittämään.

Kuoritakki

Olin ottanut varmuudeksi Fjällräven Ecoshell -takkini mukaan, mutta koska ei ollut märkää eikä tuulista, pysyi se visusti repussa ja sain fiilistellä villapaidassani.

Käsineet

Sormet ovat yksi helpommin kylmettyvistä ruumiinosista, ja siksi hyviin hanskoihin kannattaakin panostaa. Talviretkeilyssä huomioitavaa on, että lumen sulaessa hanskat kastuvat helposti. Minulla oli tällä kertaa mukana vain Hestran Wakayama -tumput (yes I know, kuinka hienot!), jotka ovat kestävää nahkaa, mutta niissä on lämmittävä villavuori. Pidemmillä talviretkillä ja välillä mukavuudenhalusta muutenkin, otan mukaan ohuet vaihtohanskat, esimerkiksi merinovillaiset sormikkaat.

Pipo

Kaikkea ei tarvitse ostaa uutena. Näissäkin kuvissa viiletän muutaman euron kirppispipossa, joka on täyttä villaa. Tarkoituksena oli kyllä ottaa mukaan suosikkiretkipiponi Vaikolta, Timberjack beanie on kesät talvet lyömätön, mutta unohdin sen kotiin. Takapaksista löytyi onneksi tämä kierrätetty varavaihtoehto.

Merinovillaiset sukat

Myöskään näistä en lähtisi retkillä joustamaan enää milloinkaan, mutta aikoinaan aloitin talviretkeni kyllä ihan tavallisista arkikamoista. Hyvinistuvat, merinovillaiset sukat pitävät jalat lämpiminä ja kosteuden poissa.

Retkikengät

Hanwag Tatra Wide -vaelluskengät eivät ole varsinaiset talvivaelluskengät, mutta itse pärjään näissä ainakin –5-10 saakka todella hyvin. Ylipäänsä korostan aina miettimään, tarvitseeko talvea varten ostaa kovinkaan monta erillistä kampetta vai olisiko kätevämpää soveltaa ja kerrostaa.

Tauolle:

Talviretkeilyssä taukovaatteiden osuus korostuu valtavasti. Monesti liikkellä oltaessa pärjää yllättävänkin vähällä vaatetuksella, mutta pysähtyessä pitää saada samantien lämmintä päälle, ettei lämpö pääse karkaamaan. Tietysti hyvä nesteytys ja ruoan syöminen sekä se, että vaatteet ylipäänsä pukee oikein ja oikeassa järjestyksessä päälle, ovat olennaisessa asemassa, mutta laadukkaisiin taukovaatteisiin kannattaa myös panostaa.

Lämmin taukotakki

Kun katseletta vaikka tuota yllä olevaa kuvaa, ei ehkä tule yllätyksenä, että minulla oli takissani autuaan ihana olo. Olin kuin kävelevä makuupussi. Olo johtui takkivalinnasta. Päälläni on Fjällräven Expedition Long Down -parkatakki, jossa on laadukasta, eettisesti tuotettua untuvaa sisällä. Takki on pitkä ja hyvin eristetty ja sopii siksi myös erittäin kylmiin oloihin. Untuvaisia taukotakkeja löytyy monenmallista ja monesta eri hintaluokasta riippuen siitä, millaiseen käyttöön takkia etsii.

Toppahame

Toppa- ja untuvahameiden puolestapuhuja olen ollut jo useita vuosia. Se on yksi niistä vaatekappaleista, joita ei ymmärrä tarvitsevansa ennen kuin kokeilee. Sen jälkeen ei sitten pärjääkään ilman. Toppahameet eivät katso sukupuoleen, ja tunnen useamman miehenkin, joka on ilahtunut niiden kätevyydestä. Vetskarit sivussa tekevät sen, että hameen saa helposti tauolla päälle, ja kylmemmillä keleillä tai rauhakseltaan liikuskeltaessa ainakin oma peppuni palelee sen verran paljon, että pidän hametta päällä muutenkin. Alla olevien kuvien hame on Tierran Belay Badded skirt. Se on villaeristeinen ja pinta hylkii vettä. Untuvaisia malleja suosittelen kylmemmille keleillä.

Istuskeltiin tulen ääressä monta tuntia. Talvisaikaan saa varata aina vähän enemmän aikaa esimerkiksi tulentekoon, jos tulipaikkojen halot tai rangat ovat kohmeessa. Ehkä aloittelijan kannattaa napata nippu omia klapeja tai vähintään sytykkeitä mukaan, jos haluaa pelata varman päälle. Nyt kuitenkin homma hoitui niin vikkelästi, että rentoilulle jäi paljon aikaa. Ihailin satavaa lunta ja valkoista maata. Toivoin, ettei lumi sulaisi ikinä.

Muutama muu retkeilijä liikkui alueella, mutta ei missään tapauksessa häiriöksi asti. Se onkin muuten yksi parhaita puolia talviretkissä: saa yleensä olla aika rauhassa. Mustarastaiden aktiivinen läsnäolo oli vain plussaa.

Nyt koronavuonna on löytynyt suuri joukko uusia retkeilyharrastajia. Tämä on tietysti aivan huippu juttu. Uskoakseni myös talviretkeily kiinnostaa, mutta sitä voi olla vaikeampi lähestyä. Kylmyys ja vieraammat olosuhteet saattavat jännittää, eikä lähipiiristäkään ehkä löydy yhtä helpolla retkikavereita pakkasille.

Haluan kuitenkin rohkaista kokeilemaan. Kannattaa aloittaa ihan tällaisista lyhyistä, helpoista retkistä. Siinä sitä vasta huomaa, mitkä asiat ovat erilaisia verrattuna kesäsesonkiin ja toisalta senkin, miten samanlaista kaikki lopulta on.

Talviretkeilyssä on tietysti kylmyyden vuoksi omia riskejään, mutta jos aloittelee homman parin pakkasasteen tietämillä, niin omia taitoja, varusteita sekä vaatteita ja niiden kerrostamista pääsee samalla kokeilemaan. Etsi ystäväpiiristä joku toinen utelias ja lähde kokeilemaan. Voin melkein luvata, että jos vain valitset kirpsakan ja kuulaan parin asteen pakkaspäivän, niin ihastut hommaan.

Ja jos en ole jo saanut teitä kiinnostumaan talviretkistä, tässä muutama naseva syy, miksi talviretkeily on kesäilyä parempaa:

1. Ei itikoita!
2. Vähemmän ihmisiä
3. Pehmeä lumeen kaatuminen ei satuta (noh, tätä saa etelässä vielä hetken odottaa…)
4. Herkkuruoka säilyy pakkasessa
5. Jäätelö säilyy pakkasessa!

Minusta olisi aivan ihana joululahjaidea antaa läheiselle vaikka villapaita tai mikä tahansa pieni tai suuri talviretkeilyvaruste, jonka kylkeen olisi rustattu kirjeelle tai kortille lupaus yhteisestä talviretkestä.

Itse ainakin rakastaisin tuollaista lahjaa.

-Henriikka

ps. Jos haluat jo vähän enemmän tietoa, kirjoitin viime vuonna talviretkeilyn aloittamisesta kirjoituksen, jossa löytyy tarkemmin ja laajemmin tietoa myös yöpymiseen, varusteisiin, liikkumiseen yms.

Pääset selaamaan Partioaitan talviretkeilyvarusteita täältä

Mitä olen oppinut elämästä 30 vuoden aikana?

Täytin keskiviikkona 30. Synttäriviikko alkaa hiljalleen olla lopuillaan, vaikka uskaltaisin arvata, että jotain pientä yllätystä saattaa olla viikonloppunakin vielä luvassa.

Pyöreitä piti juhlia Mathildedalin kainalossa, Teijon juhlatilassa elokuussa, mutta koronan puskiessa päälle peruin juhlat viime hetkellä. Se tuntui ainoalta oikealta ratkaisulta ja tuntuu edelleen, vaikka harmittikin ihan vietävästi. Olinhan tilannut kaikki kakkutikkarit, oluthanat ja dj:tkin valmiiksi.

Olin tilannut mekonkin, tämän kuvissa näkyvän nokkoskankaisen mekon Nokoselta. Suunnittelin mallin ja ajatuksen itse, mutta Aino vei visiot käytännöntasolle. Pyysin, että se olisi minun aurinkomekkoni, auringonnousumekkoni, josta saisin voimaa ja hyvää oloa. En perunut tilaustani, vaan mekko jäi odottamaan tulevia pöydällä tanssimisia. Muistuttaisihan se minua kuitenkin juhlapäivästäni jälkikäteenkin.

Otimme nämä kuvat Joannan kanssa elokuun lopulla Hernesaaressa. Sanoin, että nyt räiskitään sellaisia kuvia, jotka kuvaavat elelettyä kolmea vuosikymmeniä ja oloani nyt. Näistä tuli kaikkien aikojen lempikuviani.

Asioita, joita olen oppinut elämästä 30 vuodessa

– Kaikkea ei voi hallita, ei silloinkaan, jos luulee olevansa erityislaatuisen hyvä hallitsemaan vähän yhtä sun toista.

– Sellaisista ihmisistä kannattaa pitää kiinni, jotka pystyvät olemaan onnellisia puolestasi, myös huonoina hetkinään. Ja sellaisten seurassa kannattaa pysyä, joiden puolesta pystyy itse olemaan aidosti onnellinen, myös huonoina hetkinään.

– Jos päätökset tekee elämässä sydämestä ja rakkaudesta käsin, niin niitä tuskin katuu.

– Ihmisten reagoidessa vahvasti sanoihisi tai tekoihisi, reaktiot johtuvat noin 20% sinusta ja noin 80% heistä itsestään ja heidän tunne- ja ajatusmaailmoistaan. ( =Jos joku haluaa olla ilkeä, ei se johdu sinusta vaan hänestä. Milloinkaan, ei milloinkaan, tarvitse olla toiselle ilkeä. Ei edes sellainen ilkeä, että ilkeät sanat piilotetaan nättien sanojen taakse, esim. “ei millään pahalla, mutta…”)

– Rauhattomaan mieleen, yleiseen levottomuuteen, stressiin ja ylipäänsä melkein kaikkeen auttaa aina luonto (metsä, meri, mikä tahansa!). Ei tarvitse hamutella aina koko päivän hetkeä, vaan pikkuinen pyrähdyskin tekee ihmeitä.

– Yöuni kannattaa priorisoida. Se on ydin kaikkeen.

– Kannattaa pyrkiä olemaan sinut itsensä (myös menneisyytensä) kanssa kokonaisvaltaisesti. Kaikki ihmiset ovat lopulta aivan yhtä noloja.

– Rohkeutta voi harjoitella. Harva rohkealta vaikuttava ihminen on pelkäämätön (Oikeastaan sellaiset pelkäämättömät kuulostavat aika ahdistavilta ihmisiltä). Tärkeintä on toimia pelosta huolimatta, vaikka ihan pikkiriikkisen vain kerrallaan.

– Makeaa ei kannata syödä nälkään, eikä alkoholia ottaa kuin valmiiksi iloisella mielellä, jos silloinkaan.

– Vanhempasi eivät ole niin upeita ja kaikkivoipaisia kuin lapsena luulit, eivätkä niin urpoja kuin teininä ajattelit.

– Kauneus ei ole turhaa. Kauniin esineen ainoa tarkoitus voi olla kauneus ja se riittää hyvin. Visuaalisuuteen panostaminen ei tarkoita turhamaisuutta.

– Vitamiinilisät kannattaa muistaa (ainakin D- ja B12, mikäli et syö lihaa).

– Alaselkä- tai niskakipuun kannattaa reagoida välittömästi.

– Lempeät arvot (solidaarisuus, lähimmäisenrakkaus, empatia…) kannattelevat maailmaa eteenpäin, mutta ilman toimintaa nekin jäävät tyhjänpantiksi.

– Jos yrität saada kaikki pitämään itsestäsi, jää elämä helposti elämättä ja todellinen persoonasi piiloon. Kumarrus toiselle saattaa olla pyllistys toiselle, joten pyri vaikka niiaamaan – et estä pientä pyllistystä, mutta voit hoitaa asian vähän kohteliaammin.

– Itsellesi nolot asiat ovat harvoin muista yhtä noloja. Häpeä käskee piiloutumaan, älä usko häpeää, vaan toimi päinvastoin: pyydä aidosti anteeksi, naura, kipua häpeän päälle, jotta näet sen yli. Noloa on oikeastaan vain huono käytös, ei mikään muu.

– Et ole still-kuva. Yritä hyväksyä ulkonäkösi ja olemuksesi kaikista kulmista, kaikissa hetkissä. Kannattaa pyrkiä katsomaan itseään niin kuin hyvä, rakastava ystävä katsoisi. Rakkaus itseään ja kehoaan kohtaan ei kuitenkaan tarkoita vastarakastuneen ihmisen tunnetiloja, vaan kuin pitkäaikaisen kumppanin: Tässä kuljemme yhdessä toisemme hyväksyen, toisiamme arvostaen.

– Omannäköisen elämän löytäminen ja omien arvojen tunnistaminen on aivan valtavan vaikeaa! Kannattaa silti pyrkiä löytämään niiden ydin, sillä elämä on yksi hujaus vain. Ota etäisyyttä, kysyä neuvoa.

– Aina kannattaa kysyä neuvoa. Pyydä apua. Aina kannattaa olla autettavana, jos siihen tulee mahdollisuus.

– Iltarukouksesta tulee aina lohdullinen olo, etenkin jos muistaa kiittää eikä vain pyytää.

– Avain pidempiaikaisempaan tyytyväisyyteen on pyrkiä löytämään mieluummin merkityksellisyyden kuin onnellisuuden tunnetta.

– Toisinaan kannattaa vain lopettaa ajattelu ja henkinen ponnistelu ja keskittyä fyysiseen suoritukseen hetkeksi, vaikka vartin kävelyyn tai sulkapallopeliin. Usein se auttaa myös henkisten taakkojen kanssa.

– Anteeksianto on avain rauhalliseen sydämeen. Anteeksipyyntö samoin, mutta kannattaa mieluummin pyrkiä elämään niin, ettei tarvitse pyytää anteeksi. Ettei anteeksipyynnön helppous oikeuttaisi kohtelemaan muita huonosti.

– Tulevaisuuteen voi suhtautua myönteisesti, vaikka ymmärtäisikin sen mahdolliset uhkat. Pysyäkseen toimintakykyisenä, kannattaa pysyä toiveikkaana.

– Jokainen ihminen on samanarvoinen. Ei vain ajatuksentasolla, vaan ihan oikeasti. Ylemmyydentunnetta kannattaa hätkähtää ja siitä pitää pyrkiä eroon.

Onneksi olkoon, 30-vuotias minä.

On ollut ilo tutustua.

-Henriikka

Kuvat: Joanna Suomalainen
Mekko: Nokonen