Musta tuntuu, että mä oon kaunis.

Kävin ystäväni kanssa seuraavan keskustelun viime viikolla, kesken ihan tavallisen illanvieton:

Minä: “Musta on alkanut tuntua, että mä oon kaunis.”
Ystävä: “Totta kai sä oot. Hyvä, että ymmärrät sen.”
Minä: “Mutta entäs, jos luulen vaan niin? Jos luulenkin väärin. Eikös se ole aika noloa, että mä vaan elän onnellisena tätä elämää luullen itseäni kauniiksi, jos ympärillä olijat on oikeesti ihan eri mieltä?”
Ystävä: “Mitä ihmettä!? Eihän kauneus ole mikään muotti, mitkään tietyt ominaisuudet. Eikös se nyt ole vaan ihan parasta, jos tunnet niin, ajattelee muut mitä tahansa?”

Suoraan sanoen en ymmärrä itsekään ajatustani. Oli jopa hivenen nöyryyttävää jäädä itse itselleen kiinni ajattelumallista, johon ei haluaisi tukeutua: että kauneus olisi joku tietty universaali totuus, joku tietynlainen ihanne, jonka saavuttaessaan ihminen on kaunis.

On ihan hullun rasittavaa tajuta, että vaikka puhuu mitä, niin takaraivossa kolkuttaa, että tulisi olla klassinen, länsimaalainen malli – juuri tietynlainen, tietynkokoinen, tietynnäköinen.

En missään tapauksessa haluaisi ajatella näin.

En ole koskaan tuntenut itseäni niin kauniiksi kuin nykyisin. On ollut siistiä tajuta, ettei tässä ole kyse ulkonäöstä, vaan olosta. Olen kauimpana sitä “klassista-jotain-ihme-mallimuottia” kuin olen koskaan ollut.

Sen sijaan minusta tuntuu hyvältä. Yritän tehdä valintoja, jotka tukevat hyvinvointiani. Niitä valintoja on sadottain päivässä ja kunhan noin 80 prosenttia menee suht järkevästi, niin vaikutan pysyvän tyytyväisenä. Näitä kuvia edelsi rantasauna ja näiden jälkeen nautimme mökki-illallista raclettejuustopannun kanssa. Hyvinvointia edistäviä valintoja molemmat. Arvostan itseäni ja elettyä elämääni, ajatuksia pääni sisällä ja kroppaa, joka on kuljettanut tänne saakka. 

Huvittavan konkreettisesti muutos kiteytyy toiseksi suurimpiin varpaisiini, jotka ovat sen muotoiset (kenkävalinnasta huolimatta), että ovat vuosien varrella kerryttäneet sellaiset kovettumat varpaan puoliväliin. Ne ovat ainoastaan esteettinen haitta, joita pitkään katsoin inhoten. Eräs kaverini jopa kommentoi niitä kerran sanoen: “Onneksi mulla on kauniit varpaat, eikä tuollaisia.” (Mitä vitsiä?) Nykyisin katson outoja kovettumapalleroita ja tuumin itsekseni, että on kannattanut kulkea ja seikkailla. Etten vaihtaisi ainoatakaan reissua kauniimpiin varpaisiin. Varpaille kiitos hyvästä työstä.

Näissä kuvissa olen minä. Minunnäköisenä. Kauniina.

Siellä te ruudun toisella puolella luette tätä juttua. Teidännäköisinänne. Kauniina.

Totta hemmetissä haluan elää tätä elämää mieluummin niin, että koen itseni kauniiksi. Aivan sama, jos joku muu ajattelee toisin, minä saan tuntea näin.

Juuri aamulla kirjoitinkin Instagramiinkin muutaman vuoden takaisin ajatukseni, jonka haluan teillekin jakaa:

Ulkoista rumuutta ei ole olemassakaan.

Sitä paitsi minulla on teille salaisuus: kukaan, ei siis yhtään kukaan, sovi siihen ihmeelliseen kauneusihannemuottiin, joka takaraivossa kolkuttelee. Päästetään se menemään.

-Henriikka

Pppst! Tänään julkaistu podcast-jakso käsittelee kauneutta, jos syvempi teemaan sukeltaminen kiinnostaa.

12 kommenttia

  1. Avatar Emmi 25.6.2020

    Aivan ihana postaus ja oivallus!

    Vastaa
  2. Avatar Olipa kerran kaunis, kuvankaunis ja luonnonkaunis 26.6.2020

    Miksi ihmisten ja esineiden kauneuden hehkutusta pidetään usein pinnallisena mutta ei luonnon kauneuden?

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 28.7.2020

      Ehkä ihmisen rakentama nähdään helposti “hukkaan käytettynä aikana”, jos esine tai asia ei aja jotain tehtävää? Luonnolta samaa ei odoteta, koska sitä ei voi hallita.

      Vastaa
  3. Avatar Satu 26.6.2020

    Hieno kirjoitus 😍
    Näinhän se on. Itsessä on hankala nähdä niitä ominaisuuksia ja piirteitä mitä muut sussa näkee. On hienoa oppia arvostamaan ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on <3

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 28.7.2020

      Luulen, että avainasioita olisi ymmärtää, että myös muiden erilaisuutta voi oppia ihastelemaan ja että itsekin voi olla kaunis, vaikka olisikin aivan erilainen. Meitä on moneksi, onneksi.

      Vastaa
  4. Avatar Sirja 26.6.2020

    Ihmettelen tuota kommenttia varpaista. Eihän kukaan yleensä kattele toisten varpaita!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 28.7.2020

      Jep, se oli kyllä vallan erikoinen hetki.

      Ps. Mä kyllä katselen varpaita! Mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että ajattelisin niitä rumina, että vertailisin niitä omiini tai että kommentoisin niitä ääneen negatiivisesti.

      Vastaa
  5. Avatar Miira 27.6.2020

    Ihana kirjoitus, itsellekin ajankohtainen <3 Ja hauskaa kyllä, mullakin on tällä hetkellä elämässä meneillään vaihe, jossa tunnen vain ja ainoastaan varpaani rumiksi. Tai oikeastaan koko jalkani nilkoista alaspäin :D Sellaiset kuivat leveät hobittijalat, joihin ei auta mikään rasva tai öljy!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 28.7.2020

      Hymyilytti ääneen. Muiden ajattelemina omat ajatukset alkavat saada perspektiiviä. Luulenpa, että sun jalat ovat varsin ihanat, toimivat ja kauniitkin, kunhan opit arvostamaan minne kaikkialle ne sua vie.

      Vastaa
  6. Avatar Hanna 29.6.2020

    Ihana kirjoitus :) Ja täytyy sanoa, että mun mielestä sä oot kyllä kaunis. Sun kuvista säteilee (ainakin ulkopuoliselle) monesti ilo, onnellisuus, tyytyväisyys. Mun mielestä sun kuvat on myös siitä ihania, että ne on niin luonnollisia. Otat kuvia erilaisissa tilanteissa ja erilaisissa vaatteissa, valaistuksissa, miljöissä. Sun kuvista mulle tulee usein mieleen sellanen ihana “naapurintyttö” meininki, oot luonnonkaunis.

    Musta tuntuu, että itsellä on tällä hetkellä juurikin sellanen kaunis olo. Viihdyn omassa kehossani paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Voin hyvin ja nautin elämästä, pienistä ja suurista asioista. Tuntuu että nyt kun elämä on vihdoin mallillaan niin sitä viihtyy omassa ihanassa seurassa myös yksin ja nautin omasta kehostani, sellaisena kuin se on. Ainahan sitä tosin voi miettiä että olisipa joku kohta kehossa toisenlainen, mutta nykyään mietin sellaista tosi harvoin. Kroppani ei ole täydellinen, mutta omaan makuun just hyvä näin :)

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 28.7.2020

      Kiitos. Ihanasti kirjoitettu. Harvoinhan se kauneudentunne ihan oikeasti tulee edes ulkoisista seikoista, vaan sisältäpäin, omasta olosta ja elämänhetkestä. Siitä kuinka hyvin voi.

      Ps. Sitä “täydellistä” ei oo olemassakaan! Ollaan just kaikki niin täydellisiä ja epätäydellisiä.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.