Se tunne, kun kalastaa

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK)

Nautin kalastamisesta. Siitä tunteesta, kun toivoo, että kohta kala nappaa. Siitä tunteesta, kun tietää, että kohta kala nappaa. Siitä tunteesta, kun se sitten nappaa.

Ja erityispaljon nautin siitä, että itse pyydettyä kalaa saa lautaselle ruoaksi. Se on itselleni myös se syy, miksi kalastan. En tiedä parempaa ruokaa kuin muurikalla paistetut ahvenet tai kuhakeitto varhaisperunoilla.

Olemme olleet viimeiset pari viikkoa täällä Kainuussa, Kuhmon mökillämme, ja kalaa on onneksi saatu syödä reilusti. Siinä missä kotona esimerkiksi ahventa tai kuhaa ostaa lähikaupasta harvoihin hetkiin ja kitsastellen, täällä sitä saa kerrankin syödä ruhtinaallisesti.

Mutta nautin kalastamisesta silloinkin, kun kalaa ei tule. Koko kalastushetki rauhoittaa, kun pääsee luonnon keskelle keskittymään vain yhteen asiaan. Ja saalistakin arvostaa ihan eri tavalla, kun se ei ole mikään automaatio. Haluan arvostaa kalaa ja niitä hetkiä, kun siitä oikeasti pääsee nauttimaan.

Olen ja olen aina ollut hyvin satunnainen kalastaja. Kalastan kun siihen on sopiva hetki tai miljöö, kun siihen on riittävästi elämässä resursseja. Se on yksi tapa muiden joukossa olla luonnossa ja/tai hankkia ruokaa.

Minussa on aina elänyt sisälläni vahva keräilijä, mutta kai minussa pientä metsästäjääkin on, jos kalastusviettiä on uskominen. Edelleen aikuisenakin tuntuu aivan uskomattomalta, että ruokaa voi saada Suomen luonnosta aivan ilmaiseksi (joojoo, kalastonhoitomaksu jne., mutta ihan vaikka vain onkienkin kalaa).

Lapsena olin iloinen onkija. Kalastus tuntui kivalta puuhalta ja oppi siinä tietysti samalla vähän perusteitakin kaikesta, mutta toisaalta istuin myös mielikuvitusongen kanssa varmaan yhtä paljon kuin oikeankin.

Sitten kalastuksesta tulikin melko pitkä tauko. Nuoruudessa luonto ei ylipäänsä vetänyt minua puoleensa, ja kalahommatkin jäivät odottelemaan. Muistan kyllä, kuinka pikkusisko kävi veljieni kanssa kalassa, mutta itse istuin mieluummin laiturilla kirjoittamassa päiväkirjaa.

Ja sitten varhaisessa aikuisuudessa se nosti taas päätään – kiinnostus kalastukseen. Ymmärrys siitä, että kaloja voi oikeasti valmistaa ruoaksi, ja pystyn siihen itsekin, oli itselleni käänteentekevä asia.

Minulla on (liiallistakin) taipumusta tehokkuuteen, ja kalastuksesta tuli ajanvietteen lisäksi myös itseäni ja muita hyödyttävä asia. Saada nyt itselleni tai koko perheelle ateria pöytään, erittäin jees.

Eräopaskoulussa sain ensimmäisen kerran kunnolla opetusta kalankäsittelystä. Itsellenikin yllätyksenä nautin siitä kovasti. Hauen tai ahvenen käsittely ja fileointi oli kuin käsityötä, johon oli itselläni riittävästi hienomotoriikkaa ja kärsivällisyyttä. Näin ollen kalastustapahtuma laajentui käsitteenä ja ympyrä suureni.

Myös ymmärrys kalan vastuullisesta käsittelystä ja vastuullisesta kalastamisesta on laajentunut vuosien aikana. Kun nyt mietin lapsuuden ja nuoruuden aikaista kalan kohteluani, oikein hävettää. Mutta onneksi ymmärrys ja tieto voi aina lisääntyä, ja nykyisin osaan asiat jo onneksi aivan eri tasolla, ja kalan kohtelusta puhutaan myös yleisesti todella paljon enemmän.

Lisäksi nykyisin ymmärrän myös paljon paremmin siitä, mikä on kestävää kalan syömistä. Suosittelen kaikille WWF:n kalaopasta, jos haluaa nopeasti tarkistaa, kannattaako jotain kalaa ostaa. Tämä on opettanut itseäni aivan valtavasti.

Tämän lisäksi kalastavan ihmisen on tietysti tiedettävä myös säännöt, jotka heitä koskevat: esimerkiksi alamittaiset on päästettävä menemään vaikka kuinka vatsa kurnisi.

Yhtäkkiä tästä kirjoituksesta tuli tällainen kalastushistoriikki. Mutta en usko, että olen koskaan näin perinpohjaisesti kirjoittanut kalastuksestani, tai edes miettinyt sitä.

Mutta mennäänpä silti nykyhetkeen.

Viime vuodet ovat menneet asuessa meren äärellä, ja mökitkin ovat järvien rannoilla. Mutta lapsen syntymä on tuonut sen verran puuhaa arkeen, että aika kalastukseen on ollut kortilla.

Ja ehkä sekin kertoo jotain, ettei se ole ensimmäinen asia prioriteettilistallani. Vaikka tulevaisuudessa haaveilenkin siitä, että pääsemme useammin kalaan, sitä ennen tulevat monet muut asiat. Haluan, että kalastus pysyy paineettomana harrastuksena ja elämäntapana, johon ei kohdistu liikaa odotuksia. Haluan, että se säilyy leppoisana ja sydäntä rauhoittavana asiana elämässä.

Mutta toivon tietysti, että lapsikin innostuu joskus kalastamisesta ja voisimme tehdä sitä kaikki yhdessä. Toistaiseksi hän ainakin rakastaa syödä kalaa, mikä tietysti helpottaa arkeamme, kun kalaa on monta kertaa viikossa ruokapöydässä.

Lisäksi toivon, että oppisin itse kalastuksesta vielä paljon enemmän. Onkiminen ja pilkkiminen luonnistuu helposti, mutta jo viehekalastuksen kanssa olen jo pienissä haasteissa. Itse veto- tai heittouistelu luonnistuu kyllä, mutta olen elänyt suurimman osan elämäni kalastushetkistä niin intohimoisen kalastajaveljen kanssa, että kyllä hän on himputti vie usein tehnyt suuren osan omistakin hommista. Haluaisin, että kaikki solmut, viehelukot ynnä muut sujuisivat automaationa, mutta tällä hetkellä en voi vielä sellaisella kovasti kehuskella. Onneksi näistäkin voi oppia.

Tämän lisäksi minulla on kaksi muutakin haavetta, joiden soisivat toteutan. Katsotaan, mihin suuntaan elämä vie, ja mitkä haaveet jäävät oikeasti elämään.

Toivoisin, että voisin käydä omineni kalassa Porvoon saaristossa. En haaveile välttämättä mistään Suon villi laulu -kirjan päähenkilön kaltaisesta superselviytyjä-identiteetistä, joka osaa joka kaislikon kaislan ulkoa (tai joo haaveilen, mutta en näe sitä kovin realistisena). Mutta haluisin vain toisinaan kalastaa omassa rauhassani veneestämme ilman, että kukaan olisi häiritsemässä. Haluaisin, että homma olisi minulla niin hanskassa, ettei mikään vaihe veneenkäytöstä itse kalastukseen jännittäisi. Tämä lienee melko helppo haave toteuttaa.

Kolmanneksi toivoisin, että joskus tulevaisuudessa oppisin perhokalastamaan. Mutta tässä kohtaa vasta makustelen, onko tämä haave todellinen vai ei.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) edistää Suomessa vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 450 seurassa toimii yhteensä noin 32 000 kalastuksen harrastajaa.

Kansankielisemmin SVK on siis alan hyvis, joka auttaa kalastajia ja neuvoo kestävyyteen ja vastuullisuuteen. He haluavat muistutella, että kalastaminen on monipuolinen ja hyödyllinen harrastus, jonka avulla saa myös terveellistä ruokaa sekä omaa aikaa ja yhdessäoloa kavereiden ja perheenjäsenten kanssa.

Kun SVK kysyi minua yhteistyöhön, kysyin kalastusmuusaltani Monni Himarilta, ovatko he todella hyviksiä ja voinko lähteä tekemään hommia yhdessä. Hän antoi täyttä vihreää valoa.

Suomen Vapaa-ajankalastajat:

– Edistää parempia kalastusmahdollisuuksia ja toimivaa kalastuslupajärjestelmää.

– Suojelee Itämeren villiä lohta ja muita uhanalaisia vaelluskalakantoja

– Toimii kalakantojen parantamiseksi ja edistää kalojen lisääntymismahdollisuuksia

– Tutustuttaa vuosittain 30 – 40 000 lasta, nuorta ja aikuista kalastukseen

– Ohjaa vapaa-ajankalastajia vesiluonnon suojeluun sekä kestävän käytön mukaiseen kalastukseen

Tänä kesänä heillä on käynnissä Kalastus maistuu! -kampanja, jonka tarkoitus on innostaa rentoutumaan kalastuksen pariin.

Luin itse heidän 52 tapaa innostua kalastuksesta -vinkkisivuston läpi ja tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi päästä kokeilemaan lirkkimistä tai silakan litkaamista. Ylipäänsä tuli sellainen olo, että vau, mitä kaikkea kalastus onkaan ja mitä kaikkea se voi tarjota niin monenikäiselle.

Suomen Vapaa-ajankalastajilla on myös Mimmit Kalastaa -kampanja, josta jaoinkin jo viime vuoden puolella innostuspäissäni Instagramissani. Kalastus on jäänteenä jäänyt paljon miesten harteille ja harrastukseksi, mutta ilokseni olen huomannut tämän olevan muuttumassa. Haluan itsekin olla muistuttelemassa, että kalastus ei totta tosiaan vaadi tiettyä sukupuolta tai ominaisuuksia – siihen pystyy aivan kuka tahansa, ja tapoja on monia.

Liityin itsekin Suomen vapaa-ajankalastajien jäseneksi, kun tämän yhteistyön myötä syvennyin vielä tarkemmin heidän toimintaansa ja arvoihinsa. Jäsenmaksu ei päätä huimaa, vaan on vain 40€ kalenterivuodelta, ja summalla saa jäsenlehden ja liittymislahjana vastuullisen kalastajan vieheenkin.

Hei mieleeni juolahti vielä yksi bonus-haave vielä! Olemme puolison kanssa kunnostautuneet yhdessäolomme aikana syömään niin sanottuja ”roskakaloja” eli esimerkiksi särkeä tai haukea. On mainiota saada suotta hyljeksittyjä, mutta todellisuudessa herkullisia hävikkikaloja hyödynnettyä ruoaksi, ja esimerkiksi naapurimme osaakin jo tuoda meille hänen pyytämänsa hauet pakastimeen. Haaveena olisi saada näitä kaloja vielä enemmän ruokapöytäämme ja toisaalta näyttää myös muille ympärille, mihin kaikkeen ne taipuvat.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalastus maistuu! -kampanjan yhteydessä järjestetään myös kesäkisa, jossa voi käydä kertomassa, miltä kalastus maistuu. Pääpalkintona on noin 1000€:n arvoinen loma Naantaliin.

Meidän perheessä kalastus maistuu toivottavasti tänään ahvenelta, kuhalta tai hauelta, kun illalla olisi tiedossa kalakeittoa. Mutta vielä on kalat pyytämättä, joten voipi olla, että kun täällä sitä istutaan läppärihommissa, että se saattaa maistua myös purkkisärjeltä. Aivan hyvä vaihtoehto onneksi sekin.

Onko siellä innokkaita kalastajia linjoilla? Tai ehkä sellaisia, joita kiinnostaisi kokeilla? Jätä mieluusti ajatuksiasi kommenttiboksiin.

-Henriikka

2 kommenttia

  1. Velipoika 30.6.2023

    Hyviä ajatuksia! Ja aika paljon tulee itsekin kalasteltua, kivaa puuhaa!

    Vastaa
  2. Vierailija S 2.7.2023

    Itellä kalastus on kyl jäänyt (jos nyt koskaan oon kauheesti sitä harrastanut), veli ja iskä ovat mökillä kalastaneet. On se kyl hienoa, et Suomessa voi lähes ilmaiseksi saada puhdasta ruokaa. Vaikka välillä kyl mietin et periaatteessa tai käytännössäkin kala on lihaan verrattavissa oleva, tunteva eläin.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.