kaupallinen yhteistyö: Partioaitta
Olen pyöritellyt alkuviikosta taas kerran päässäni vastuullisuus-termiä. Mitä vastuullisuus on? Miten termi määritellään? Vastuullisuus-sana on siitä hankala, että se tarkoittaa jokaiselle vähän eri asioita. Ensimmäiselle se on sitä, että tuote kestää aikaa, toiselle sitä, että valmistus on eettistä, kolmannelle ekologisuus pyyhältää eettisyyden ohi, ja neljännelle se on kaikkien näiden osien summa. Joka tapauksessa jokainen rakentaa palasista oman käsityksensä.
Itselleni vastuullisuus-käsite rakentuu yrityksen arvoista, ekologisuudesta ja eettisyydestä, mutta sen lisäksi myös siitä, että vaate tai tuote on tehty kestämään ja vastaamaan tarpeeseen, ei luomaan sellaista. Vaikka tultasyöksevä sateenvarjo olisi vallan näyttävä ja ilo silmälle ja valmistettu hienot arvot taustallaan, en koe sellaiselle tarvetta. Maailma on parempi ilman. Tarpeeton ei voi mielestäni olla vastuullinenkaan.
Kyselin viime viikolla juttuvinkkejä tuleviin blogikirjoituksiin. Yksi eniten toivottu aihe oli vastuulliset vaatevinkit – toiset toivoivat ekologisuutta ja eettisyyttä, toiset erityisesti laatua ja kestävyyttä. Kommenteista kuitenkin välittyi, että onneksi pikamuodista ollaan hiljalleen pääsemässä. En itsekään halua vaatekaappiini mitään trendikästä. Tai jos joskus hurahdankin trendiin, niin voin hankkia sellaisen sitten käytettynä. Uutena haluan ostaa vain sellaista, mikä ei ole ajassa kiinni tai sesonkihuumaa.
Kirjoitin vuosi sitten syyskuussa tyylistäni pähkinänkuoressa: ”Helsinkiä, Kööpenhaminaa ja Tammelaa.” Sama meininki jatkuu yhä: Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Tammela toi mukanaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.
Partioaitta on pitkäaikainen suosikkini, ja blogin sivupalkissakin ylpeästi seisoo yrityksen logo ja maininta pitkäaikaisesta kumppanuudesta. En ole vielä koskaan ostanut Partioaitasta mitään, mikä ei olisi kestänyt. Tunnen monet edustetut merkit ja niiden tuotteet hyvin ja olen käyttänyt niitä jo vuosia, mikä tietysti lisää sitä, että osaan hankkia jo hyväksi todettua ja tarpeellista.
Kuljen outdoor-henkisissä kamoissa ulkoilmaolosuhteissa, mutta yhtä lailla viiletän Helsingin keskustassakin pitkässä parkatakissa, villapaidassa tai vaikkapa vakioreppu selässäni. Mitä useampaan hetkeen asuste, vaate tai varuste toimii, sitä parempi.
Näissä kuvissa on vaatteita ja varusteita Partioaitan Vihreämpi valinta -valikoimasta. Hain kamppeet kuvauslainaan, jotta ne pääsisivät paremmin esille todellisessa käytössä kuin henkarissa esitellen. Vihreämpi valinta -symboli kertoo siitä, että kyseiset tuotteet ovat ekologisia, ja niiden valmistajat ovat tehneet aktiivisia valintoja, jotta tuotteet olisivat aiempaakin ympäristöystävällisempiä. Tuotteet on valmistettu esimerkiksi kierrätetystä tai luonnonmukaisesti tuotetusta materiaalista, tuote on kierrätettävä ja sen valmistusprosessin ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota.
Vihreämpi valinta -symboli on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten yritys voi nostaa erityisasemaan vastuullisemmat ostovalinnat: silloin myös vastuullisuuteen panostavat toimijat palkitaan niin verkkokauppavertailussa kuin mahdollisesssa kivijalkaliikkeiden esiinpanossakin. Silloin kannustetaan eri tavoin olemaan vastuullinen, koska se myös kannattaa.
Partioaitan Vihreämpi valinta -symboli löytyy verkkokaupasta symbolin ansainneiden tuotteiden viereltä. Verkkokaupan yläpalkista löytyy myös erikseen osio, jonka kautta vihreämpiä vaatteita ja varusteita pääsee selailemaan. Sieltä kautta myös itse etsin nämä kuvissa olevat suosikkini. Symbolin kriteereihin pääseee tarkemmin tutustumaan täällä.
Tämä kirjoituksen kuvissa on päällä vihreitä lemppareita (nämä tuotteet kahdessa yllä olevassa kuvassa):
Vihreä Sasta 1928 ANORAK Unisex -anorakki. Näissä kuvissa päälläni on koko M, joka on tosi reilu, mutta ei näytä hassumalta näinkään. Mutta S tai jopa XS voisi sopia kuitenkin paremmin, jos kaipaa parempaa istuvuutta – käytän yleensä naistenvaatteista kokoa S/M.
VAI-KOn Timberjack -pipo, joka on ollut jo monta monta vuotta viikottaisessa, jopa päivittäisessä käytössä. Retkieni ykköspipo!
Fjällräven Re-Kånken-reppu, joka on klassikkon erikoisversio, joka on tehty kokonaan 11 kierrätysmuovipullosta valmistetusta polyesteristä.
Patagonian paksu Fjord-flanelli. Tämä oli miesten osastolta, mutten ole muutenkaan niin välittänyt osastorajoista, jos sopivampia malli- tai esimerkiksi värivalintoja löytyy aidan toiselta puolen.
VAI-KOn Timberjack-lapaset. Perushyvät ja lämpimät lapaset retkelle ja kaupunkiin.
Myös kahdessa yllä olevassa kuvassa on tuotteita, jotka ovat vastuullisuuden lisäksi osoittautuneet aktiivisessa käytössä olevansa myös aivan loistavia ominaisuuksiltaan.
Icebreaker meld zone sport bra -merinorintsikat. Aivan parhaat! Kerrankin riittävästi tukea, mutta saa kuitenkin hyvin happea. En enää muita vaelluksilla ja retkillä käytäkään, vaikka juoksuun ja muuhun rajumpaan liikuntaan tarvitsenkin enemmän tukea. Ennen viime talvea en uskaltanut unelmoidakaan, että löytäisin itselleni sopivat merinorintsikat. Kaikki ovat ennen näitä vaikuttaneet sellaisilta hennoilta lappusilta.
Lapuan Kankureiden ja Partioaitan yhteistyössä valmistama retkipyyhe sekä käsipyyhe. Kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia pyyhkeitä, jotka kuivuvat nopeasti ja ovat moninverroin kauniimpia kuin useimmat retkipyyhkeet. Pyyhkeet ovat pestyä pellava-puuvilla-tenceliä.
Alla olevassa kuvassa taas on Patagonian Down Sweater Hoody -untuvatakki, niin ikään miesten osastolta. Patagonia on tosissaan ja laaja-alaisesti ajatellusta vastuullisuudesta aivan erinomainen esimerkki – ihailen heitä isosti. Untuvatakit taas ovat sellaisia, jotka ovat käytössä kesät talvet, usein välikertana, mutta toisinaan päällimmäisenä.
Alla olevan kuvan Dumji Crew -villapaita on Sherpan, joka on vastuullinen brändi, vaikka itse tuote ei löydykään vihreämpi valinta -kategoriasta.
Vaatteissa on niin paljon parempi olo, kun tietää niiden alkuperän ja tietää, ettei mikään tai kukaan ole kärsinyt niitä tehtäessä. Tekstiilibisneksen vastuullisuudessa otetaan toivottavasti ihan lähitulevaisuudessa aivan valtavia harppauksia eteenpäin, vaikka monet vaatevalmistajat ovat vasta heräämässä vastuullisuustekoihin. Hesarin helmikuun artikkelin mukaan vaateteollisuuden päästöt ovat samankokoiset kuin lentoliikenteen ja rahtilaivaliikenteen päästöt yhteensä: siis aivan hullusti!
Haastankin lentoahdistuksen rinnalle hankkimaan myös vaateahdistuksen – ja sitten kun molemmat ahdistukset ovat nätisti vierekkäin, niin ahdistus kannattaa yrittää kääntää tsempiksi ja motivaatioksi toimia paremmin, toimia vihreämmin. Ja jos mitenkään mahdollista, siirry suoraan tähän tsemppivaiheeseen ilman ahdistusta.
-Henriikka
Kuvat: Dorit Salutskij
Oon miettinyt paljon vastuullisuutta vaatteiden hankinnassa. Fakta on tällä hetkellä, että oma vaatekaappi ei palvele mun tarpeita. Meillä on vähän samaa tyylissä, mulla on monta vaatetta joita käytän sekä arjessa että luonnossa rymytessä, kaupunkilaismetsänpeikko ehkä vois kuvata parhaiten. Mutta oikein muuta ei sieltä kaapista löydykään :D oon tehnyt itselleni unelma-vaatekaappikartan, jota kohti haluan mennä askel kerrallaan, huolien sinne vain niitä mulle täydellisiä yksilöitä, hitaasti mutta varmasti. Mutta mulla painon liikkuu helposti ylös ja alas ja mietin aina sitä että jos nyt ostan tän nii mitä jos tää on pian iso/pieni? En halua ostaa jotain vain todetakseni että se sopii vain hetken. Lisäksi mua mietityttää paljon hinta. En juurikaan käy kippareilla, koska halpa hinta saa mut kuvittelemaan tarpeita. Enemmin maksan enemmän, koska silloin tiedän, että tuote on niin hyvä, että koen sen rahan arvoiseksi. Tiedän ettei oo ekologista ostaa suurinta osaa uutena, mutta ei musta oo vastuullista kotiuttaa käytettyäkään tavaraa, jos sille ei oo todellista tarvetta. Vaatteissa näin, sisustuksessa taas pidän käytetyn tavaran fiiliksestä.
On ihanaa että vastuullisuus on nykyisin pinnalla, kun ostetaan vaatteita. Itse seuraan vierestä, kun puolisoni työskentelee kaupanalalla ja tulee hyvä mieli, kun näkee, että asiakkaille voi suositella ekologisesti ’parempaa’ vaihtoehtoa. Koska jaan arkeni ihmisen kanssa, joka toimii myyntitiskin toisella puolella olen kuitenkin alkanut ajatella, mikä on lopulta se ultimaattisin, vihreä arvo, mikä ohjaa niin ostopäätöksen tekijää kuin myyjääkin, ja olen tullut siihen lopputulokseen, että lopulta se on tietynlainen hitaus, joka juontaa siitä, että sekä asiakkaalla että myyjällä on ’työrauha’. Huomaan tämän myös itsessäni, kun käyn kaupoilla; huonot ostopäätökset tehdään silloin, kun on kiire ja väsyttää. Tämä pätee myös myyjän tehtäviin; on niitä päiviä, kun työtahti on niin kova ja myyjiä niin vähän, että he saavat juosta tukka putkella tonttia ympäri; pitää myydä, purkaa tavaraa, täyttää hyllyjä, rahastaa ja hakea varastosta lisää kokoja…ja lista jatkuu. Asiakkaita saattaa olla niin monta ettei heitä millään ehdi palvella niin hyvin kuin toivoisi. Siksi haluaisinkin, että kun puhutaan ’vastuullisuudesta’ puhuttaisiin myös niiden ihmisten hyvinvoinnista, jotka näitä tuotteita kaupoissa myyvät. Ehkä vastuullista voisi olla myös se, että asiakas heräisi huomaamaan stressin myymälä-ympäristössä ja kohdistaisi huomionsa ’huonon asiakaspalvelun’ sijaan siihen, että työntekijöiden hyvinvointi on vaakalaudalla, jos myymälässä joudutaan juoksemaan edestakaisin kuin päättömät kanat. On surullista, että kauppojen tuloksen täytyy kasvaa joka vuosi, mutta se ei näy myymälän arjessa muuten kuin sillä, että tuotteita tulee lisää valikoimiin ja myymälän sisustusta uusitaan. Ehkä olen utopistinen, mutta haluaisin jonain päivänä astua sisään sellaiseen liikkeeseen, jossa näkyisi, että firma keskittyy merinovilla-lampaiden elinympäristön lisäksi omien työntekijöidensä työympäristöön, ja pyrkisi tekemään siitä mahdottoman stressittömän. Samaan syssyyn haluaisin nähdä sellaisen firman, joka tunnistaisi, että jatkuva kasvu tuloksen teossa on osa ongelmaa, jonka takia käytämme luonnonvaramme loppuun. Jossain vaiheessa olisi aika todeta, että tässä ollaan ja tämä riittää, ja ajatella kääntää suunta sitä kohti, että ’kasvu’ tarkoittaisi hyvinvoinnin ja stressittömyyden kasvua, lompakon sijaan.