Sunnuntai-ilta, eikö se ole sitä viikon ahdistavinta aikaa? Maantai se sieltä taas syöksyy, armoa tuntematta. Tänä keväänä mulla on mukavat maanantait, sillä suoritan perinteisen opiskelun rinnalla harjoittelua Kuvataideakatemialla. Olen mukana tuotantoharjoittelijana toteuttamassa toukokuussa avajaisensa saavaa Kuvan Kevät -näyttelyä, joka on maisteriopiskelijoiden loppunäyttely. Tietysti tulette kaikki sinne touko-kesäkuussa vierailemaan. Yksi hyvä puoli kaikkien muiden joukossa on se, että tässä työpaikassa ei ole pukukoodeja.
Viime perjantain työasu oli suhteellisen eskimo. En sentäs istunut työpaikalla takki päällä, mutta matkoilla se oli välttämätön: bussi hyytyi jään vuoksi ylämäkeen, ja jouduin kävelemään viimeiset kilometrit. Vanhana ostettu kulahtaneen vihreä takki on suuri ja lämmin. Lämpö tuli tarpeen, kun jalassa oli ainoastaan sukkahousut. Pitkän harmaan neuleen puin mekon sijasta.
Ja tiedättekö, useamman kerran sain kuulla näyttäväni Iina Kuustoselta. Ömh? Silmämeikkiä pitäisi olla enenpi.
Elkää ahistuko maanantaista, sehän päivä siinä missä muutkin.
Nyt menen leipomaan.
Henriikka
Ihana tukka ja kaikki <3
Voi kiitos kovasti! Pitkästä aikaa auki, ehkä juurikasvukaan ei ole liian suuri ongelma.
Vau miten muhkea kaulaliina! (kaulus?) :> Vaikken muodista mitään ymmärrä, olen pannut merkille että nyt on iskenyt Euroopanlaajuisesti joku ympyräkaulaliinavillitys. Hankinpa siis itsekin sellaisen ja huomasin että onhan se paljon kätevämpi kuin irtokaulaliina. Ympyrä on siis ympyrä, molemmista päistä kiinni eikä tarvitse kokoajan olla vääntämässä niitä päitä takin alle. Tuli vaan tuosta kuvastasi mieleen, että onko kyseessä samanmoinen kaulaliina vai vaan paidan kaulus? =) Kivan työpaikan oot saanut, nauti meidänkin puolesta!
Joooo, oot iha oikeessa. Kaikilla vaikuttaapi olevan nykyisin tuollaiset rinkulat kaulassa. Ne on kyllä tosihyviä, täytyy myöntää, mutta vain jos ne on oikeankokoisia! Koska jos on liian suuri, eikä kuitenkaan mene kahta kertaa kaulan ympäri,niin ei se kovastikkaan lämmitä. Roikkuu vaan esteettisesti tai vähemmän esteettisesti. Ja juu kuvassa näkyvä on juurikin sellainen hitusen liian iso, mutta onpa kaunis.
Ja minä lupaan nauttia! kiva kun kommentoit.
Sunnuntai-ilta, eikö se ole sitä viikon ahdistavinta aikaa? Maantai se sieltä taas syöksyy, armoa tuntematta.
no hei ,tänään on pressanvaalit, ny ei ahista kun on jännittävä ilta
AINIIN tottahan toki, eilenhän oli vallan spesiaalipäivä. ! Ei pidä yleistellä, kun ainahan sitä riittää kaikkea jännää välillä.
No nyt ku sää sen sanoit, ni kyllähän sää vähä näytät Kuustoselta!
Samanlaista pienehköä ja osittaista yhdennäköisyyttä myös täältä suunnalta havaittavissa! :) Mut se on minusta ihan positiivinen kommentti, Kuustonen on kaunis flikka, kuten Henriikkakin :)
PS. Tästä asusta tykkäsin jostain syystä tositosi paljon, vaikkei sen ”kummempi” olekaan. Mut sopii sulle jotenkin tosi luontevasti. Hey mitäs muuten opiskelet, varmaan sen oot täällä kertonu ja sanonu useasti, mut en nyt saa ainakaa päähäni heti. Möh…:D
Niiin niin Iina Kuustonen on kaunis nainen ja pidettykin, kuten myös Jani-Petteri, että eihän tässä ole hätää. Huudelkoot ihmiset vain lisää tuota kohteliaisuutta! Mutta hauskaa, että niin moni on yhtä mieltä. Vaikka eihän se mitään kaksos-meininkiä olekaan.
Ja tämä asu oli minunkin mieleen. Jotenkin simppeli ja neutraalinsävyinen, kuitenkin jotain pientä yksityiskohtaa. Ja opiskelen kulttuurituotantoa metropolian amkissa. Yritän kovasti lähitulevaisuudessa kirjoittaa siitäkin juttua!
Mä aattelin jo ennenkuin mainitsit että näytät noissa kuvissa kummallisen paljon Iina Kuustoselta. Mutta iltalehdessä se stylisti Irene Naakka(?) just kehu Kuustosen tyyliä ja tukkaa :)
Oi että! Ei tässä siis ole hätäpäivää, ehkä vielä lisään vähän silmämeikkiä, että pysyn Kuustosen perässä ja saan useammankin kuulla näyttäväni häneltä!