Aurinkopuuteria silmissä.

Tänään oli harmaata. Koko kaupunki oli harmaa, ja harmaa olin minäkin. Iltapäivästä on löytynyt jo ehkä vähän joitakin kirkkaampia värejä, mutta harmaa on pitänyt pintansa. Kokonaisvaltainen harmaa massa on valunut koko kaupungin ylle kuin marraskuu olisi.
En usein taistele pukeutumisellani säätiloja vastaan, mutta tänään yritin. Halusin jotain raikasta, keväistä, uutta. En ollut aikoihin käyttänyt vitivalkoista kauluspaitaa ja nostin sen henkarilta käyttööni. Toinen paidan lieve rennosti housuissa, toinen laskeutui ulkopuolelle epäsymmetrisesti. Ja jotta nahkaa ei olisi liian vähän (liian paljon sitä ei voi koskaan olla), niin nahkahousujen kanssa käytin ruskeaa nahkatakkiani kevään ensimmäisen kerran. Ja se oli yhtä ihana kuin syksylläkin, kun pakkasin sen pahvilaatikkoon.
Ja mitä se toivomani ’uusi’ sitten oli? Aurinkopuuteria silmäluomissa. Olin taas kerran tarttua huulipunaan, kun ajattelin kokeilla jotain muuta. Luomivärien ollessa vielä muuton jäljiltä kadoksissa, aurinkopuuteri sai ajaa asian. Ja mitkä kesäfibat siitä syntyivätkään! Ehkä en vaivaudu edes kantamaan kesän reissuille luomivärejä. Tulkoon aurinko.
-HenriikkaPssst! Lauantai-iltana tänne.
paita/Taiwanin tuliainen, housut/Mango, kello/Daniel Wellington, takki/second hand

8 kommenttia

  1. Alisa 16.4.2013

    ku valtterihan lopetettiin nii ootko löytäny viel mitään sitä vastaavaa kirpparii helsingistä? :-) toi jäähallin oli ihan jees, paitsi tosi sokkeloinen..

    Vastaa
    • Henriikka 17.4.2013

      Hmmm, mitään vastaavaa en valitettavasti ole löytänyt. Oma uskoni on näissä:

      – Hietsu kesällä
      – Vanhan kirppis sunnuntaisin (toivottavasti kasvaa rakennuksen molempiin kerroksiin)
      – Jäähallin kirppis (toivottavasti nuorempikin väki löytäisi sen)

      ja nyt keväällä on pihakirppiksiä: vallila, arabianranta, kumpula… Ne ovat aina ihania tapahtumia.

      Vastaa
  2. piiamyller 16.4.2013

    Aurinkopuuteri luomissa toimii! Otin sen kerran käyttöön kun arkiluomiväri oli loppunut mutta jotain väritystä luomet kaipasivat :)

    Vastaa
    • Henriikka 17.4.2013

      Ja pysyi todella hyvin! Täytyy laittaa varmasti tulevaisuudessakin monen monta kertaa. Huippuhyvä festarimeikki-vinkki.

      Vastaa
  3. Lusikka 16.4.2013

    Hei, tuo aurinkopuuteri luomissa näyttää ihan tajuttoman hyvältä! Täytyy uskaltautua itsekin koittamaan!

    Vastaa
    • Henriikka 17.4.2013

      Kokeile ihmeessä. Etenkin sellaisille, joiden silmät eivät ole herkät, tämä on oikein hyvä juttu.

      Vastaa
  4. Korvistyttö 17.4.2013

    tästä asusta ois kiva saada kokokuvaa, niin tyylikästä ja hienoa päästä varpaisiin tai ainakin housuihin. oon vähän kade tosta takista, pöksyistä ja kellosta. ja aurinkopuuterijuttuli on todettu täälläkin toimivaksi (-:

    Vastaa
    • Henriikka 24.4.2013

      Kokokuvaa ei oikein saanut. Otettiin kuvat kiireellä Jannen kanssa rappukäytävässä ennen kouluunlähtöä, eikä tilaa ollut kokokuville. MUTTA myöhemmin varmasti käytän taas tätä samaa asua.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.