En ole koskaan ennen ollut kaaso, nyt olen. Se tuntuu suurelta.

Se tuntuu siltä kuin olisi saanut taskuunsa vaalittavakseen valtavan jalokiven ja siitä tulee  (ja siitä haluaa) huolehtia tarkasti. Ja että kiven antaja myös uskoo, että sinusta on siihen. Antaja tietää, ettei se mene sinun käsissäsi palasiksi, se ei naarmunnu, eikä sitä kukaan vie.

Eikä kyse ole häistä. Uskon, että ne ovat vain pieni pala minulle ja Bean siskolle, joka kulkee myös jalokivi taskussaan.

Tai tietenkin kyse on myös siitä, mutta ei pelkästään, eikä edes suurelta osin. Kyse on ystävyydestä, sielunystävyydestä, ja se on paljon juhlia suurempaa.

”I believe in the kind of love that doesn’t demand me to prove my worth and sit in anxiety. I crave a natural connection where my soul is able to recognize a feeling of home in another. Something free-flowing, something simple. Something that allows me to be me without question.” ~ Joey Palermo

Tuntuu sydämenpohjassa myöten hyvältä, kun ystävä löytää ihmisen, jonka kanssa haluaa jakaa koko loppuelämän. Ja että voi elää vieressä ja todeta, että kaiken piti mennä juuri näin.

Tuntuu sydämenpohjassa myöten hyvältä, että voi jakaa ne hetket, kun toinen varpaan kärjistä hiuslatvoihin saakka vaaleanpunaisessa hattarassa rakkaudesta.

Kiitos ystävyydestä.

Minä teen kyllä kaikkeni, että te olisitte onnellisia.
Että sinä olisit.

-Henriikka