Pohdimme tänään siskoni Roosaliinan kanssa sisarussuhteita.

Meitä on neljä, kaksi siskoa ja kaksi veljeä. Kaikki toisilleen läheisiä. Kävelimme Välimeren rantaa ja pohdimme, miten hyvä onni on, että olemme niin läheisiä. Analysoimme riitojamme ja arvuuttelimme, keillä menisi välit, jos menisi. Sellaista uskaltaa pohtia vain, kun tuntee sen olevan kovin, kovin kaukaa haettua.

Jälleen yksi asia olla erityisen kiitollinen. Kiitollinen, siunattu, onnellinen ja klisee-oksennus syliin.

Nyt olen reissussa vain Roosaliinan kanssa, mutta voisin hyvin huolia matkakaverikseni kenet tahansa perheenjäsenistä. Tosin matkamieltymykset taitavat juuri meillä mennä melko hyvin yhteen.

Roosaliina ymmärtää, miksi kahvikuppia ja croissantin muruja tarvitsee kuvata 5 minuuttia ja toisaalta, miksi joskus on kiva olla tekemättä mitään. Ajattelemme usein samoja asioita tilanteissa, eikä puhetta tarvita niin paljon, kun sanaton ymmärrys virtaa hyvin.

Mutta haluaisin kyllä matkustaa vielä enemmän myös muun perheen kanssa. Veljien kanssa halajan aktiivilomalle. Ehkä pääsemme ensi talvena koko kööri Lappiin.

Tietysti tässä painaa myös joku muu kuin mitä minä haluan. Hah. Toivon todella, että muu perhe huolii minut reissutovereiksi.

Ja kun minulla on tätä nykyä kaksi perhettä, olen erityisen kiitollinen myös toisesta sisaruskatraasta, joiden sukunimeä nykyään käytän. Myös sillä sakilla häämöttää matka hamassa, kirkkaassa tulevaisuudessa.

Ajattelin löytäväni selkeän punaisen langan kirjoitukseen, vaan se jäi nyt vaaleanpunaiseksi. Otetaan siis vielä kerran kiitollinen, siunattu, onnellinen ja yökötellään päälle.

Erityisterveiset kaikille biologisille ja biologittomille sisaruksille.

-Henriikka