Yhtäkkiä rakas ystävä otti ja meni naimisiin. (Periaatteessa voisi ajatella, että noin vuoden tarkan päivämäärän tienneenä sitä ei olisi niin kovin ihmeissään, mutta yhtäkkiseltä se tosiaan tuntui.)

Koko viime viikko meni aivan täysin häähurmiossa. En pystynyt tiistai-illan jälkeen miltei keskittyä mihinkään muuhun ympärillä tapahtuvaan. (Ei voi ainakaan syyttää siitä, etten omistautuisi.) Lauantai oli niin valtavan upea päivä, etten meinaa todeksi uskoa, etten pysty sanoiksi pukea. Miten onnellinen olin ja olen, että sain kulkea diskopallo-mekossani rinnalla tärkeän päivän.

Viimeisen viikon tapahtumat kulkivat lyhyesti kirjoitettuna näin:
– viikko sitten sunnuntaina: viimeinen hääpalaveri.
– ma-ti: hirveällä höökillä kaikkea valmiksi, väliin vähä ihmetystä ja onnenitkua.
– pe: vihkiharjoitukset ja juhlapaikan koristelu, vähän enemmän ihmetystä ja onnenitkua.
– la: juhlapäivä. Täyttä onnenryystöä.
– su: siivous, roudaus ja tyhjä olo.
– ma: tyhjä olo.

Tässä tyhjässä olossa sitä nyt sitten istutaan ja mietitään, että mitä ihmettä oikein tapahtui. Ostin aiemmin tänään torilta kaksi litraa kirsikoita, joista jäljellä olevaa litraa nyt mutustan systemaattisesti. Asettelen kivet nätisti riviin paperin päälle ja pujottelen kannoista solmuja suussani – viimekesänä opittu taito ei näemmä ole kadonnut minnekään.

Ihanat ystävät. Onnea kaikesta ja erityisesti siitä, että löysitte toisenne.

-Henriikka