Vihdoin uusia värejä IKEA-kasseihin: IKEA & HAY -yhteismallisto

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Yksi eniten käyttämistäni tavaroista: IKEA-kassi. Kyllä, se huutavansininen, suurikokoinen ja norsun kestävä. Viralliselta nimeltään FRAKTA, kavereiden kesken ihan vaan ikeakassi.

Käytänkö niitä niiden ulkonäön vuoksi? En. En kummemmin välitä siitä sinisestä, vaikka ihmeen hyvinhän siihen on tottunut. (Eikä pelkästään tottunut, vaan suorastaan kiintynyt.) Käytän kasseja kuitenkin pääasiassa niitä niiden rajattomien käyttömahdollisuuksien vuoksi, silkan käytännöllisyyden takia.

Mutta minä niin iloitsen tietäessäni, että ensi perjantaina IKEA-tavarataloihin tulee HAY:n YPPERLIG-yhteismalliston myötä myyntiin oikeasti kauniita kestokasseja. Juuri niitä klassisia ja ikonisia, mutta kuudessa uudessa värityksessä.

Inhoan muovipusseja. Pyrin korvaamaan ne kesto- ja kangaskasseilla, sekä paperipusseilla. IKEA-kasseja olen käyttänyt teini-iästä saakka mitä moninaisimpiin asioihin (esim. pulkkana!).

Kannoinpa koulukirjojakin joskus tyyli-statementtina sinisessä kassissa. Siinä ei ollut kyllä käytännöstä kyse, kun kolme kirjaa vei murto-osan kassin tilavuudesta. Sainpa luultavasti hakemaani huomiota.

Toisaalta, näitä uusia kestokasseja voisin hyvin harkita taas tyyliini. Että taidan edelleen olla aivan yhtä nolo ja cool.

Tällä hetkellä meillä on kotona menossa kirpputoritalkoot. Pyrimme myymään puolet omaisuudestamme pois. Kaikki tavarat ovat IKEA-kasseissa ympäri kotiamme ja kanahäkkiä. Punavuori kierrättää -ryhmä on tukittu minun ilmoituksillani ja koko eilisen ja tämän päivän on rampannut iloisia ostajia ovella.

Sydämeltä tuntuu vierivän möykkyjä pois sitä mukaa, kun kauniit kestokassit puolittuvat ja ovat lopulta tyhjiä.

Kirpputoritavaroiden lisäksi säilytän kestokasseissa usein pyykkiä. Lakana- ja pyyhepyykki mahtuu harvoin pyykkikoreihin ja kiikutan kerääntyneet suoraan pyykkitupaan täydessä kassissa.

Vien kasseissa vaatteita pesulaan ja ompelijalle, haen tyhjällä valmiit kotiin. Kannan mökillä kassissa halkoja ja kotona lajiteltuja roskia roskakatokseen.

Otan usein päiväretkille IKEA-kassin mukaan, jos rinkan sadesuoja ei ole matkassa. Kassin päällä vaihtaa hyvin vaatteet ja siihen voi heittää tavaraa hetkeksi päälle, vaikka maa olisi märkä.

Roudaan samoissa, ryppyisissä, mutta ehjissä kestokasseissa sitä sun tätä, sinne sun tänne. Enkä yhtään pane pahakseni, kun ensi viikolla pääsen vaihtamaan vielä muutaman sinisen kassini näihin uusiin.

IKEA & HAY -yhteismallisto tulee myyntiin IKEA-tavarataloihin lokakuussa, ensi viikon perjantaina 6.10. Tanskalaisen huonekalubrändi HAY:n kanssa toteutetussa yhteistyömallistossa on peräti reilut 70 osaa.

Mallistossa löytyy huonekaluja (ruokapöytä, tuoleja, sohva…), sisustustyynyjä, ruukkuja, valaisimia, peilejä, rasioita, tarjottimia ja muita sisustustuotteita. Ja sitten nämä kuusi eri kestokassia, jotka nyt varmaan huomasitte suosikeikseni.

Veikkaan, että tavaratalojen ovilla on perjantaina ruuhkaa.

Käytättekö te näitä kasseja yhtä fanaattisesti ja aktiivisesti kuin minä? Istutteko tekin viikonlopun ratoksi kestokassissa rappukäytävässä? En minäkään tätä kertaa lukuun ottamatta. Janne kyllä haaveili, että voisi kanniskella minua tuossa lounaalle ja illanistujaisiin. (Vähän joutuu vielä punttaamaan, täytyy näin salassa todeta.)   

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa. Itse aloitan kolmanneksen vuosineljänneksen kirjanpitohommat. Onneksi on kahvia. Ja jos ei kerrota kellekään, niin voin paljastaa, että minä pidän kuittien järjestelystäkin.

-Henriikka

6 kommenttia

  1. Inka 2.10.2017

    Tuo toisiks viimenen kuva! Ihana, en kestä. Näytät hattaranpoikaselta.

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2017

      Jos pystyisin, niin laittaisin tähän kommentiksi monta apinaa, joka peittää silmänsä. Kiitos <3

      Vastaa
  2. Neiti Nimetön 2.10.2017

    Mahtavia uutisia! Minäkin käytän noita – toistaiseksi vain sinisiä – kestokasseja liki kaikkeen; kierrätettävät lastenvaatteet kulkevat kodista kotiin sellaisessa, pyykkikorina se toimii mainiosti ja automatkalle pakatessa sinne sujahtaa urkkakamat tai ulkovaatteet. PItääkin poiketa Ikeassa hakemassa uusia värejä ikeakassikavalkaadiimme.

    On kassillisia ja on ikeakassillisia.

    Vastaa
    • Henriikka 3.10.2017

      No eikö olekin. Mäkin oon ihan iloisena, että vihdoin saadaan jotain vaihtelua iänikuisille sinisille kasseille. Mutta onneksi on ollut niitä, on ne vaan käteviä.

      Vastaa
  3. Marjo 2.10.2017

    Heii!! Onko tuo kuvan Turtles-reppu vielä myynnissä!? Apua miten hieno

    Vastaa
    • Henriikka 2.10.2017

      oh no! Ei se ole. Meni heti kaverin kummipojalle. Oon pahoillani.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.