Junassa taas, Malmösta Tukholmaan. Kahvin hinta 22 kruunua, santsata saa koko matkan perille saakka. Ravintolavaunussa palveli ihana hymyilevä mimmi hijabissa. Mietin Skamin Sanaa ja sitä, kuinka hän, fiktiivinen norjalaishahmo, muutti käsitystäni monessa.

Tukholmassa aiomme suunnata kauppahalliin lounaalle ja siitä bussilla terminaalille. Laiva lähtee jo ennen viittä, mikä tuntuu hurjalta: alle vuorokauden päästä olemme jo Suomessa. Onneksi illaksi on varattu vanha kunnon buffet, tuo laivareissujen hurmiollinen klassikko. On sitten pari tuntia aikaa käydä läpi kuluneita viikkoja, nauraa ja itkeä vähän. Sanoa, kuinka toista ei jaksaisi enää hetkeäkään, mutta tietää sen valheeksi.

On mukava tulla kotiin. Tosi mukava. On varmaan hankala hahmottaa, että tällainen menijä on surkea lähtijä ja kamalan kova ikävöijä. Mutta voi, olen!

Olen ikävöinyt sitä, että saan laittaa peikonlehdelle vähän vettä, että voin keittää kahvia uudessa kultaisessa kahvinkeittimessäni. Olen ikävöinyt omaa sänkyä, lähikuppiloiden ihania työntekijöitä ja sitä, kuinka ilmassa tuoksuu syksyltä. Olen ikävöinyt ystäviä, rutiininomaista työntekoa ja sitä voittamisentuntua, kun palaa lenkiltä, vaikka ei olisi millään tahtonut lähteä. Olen ikävöinyt sienestystä ja toukkaisia tatteja, jotka aina säälistä kerään ja joista sitten yritän nirhiä hyviä paloja pannulle.

Kuulostaa ehkä juhlalliselta, vaikka on oikeastaan ihan arkista, mutta tämän reissun jälkeen elämässä tuntuu kääntyvän ihan uusi sivu. Se on lempeä, luonnonvalkoinen, ehkä käsintehtyä paperia.

Aion kynsin ja hampain pitää kiinni hyvinvoinnistani. Aion vihdoin oppia tekemään töitä työaikojen kanssa. Aion sammuttaa työsomet työajan jälkeen ja pitää kiinni siitä, että liikun ja olen ulkona riittävästi. Yritän pyrkiä pihalla mahdollisimman paljon, kerätä niitä sieniä ja ihailla ruskaa sekä syksyä, ja saada lautaselleni terveellistä, ravintorikasta ruokaa. Olen laittanut loppuvuodeksi kalenteriin kaksi lomapätkää, jolloin en ole puhelimen enkä somen äärellä ollenkaan. Tämä uusi sivu tuntuu hyvältä. Aion elää ihan tavallista elämää.

Enkä tiedä, minne seuraavaksi lähden, jos lähden yhtään minnekään. Paitsi ehkä vanhempia ja sisaruksia katsomaan eri puolelle Suomea. Ehkä ystäviäkin, jos kalenteri pysyy silti riittävän valkoisena.

Reilireissumme oli niin hyvä, ja vielä vähän parempi, kuin saattoi odottaa. Millainen etuoikeus onkaan päästä äidin kanssa reissuun ja millainen kiitollisuudenaihe onkaan tällainen äiti-suhde. Olemme hyvin, hyvin samanlaiset, mutta onneksi riittävän erilaiset, että kolme viikkoa vahvisti, ei hajottanut. Miten paljon häntä rakastankaan.

Huomenna olen kotona ja se on ihanaa.

-Henriikka