Kaupallinen yhteistyö: Nanso
Kaikkein parasta pukeutumisaikaa on loppukesä ja alkusyksy. Tästä ei ehkä tarvitse edes kiistellä, sillä suurin osa lienee samaa mieltä. Varastosta saa kaivaa syystakit esiin, mutta pitkähihaisellakin pärjää vielä. Joskus tuulettoman kohdan löytyessä ehkä vielä t-paidallakin. Syysvaatteet ovat samaan aikaan valmistautumista viimaan ja muistoja kesästä – isoja villahuiveja ja aurinkolaseja, jo napitettuja takkeja ja paljaita nilkkoja.
Minulla on syksyyn uusi-vanha vaatelemppari, Nanso. Se on tietysti minulle jo lapsesta saakka tuttu, niin kuin monelle muullekin, mutta vasta viimeisen vuoden aikana olen tajunnut mihin kaikkeen siitä on.
Suunnittelin seuraavat neljä alkusyksyn asukokonaisuutta Nanson syysuutuuksista ja klassikkovaatteista.


Rento sunnuntai-look
Tässä asussa pidin todellisuudessa työpäivää kotitoimistolla, mutta parhaiten se istuisi minusta rentoon viikonloppuhetkeen. Ehkä kävelyyn Kaivopuistossa ja kahveille Cafe Birgitassa. Tai hartaasti kokattuun brunssiin ystävien kesken, kun pitkä pöytä on katettu kaikilla herkuilla.
Valkoinen paitis on ihanan jämäkkää puuvillaa, ja hihat asettuvat mukavasti, jos ne tahtoo rullata kyynärvarsiin.
Justiinsa-paitis (valkoinen)
Basic leggins (musta)



Tyylikkäästi tulta ja töitä päin
Voisin hyvin valita tämän asun työpäivään, kun tapaan uusia asiakkaita. Asuun kiteytyy työminäni määrätietoisuus ja pilke silmäkulmassa. Tuplakuosi toimii ihanasti, ja pitkät lahkeet rullautuvat rennosti nilkkoihin.
Psst! Samanväriset, samankuosiset yhdistäessä syntyy hauska haalari-illuusio.
Kampa-paitis (valkoinen)
Kampa-housut (musta)



Syksyinen kaupunkiseikkailu
Tässä asussa lähtisin tutkimusmatkalle omaan tai vieraaseen kaupunkiin. Ottaisin ehkä polkupyörän, bussin tai hyvät kengät alle ja kulkisin ristiin rastiin ilman aikatauluja. Söisin kahvilassa korvapuustin ja rapsuttaisin puistossa kilttiä koiraa.
Tuo ruskea Tuttu-neule on niin mieletön! Jos yhtään tunnen seuraajajoukkoani, niin kuin luulen tuntevani, oletan tuon olevan myös teidän ykkössuosikkinne. Sitä on tulossa myös tummansinisenä.
Tuttu-neule (verkkokaupoissa ja myymälöissä noin viikon päästä)
Kuulas-hame (musta)
Tasku T-paita (valkoinen)



Hyvän tuulen työpäivä
Nämä kuvat ovat tältä aamulta! Tämä on siis aamulla turhalta tuntuneen, mutta lopulta erittäin hyväksi muuttuneen tiistain asukokonaisuus. Olen tehnyt paljon läppäritöitä, käynyt kampaajalla, nähnyt entisiä kollegoitani lounaalla ja leiponut omenapiiraan.
Valitsin punaruskeasta paidasta tahallisesti yhtä isomman koon, jotta se laskeutuu vapaammin. Ja kun legginssien lahkeet on sujautettu nilkkureihin, ei vastaantulija edes tunnista niitä legginsseiksi.
Aavistus-tunika (ruskea)
Basic leggins (musta)
—
Ja nyt seuraa otsikossa luvattu arvonta lukijoille: Kerro kommenttipoksissa mikä asukokonaisuuksista tai vaatekappaleista on suosikkisi. Vastanneiden kesken arvotaan kolme voittajaa, jotka saavat valita vapaavalintaiset Nanson tuotteet itselleen. Jätä vastauksesi 5.9. mennessä.
Onnea kaikille! Toivottavasti inspiroiduitte ensimmäisistä syysuutuuksista yhtä paljon kuin minä. Lupaan myöhemmin syksyllä jakaa lisää vaateideoita ja -suosikkeja.
-Henriikka
Ps. Nanson myymäläpaikkakunnilla jaetaan huomenna (keskiviikkona) esite, joiden takakannessa on ostoetu: -40% yhdestä tuotteesta 17.9. saakka. Tarkkana postin kanssa siis! Nopeimmat voivat noutaa itselleen oman lehtisen myös myymälästä. Lehtisen saa pyytämällä kassalta.
Hyväntuulen työpäivän Aavistus-tunika oli vallan ihana :)
Kampa-paitsi ja -housut !
Parhaat on Kampa paitis ja -housut
Aavistus-tunika ja Basic-legginsit ovat minun suosikit.
Justiinsa paita on ihana vaikka läpi vuoden eri tilanteissa. Aavistus tunika on myös pirteä pimenevään syksyyn!
Marjatta
Kampa-paitis ja housut ovat myös minun suosikkini.
Aavistus-tunika on tosi kiva + Basic-legginsit
Kampa kokonaisuus on rento.
Minulle sopivan yksinkertainen ja mukavan näköinenasu
Henriikka
Aavistus-tunika on minun makuun
Leena
Kampa-paitis olisi minun makuuni
Kampa-paitis valkoinen olisi minun makuun.
Aavistus tunika on näistä mieluisin!
Aavistus tunika ja Bacic leggins on ihana yhdistelmä :)
Marja V.
Aavistus-tunika!
Kampa-paitis valkoinen on minun mieleen.
Aavistus-tunika & mustat legginsit ehdottomasti.
Viimeinen asukokonaisuus on paras! Eli Aavistus-tunika ja mustat Basic-legginssit sopisivat minulle.
Nanso on menossa oikeaan suuntaan malleissa ja kuvioissa. Erinomaista!
Aavistustunika ja hattu. Mainio yhdistelmä :)
Suosikkini on valkoinen paitapusero.
Oikeassa olet, Tuttu-neule, that’s the one.
(Vaikka kyllä täytyy myöntää, kaikki nämä asut on ihania. Sellaisia söpön klassisia. Love it.)
Aavistus tunika
Tuttu -neule ja Aavistus -tunika ovat minulle mieluisia. Tuovat syksyyn lämpöä, väriä ja valoa.
”Syksyinen kaupunkiseikkailu” ja ” Hyväntuulen työpäivä” ovat suosikkejani. ” Hyväntuulen työpäivä” ykkönen.
Justiinsa-paitis! Ihana!
Hyväntuulen työpäivä -asukokonaisuus on lemppari! Mutta Justiinsa -paidasta tulisi yksi oman vaatekaapin kulmakivistä. (Kaikki on kyllä aivan ihania! Love ♥)
Voi ei, ei näistä pysty valitsemaan parasta. Kaikki ovat ihania ja käyttökelpoisia! Tuon ensimmäisen tarvitsisin omaan kaappiini, koska siisteistä vaatteista on aina pula. Valkoinen tosin on kaltaisellani huithapelilla aika riski väri. :) Tokan tunika on tosi kiva ja kolmannen villatakkiin haluaisin kääriytyä. Vikassa on ihanaa syksyn kirpeyttä väreissä.
Eka, toka ja vika asukokonaisuus. Haluun ne kaikki! :’D
Olipa kivasti kuvailtu (ja kuvattu) asukokonaisuuksia! Nanson vaatteet on kyllä ihania. Näistä kokonaisuuksista tulee ihan valinnanvaikeus. Tuo rento sunnuntai-look iskee, mutta ehkä vielä sitäkin herkullisempi on kuosien yhdistely Kampa -paitiksen ja -pöksyjen välillä. Oon muuten ihan samaa mieltä loppukesän/alkusyksyn pukeutumisesta! Se on niin parasta! <3
Tuo Justiinsa-paita!
Tuo eka valkoinen paitis ❤️. Mutta sinun päällä tuo vika punaruskea tunika näytti ihanalta.
Aavistus-tunika ja Tuttu-neule lähtisivät mukaan, akuutti syysvaatepula on jo iskenyt kun keväällä taisi tulla laitettua turhan runsaalla kädellä vaatekaapin sisältöä kiertoon ?
Lempparini ovat nuo ihanat, ihanat Kampa-housut!
Tuo viimeinen asukokonaisuus on huippu! Rento mutta tyylikäs.
Jännä muuten miten verkkokaupassa sama tunika näyttää ihan eri väriseltä – ei ehkä pääse oikeuksiinsa yhtä hyvin kuin ulkoilmassa!
Justiinsa-paitis <3
Justiinsa-paita ja kokonaisuus ??
Syksyinen kaupunkiseikkailu kokonaisuus on aivan ihana!
Hyvän tuulen työpäivä!
Oi, kaikki niin ihania! Mutta Aavistus-tunika näyttää ihanan leppoisalta ja syksyiseltä ?
Samoin,Aavistus tunika näyttää tosi hyvältä! Syksyinen kuulas väri?
Öö… tykkäsin kaikesta! Voisin periaatteessa ostaa kaikki nuo itselleni, mutta tiedän, ettei omaan vartalooni sovi tuo ruskea Tuttu-neule. Selasin näitä ihastellen ja sit vielä tuo viimeinen asukokonaisuus räjäytti potin. Pakko saada tuo Aavistus-tunika itselle :)
Hei! Olet yksi arvonnan voittajista. Hurraa ja onnea! <3 Toivottavasti tämä ilahdutti päivääsi. Laitan sähköpostia.
Oi, ehdottomasti Syksyinen kaupunkiseikkailu!! Toi neuletakki<3
Oikeassa olet, tuo Tuttu-neule on ihana! Ihastuin myös Kampa-paitiksen ja -housujen yhdistelmään. Ja tuohon punaruskeaan paitaan.
Kivoilta näyttävät kaikki! Mutta itse ihastuin eniten tuohon Kampa-kokonaisuuteen :)
Kampa-kokonaisuus viehättää minua eniten ja kuvittelen, että siitä saattaisi löytyä isojakin kokoja.
Aavistus-tunika oli ehdoton suosikki! Just sopiva luottovaate syksyyn :)
Kampa-kokonaisuus on kyllä supersöpö!
Hyvän tuulen työpäivä-asu ja Aavistus tunika saavat hymyn huulille ?
Nyt sateisena elokuun kolmanneks vikana iltana noita asukokonaisuuksia fiilistelessä, nostan lipun salkoon hyväntuulen työpäivän Aavistus- tunikalle ? Noissa kutimissa steppailis mielellään syksyisillä kaduilla ja kahviloissa. Vaan yhden koon reilumman nappaisin tunikasta itsekin. Sekä sen kivemman laskeutuvuuden vuoksi, ja että voisi huoletta vetää omenapiirakka överit tunikan antaessa armoa kylläiselle vatsalle. ?♥
Aavistus tunika ja basic leggins-tosi nätti ja monikäyttöinen kokonaisuus???
Aavistus tunika mustat legginsit, tosi mukava yhdistelmä.
No vaikea valinta! Nanso kiinnostelee aika paljon uudella mallistollaan. Tuttu-neule tummansinisenä yhdistettynä Justiinsa-paitaan tai miksei Tasku-teeppariin. Kiitti kuponkietuvinkistä.
Yksinkertaisuudessaan ensimmäinen, tyylikäs ja raikas!
Justiina-paitis ei ole omaa vakityyliä, mutta näyttää superhyvältä yllättäen!
Viimeinen. Niin ihana ja sopii niin ihanasti sun päällesi :)
Hyväntuulinen työpäivä
Toi viimeinen! Voisin pukea ihan sellaisenaan päälleni, tosi ihana.
Kampa paita ja housut
Oli ihanat,vaikka kaikki kyllä oli ihania!
Rento sunnuntai look on kyl ihanin. :)
Aavistus-tunika näyttää ainakin sun päällä niin kivalta että siitä tuli mun lemppari!
Tuttu-neule näyttää ihanalta! Tuo Tasku-paitanon myös ollut ostoslistalla, vaikuttaa täydelliseltä klasikko-t-paidalta :)
Tuttu-neule ❤️
Ihania asukokonaisuuksia kaikki! Mutta erityisesti Tuttu-neule kiinnostelee, varsinkin tummansinisenä. Näyttää juuri sellaiselta neuleelta johon syksyisin tekee mieli kääriytyä. :)
Kampa-housut ja oikeastaan ihan kaikki muutkin kelpuuttaisin omaan vaatekaappini :) Onpa ihanaa, että Nanso on onnistunut ilmeensä nuorentamisessa näin hyvin!
Siis ihania kaikki, mutta tuo Tuttu-neule <3 siihen olisi ihana kääriytyä syksyn viimoissa, vaikka mies onkin sitä mieltä, ettei vaatekaappini kaipaa enää yhtään neuletta.. kuinka hän onkaan väärässä! ;)
Aavistus-tunika on täydellinen! Näköjään saa myös mustana mutta tuo ruskea sopii täydellisesti syksyyn!
Ensimmäinen ja paitis! :)
Täydellinen tuo Justiinsa-paitis! ❤️
Yksinkertaisuus on viehättänyt entistäkin enemmän viime aikoina. Asu numero 1:n voisin kuvitella hyvin syksyyni.
Rento sunnuntai-look on ihanan raikas!
Justiinsa- paita ❤️?
Hyväntuulen työpäivä näyttää kivalta, kuten kyllä muutkin yhdistelmät :)
Jos mä ajattelen itseäni, niin kolmonen ja Tuttu. Oikein arvelit! Mutta täytyy sanoa, että sulle toi nelosasu on ihana!
Kaikki asukokonaisuudet oli ihania, mutta jos yks pitää valita niin kyllä tuo hyväntuulen työpäivä – asukokonaisuus voittaa! Ihanan rento mutta tyylikäs syksyinen asu. Just mun makuun!?
Raikas ja yksinkertainen rento sunnuntai-look! Mutta totta puhuen kaikki neljä asua ovat aivan ihania!
Kampa paita ja Tuttu, ehdottomat suosikit!
Kampa housut näyttää ihanilta!
Ensimmäinen ehdottamasti! Simppeli ja tyylikäs ??
Ehdottomasti hyvän tuulen työpäivä! Ihanat värit ja syystunnelma.
Hyväntuulen työpäivä on ehdottomasti lempparini! Piristäisi syksyn pitkiä päiviä toimistolla :)
Kyllä justiinsa -paitis veisi!?
Ihania ovat kaikki, mutta hyväntuulen työpäivä on asukokonaisuuksista kyllä lemppari! Olisi epäilemättä myös hyväntuulen opiskelupäivä tuo asu päällä. ?
Lemppari on eka asukokonaisuus?
Justiina paitis ja leggarit!:)
Hyväntuulen työpäivä,se oli aika iihana!Syksyn sävyt rennolla tyylillä!
Ensimmäinen, eli rento sunnuntai-look. Oma äitini on opettanut minulle, että raikkain, helpoin ja tyylikkäin asukokonaisuus syntyy farkunsinisestä ja valkoisesta. Yleensä tuo valkoinen on aina puuvillaa ja paidan muodossa. Tuttu, ihana ja rakas yhdistelmä! <3
Kyllä sunnuntailookki toimi parhaiten, ja siinä juuri Justiinsa-paitis! Luin ensin, että se on Justiina. Ja tajusin, että uusi kurssikaverini on Yustina, piirsin pisteet toisiinsa ja repesin ääneen. Uunon vaimo suoraan Etiopiasta!
Syksyinen kaupunkiseikkailu ?
Ihania ovat kaikki mutta ehkä ensimmäinen paitiksella on suosikkini :)
Kampa-asu ehdottomasti ykönen! Se haalariharha-ajatus jäi kiehtomaan.
Aavistus-tunika! Ihanan yksinkertainen muoto, kiva leikkaus.
Kampa-housut on aikas kivat, samaan aikaan rennot ja siistit. Ne kotouttaisi omaankin vaatekaappiin varsin mielellään.
Justiinsa-paituli olisi justiinsa täydellinen!! :)
Oi eka asu on ihana! Onpa kyllä kiva tämä alkava syksy. Kiitos muistutuksesta!
Kaikki ovat ihania, mutta ehkäpä valitsen Aavistus-tunikan on suosikiksi! :)
´Justiinsa-paitis ja kokonaisuus
Tuttu-neule ?
Hyvän tuulen työpäivä-asu on ihana!! Rento ja tyylikäs. Pukisin kyseisen asukokonaisuuden päälle ihan koska vaan. :)
Syksyinen kaupunkiseikkailu-asu miellyttää eniten, kaipaan neuleiden perään, kun kaikki omani ovat menneet pieneksi tai eteenpäin. Nytpä tiedän mistä etsiä itselleni uutta ihanaa neuletta! Ja parasta tässä on se, että kyseessä on suomalainen vaatemerkki. :)
Suosikkiasuni on ehdottomasti tuo ensimmäinen! Niin ajaton ja simppeli, mutta samalla tyylikäs ja siisti. Ah.
Tuttu-neule tummansinisenä olisi aivan ihana!! :)
Kaikki on tosi ihania mutta jos yksi pitää valita niin suosikkini on viimeinen.
Hyvän tuulen työpäivän asukokonaisuus on tosi kiva! Aavistus-tunika on tosi suloinen, mutta samaan aikaan skarppi – helppo siis yhdistää useisiin tilanteisiin.
Hyvän tuulen työpäivä on 5/5!
Tyylikkäästi tulta ja töitä päin iskee eniten omaan makuhermooni! Ihanat kuosit!
Tuttu-neule :)
Tuo viimeinen asukokonaisuus! Ihana syksyinen väripilkku ja hattu sopii tuohon täydellisesti :)
Aivan ihania melkein kaikki! Tuo pitkä ruskea neule ja aavistus tunika vei sydämen, ääneni menee viimeiselle asukokonaisuudelle.
Kampa paitis ja housut setti on aivan ihanan lämpimän ja rennon näköinen kokonaisuus :)
Rento sunnuntai + tuttu-neule. Toimis hyvin tälle imettävälle äitille :)
Vau, sun päällä noi kaikki näyttää tosi upeilta! Lemppari ehkä tuo Aavistus-tunika. Toivottavasti osuisi arpa-onni kohdalle…
Hyvän tuulen työpäivä! Oi mikä ihana rento mutta tyylikäs asu!
Viimeinen asu on ihana!! Syksyllä erityisesti ihastuttaa viininpunaisen ja ruskean eri sävyt. Ei uskoisi, että housut on leggarit, mulle menee ihan farkkuina täydestä!
Voi, kolmas! Hirmu hankalaa, koska kaikki näyttää siu päällä niin kivoilta :))
Kampa-housut näyttävät todella mukavilta ja hauskoilta!
Hyvän tuulen työpäivä! ❤
Syksyinen kaupunkiseikkailu, ehottomasti!
Aavistus!!!
no hei hyväntuulen!! :–) kiireisessä arjessa on pakko pitää hyvä tuuli mukana joten ehdottomasti tämä :)
Aijjettä, vaikka valinta on vaikea, niin Kampa-kuteet vie voiton. Tuo Kampa-paitis tulikin jo joskus aiemmin päälläsi vastaan, ja tykkäsin niin!
Tuttu- nauleeseen olisi mukava kääriytyä. :)
ensimminen uniformu, koska skarppius toimii aina.
Kampa-pöksyt ja Kampa-paita! I_H_A_N_A_T !
Viihtyisin mainiosti kaikissa asukokonaisuuksissa, mutta voiton vie ehkä hyvän tuulen työpäivä ihanalla värimaailmalla!
Kampa-kokonaisuus on super kiva! Voisin hankkia itsellenikin! :)
Kivoja asuja kaikki! mutta paitis ja trikoot, tulisi kyllä käyttöön.
Justiina-paitis niin kiteyttää kesän rentouden! Huolet ja murheet voi lakaista syyskuulle ja itse viilettää menemään kesänvalkoisessa!
No tuo Tuttu-neule tietenkin! I-H-A-N-A!!!!!
Eka asukokonaisuus on kiva:)
Kampa! Kokonaisuus rokkaa kun hirvi. Kuten kyllä kaikki nuo. Äh olisi varsin vaikia valinta.
Rento sunnuntai -look oli suosikkini, kunnes näin Hyvän tuulen työpäivän! Minua on houkuttanut laittaa päälle hieman iso valkoinen kauluspaita (joka muuten on isäni vihkipaita 38vuoden takaa) mustien farkkulegginsien kanssa jo parin viikon ajan. Mutta jokin tuossa punaruskeassa neuleessa viehätti kovasti.
Aavistus-tunika eli vika asu on aivan ihana <3 Kaikki kylläkin syötävän suloisia :D
Justiinsa paitis on kiva.
Ehdottomasti tuo Kampa-setti, joka on niin ihanan rento kuin olla voi, HeidiS
Rento sunnuntai look on suosikkini :)
Rento sunnuntai look on kiva – hyvältä näyttävät muutkin?
Kampa-paitis on ihana! ?
Syksyinen kaupunki seikkailu ja Hyväntuulen työpäivä sykähdyttivät molemmat ja antoivat inspiraatiota syksyyn. Tuttu-neule, kuten ennustit, toi sydämen tykytyksiä mutta toisaalta tunikakin tuntui omalta :)
Kivoilta näyttää kaikki kokonaisuudet, mutta ehkä viimeinen kokonaisuus eli Hyvätuulen työpäivä on simppeliydessään lemppari. :)
Todella kauniita kuvia! Suosikkini olisi todennäköisesti Tuttu-neule, vaikka huokailin kaihoisasti myös Justiinsa-paidan perään.
Oma suosikkini on viimeinen asukokonaisuus! Tai ehkä toinen, vaikea päättää kun kaikki hyvältä näyttää :)
Viimeinen näyttää mukavan rennolta :)
Ehdoton suosikkini on hauska Kampa-asukokonaisuus. Näyttää pirun hyvältä punaisen huulipunasi kanssa!
Kampa-asu!
Kivoja oli kaikki asukokonaisuudet, mutta aavistus-tunikan ottaisin mieluiten itselleni.
Ehdottomasti tuttu-neule!
Voi ihana! Mä tykkään kaikista, mutta neule-friikkinä ykkössuosikki on tuo Syksyinen kaupunkiseikkailu -kokonaisuus.
Tuttu-neule! Mutta odotan sitä tummansinistä versiota. ;) Sopii tällaiselle ikuiselle palelijalle, joka on just muuttanut vanhaan puutaloon.
Apua oli vaikea valinta, mutta Kampa-setti ??
Hyvän tuulen työpäivä! Itsekin vaalea, joten voisi sopia mullekki. Ihanan näkönen asu *_*
Tuo toinen eli ”tyylikkäästi tulta ja töitä päin” puhuttelee minua jostain todella syvältä sisimmästä! Eli se!
Aavistus-tunika miellyttää eniten mun silmää :–)
Tuttu-neuleen kohdalla olin että AAAPUA kuin ihana, että tämä se on. Sitten tuli Aavistus-tunika ja en ollutkaan enää ihan varma… :D ihania kummatkin. Mutta kyllä se tuo neule on, pitkähkön pohdinnan jälkeen ;)
Hyvän tuulen työpäivä, se on ehdoton suosikkini!
Rento sunnuntai-look näyttää tyylikkäältä ja mukavalta.
Tuttu-neule tummansininsenä olisi aivan upea syksyn säisin. Muutkin asut olivat ihania.
Justiinsa-paitis. Täydellinen klassikko paita!
Aavistus-tunika on ihan mieletön ? Mikä väri ?
Hyvän tuulen työpäivä! Muutenkin rakastan rentoa tunika-legginssit yhdistelmää ja tuo Aavistus-tunika on aivan ihana!
Ensimmäinen asukokonaisuus on suosikkini!
Oi, mä haluan tuon Kampa-paitiksen! ?
Hyväntuulen työpäivä on noista oma suosikki, justiinsa paidlle oilisi myös köyttöä. Voisin kyllä ottaa nuo kaikki?
Noi Kampa- ja Justiinsa-paitikset on kyl melko ihania. Syksy, jes.
Kaikki ihania! Lempparit silti Syksyinen kaupunkiseikkailu ja Hyvän tuulen työpäivä :))
Syksyinen kaupunkiseikkailu ehdottomasti jes! En yleensä ole ihan erityisesti tuon sävyn ruskean ystäviä, mitä tulee omiin kampetuksiin, mutta tuossa Tutussa on ehdottomasti sitä jotain lämpöstä ja lempistä enteilyä tulevasta syksystä!
Rento sunnuntai-look näyttää ihanalta! :)
Aavistus tunika ruskea ja legginsit. Itsellä juuri ostettu Kampa- paita myös aivan ihana ?
Viimeinen asu oli kaunein, mutta neule kiinnostaa silti eniten, laadukkaat neuletakit kun on given alla!
Viimeinen asukokonaisuus (Aavistus-tunika) sopi mallin väreihin ihan loistavasti ja oli muutenkin hieno.
Ihanin on mun mielestä Aavistus-tunika! Upean värinen :-)
Justiinsa -paita on ihana! heti innostuin katsomaan tätä nettikaupasta, vaikka en ikinä pidä valkoisia vaatteita..
Aavistus-tunika on suosikkini :)
Aavistus tunika on ehdottomasti lempparini :)!
Tuttu-neule ? Ripaus syksyä, aavistus talvesta, lämpöä ja sydämen sulattavaa suloisuutta!
Kampa outfit oli aika 6/5!
Justiinsa-paitiksesta olen haaveillut jo jonkin aikaa
Kampahousut olis nii sitä mitä oon etsinyt mutta asukokonaisuuksista vika on ehdoton lempparI kaikessa tyylikkyydessään :) ja mahtava vinkki tuo -40% alennus kiitos!
Kokeillaanpa onnea…Tuttu-neule ois mun juttu!!
Kampa-housut jostain syystä vaan vei mun sydämen. Aivan ihanat <3
Hyvän tuulen työpäivän asu ja varsinkin tunika ja sen väri <3
Aavistus-tunika on mielestäni paras asu.
No tuo tuttu-neule ehdottomasti. Aivan ihana! :) Pian tuollainen lämmin neule olisikin jo tarpeellinen.
Iiiks, tuo neule, neule, neule. Ihana! Tuttu-neule olisi niin mun juttu. :)
Ihanaa syksyä!
Syksyinen kaupunkiseikkailu <3 Ihana!
Aavistus-tunika! :)
Kampa-kokonaisuus on minusta ehkä ihanin noista kaikista upeuksista! :)
Rento sunnuntai -look on kokonaisuudessaan rennon ihana,ja käy moneen menoon,mitä sunnuntaille sitten on varattukin.Jos on vaikka treffit poikaysävän kanssa,hän kyllä ihastuu,kun tapaa tyylikkäästi pukeutuneen naisystävänsä.Asu on myös hoikentava.Se kätkee sopivasti pari kesällä tullutta lisäkiloa.
Kampa-housut näyttävät tyylikkäiltä ja -mikä tärkeintä- erittäin mukavilta!
Aavistus-tunika on mun lemppari!
Kampa-housut ovat lempparini, ne näyttävät rennon tyylikkäiltä!
Kaikki olivat ihania, mutta eniten syksyisesti lämmitti tuo Syksyinen kaupunkiseikkailu -kokonaisuus :)
Kampa Naisten housut ovat suosikkini, ehdottomasti! Sopivan rennot mutta silti siistit. Olisi ihanaa pitää niitä töissä jäykkien farkkujen sijaan.
Monta ihanaa mutta varsinkin toi neule kolahti.
Aavistus-tunika näyttää ihanalta!
Kuulas-hame ja tuttu-neule. Ja tietenkin sinisenä! :) Ihania asuja! :)
Tuttu-neule ja aavistus tunika ? im in love!
Hyvän tuulen työpäivä-kokonaisuus on just mun makuun :)
Tuo paitis on saatava. Ihanan rento kotiäidinkin arkeen <3
Hyvän tuulen työpäivä on just tätä syksyä. :)
Justiina paitis ja basic legginsit ihanat. Arvonnassa mukana.
Kampa-kokonaisuus oli hauskan erilainen ja nätti! Viimeinen tunika oli eniten oman värinen.
Justiinsa-paitis on lemppari!
Justiinsa-paita ois eka hankinta.. ja kaikkihan ne täytyis saada. :)
Aavistus on aivan ihana, toki muutkin ?. Nanson vaatteissa viihtyy aina!
Kampa-paitis ja Aavistus-tunika. ?
Ensimäinen ja viimeinen on ihanat. Samoin kampa housut. Nanso <3
Hyvän tuulen työpäivä
Kampa-kokonaisuus on aivan täydellinen! Ihanan rento, mutta silti todella siisti ja asiallinen. Tuttu-neule näyttää siltä että voisin käpertyä sen suojiin kasvavan vatsani kanssa koko loppuvuodeksi ❤
Aavistus-tunika on lempparini, mutta tykkään muistakin Nanson vaatteista.
Aavistus-tunika – musta tai punaruskea, molemmat ihania ?
OI että tyyyyyykkkkäsin Aavistus-tunikasta! Ja hyvälaatuiset peruslegginssit on aina tarpeen.
Syksyinen kaupunkiseikkailu
Kampa -paitis ja -housut. Housut olis täydelliset töihin.
Aavistus-tunika kera leggareitten! <3 Niin huolettoman helppoa pukeutumista <3
Tuttu-neule vaikuttaa ihanalta!
Kampa-paitiksessa on kiinnostava kuvio.
Kampa-paitis on aivan mainio moneen käyttöön?
Hyvän tuulen työpäivä -kokonaisuus on suosikkini, tuo Aavistus-tunika on ihana! ❤
Aavistus-tunika (punaruskea). Upeat kuvat!
Rento sunnuntailook oli kokonaisuutena suosikkini, Justiinsa-paita täytyy ehdittomasti hankkia itsellekin,
Aavistus tunika ?
Apua, rakastan kaikkia! Pitkän ja hartaan pohdinnan jälkeen, raskain sydämin päädyn ehkä viimeiseen asukokonaisuuteen. :)
Siis vitsi Nanso!! Nanso on uudistunut ihan uskomattoman upealla tavalla, ja muodostaakin nykyään Tasku-teepaitojen ja Viistaskufarkkujen kanssa mun vaatekaapin kulmakivet. Olen jotenkin ohittanut tuon Aavistus-tunikan kuiteknin tuolla verkkokaupan puolella mutta nyt kun näin sen näissä kuvissa niin se olisi ehdottamasti mun valinta. Ja tuo punaruskea nimenomaa, tulisi vähän väriä mun mustanpuhuvaan vaatekaappiini. :)
Tuo eka asu on täydellinen!
Aavistus-tunika ja legginsit. Kuvan perusteella tunika on punainen eikä ruskea, punainen sattuu olemaan yksi lempiväreistäni.
Mun mieleen jää parhaiten tuo ihanan lämpimän ja paksun näköinen Tuttu-neule. En omista yhtäkään Nanson vaatekappaletta, mutta tämän kirjoituksen ansioista asia voi piakkoin muuttua! Tosi kivan näköisiä ja käytännöllisiä vaatteita. :)
Kyllä tää kolmas eli viimeinen asukokonaisuus oli ihanan rento ja mukavan oloinen. Toimisi hyvin mulla syksyllä. Mut nyt täytyykin lähteä postiluukulle tarkistamaan mainospostit ?
-J
Valinnan vaikeus.. Mutta kyllä tuo viimeinen asukokonaisuus on kaikkein ihanin! :)
Neuletakki olisi ihan ehdoton ❤
Ihanin kokonaisuus oli tuo viimeinen! Mut kaikki muutkin oli oikein hienoja. Nanson vaatteet on kyllä muodikkaita ja ennenkaikkea mukavia käyttää.
Justiina-paitis ja mustat legginsit. Ihanan rento kokonaisuus ?
Toi vika on kyllä tosi kiva! Olipa ylipäätään yllättävän kivoja vaatteita :)
Hyvän tuulen työpäivä on suosikkini. Pidän punaisesta, lisäksi asukokonaisuus näyttää tosi mukavalta päällä.
Viimein asu oli oiken rento ja mukava. Tosin sanotaan että valkoinen paitis pitäisi olla jokaisen vaatekaapissa. Jotenkin on vain meikäläisellä jäänyt käyttämättä kun mukavuus menee edellä.
Aavistus-tunika vaikuttaisi kivalta.
Kampa paitis ja housut ovat ihanat! ♡ Lisäksi Tuttu- neule näytti niin mukavalta, että yleensä karttamaani ruskeaa väriäkin saattaisin käyttää :D
Rento sunnuntai look
Aavistus-tunika ??
Vika oli kiva, vaikkakin kaikki olivat mukavia
Aavistus
Rento sunnuntai-look ja valkoinen paitis =)
Kaikki kivoja, mutta suosikkini on Syksyinen kaupunkiseikkailu! :)
Kampa asu näyttää kivalle
Rento Sunnuntai-look. Yksinkertain, mutta monipuolinen erikseen.
Aavistus tunika olis ihan kiva.
Tuttu -neule ja Aavistus tunika ovat suosikkejani.
Kampa-paitis ja -housut näyttää kivalta.
Eka kokonaisuus on tosi rento, mutta samalla myös skarppi. Myös Kampa-vaatteet on ihania, tosi pehmoisen näköistä matskua.
No tuo neuletakki tietenkin!!! Mitä materiaalia se on? Ihana malli ja väri!
Tuo Kampa-kuosi ihana, se on suosikkini :)
Aavistus-tunika näyttää sopivalta mustien legginsien kanssa.
Aavistus-tunika tai rento sunnuntai look on omaan silmään miellyttävin
Aavistus- tunika ja Basic- leggingsit ?
Kampa viehättä eniten
Aavistus tunika ja tuttu neule, en osaa päättää. :) Ihania kaikki!!
Aavistus -tunika olisi hieno!
Ehdottomasti ensimmäinen
Hyvän tuulen työpäivän kokonaisuus?
Tuttu-neule ja Kampa-housut on ihania! Mut valitsen Tuttu-neuleen ykköseks ??
Tummansininen Tuttu❤️
Justiina- ja Aavistus-paidat! <3
Kaikki näyttää mukavilta, mutta voiton vie kyllä tuo hyvän tuulen työpäivä. Ihanan näköinen yhdistelmä!!!
Aavistus tai Tuttu, mutta kaikki on kyllä ihania. Löysin Nanson vaatteet keväällä, jotenkin ennen olen luullut että kaikki Nanson vaatteet ovat kuviollisia.
Kaikki asut kivoja ja Nansot on aina vaan yhtä ihania! Tuttu-neule nousi suosikiksi ??
Aavistus-tunika on ihana.
Justiina-paitis näyttää ihan rennolta syysvaatteelta
Tyylikkäästi tulta ja työtä päin, ihanat leggarit!
Tuttu-neule tummansinisenä ois ihana.
Aavistus-tunika näytti vikassa asukokonaisuudessa erityisen kivalta! Kaunis syksyinen väri.
Tuttu-neule sopis parhaiten työpaikalle päiväkodin arkeen.
Kampakokonaisuus?kaikki olivat kyllä kivoja!!
Nää näyttää kaikki niiiiin hyvälle! Ehkä just tähän hetkeen miellyttää eniten tuo Kampa-paitis, mutta kaikki combot kyllä toimii ?? .
Nanso on kyllä onnistunut ihan huikeen hyvin tässä uudistuksessaan, ei oo aikoihin enää ollut pelkkä yöpaita-merkki ❤ .
Kampa housut ja paitis<3 täydellisen näköinen yhdistelmäz sopivan rento sunnuntaille, mutta sopivan siisti maanantaille!
Tuttu-neule näyttää todellakin ihanalta! Kaikki asukokonaisuudet näyttävät kyllä äärettömän hyviltä :)
Viimeisen tunika on ihana, samoin nuo Kampa-housut. Vaikea valita parasta, kun kaikki ovat ihania.
Syksyinen kaupunkiseikkailu
Hyväntuulen työpäivä <3
Hyväntuulen työpäivä on ihastuttava! <3
Kaikki olivat ihania! Toiseksi viimeinen kokonaisuus vie kuitenkin voiton, pehmeän näköinen neule on vaan niin vastustamaton?
Rento sunnuntai-look osu ja uppos, oon jo kauan haaveillut tuosta paitiksesta <3
syksyinen neuletakki
Hyväntuulen työpäivä :)
Tuttuneule!
Varmasti tuli hyvä työpäivä tuossa viimeisessä asussa. On niin pirtsakka
Viimeinen, hyvän tuulen työpäivä, on juurikin sitä: hyvän tuulen aiheuttaja. Tosi kivat kuvat!
Viimeinen asukokonaisuus on aivan ihana!
Kampa -kokonaisuus on suosikkini. :)
Aavistus tunika
Viimeinen asukokonaisuus , aavistus ??
Aavistus tunika on ihana. Voi kun saisi puhtaan punaisena tätä ❤
Aavistus eli viimeinen asu on kaunis ?
Oma lemppari on tuo ensimmäinen rento sunnuntai look! Voisin laittaa sen päälle itsekin:) Upeita kuvia!
Viimeisimmästä tykkään eniten. Mutta kaikkihan nuo on kivoja.
Hyvän tuulen työpäivä toimii :)
Ensimmäinen asukokonaisuus!
Justiinsa- paitis ja basic-leggings on suosikkini ja sopisi hyvin töihin päälle.
Vika kokonaisuus olisi eniten mieleen!
Hyvän tuulen työpäivän Aavistus-tunika on ihana!
Tuttu-neule! Aivan ihana, oikea syksyn luottovaate! Hyvin tunnet seuraajasi. ☺
Kampa asu , näyttää mukavalta :)
Rento sunnuntai-look asukokonaisuus vetoaa eniten minuun ja justiina-paitis <3
Justiinsa-paitis on ihana! <3
Aavistus tunika
Aavistus tunika ?
Aavistus tunika
Justiinsa!
Kampa-housut olis tosi monikäyttöiset, sellaiset rennon tyylikkäät jotka sopisivat moneen tilaisuuteen ja asukokonaisuuteen. Ihanat!
Voi mikä kommenttitulva! Tykästyin näihin kaikkiin TODELLA paljon, mutta pakko valita tuo viimeinen eli hyvän tuulen työpäivä. Nansolla alkaa olemaan liikaa kaikkea ihanaa :D
Hyvän tuulen työpäivä. :)
Kaikki on kyllä ihania! Mutta ottaisin hyväntuulen työpäivän mieluiten. Ja töihin kun pitää justiinsa palata mammalomalta niin tarpeeseen tulisi?
Aavistus-tunika näyttää tosi ihanalta ja ruskea niin minun väri!
Rento sumnutai look on minua, mutta pakko mennä sovitteleen tuttu neuletakkia, niin magee väri.
Kampapöksyt, veikkaan että ne voisi sopia mulle!
Rento sunnuntai-look on juuri omaan makuun :)
Rento sunnuntai -look on suosikkini!
Syksyinen kaupunkiseikkailu!
Äh, en pysty päättämään! Omat suosikkini ovat Kampa-housut ja Tuttu-neule, mutta päälläsi ehkä parhaimmalta näytti ensimmäinen tai viimeinen asukokonaisuus.
Hyvän tuulen työpäivän asukokonaisuus näyttää sellaiselta, jotka itsekin laittaisin päälleni! Tosi rennot, mutta kauniit vaatteet.
Hyvän tuulen työpäivä on mun lemppari!
Aavistus-tunika! Nyt on pitkien paitojen aika. :)
Rento sunnuntai-look ?
Aavistus tunika ja leggingsit. Pitkän musta-valko-harmaan kauteni jälkeen olen alkanut kaivata värejä! ?
Hyvän Tuulen Työpäivä on ehdottomasti mun tyylinen.
Tulta ja töitä päin on mun lemppari! Tuo kampa-kuosi in rento mutta siisti <3
Viimeinen oli oma suosikki! Myös Tuttu-neule oli ihana :)
Aavistus tunika on kaunis ja siihen.lisäksi Basic leggingsit.
Aavistus-tunika on <3.
Aavistus-tunika on suosikkini :)
Oiii, viimeinen asu on ihan lemppari, noi tunika ja hattu näyttää niin kauniilta yhdessä <3
Aavistus-tunika ja sen ihana väri. :)
Kampa-paitis näyttää ihanalta ja tosi monikäyttöiseltä! <3
Tuttu-neule on ihana juuri tuon ruskean värisenä! :)
Lemppariasu on tuo toinen, Tyylikkäästi tulta ja töitä päin! :)
Aavistus tukika miellyttää minua eniten.
Aavistu tunika ja legginsit
haha hauska postaus! Itse pidin ehdottomasti eniten viimeisestä kokonaisuudesta ja voisinkin hyvin kuvitella sen päälleni hattuineen kaikkineen :)
Tuttu-neule ?
Tuttu-neule, ihana asu!
Kampa-asukokonaisuus näytti ihanan rennolta työasuksi kuitenkin sopivalta
Kampa-kokonaisuus! Rento ja tyylikäs! Yleensä rento tarkoittaa vanhaa ja kulahtanutta ja tyylikäs taas epämukavaa. Eihän sen näin pitäisi mennä! Ihania asukokonaisuuksia :)
Toi työasu, W A U !! Super fiksun mutta tosi rennon näköinen, tahtoisin vaikka heti pukea päälle <3
Neule-kokonaisuus on syksyinen valintani. :)
Aavistus-tunika on aivan super, viimeinen asu siis!
Valintani on ehdottomasti tyylikkäästi tulta ja töitä päin. Kampa -paitis ja housut näyttää hyvältä.
Tuttu-neule! Olisi varmasti koko syksyn ja talven käytetyin vaatekappale <3
Kampa-housut on ihanat <3 vaikka Tuttu-neule taitaisi olla itselläni eniten käytössä jos omasta kaapistani nuo vaatteet löytyisi :)
Viimeinen asukokonaisuus :)
Nyt on paha koska kaikki näyttää herkullisen ihanilta! Mutta ehkä valitsen rennon siistit Kampa-housut. Justiinsa-paita on kyllä myös helmi, iik!
Tuttu-neule on minun suosikkini.
Aivan ihana tuo Tuttu-neule! Myös viimeinen asu tosi kiva.
Justiinsa-paitis on täydellinen!
Syksyinen kaupunkiseikkailu oli ehdoton ykkönen, varsinkin neule on ihana!
Viimeinen asu ehdottomasti , aavistus tunika on ihana!
Tuota Kampa-komboa olen ihaillut jo useampaan otteeseen! Omaan vaatekaappiin sopisivat parhaiten juurikin nuo mustat Kampa-housut.
Aavistus-tunika eli viimeinen kokonaisuus. ?
Valkoinen Justiina -paitis on ihana <3
Hyvän tuulen työpäivä -asu oli lempparein, vaikka oikein kivoja kokonaisuuksia kaikki! Tuo tunika olis kyllä niin tyylikkään rento syyspäiviin :-)
Yhdyn muihin: kaikki aivan ihania ja voisin ottaa jokaisen käyttöön, mutta kampa-kuosi sytyttää eniten. Joten asu kaksi :)
Hyvän tuulen työpäivä? Tuon tunikan kotiuttaisin mieluusti itsekin !!
Voisin kuvitella päälleni minkä tahansa näistä asuista! Nanson uudistunut ilme on todella onnistunut. Jos yksi lemppari pitäisi valita, niin se olisi varmaankin Kampa-asu :)
aavistus-tunika paras
aavistus tunika hyvä
Kaikki ovat ihania asuja, mutta mieluisin on Hyvän tuulen työpäivä :)
Hei! Olet yksi arvonnan voittajista. Hurraa ja onnea! <3 Toivottavasti tämä ilahdutti päivääsi. Laitan sähköpostia.
Vaikka kaikki näyttivät hyvältä, niin pakko sanoa tuo viimeinen asukokonaisuus! Ompas ihanan värinen.
Nuo ryppyiset viiru-pöksyt! Aijai kuin somat!
Kaikista asukokonaisuuksista löytyi jotain ihanaa mitä voisi omastakin vaatekaapista löytyä, mutta rohkenen vastata lemppariksi viimeisen. <3
Hyvän tuulen työpäivä on ihana kokonaisuus :)
Tyylikkäästi tulta ja töitä päin -asukokonaisuus on lemppari :)
Tyylikkäästi tulta ja töitä päin! Siinä on uudenlaista viehätystä.
Kampa-housut ja paita oli tosi kiva kokonaisuus, niinkuin kaikki muutkin! Villatakki olisi sinisenä varmasti kans ihana!
Tollaiset lierihatut sopii sulle niin hyvin, hymyn kanssa lyömätön yhdistelmä!!
Tuttu-neule on suosikkini :)
Tuo viimeinen asu on aivan lemppari!
Voih, tykästyin kovin valkoiseen Justiinsa paitapuseroon ja siihen täydellisen ruskean sävyiseen Tuttu neuletakkiin. :)
Aavistus ❤️
Hyvän tuulen työpäivän asu ja aavistus tunika on tosi kaunis.
Hyvän tuulen työpäivä on jotenkin omannäköinen syysasu. Todellakin ottaisin myös suuremman koon, että tällainen kilometrikoipikin voisi pitää tuota mekkona!
Tuo Kampa-asu on kokonaisuutena suosikkini!
Eka asu on aivan ihana!:)
I-ha-ni-a! lempparini on viimeinen asukokonaisuus :)
Tuttu
Kampa-housut ❤️ Ihanat!!
Kampa -paitis ja housut! Ihana yhdistelmä! Kuosista tulee mieleen koivun kaarna! Tykkään! <3
Rento sunnutailook tai hyvän tuulen työpäivä, en osaa päättää niiden välillä! ?Hyvän tuulen työpäivä istuisi omaan tyyliini, mutta rennon sunnuntailookin kauluspaita on niin ihanan näköinen, että näin normaalisti kauluspaidoista ei niin innostuvanakin suorastaan rakastuin paitaan: pakko saada! ?
”Hyvän tuulen työpäivä” kokonaisuus olisi kivaa vaihtelua omaan työpäivään ! Ihania juttuja Nansolla !
Tuttu neule ja Aavistus tunika, niihin voisi käpertyä aamukahvista iltateehen….
Syksyinen kaupunkiseikkailu-kokonaisuus on ihanan näköinen ja tuttu-neule! Sopisi loistavasti myös vauvamahan kanssa tuo neule, muut ei taitaisi edes mahtua päälle tällä hetkellä. :)
Kampa-paitis ja -housut. Kiitos.
Hyvän tuulen työpäivä! Värimaailma ihana tässä kokonaisuudessa.
Kaikki on aivan ihania! Ehkä valitsisin tukan asukokonaisuuden… Tai nelosen…. Tai ykkönen… ?
Hyvän tuulen työpäivä saa hyvälle tuulelle
Tuttu-neule on ihana!
Kampa-kokonaisuus on suosikkini?
Hyvän tuulen työpäivä!! Kaikki kyllä ihania.
Justiina Paitis ja Basic legginsit on mun suosikki.
Kampa-kokonaisuus, erityisesti pökät, on aivan ihana!
Ehdottomasti Hyvän tuulen työpäivä-asu! <3
Hyvän tuulen työpäivä :)
Tuttu-neule ❤️ Täydellinen viileneviin syyspäiviin.
Kampa-kokonaisuus oli rento ja hauska yhdistelmä.?
Hyvän tuulen työpäivä.
Kampa-paitis ja -housut miellyttävät silmää. Moneen menoon ja yhdistelmään sopivat vaatekappaleet.
Toinen noista kokonaisuuksista. Nuo housut on niin ihanan persoonalliset ja erilaiset ja vielä mukavan näköiset päällä!
Aavistustunika & leggarit
Tuttu-neule sopisi uusien silmälasien kanssa ❤️
Mustat Kampa-housut ovat olleet tykkää- ja hanki -listalla, nyt tuumasta toimeen!
Hyvän tuulen työpäivä on ihana!
Ruskea neuletakki!
Tasku T-paita tämän postauksen asuista :)
Punaruskea Aavistus-tunika ja Basic-leggarit on mun suosikkiasu! <3
Hyvän tuulen työpäivän kokonaisuus puhutteli eniten, kun etenkin niitä kuvia katsoessa tuli itsekkin hyvälle tuulelle!
Aavistus on ihana, mutta mulla on pieni aavistus, ettei se ehkä pukisi munmallista kroppaa. Sitten ehkä päätyisin neuletakkiin. ?
Aavistus-tunika on ihana!
Aavistus-tunika ja leggarit, aivan ihana ja varmasti päällä mukava vaatepari alkusyksyn moneen menoon! ?
Kampa-housut ovat ihanat.
Aavistus tunika on hieno.
Ruskea neuletakki mutta on kyllä kaikki kivoja.
Kampa asut
Laitoin vahingossa sähköposti osoitteeni väärin. Tässä oikea.
Justiinsa-paita! Kauluspaidat on ykkösiä töissä, mutta tuollaista pidempää yksilöä en vielä omistakaan. Superfresh!
Tyylikkääst tulta ja töitä päin
Toka asukokonaisuus kolahtaa eniten!
Suosikkini asukokonaisuuksista on tyylikkäästi tulta ja töitä päin. Tykkään kovasti myös muista kokonaisuuksista, mutta omassa pukeutumisessa yhdistelisin niitä toisella tapaa, jotta saisin ne omannäköiseksi. Kampa-tuotteet voisin kuitenkin nähdä itsenikin yllä tuollaisenaan.
Valkoinen paitapusero ja mustat housut: klassikko!! Tykkään todella paljon.
Aavistus-tunika ja leggarit❤️
Justiina-paitis, vaikka olisi polviin asti ..
Tuttu-neule! Sitä jo sovittelin kaupassa mut ostinkin sellasen raidallinen mekon. ☺️
Kaikki toimivat loistavasti! Aavistuksen nappaisin itselleni :)
Aavistus-tunika. Helppo yhdistää muihin Nanson syksyn uutuuksiin.
Valintani on Aavistus tunika. Helppo yhdistää muihin Nanson syksyn uutuuksiin.
Tuttu-neule,Kuulas-hame ja Tasku T-paita olisi itselle omin tyyli :) Kivoja asuja muutkin!
Kampa-paitis näyttää ihanan freesiltä, kuten Justiinakin!
Apua, mahdotonta valita suosikkia, koska kaikki näyttävät päälläsi niin hyviltä. Kaikkia en ehkä osaisi kuvitella itse käyttäväni, mutta kuvissa näyttää hienolta. Joka tapauksessa osallistun mielelläni arvontaan. :)
Kampa paita&housut,ihanat !
Kampa paita & housut ;ihanat !
Kampa paita ja varsinkin Kampa housut näyttävät tosi kivoille.
Justiinsa-paita ja legginsit. Mutta kaikki näyttivät tosi hyviltä!
Ihana tunnelma välittyy kaikkien asujen esittelystä, mutta näistä asukokonaisuuksista eniten mieleeni oli ehdottomasti Rento sunnuntai-look! Harmi kun meillä Oulussa ei ole omaa Nanson myymälää, jotta voisi tuon superedun hyödyntää.
Tuo viimeinen asukokonaisuus ❤️
Eka asu on paras.
Justiinsa-paitis on kyllä näistä suosikkini! :)
Kaikki kokonaisuudet ovat kivoja, mutta Kampa-housut ja Tuttu-neule olisi sellaiset, joita voisin omaan kaappiini harkita.
Rento sunnuntai-look :)
Hyvän tuulen työpäivä
Justiinsa- paitis on ihana!
Kaikki hienoja, suosikkeja olivat Tuttu -neule tai Justiinsa -paitis!
Viimeinen asukokonaisuus osui minun silmään! <3 :)
ensimmäinen asu :-)
Kampa asukokonaisuus. Ihana ?
Justiinsa-paidan kokonaisuus on ihan kuin omasta vaatekaapista, eli ihanan tuttu ja turvallinen. Valitsen silti suosikikseni kokonaisuuden 3, siinä on ihana alkusyksyn odotuksen tunnelma.
Kampa-paita ja Tuttu-neule erityisesti, mutta kaikki ihania!
Tuttu-neule :)
Justiinsa-paitis ja mustat housut. Tuollainen asukokonaisuus juuri ollut hakusessa ❤
Justiinsa-paitis!
Aavistus-tunika!! ?
Tuttu-neule ?
Hyvän tuulen työpäivä -look näyttää hyvältä! Muuten tykkään Kampa-kuosista.
Aavistus -tunika ja Basic -leggarit ehdottomasti! Ihana puna-ruskea väri tunikassa sopii syksyn harmauteen.
Aavistus-tunika ja leggingsit
Rento sunnuntai look :)
Tuttu-neule on näihin keleihin just sopiva.
Kampa-paitis ja housut ovat aivan ihanat :)
Viimeinen asukokonaisuus on paras! ❤
Aavistus-tunika oli minun suosikkini.
Kaikki ovat ihania, mutta ehkä kuitenkin tuo Rento sunnuntai-look on paras, ihanan rento ja tyylikäs.
Justiinsa ja Aavistus miellyttivät eniten!
Rento sunnuntai-look näyttää juuri siltä miltä kuulostaa! ?
Viimeinen asu kivan näköinen!!!!!!!!!
Justiinsa paita
Oli vaikea valita, kun kaikki ovat niin mukavan oloisia asukokonaisuuksia, mutta Justiinsa paitis ja legginsit valitsin nyt ykkösiksi.
Valkoinen Justiinsa-paitis on suosikkini. Kiitos kivasta blogista!
Rento ja pirtsakka Aavistus paras :)
Hyvän tuulen työpäivä, raikas – väriä syksyyn!
Aavistus tunika ja legginsit
Tuttu neuletakki
Ehdottomasti Kampa -housut ja paita!
Kyllä tuo neuletakki oli vallan ihana!!!
Kampa-asu olisi eniten minun näköinen
Aavistustunika tuntui heti väriltään oikealta tähän syksyyn .
Hyvän tuulen työpäivä se on!
Aavistus-tunika on ihana. :)
Kampa asukokonaisuus on aivan mielettömän kiva!
Nina
Kamppailussa on ajaton
Tarkoitin siis kampa-paitsi on ajaton.
Nyt ei mene putkeen.
Kampa paitis on ajaton!
Kampa paita ja housut mun suosikki?
Aavistus-tunika on väriltään ihana : )
Kaikki ovat ihania mutta ehkä eniten olisi käyttöä Justiinsa-paitikselle ja Basic legginseille :)
Kaikki asut ovat ihanan näköisiä. Melkein haluaisin kaikki ;) mutta nyt jään odottamaan Tuttu-neuletta :)
Justiinsa-paita on söpö.
Kampa
Basic musta leggings ja Aavistus tunika – tervetuloa sysky!
Ehdottomasti syksyinen kaupunkiseikkailu -asukokonaisuus: yhdistäisin tuon ihanan hame-neule-kombon citysaappaisiin ja lähtisin metrolla sieneen!
Aavistus-tunika ja legginsit on ehdottomasti paras. Kivannäköinen oli Justiinsa-paitiskin.
Aavistus -tunikasta tykkään.
Kampa-paita ja -housut on kiva!
Kampa-kokonaisuus on kiva!
Paitis ja Aavistus olivat parhaat.
Justiina paitis ja mustat basic legginsit. :)
Aavistus tunika ja legginsit, rennon oloiset ja mukavan näköiset.
t. Hannele
Tuttu neule ? mustien legginsien kanssa ?
Turre tummansinisenä olisi ihana
Kaikki kokonaisuudet ovat aivan ihania! Tuttu-neule olisi käytännöllinen molemmissa väreissä. Kaappiin mahtuisi myös punaruskea Aavistus-tunika ja leggingsit. <3 <3
Hyvän tuulen työpäivä
Aavistus -tunika! ❤
Eka asu oli paras.
Tasku T-paita! Mulla on niitä jo kolme. :D
Kampa-paitis ja housut samanvärisinä tai erivärisinä,kuten blogissa. Kuinka vain, hyvältä näyttää!
Merzi
Kaikki ihania, mutta Aavistus-tunika ja leggingsit sopivimmat syksyiseen mielialaan.
Viimeinen asu kokonaisuus oli ihanin! Legginsit ja Aavistus tunika. Rento ja käytännöllinen asu kokonaisuus.
Kampa asukokonaisuus ehdottomasti. Näyttää hyvältä mutta silti varmasti todella mukava päällä:)
Kampa paitis ja housut vaikuttaa supermukavilta päällä ja on rennon tyylikäs :)
Justiinsa-paita on ihan mun lemppari.
Kaikki asut näyttää tosi hyvälle ja kelpais mullekin ?
Hyvän tuulen työpäivän asukokonaisuus aivan ihana ja rento ❤
Kampa :)
Hyvän tuulen työpäivä :-) Toi tunikan sävy on aivan ihana :-)
Aavistus-tunika, ilahduttavaa väriä, leggingsien kanssa mukava!
Aavistus-tunika (ruskea)
Basic leggins (musta)
Aavistustunika ja mustat leggarit?ja sopivat kaikenikäisille?
Hyvän tuulen työpäivä! <3
Jokainen asukokonaisuus oli hyvin inspiroivia! Parhaiten jäi kuitenkin mieleen kolme viimeistä kuvaa, jossa on mukana Aavikko-tunika. Punaruskea väri toi syksyn mieleen.
Aavistus-tunikassa on aivan upea sävy, puhuttelevan tumma ja marjainen ❤️ Toiseksi tykkäsin Justiinsa-paidasta ja housuista, pitää varmaan käydä kaupassa kokeilemassa. :) Olen viime vuosina ihastunut Nansoon aivan mahdottomasti, se on ainoa merkki nykyään, jota ostan säännöllisesti. Materiaali on ollut miellyttävää ihoa vasten aina, mutta nyt kun leikkaukset ja värit ovat kauniita niin kaikki on kohillaan. Kestäviä, laadukkaita, miellyttäviä ja mukavia. Pidän ❤️ Näitä lisää.
Kampa-paitis ja -housut – just mun juttu! Niitä olen jo useasti katsonut!
Sunnuntai look, siis ensimmäinen
Ihania. Hyvän tuulen työpäivä :)
Nanso ❤️ Kampa kokonaisuus näyttää ihanalta samoin kuin viimeinen tunika ?
Viihtyisin parhaiten Aavistus-tunikassa.
Olen aika ajoin paitapusero-ihminen. Valkoinen paitapusero näyttää olevan erittäin hyvä: pituus riittävä, sivuilla pieni aukio ja kangas riittävän paksu. Usein paitapuseroita näkyy läpi, josta en arkikäytössä pidä. Vilkaisen heti onko paitapuseroa myös muussa väreissä. Paitapusero muuntautuu kivasti koruilla. Myös musta ensimmäisen kuvan alaosa on ookoo, koska sääriosa ainakin on aika kapea – eroaa silti legginsseistä.
Tytti
Aavistus-tunika. Niin nätti, ja ajankohtainen trendi-väri!
Ensimmäinen on kivoin!
Justiinsa-paitis on suosikkini, vaikka oli vaikea valita.
Tuttu-neule on houkutteleva!
Justiinsa-paitikselle löytyisi täältä hyvä koti, se pääsisi kanssani kaupunkikaffeille mamma- ja vauvaseurassa! :)
Ihania ovat kaikki, mutta Kampa-kokonaisuus on eniten ”minua”. ?
Ehdottomasti Aavistus-tunika ja Basic-leggingsit. Tunikan ihana syksyinen väri houkuttelee, pitänee käydä kokeilemassa.
Valkoinen paitapusero ja mustat housut ovat suosikkejani!
Kaikki on kivoja, justiinsa-paitis ja aavistus-tunika ehkä itselle sopivimmat vaihtoehdot:).
Nansolla on nykyään paljon kivoja vaatteita. Näistä valitsisin Kampa-housut.
Aavistustunika on paras!
Tyylikkäästi tulta ja töitä päin olis mun suosikki, tosin kaikkki noi on kyllä mahtavia :)
Aavistus-tunika ehdottomasti :)
Aavistus-tunika!
Aavistus-tunika
Aavistus- tunika ja legginsit
Syksyinen kaupunkiseikkailu on suosikkini. Erityisesti Tuttu-neuletakki näyttää siltä, että alan sitä vähän kyttäilemään, että milloinkaan saapuu liikkeeseen…….
Hyvältä näyttää, eniten tykkäsin valkoisesta paitiksesta ja punaisesta tunikasta. Aavistus-tunika paras!
Hyvän tuulen työpäivä!
Tuttu neule ja Basic legginsit olisi mieluinen yhdistelmä.
Tää toimii:
Justiinsa-paitis (valkoinen)
Basic leggins (musta)
Hyvän tuulen työpäivä ❤️
Syksyinen kaupunkiseikkailu
Aavistus-tunika ja Basic-legginsit! Hyvät väritkin. :-)
Kaikki tosi toimivia ja ihania. Mahtavaa, Nanso! Olette menossa oikeaan suuntaan!!
Jos nyt kuitenkin yksi pitää valita, niin ehkä tuo Kampa-kokonaisuus :)
Syksyinen kaupunkiseikkailu, Aavistus -tunika, aikomus on käydä liikkeessä katsomassa, mutta taidankin odottaa voittoa.
Tuo Justiinsa-paita ja legginsit ?
Hyvän tuulen työpäivä ehdottomasti! Ihana! ?
Kääk, ei osaa päättää! Aavistus-tunikasta ja Tuttu-neuleesta pidän kyllä tosi paljon. Justiinsa mulla on jo kaapissa. :)
Aavistus -tunika ja Kampa-paitis ovat molemmat tosi kivan näköisiä! Aivan ihania uutuuksia! Monen vuoden tauon jälkeen on siis hyvä syy palata Nanson asiakkaaksi :-)
Aavistus-tunika ja Basic legginsit olisivat piristystä alkavaan syksyyn! :)
Aavistus-tunika ja Basic legginsit ihan ehdottomasti :)
Syksyinen kaupunkiseikkailu on mieleiseni asu
Aavistus-tunika osua ja upposi!
Kaikki ovat ihania ja mukavan näköisiä. Nanso on todellakin nostanut brändiään. Kampa-housut jäivät mieleen…
Justiinsa-paitis ja Tuttu-neuletakki ovat mun suosikkeja. Kaikki muutkin oli kyllä kivoja.
Viimeinen asu olisi mitä ihanin nyt syksyyn, vastaan siis sen!
Aavistus-tunika (ruskea)
Basic leggins (musta)
Kampa-paitsi.
Ihanan muhkea tuttu-neule on kiva.
Tuttuneule ja basicleggarit. Nanson tuotteet on kyllä nykyään nuorekkaita ja tyylikkäitä!
Ihana tuttu neule on kiva.
Hyvän tuulen työpäivä – asu takaa hymyn käyttäjänsä huulille aamusta iltaan. Hymy luo positiivisuutta koko työyhteisöön – siis nauttikaame kaikki yhdessä ihanasta asusta
Aavistus tunika paras.
Rento sunnuntai look
Kampa-paitis (valkoinen)
Kampa-housut (musta)
Tyyliä ja laatua!
Oma suosikkini on kampa-paitis ja -housut.
Kuva 2
paitis ja housut
tyyliä ja laatua!
Kuva 2 on paras
Tyyliä ja laatua Nansolta!
Hyvän tuulen työpäivä näyttää tosi rennolta, jos onni ei potkaise niin käyn liikkeestä hankkimassa sellaisen
Hyvän tuulen työpåivä ! o.K.
Hyvän tuulen työpäivästä tuli tosiaankin hyvälle tuulelle! :)
Kampa-housut?
Valkoinen paitis, trikoot . Moneen käyttöön sopivat!
Aavistus -tuninka on minun suosikkini. Se on mukavan näköinen myös mustana. Minkähän merkkiset harmaat nilkkurit sinulla on Tuttu-neuleen kanssa. Ois kiva tietää, vaikka ei niitä Nansolta löydykään. :)
Kampa-housut ovat kyllä vallan ihanat!
Aavistus-tunika on rento , toki kaikki muutkin vaatteet.
Tyylikkäästi tulta ja töitä päin.
Hyväntuulen työpäivän asu saa kaikki hyvälle tuulelle. Ihanan pirteä asu!
Valkoinen paitis ja legginsit. Ihanan rento ja huoliteltu.
Ruskea neule on toki houkutteleva, mutta …Voi aavistus sentään! Olen tähän asti ohittanut Aavistus-puserot ja tunikat, sillä olen vierastanut niiden läpikuultavuutta. Näissä kuvissa tuo iloinen ja raikas punaruskea näyttää kuitenkin niin täydelliseltä alkusyksyn piristäjältä, että taivun tunikan suhteen jo ihan toisiin ajatuksiin – onpa ihana ja nimenomaan ruskeana ja aavistuksen over sizena!
Kampa-paitis valkoinen
Aavistus -tunika tuo mieleen syksyn. Minusta se näyttää enemmän punaiselta kuin ruskealta, hyvä väri. Helma-osa on kai erilaista kangasta. Täytyypä käydä katsomassa.
Kampa-paitis ja housut ovat juuri minun oloinen asukokonaisuus, jossa olisi mukava viettää syyspäiviä.
Aavistustunika ja Kampahousut.
Kaikki ihania, mutta Kampa-paitis ja housut on suosikkini.
Vilukissalle Syksyinen kaupunkiseikkailu ja ennen kaikkea Tuttu-neule on paikallaan. :)
Kampa-kokonaisuus!
Kampa-housut, Basic-housut ja tietysti se villatakki sinisenä.
Nanson vaatteet on kaikki ihania =) Kun yksi pitää valita niin se on Justiina-paitis ja basic-legginsit. Näille olisi käyttöä!
Vaatekaappi kaipaisi kovasti uudistusta. Tuttu neuletakki tummansinisenä olisi ihana, tässä tuulessa pukisin jo päälleni :)
Hyvän tuulen työpäivän asu on ihanan pirteä ja huoleton!
Monista suosikeista Kampa-kokonaisuus?
Myös Basic-legginsien kanssa?
Tuttu -neule ehdottomasti :)
Paras on Aavistus-tunika.
Justiinsa-paitis ja leggingsit, monikäyttöinen ja tyylikäs.
Kampa-housut, ne ja tuo viimeinen setti Aavistus- tunika ja leggarit, ne näyttää todella hyvältä ja niitä itselleni haaveilen. Nansolta tyylikästä, mutta silti myös mukavia päällä. Tykkään.
Kampa asukokonaisuus suosikkini. Minulla on jo pusero ja huivi ostettu kyseisestä sarjasta :)
Hyvän tuulen työpäivä -kokonaisuuden punainen väri tuo sykettä työpäivään :)
Hyvän tuulen työpäivä asukokonaisuus oli mieleinen!
Hyvän tuulen työpäivä, rento, tyylikäs ja ihanan punainen ?
Aavistustunika ja legut – syksyn rosoista väriä.
Justiinsa paita
Aavistus-tunika ja Basic-legginsit!
Aavistus ja Tuttu tuntuvat omimmilta. Pakko päästä liikkeeseen sovittelemaan.
Oi, niin IHANAA olisi lähteä Syksyiseen kaupunkiseikkailuun ystävien kera. Ihastuttava asukokonaisuus ja aivan kuin minulle luotu:-)
Justiinsa-paita ja Basic leggins. Aivan minun tyyliä. klassinen. Soili
Hyvän tuulen työpivä on sun päällä hyvä. Hyvä väri.
Kampa paitis, valkea ja mustat leggissnit toimivat hyvin. Helppo klassikko mutta tässä uudennäköinen. Ehdoton suosikkini.
Ulla
Kampa-paitis ja Kampa-housut näyttävät tosi kivoilta.Samoin Tuttu-neule.
Tuplakuosi, positiivi-negatiivi aina hyvä!
Rento sunnuntai-look millet eniten!
Rento sunnuntai-look miellytti eniten!
Kampa tuplakuosi toimii!
Olen 80-v ja käyttänyt Nanson tuotteita kymmeniä vuosia. Näistä esitellyistä asuista mieluisimmaksi jäi viimeinen punainen tunika, punaiselta se näyttää kuvassa, vaikka väriksi ilmoitetaan ruskea.
Epäilenpä vain, ettei vartalooni enää sovi kapea tunika- mustat tiukat leggingsit- ainakaan kaupunkiasuna. Kotona kyllä mukavat.
Vanhemman jo vääränmuotoiseksi muovautuneen naisen on kaiken kaikkiaan vaikea löytää vaatteita , joissa kehtaisi esiityä kodin ulkopuolella.
Nansolta yleensä ostan t-paitoja, neuletakkeja ja yöpaitoja.
Myös plus-kokoihin toivoisin enemmän kauniita värejä. Kovin mustaa ja harmaata tarjotaan.
Näistä esitellyistä mieluisin asu on viimeinen: punaruskea tunika ja mustat leggingsit
Tyylikkäästi tulta ja töitä päin kuvaa hyvin hauskan upeaa asukokonaisuutta. Voisin valita juuri tuon asun omakseni:)
Hyvän tuulen työpäivä asukokonaisuus muistuttaa minua syksystä, joka hämärtyvine iltoineen ja ihanan raikkaina metsinä muistuttaa minua syksyn ihanuudesta. Syksyn lapsi syntyy joka syksy uudelleen ja uudelleen.
Syksyinen kaupunkiseikkailu on ihanin! Siinä on kaikki hyvät elementit; hippuisen kesää jäljellä ja paljon syksyä! Syksy saa meidät kääriytymään johonkin lämpöiseen, turvalliseen ja tuttuun…ja kaipaamaan seikkailua!
Kampa-kokonaisuus viehättää eniten. Kuvittelen ja toivon, että siitä löytyy isojakin kokoja
Ruskea Aavistus-tunika on ihana.
Aavistus-tunikan väri on vahva ja syksyinen, lisäksi se laskeutuu kauniisti, kevyt helmaosa keventää koko asua, mustat legginsit täydentävät ruosteen punaisen syvyyttä, on varmaan hankittava seuraavan Nanso-käynnin yhteydessä ensi perjantaina
Maritta
Justiinsa-paitis ja legginsit
Ihania kaikki. Käviskö minulle??
Aavistus-tunika on paras ja punainen väri toimii.
Suosikkini olivat Justiinsa-paita ja basic legginsit
Justiinsa paitis ja mustat legginsit,siinäpä sievä asu!
Riitukka
Tuttu-neule aivan huippu, ja vielä kun sen saa tumman sinisenä…
Aavistus-tunika olisinkiva saada :)
Aavistus -tunika on ihana Basic legginsien kanssa!
Aavistus-tunika miellytti kovasti.
Hyvän tuulen työpäivä :)
Aavistus tunika näyttää parhaalta.
Aavistus tunika herkullinen syksyyn sopiva väri ja legginssit aina
Perusvaatekaappiin
Rento sunnuntai-look olisi rento myös muina päivinä ? Justiinsa-paitis ja basic legginsit on paras!
Hyvän tuulen työasu.
Aavistus käytävä kokeilemassa ja Tuttu neule saatava tumman sinisenä.
Aavistus tunika näytti kyllä todella sievältä ja mukavalta päällä, se olisi mukava lisä omaan vaatekaappiin. Siinä on vielä jotain kesää mutta samalla aavistus syksyä.
Justiinsa-paitis vie kyllä voiton!
Hyvän tuulen työpäivän asu tuo todella hyvää tuulta koko työyhteisöön. Aivan ihastuttava asukokonaisuus❤??
Ihana arvonta! Numero 2 näyttää ihan siltä, että siihen olisi ihana hypätä kesän mekkokauden jälkeen.
Aavistus tunika näytti kuvissa todella rennolta ja tyylikkäältä. Joten valitsisin sen.
Aavistus tunika ja legginssit hyvän näköiset
Aavistus tunika ja mustat legginssit paras.
Aavistus-tunika siksi että se näyttää samalla juuri sopivan istuvalta sekä rennolta eli on täydellinen valinta sellaisiin päiviin kun vaate ei saa puristaa eikä hangata mistään, mutta näyttää silti hyvältä!
Kampa kaikissa muodoissaan,Kävin jo hypistelemässä Prismassa.
Vilukissalle Tuttu-neule ja Justiinsa-paita. :)
Tuttu-neuke
Tuttu-neule on aivan ihana, sopii hyvin Kuulas-mekon kanssa.
Pukisin niin mielelläni ylleni tuon Justiinsa-paitiksen ja päälle lämmikkeeksi tummansinisen Tuttu-neuleen. Nanso on kyllä onnistunut, kauniita naisellisia vaatteita ja mukavia päällä.
Aavistus-tunika ja legginssit.Kiva rento ja siisti kokonaisuus
Aavistus-tunika ja leggarit syksyn lemppari setti ja noi Kampa-housut. Tykkään, tyylikästä silti rentoa ja mukavaa. Hyvä Nanso!
Ihania kyllä nämä Nanson uutuudet :) Aavistus-tunika legginsien kanssa taitaa olla kuitenkin asusuosikkini!
Rento sunnuntai on minun ehdoton suosikkini..
Hyvän tuulen työpäivä: ihana, lämmin, syksyinen. Ja todellakin toisi mukanaan hyvän tuulen työpäivään. Kaunis asu!
Tuo viimeinen asukokonaisuus miellyttää eniten näin syyskuun aamuna.
Aavistus-tunika on sopiva moneen menoon….. aavistus jostain tulevasta.
Vieläkö kerkiää! Tyylikkäät Kampa-mallin pusero ja housut!
Kaikki noista ?
Kampa
KAMPA-SETTI ON EHDOTON , VAIKKA MUUTKIN OVAT HYVIÄ !
Rento sunnuntai-look kävisi minulle, aikuiselle naiselle. Justiinsa-paitis näyttää hyvältä eikä sitä tarvitsisi silittää! Leggarit käyvät myös ulkoiluhousujen alle :)
Kampa-paitis näyttää siltä, että voitan tai en niin sitä menen ainakin kokeilemaan.
Aavistus-tunika on niin mun lempparivaate.
Justiinsa-paita sopii tyyliini.
Aavistus-tunika ja Basic-legginsit hyvä kokonaisuus
Justiinsa-paitis ja Basic legginsit! Ihanan klassikko!
Hei! Olet yksi arvonnan voittajista. Hurraa ja onnea! <3 Toivottavasti tämä ilahdutti päivääsi. Laitan sähköpostia.
Ilahdutti valtavasti! Kiitos!!! Minäkin laitoin sinulle postia!
Oikein mukavaa syksyä kaikille!
Aavistus-tunika ja Basic-legginsit, aivan mahtava kokonaisuus.
Tietysti eka kokonaisuus. Täydellinen
Hyvän tuulen työpäivä!
Ensimmäinen asukokonaisuus mukavin
Rento sunnuntai!
Hyvän tuulen työpäivä! Moni kokonaisuus suorastaan hykerrytti. Nanso on uudistunut ja löytänyt tiensä myös minun vaatekaappiini!
Tuttu-neule miellyttää eniten, ihana neule syksyyn!
Hei,
mielestäni Justiinsa-paitis ja Basic-legginsit ovat minulle parhaat. Aavistus- tunikan voisin hankkia, koska olen vaalea hiuksinen nainen.
Hyvän tuulen työpäivä <3 <3 <3 ihana!
Hyvän tuulen työpäivä on mukavin minulle.
Hyväntuulen työpäivä! Toi villatakki on kyl ihan super myös. Ai jestas, lähdenpä tästä käymään Nanson myymälässä…
Kampa paitis eniten suosikki
Aavistus tunika on aivan ihana! Tämä sopisi minun työasuksi mainiosti.
Kampa-kokonaisuus iski heti minun ”vaatemakuhermoon”. Sopii varmasti lämpöä syyskeleihin kaipaavalle vilukissalle!
Tuttu neuleeseen olisi ihana kietoutua! Tuo Hyväntuulinen työpäivä kokonaisuus on ihana ja ihan minun näköiseni.
Aavistus-tunika on kaunein :)
Aavistus-tunikassa miellytävät sekä malli, että erityisesti tuo punaruskea väri.
Ihanan rento asukokonaisuus. Tunika laskeutuu kauniisti ja sen päälle voi laittaa lyhyen takin tai jakun.
Tällä vaatekokonaisuudella mukava aloittaa työviikko.
Tuo Tuttu-neule just tuon värisenä on aivan ihana! Just tänään kävin kokeilemassa ja voi miten kiva se oli. Tuli ihan Anna-ystävämme mieleen :)
Kampa paitis !!!
Minun suosikki asukokonaisuus on Aavistus tunika ja Basic leggins.
ARVONTA ON PÄÄTTYNYT. Kiitos kaikille osallistumisesta! Olipa hurjasti osallistujia ja ihania kommentteja.
Muutama olikin jättänyt epähuomiossa pari kommenttia, kaikilla on silti vain yksi arpa. Voittajat arvotaan ja julkaistaan tänään ja heihin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti sähköpostilla.
Voittajat on arvottu:
1. Tuija (kommentoinut 5.9. klo 10:20)
2. Selina/Leijonaa mä metsästän (kommentoinut 29.8. klo 20:35)
3. Elise H. (kommentoinut 1.9. klo 00:07)
Laitan teille kaikille kolmelle viestiä! Onnea voittajille.
[…] 4. Neljä syksyistä asukokonaisuutta (+Nanson ihana vaatearvonta) […]