Elin pitkään luullen, että minun on löydettävä elämääni jotain, mikä on ”mun juttu”. Tarkemmin ottaen taisin elää siinä luulossa noin 8-vuotiaasta aina 23-vuotiaaksi asti.
Joka paikassa huudetaan: Usko unelmiisi. Löydä sun juttusi. Keskity siihen ja näe vaivaa sen eteen. Kun olet löytänyt juttusi ja saavuttanut asioita sen jutun parissa, niin onni on sinun. Elämä on parempaa ja sisältö arvokkaampaa.
Ala-asteella koripallosta tuli mun juttu. Kirjoitin nimikirjoitukseni perään #6, piirsin koripallon kuvia vihkon reunoihin ja kuuluin jengiin, joilla oli omalla nimellä ja sponsorilogoilla varustettu verkka-asu ja treenikassi.
Teini-ikäisenä löysin muutamaksi vuodeksi tanssin. Tanssin hip hoppia niin vimmatusti, etten juuri ehtinyt muuta. Tanssi, nimenomaan aito katutanssi, oli mun juttu. Vielä 20-vuotiaanakin kävin 11 tanssitunnilla viikossa.
Monia muitakin yrityksiä on ollut. Arvatkaa vaan kuinka monta.
Aina löysin itseni tilanteesta, että nyt on valittava kaikki tai ei mitään.
Osa kavereista löysi oman juttunsa: alppihiihdon, lääkiksen, käsityöt, sukeltamisen, valokuvauksen, partion, politiikan, valtavan kaveriporukan pyörittämisen, klassisen klarinetin soiton tai vanhusten avustustyön.
Joka kerta ärsytti nähdä, miten intohimoisia oman juttunsa löytäneet olivat. Miten he halusivat käyttää aikaansa siihen heidän juttuunsa, kehittyä ja oppia lisää.
Minä katsoin vierellä ja harmittelin, kun en vieläkään tiennyt missä halusin olla maailman paras ja mihin halusin laittaa kaiken aikani. Mille sydämeni palaisi ilmiliekillä, ikuisesti roihuten.
Sitten ymmärsin, etten tarvitse yhtä tiettyä juttua. Ymmärrys ei tapahtunut yhdessä yössä, vaan pikkuhiljaa. Alan olla asian kanssa jo aika sujut. Tajusin, että voin olla intohimoinen ja nauttia elämästä ilman fokusta yhteen ja ainoaan. Minun ei tarvitse olla 100-prosenttisesti jotain ollakseni mitään.
Ymmärryksen jälkeen olen alkanut myös nauttia yhä enemmän muista ihmisistä, joiden huomaan olevan intohimoisia. On upeaa, että ihmiset ovat kiinnostuneita eri asioista, eri intensiteeteillä. Joku laittaa koko elämänsä elokuvakäsikirjoitukseen, joku toinen ei. All fine.
Haluaisin vastapainoksi kaikille tultasyökseville oman juttunsa löytäjille elämänkertoja niistä henkilöistä, jotka elävät yhtä arvokasta elämää ilman tällaista löydöstä.
Kuulin lukiossa niin monta vastavalmistuneen ja työelämässä olevan luentoa siitä, kuinka he yhtäkkiä valaistuivat ja tajusivat, mitä heidän kuuluu elämässään tehdä. En muista yhtä ainoaa luentoa siitä, että joku vaihtelee elämänrytmiään kiinnostuksen vaihtuessa asiasta toiseen, eikä oikeastaan odotakaan mitään valaistumista.
Minunkin elämäni on oikeastaan aika hienoa, vaikka minulla ei ole mun omaa juttua. Sen sijaan elämässäni on paljon sisältöä ja monta pientä osa-aluetta: pidän esimerkiksi kirjoittamisesta, nautin kehittyvästä kaupunkikulttuurista ja sosiaalisen median kiemuroista ja suorastaan rakastan matkustaa.
Jos olet löytänyt sun juttusi, hienoa! Jos olet tyytyväinen, jatka samaan malliin.
Jos et, niin ei hätää. Se ei tee elämästäsi yhtään kehnompaa. Jos olet tyytyväinen, jatka samaan malliin.
-Henriikka
Tää iski nyt kyllä niin oikeeseen aikaan ja paikkaan! Oon kipuillut tän saman asian kanssa ties kuinka pitkään. Tuskaillut sitä, kun aika kuluu ja ikää tulee kesällä 23, enkä vieläkään tiiä, missä mä loistan ihan kympillä.
Oon yrittäny lohduttaa itteeni, et voin tykätä monista asioista eikä tarvii tulla huipuks jossain yhdessä asiassa. Keskinkertanenkin riittää, pääasia et elää elämänsä just niinkun hyvältä tuntuu :) Ihanaa kuulla, et en oo yksin tän ajatuksen kanssa! Pus!
Hei Annikki, kiitos aivan ihanasta kommentista. Tuli tosi hyvä mieli sitä lukiessa. Oot varmasti aivan huikea tyyppi, vaikkei sulla olekaan yhtä juttua, johon panostaa 100%.
Pus takaisin!
Ah kiitos Henriikka, mahtava postaus! Tämä oli hyvä muistutus tästä asiasta taas tähän väliin. Mun ajatukset on kiertäneet kehää tän teeman ympärillä ties kuinka monesti miettiessäni, onko mussa jotain vikaa, kun en oo löytänyt vieläkään (JO 30-vuotiaana huom!) sitä yhtä ja ainoaa mun juttua.
Ja aina oon tullut itsetutkiskelun jälkeen siihen tulokseen, että mitäs väliä. Mulla on hyvä tässä näin, teen kivoja asioita, on perhe – oon onnellinen. Ehkä se on se mun juttu?
<3
Miten ihana kommentti, kiitos sulle. Oon mielelläni muistuttelemassa tästä vastaisuudessakin. Toivottavasti mä itsekin muistan omat opetukseni hahhaa.
Sun tässä näin kuulosti erittäin hyvältä. Keep up the good work.
Kiitos kirjoituksestasi!
Itse olen myös kamppaillut ja etsinyt sitä omaa juttua ja surenut kun mikään ei tunnu miltään. Enkö koskaan ole täydellinen?
Vasta hiljattain oivalsin että ehkä mä olen sellainen joka kokeilee asioita. Ei mun tarvitse omistautua vain yhdelle asialle. Mä voin kokeilla ja tehdä niitä asioita joita sillon kaipaan ja joista saan iloa elämääni.
Kiitos vielä, on meitä näköjään muitakin :)
Hei Kaisa, kiva kun kommentoit. Mulla on ollut ihan samoja ajatuksia ja oon myös päätynyt siihen, että tykkään kokeilla vähän sitä sun tätä. Tietysti joitain juttuja on kiva jatkaa enemmänkin, mutta on aivan huippua päästä tekemään elämässä vähän kaikenlaista. Samassa veneessä siis sun kanssa.
Ihana postaus! Tunnistan niin itseni! Olen aina kokeillut eri asioita, koittaen löytää sitä omaa juttua. Mutta mulla on paljon juttuja ja kaikki ei oo 100%, vaan osa on välillä. Ja se tuntuu nyt jo ihan hyvältä.
Voi kiitos kaunis. On ollut ihan mahtava tajuta, että voi lopettaa sen yhden oman jutun etsimisen, ottaa vaan lunkisti ja nauttia kaikesta siitä, mistä nyt nauttii.
Osuvasti huomattu ja ihanasti kirjoitettu!
No mutta kiitos Outi tästä ilahduttavasta kommentista.
Sun tapa vastata blogin kommentteihin on tosi kiva ja vaikutat lämminhenkiseltä tyypiltä :)
Tekstistä pidän myös vaikka toivoisin löytäväni oman juttuni sitten kuitenkin. Tai ehkä mä olen löytänyt sen, mutta sen jutun näkee vain ulkopuoliset ihmiset? Luulen, että niinkin voi joskus käydä.
Heiii, aluksi pitää sanoa, että jos Lise-Lotte on sun oikea nimi, niin onpa aivan superihana nimi.
Kiitos mainiosta kommentista. Mä koen tärkeäksi olla myös yhteydessä teihin, jotka jaksatte kommentoida. Saan näistä kommenteista niin paljon iloa, että tuntuisi tosi tylyltä olla vastaamatta. Ja vaikka välillä vastaamiseen meneekin vähän liiankin monta tovia, niin pyrin silti tekemään sen jossain vaiheessa.
Mä uskon, että se on myös ihan ok toivoa löytävänsä oman jutun, jos kokee sille tarvetta. Mä oon huomannut, että vaikka kuinka oon yrittänyt, niin sellaista ei oo löytynyt ja lopulta se on ollut huojentavaakin tajuta, ettei sellaista yhtä tuu löytymään. Ettei koko ajan tarvitse etsiä. Mutta oot kyllä varmasti myös oikeassa tossa, että muut ihmiset voi nähdä mun jutun, vaikka mä en itse sitä tajuakaan. Tärkeintä varmaan on kuitenkin se, että itsellä on rauhallinen mieli sen suhteen.
Hyvä kirjoitus tärkeästä jutusta, josta ei koskaan puhuta! Mä oon usein miettinyt, että olisipa joku juttu, johon olisi oikeasti intohimoa ja jossa olisi hyvä. Ehkä sellaista ei tosiaan tarvitsekaan löytää! Loppujen lopuksi tuntuu, että suurimmalla osalla EI ole sellaista! Kuitenkin ympäröivä maailma antaa ymmärtää, että sellaisen asian täytyisi löytyä ja monet miettivät asiaa omalta kohdaltaan kuitenkin pettyen ja ahdistuen.
Kiitos, että toit asian esille ja toivoa tavallisille keskinkertaisille monen jutun- ihmisille. <3
Pakko tarttua yhteen kohtaan sun kommentissa: ”ja toivoa tavallisille KESKINKERTAISILLE”. Kun tää just on vähän ongelma. Kun moni automaattisesti ajattelee, että ihminen, joka ei löydää juttuaan, on vähän keskinkertaisempi. Kun eihän se niin mene! Ei elämään tarvitse tyytyä, sellaisenkaan jolla ei ole sitä omaa juttua. Elämä ja ihminen voi olla ihan yhtä briljantti silti.
Tiedän kyllä, ettet ehkä tarkoittanut sitä noin vahvasti, mutta niin usein ajatellaan.
Tosi hyviä ajatuksia sullakin. Suurimmalla osalla kun on vain varsin hyvä elämä, ilman sen kummempia, kaiken kattavia intohimoja.
Oli tosi ihanaa lukea tätä tekstiä, nappaa aika hyvin mun elämäntilanteeseen! Oon just valmistunu lukiosta ja vietän välivuotta, enkä oo vielä löytäny tulevaisuudelle suuntaa. Oon kans monesti kateellinen niille, jotka tuntuu löytäneen ”sen jutun” ja oon tuskaillu sen kanssa, että mulla ei oo yhtä isoa kiinnostuksen kohetta, jossa tietäisin, että haluaisin tulla tosi hyväks. Vaikka sit on kyllä paljon pieniä ja isompiaki juttuja, joista osa pysyy ja osa vaihtelee kausittain. :D tosi hyvä kirjotus, kiitos :)
Hei Lotta, no worries. Nyt otat vaan kaiken ilon irti välivuodestas. Tietysti kannattaa yrittää miettiä, mikä kiinnostaa ja mitä tahtoisi tulevaisuudessa tehdä, mutta mikään ei oo kiveen hakattua. Oma juttu voi myös varmasti vaihtua elämän aikana!
Kiitos ilahduttavasta kommentista ja ihanaa kevään odotusta sulle.
Hyvä kirjoitus! Olen miettinyt ihan samaa. Monta kertaa olen ajatellut, että olen löytänyt ”juttuni”. Välillä se on ollut kirjoittaminen, välillä teatteri, välillä vapaaehtoistyö, välillä parisuhde. Lopulta kaikki, mihin olen panostanut ikään kuin täysillä on alkanutkin viedä niin paljon aikaa muulta elämältä, että olen väsynyt ja lopettanut koko homman tai vähentänyt siihen panostusta huomattavasti. En jotenkin usko, että intohimoisesti yhteen asiaan keskittymällä minusta tulisi onnellinen. Päinvastoin koen, että panostamalla vähän vähemmän mutta moneen eri juttuun, elämä pysyy paljon tasapainoisempana ja mielenkiintoisempana. Ehkä joillekin sopii yhteen asiaan syvällisesti ja intohimoisesti perustaminen. Itse nautin juurikin uusien asioiden kokeilemista.
Kiitos! Aivan superhyvää pohdintaa Rebekka. Musta on ihan huippua kuulla myös muiden ajatuksia näistä asioista.
Oon ihan samoilla linjoilla sun kanssa siinä, että toisille voi sopia se, että keskittyy täysillä yhteen, mutta itseeni se ei oikein vaikuta istuvan. On ollut piristävää tajuta taas kerran, että me ihmiset ollaan jossain asioissa tosi erilaisia.
Hei!
Viisaita, vapauttavia sanoja!
Tässä maailmassa on se hyvä puoli, että tarvitaan monenlaisia ihmisiä. Niitä, joille on SE juttu, joiden sielu palaa sille yhdelle jutulle. Sitten on niitä, jotka kokeilevat, maistelevat kaikkialta. Tarvitaan niitä, jotka ovat kapeassa spesiaalijutussa niin syvällä kuin siihen pääsee, mutta myös laaja-alaisille tarkkailijoille ja moniosaajille on paikkansa. Ihannetapauksessa me täydennämme kaikki toisiamme ja olemme osiamme suurempi kokonaisuus. Ja sen tajuaminen on mahtavaa, että kaikilla on paikkansa. Toiset löytävät omansa nopemamin ja toiset hitaammin. Ja joillekkin se etsiminen on se päämäärä ja se oma paikka.
Ei elämän tarkoitusta tarvitse löytää parikymppisenä ollakseen onnellinen. Elämän paradoksi on, että olemme valmiita vasta ihan lopussa, siihen asti kasvamme ja kehitymme, eikä meitä ole kahta samanlaista.
No nyt on niin hyvää settiä, että jos olisin kuullut tämän livenä, niin olisin noussut seisomaan ja taputtanut. Kiitos Katja! Sun kommentti oli ihan nappi tähän kohtaan.
No on kyllä hyvin sanottu siellä! Kiitti siulle :-)
Miekin oon ollu vähän kysymysmerkkinä et mikä se mun juttu on. Valmistunu eri kouluista ja aina ekana opiskeluvuotena on se olo et tää on se mun juttu. Ja päivääkään en oo tehny mun koulutusta vastaavaa työtä. Joten oon itekki päättäny et minul on täst edespäin vaan kivoja harrastuksia ja ne on tarpeeks mun juttuja. Ei mua haittaa jossei mua tunnisteta siitä että ”aaaa se tyyppi joka on ihan hullun hyvä ja omistautunu postimerkkienkeräilijä”. Hyvä kirjotus siulta!
Hauskaa laskiaispullien jämämättöiltaa! Se on mun juttu tän illan.
Heippa Silja. Kiva, kun kommentoit. Mä vastailen vähän jälkijunassa, toivottavasti saan anteeksi! Mä liputan täysillä sun päätökselle. On ihan turhaa tuhlata aikaansa murehtien sitä, mikä on se oma juttu. Jos sellainen on, niin eiköhän se tule vastaan jossain vaiheessa ja sen varmasti sitten huomaa. Joten nyt vaan chill out ja lisää laskiaispullien jämämättöiltoja! (Sä oot muuten edellisen kanssa ollut ihan suhteellisen ajoissa hahah)
Huh! Juuri samat asiat ovat olleet lähiaikoina pohdinnassa arjen kovasti muututtua – mistä tykkään, mille annan vapaa-aikani, mikä on se juttu. Tämä teksti helpotti! Josko oivaltamisprosessi pyörähtäisi täälläkin päässä täten käyntiin. Kiitos rennon oivaltavista ja suurenmoinen kauniin arkisista teksteistä, Henriikka!
Hei sun oivaltamisprosessihan kuulostaa olevan jo todella hyvässä vauhdissa. Tai siis jo kuukausi sitten oli, joten nyt oot varmasti vieläkin pidemmällä. Kiitos kovasti kauniiista sanoista. On ilo kirjoittaa näin ihanalle lukijajoukolle.
Rattaat pyörähti päässä liikkeelle ja aloin pohtia, että en ole varmaan koskaan löytänyt sitä mun juttua. Mulla ei ollut lapsena harrastusta, jossa mä olisin ollut tosi hyvä tai kenties jopa paras. Lukion jälkeen pidin välivuoden osittain siksi, että mulla ei ollut hajuakaan, mitä haluan tai mikä nyt on se mun juttu. Nyt olen neljättä vuotta yliopistossa, enkä edelleenkään ole 100% siitä mun jutusta, mutta olen päässyt sellaisten asioiden pariin joissa viihdyn ja joista pidän. Opiskelen mielekkäitä aineita ja luotan (ainakin yritän) :D siihen, että löydän vielä itselleni mielekkään työn – oli se sitten mun juttu 100% tai ei :)
Musta tuntuu, että varsinkin lapset identifioivat itsensä helposti nimenomaan harrastusten kautta. Kokeillaan vähän sitä ja tätä, kunnes todetaan, että ”mähän olen aika hyvä jalkapallossa, tää vois olla mun juttu!” Sitten siinä jutussa halutaan aika usein olla myös parhaita. Itse en ole kyllä loistanut oikein minkään harrastuksen parissa, vaan olen pikemmin ollut sellainen tasainen tallaaja. Enkä sano tätä nyt esim. huonon itsetunnon tai muun vastaavan takia :D Näin minä asian olen kokenut, ja vaikka en ole loistava kahvakuulailija tai juoksutekniikassani on vielä toivomisen varaa, ei se minua haittaa. Voin nauttia asioista ja eri jutuista, vaikka ne eivät olisikaan täysin mun juttuja tai en loistaisi niissä taidoillani/osaamisellani :)
Kiitos <3 Tämä teksti olisi voinut olla suoraan minun suusta, vaikkakin olen vasta se 23-vuotias joka edelleen etsii omaa juttuaan. Ehkä tämän kirjoituksen myötä yritän lopettaa etsintäni ja keskityn nauttiimaan, en yhdestä vaan useista asioista joista pidän :)
Heippa Iida. Kiva kuulla, että tää juttu vaikutti jollain tavalla sun ajatuksiin. Toivottavasti oot noudattanut jo tän kuukauden sun aikomusta, koska ne nimittäin kuulostaa erittäin hyvältä.
Mainio postaus, voi kuinka moni tulee ajatelleeksikaan tätä. Sitä tuntee olonsa yksinäiseksi niiden pohdintojen kanssa. Ehkä työtä tehdään siksi, että ei ajattelisi niin paljon, mutta kyllähän ideaalitilanne ja lähtökohdat jollekin työlle olisi just se, että se on oma juttu, että siinä loistaa parhaiten. Onkin huikeaa jos tekee työkseen intohimoa..Areenassa oli/on sarja eri alojen konkareista valokuvaajasta Santtu-Matias Rouvaliin jne. Heidän päivästään. Ehkäpä pieni kirpaisu tarkoitti sitä, että itsekin haluaisi, että olisi jotain yhtä isoa luovalla alalla. Tai missä vaan. Tai että olisi matkalla kohti sitä. Ei välittäisi miten tulee toimeen, unohtaisi järjen kokonaan.
Minä muuten ainakin ajattelin, että esim. tämä sun blogi on sun juttu, iso juttu! Sellainen missä pääset loistamaan omana itsenäsi, kirjoittamaan mistä nautit, mitä koet. Tämäkin on jo paljon. :)
Varmasti usein onkin niin, että ulkopuolisen mielestä on löytänyt oman juttunsa, mutta itse saattaa olla ihan eri mieltä. Vaikka nautinkin esimerkiksi blogin kirjoittamisesta ja kirjoittamisesti ihan yleisestikin hirmuisen paljon, niin en kuitenkaan koe, että se olis se tietty mun juttu.
Kiitos sulle Ada ihanasta kommentista. Tulin tästä tosi hyvälle mielellä jo ekan kerran, kun luin ja nyt uudestaan.
Hyvä esiinnosto tärkeälle ”tavallisemman ” ja ei yhteen asiaan vihkiytymisen puolesta! Minlla on samoja kokemuksia, jo vuosikymmeniä täällä kulkeneena, ja nykyisin entistä isommin koettuna. Itse olen kokenut olennaiseksi oppia tarjoamaan itselle sitä, mikä mulle sopii parhaiten. Olen hyväksynyt itseni rohkeana heittäytyjänä moniin asioihin, joita elo tarjoaa, En ole hioutunut yhden asian eksperttinä, vaan olen kehittynyt monialaisena kohtaajana. Kunnia kaikille erilaisille ihmisille rakaalla pallollamme.
Kuulostaa ihan mahtavalta. Kunpa osaisin itsekin tulevaisuudessakin olla tollaisella asenteella liikkeellä. Kiitos mainiosta kommentista!
Kiitos todella mielenkiintoisesta kirjoituksesta!
Mielestäni aihe on erityisen tärkeä ja siitä pitäisi puhua kouluissakin enemmän. Oman kokemukseni mukaan monet nuoret ja myös iäkkäämmätkin ihmiset asettavat riman ja odotukset ”oman jutun” löytämiseen todella korkealle, usein jopa saavuttamattomiin. Tästä seuraa yleensä ahdistuksen kierre, joka voi kasvaa jopa masennukseen asti, kun tunne omasta riittämättömyydestä ja epäonnistumisesta kasvaa tarpeeksi suureksi.
Ihmisten ajatusmaailmasta pitäisikin osittain kitkeä pois ajatus ”vain siitä yhdestä omasta jutusta”, ja/tai siitä, että jossakin asiassa tulisi olla ”maailman paras”. Tottakai on hienoa, jos ihminen löytää oman palavan kiinnostuksenkohteensa ja, tottakai, joillakin on vahvempi halu/kunnianhimo kehittyä parhaaksi alansa huipulle – ja sitä ehdottomasti tarvitaan! Mutta oman kokemukseni mukaan monien juttujen/kiinnostuksenkohteiden välillä ”tasapainoilevat” ihmiset ovat kuitenkin yleensä ”valmiimpia” elämän odottamattomiin muutoksiin ja siihen, jos elämässä yhtäkkiä menettääkin kaiken saavuttamansa esimerkiksi sairauden, taloustilanteen tms. takia. Tämä varmaankin johtuu siitä, että yleensä tällaiset ”tasapainoilevat ihmiset” eivät ole rakentaneet kaikkea ”yhden kortin varaan” ja ajatusprosessia ”omasta jutusta” on käyty niin pitkään monen mutkan kautta, että kokemuksia ja näkökulmia on karttunut joissain asioissa enemmän. Ja juuri noissa hankalissa elämäntilanteissa punnitaan asenne muihin ihmisiin, itseensä ja elämään. Ja en siis tarkoita, että ”oman juttunsa” löytäneet olisivat jotenkin yksinkertaisempia, mutta totaalinen pudotus hankalassa elämäntilanteessa voi olla heille suurempi/järkyttävämpi/tyhjentävämpi ja siitä nouseminen voi olla siten myös vaikeampaa.
Eli vaikean selityksen jälkeen pointti oli varmaankin se, että omasta mielestäni, ”monen jutun” tekeminen ja niistä nauttiminen on kuin matkustelu, joka avartaa näkökulmia ja kokemuksia, eikä ”lyhyet tai pidemmät matkat” ole missään vaiheessa turhaan käytyjä tai jotenkin huonompi tie elää kuin niilläkään, jotka löytävät yhden ”oman juttunsa”, jolle omistautua.
Kiitos tästä kirjoituksesta, kolahti hyvällä tavalla myös 35-vuotiaaseen, hyvää vauhtia kaavoihin kangistuneeseen arjen pyörittäjään, jolla ei ole sitä omaa juttua – ainakaan vielä, mutta koskaan ei ole myöhäistä ja sitä odotellessa elämä on tosi kivaa just näin ?
No nyt on hyvä meininki. Ai että. Kyllä se juttu tulee, jos on tullakseen. Siihen asti ja siitäkin eteenpäin nautitaan elämästä sellaisena kuin se on.
Oi kiitos, tämän näkökulman olemassaolo meinaa päästä unohtumaan! Olen toista vuotta yliopistossa ja edelleen vähän epäilen, että löydänköhän tältä alalta sitä unelmatyötä. Ympäristöön liittyvä homma olisi hienoa joo, mutta mitä kautta. Välillä pidän kaiken maailman opettajaa ja muusikkoutta aivan yhtä kiinnostavana vaihtoehtona. Sitten ahdistaa, kun en osaa varmistua tästä omasta valinnasta, vaikka mielenkiintoisia asioita kuitenkin joka toisella kurssilla käsitellään.
Mutta joo, mielummin raapaisu monesta kivasta, kuin täysi kourallinen yhtä asiaa! Tosin ammatti- näkökulmassa se päätös on pakko kuitenkin tehdä ’:D
Onneksi elämä on usein sen verran pitkä, että sen aikanakin ehtii tehdä erilaisia juttuja eikä tarvi 18-vuotiaana päättää, mitä tulee tekemään seuraavat 60 vuotta. Tietysti on hienoa, jos löytää nuorena ammatin ja työn, jota tahtoo loppuelämänsä, mutta mä oon sitä mieltä, että mikään ei estä ihmistä kouluttautumasta uuteen ammattiin tai vaihtamasta työpaikkaa keski-ikäisenäkään.
Oo vaan siis iloisella mielellä, maailma on niin täynnä kaikenlaisia mahdollisuuksia, joista ei edes vielä tiedä. Kivaa, jos sain olla tällä kirjoituksella muistuttamassa sua tärkeästä asiasta :-)
Kiitos kirjoituksestasi. Tää lämmittää mun mieltä! :)
Kiitos itselles, kun luit sen! Se lämmittää minun mieltä.
Pitkästä aikaa kommentoin, vaikka kaikki postauksesi hartaudella luen, mutta en tiedä miksi puhelimella lukiessa kommentointi on jotenkin hankalampaa… täällä ollaan kuitenkin. Ja tää oli hirveen hyvä postaus, ajankohtainenkin. Oon miettinyt tätä itsekin välillä, enkä osaa nimetä mitään yhtä ainoaa omas juttua, mutta sitten olen todennut, että minullahan on niitä vaikka millä mitalla: olen aika sinnikäs yrittäjä, unelmia kohti tavoitteleva graafikko, kausi-innokas kirjatoukka ja kreisi kissanainen. Siinä on jo monta hyvää juttua, ja miun elämä on just kiva näin. Tiedä sitä, millaisia omia juttuja tulevaisuus tuo vielä tullessaan, innolla odotan.
Hurraa siellä ollaan, se on tärkeintä. Mäkin olen täällä, vaikka kommentteihin vastaaminen viivästyykin välillä pahemman kerran. Sun jutut kuulostaa niiiiin hyviltä. Oot selvästi oman elämäsi jättipotti.
Kiitos, kun kommentoit Katja ja mainiota, kun oot mukana tässä hommassa. Ei olisi niin kiva tehdä tätä, jos ei olis ketään lukemassa.
Tosi hienoa pohdiskelua, niin sulla kuin kommenteissakin! Laitto itelläkin rattaat pyörimään. Itellä varmaan ulospäin monen silmiin valokuvaus on ”se mun juttu” mutta itellä niitä ”mun juttuja” tuntuu olevan aivan älyttömästi! Toki kausittain vaihtelee mikä palaa milläkin liekillä. Usein tää saattaa myös johtaa siihen, että kun niitä asioita on paljon, tulee itestä rutistettua 150% ulos eikä sitä menoa toki kauaa jaksa. Siksi ois tosi tärkeetä oppia myös säätelemään sitä omaa intohimon tasoa, välillä priorisoida johonkin – olkoonkin se sitten väliaikaista ja jonkun muun osa-alueen vuoro tulee myöhemmin. Tällaista siis ihmisellä, jolla tuntuu intohimon kohteita olevan aivan liikaa omiin aikaresursseihin liittyen. Tää oli aavisteltavissa kyllä jo ala-aste iässäkin, kun itellä oli harrastuksia pahimmillaan 11 kpl viikkoon ? Aika usein sitä toivois olevan joko niitä yhden intohimoisen asian ihmisiä tai sit sellanen, jolla ei sellasta syvää intohimotunnetta tule välttämättä mistään. Sillä se voi olla joskus myös aika kuluttavaa ja turhauttavaa kun aika ja energia ei riitä kaikkeen mitä haluaisi ehtiä tekemään. Mutta nyt toivon, että opiskeluiden jäätyä taakse sitä olisi riittävästi aikaa keskittyä ehkä ensisijaisesti siihen ykkösintohimoon, eli valokuvaukseen ja yrittämiseen ja siinä rinnalla tulisi sivutuotteena myös toteutettua niitä muitakin intohimon kohteita (some, asiakaspalvelu, tiimin kanssa työskentely ja muiden sparraaminen, bisneksen kehittäminen, graafinen suunnittelu ym) ja arkeenkin jäisi aikaa sen omille intohimoille kuten urheilulle, sistustamiselle ja haluaisin joskus taas ehtiä kirjoittaa myös blogia – pääasiassa omaksi ilokseni, sillä se on ollu mulle aikoinaan tapa pysähtyä ja miettiä mun arkea ja olla kiitollinen ja iloits pienistäkin asioista. Lisäksi perhe ja ystävät ❤️ Huhuh. Näitä riittää ? Sekavaa tekstiä, mutta siis juttusi pisti todellakin ajatukset asian tiimoilta liikkeelle ?
Mahtava postaus ja miten upeat kuvat – ihan korkean paikan kammoa iski :D
Hahaa, välillä itseäniki huippaa, kun vaan mietin noita maisemia. Aivan uskomattoman kaunis paikka.
Kiitos Katja!
Tää on ihan mahtava juttu! Ja hyvä keskustelunherättä, koska tosi monessa paikassa neuvotaan kuinka pitäisi etsiä sitä omaa intohimoa ja se on melkoisen ahdistavaa kun sellaista ei ole vain koskaan löytynyt, että olisi paloa täysillä johonkin tiettyyn asiaan. Kiitos!
Jee, kiva kuulla, että tykkäsit. Mullakin on ollut hyvä fiilis, kun oon vihdoin ja pikkuhiljaa tajunnu tämän. Ja kiitos itsellesi, kun luit ja kommentoit.
Kiitos. Tämä helpotti ja kosketti. <3
Ilo oli mun puolella <3!
Ihana kuulla tää näkökulma joltakulta ❤
Oli ja on ilo olla sen näkökulman antaja. Kiitos kovasti!
Hei! Nyt löyty valoa tunnelin päästä, kiitos sinun. Valmistuin keväällä kosmetologin ammattiin mutta jo sitä opiskellessa se ei tuntunut 100% omalta. Olen aina halunnut tehdä työtä josta nautin ja jossa saan olla luova ja nyt olen todennut että tämä ei ole se ammatti. Lähden syksyllä opiskelemaan maskeeraajaksi siitä olen haaveillut tovin. Toisaalta olin haaveillut kosmetologinkin ammatista mutta se ei ollut minua varten. Osittain pelottaa löydänkö koskaan tätä omaa juttua?
Mutta tämä sun kirjoitus helpotti kummasti oloa ja kaikki nää kommentit! En oo yhtään sen huonompi kuin ne joilla on se oma juttu. Ehkä niillä joilla on oma juttu, ovat vaan tyytyneet vähään. Kun taas me muut jututtomat yksilöt, nautitaan elämästä kokeillen uutta! Entiedä mihin elämä vie ja onko mulla 20vuoden päästä kymmeniä eri ammattinimikkeitä, mutta mitä sitten. Olen ainakin oppinut uutta.
Kiitoksia silmiä avaavasta postauksesta!
[…] on hieman vaivannut mieltäni, nimittäin unelmien tavoittelun vaikeudesta. Henriikka kirjoitti tähän aiheeseen liippaavan tekstin muutama kuukausi sitten. Hän kirjoitti, ettei kaikilla ole sitä ”omaa juttua”, eikä tarvitsekaan (Kannattaa lukea, […]
[…] Aamukahvilla-blogin Henriikka kirjoittaa omista kokemuksistaan, miten heittäytymisen ja intohimoisen mielenkiinnon kohde vuosien varrella muuttuu ja voi jäädä kokonaankin pois. […]