Olen istunut tässä jonkun aikaa miettien mitä kirjoitan. Voisin kirjoittaa, että söin tänään taas kerran pitkän aamupalan. Siitä tilanteesta ovat myös nämä kuvat. Voisin kirjoittaa, että laitoin vaaleanpunaista huulipunaa, mutta kyllähän te sen näette jo kuvista. Voisin kirjoittaa keltaisista astioista, jotka rimmaavat mehuun ja tyhjyyttään ammottavasta, valkoisesta seinästä, jota vasten makaavat siihen kuuluvat taulut. Ostin taulut Tansaniasta.
Voisin kirjoittaa kauhistellen, kuinka paljon inhoan muovimattoamme. Voisin kirjoittaa sohvan alta nolosti kurkistavasta vieraspatjasta tai ihmetellä sitä, miksi ihoni näyttää näissä kuvissa niin kovin hikiseltä. Tai voisin käyttää sanaa ”kuulas”, joka ehkä ohjaisi ajatuksianne myönteisempiin mielikuviin.
Pääni lyö tyhjää, tyhjää, tyhjää vain. Tänään on ollut hyvä päivä, mutta huono hiuspäivä. Hiukseni todella kaipaavat jotain, ne ovat epämääräiset ja -miellyttävät. Mutta ehkä nyt ei ole sopiva hetki avautua hiuksistakaan, tämä kun ei ole mikään avautumisblogi.
Toisaalta tekee mieli avautua. Kertoa kaikille, kuinka inhoan hashtageilla tarinoiden kertomista ja niiden turhakäyttöä. Kertoa koko kansalle, että littaan tallatut kengät pilaavat jalat ja ne silmien alle tulevat oudot valkoiset ”kivifinnit” saa halutessaan neulalla pois. Tekee mieli toivoa teinejä kiroilemaan vähemmän ja vähentämään äänenvolyymia 80 prosentilla.
Mutta eihän muiden finnit tai hashtag-tarinat ole minulta pois. Ja voin hyvin laittaa kuulokkeet päähän, kun 15-kesäisten voimakkaat tarinat kohtaavat tärykalvoni. Minä se vasta teininä olinkin tapaus. Ja isoveljet häpesivät.
Harmittaa, ettei Kjell Westön Kangastus 38 kuitenkaan imaissut minua mukaansa. Mutta aina voin mennä kirjastoon, lainata leivontakirjan ja luottaa, että amerikkalaisen juustokakun valmistus saa minut pauloihinsa koska tahansa. Saati lakritsimutakakun.
Olisi pitänyt vain kirjoittaa keltaisista astioista ja vaaleanpunaisista huulista. Mutta saitte ainakin retken ajatusratoihini. Jos ette pitäneet siitä, niin laittakaa kuulokkeet korville ja jamitelkaa.
– Henriikka
Voisin kommentoida, että teidän sohva on eri kuin viime leffaillassa, josta tosin on laittoman kauan aikaa :)
Voi kuule, niin on. Ruskea sai luvan lähteä kaverin luokse punkkaamaan.
Tervetuloa, miltei koska vaan.
Voisin kertoa, että tuo seinällä oleva kartta on upea.
No siinä oot kyllä oikeessa. Olisi pitänyt kirjoittaa siitä. Taas.
sinä-olet-viehättävin-ihminen-pitkään-pitkään-aikaan. kiitos siitä.
Voi. Oi. Ui.
Kiitos.
mitä kummaa saako ne silmien alle tulevat jutut oikeasti neulalla pois? ihan vaan perusneulalla tökkäämällä?
En suosittele tuota keinoa, kannattaa käydä kosmetologilla poistattamassa. Siinä piilee vaara jos ite sörkkii että aiheuttaa tietämättään tulehduksen itselleen.
Niin ja sekin vielä että kosmetologi tietää milloin tämä ”kivifinni” eli miilium on turvallista poistaa iholta.
AHhahaa, mä en ole oikea kosmetologi, mutta oon aina itse puhdistetulla neulalla tökkinyt niitä omien ja kaverien silmien ympäriltä. Ne on vain sellaisia mötiköitä, joissa on pieni (tai joskus vähän suurempikin) valkoinen pallero sisällä. Kun tekee siihe reiän, niin sen palleron saa ulos.
Nyt alkaa kuvottaa. Mutta siis, en ota mitään vastuuta tulehduksista. Itselleni ei sellaisia ole koskaan tullut, eikä kavereillekaan.
Tykkäsin tekstistäsi ja jamittelin silti. Paaaaarty all day long!
No mutta, sehän on absolyyyyttisen paras vaihtoehto. Go girl (jos nyt olet tyttö).
Tyttöhän minä! Dancedancedance!
Ihana teksti! Mutta toivottavasti me teinit ei olla ihan niin hirveitä =D
Voi kuule, uskoisin sinun olevan aika täydellinen teini.
Sen kun näkis =D
Kiva kun avauduit, voisit tehdä retkiä mieleesi hieman useamminkin ;)
No mutta kiitos. Ehkäpä pitää päästää joskus nämä ajatuksenjuoksut ihan kunnolla laukkaamaan.
Ehdottomasti!