RETRO RADIO

Kaunista tiistai-iltaa. Vanha taajamajuna puksuttaa Tampereelta kohti Kouvolaa, ja aurinko paistaa ikkunoista sisälle. Läppäri lämpenee sylissä, ja koen sitä harvinaista haikeutta, ettei minulla ole älypuhelinta tai i-padia. Kesä tuntui saapuvan Suomeen noin kolmessa päivässä, ja kaipaisin farkkujen sijalle sortseja. Onneksi farmareideni polvissa on reiät, joiden kautta tuuletus pelaa.

Eilispäivän asu kuvattiin rekvisiitan kanssa. Anoppilasta löytynyt retro-Olympus oli uuden/vanhan takkini kanssa toimiva parivaljakko. Kamerasta ei kuulunut pihahdustakaan, eikä elonmerkkejä ollut näkyvissä, mutta ei kerrota kenellekään. Takki löytyi Lönnrotinkadun Fidan rekistä. Sieltä puljusta poistutaan hyvin harvoin tyhjin käsin. Kuosi, värit ja malli on kaikki just-eikä-melkein.

Kai tämä takki tapailee jotain sen kaltaista, jota ne ”bomber-takitkin”. Koko Bomber-homma on hämärä, sillä tällaiset takit ovat kuuluneet monta vuotta vaatekaappini ja yhtäkkiä niitä kutsutaankin ”bombereiksi”, haha. Ain oppii uutta.

Toivottavasti ette ole polttaneet itseänne auringossa. Toivottavasti olette syöneet hyvin ja taputtaneet itseänne olalle hyvistä suorituksista.

-Henriikka

10 kommenttia

  1. Naava 21.5.2013

    Haha oli pakko taputtaa itteeni olalle :D

    Vastaa
  2. iida 21.5.2013

    omg maailman hienoin takki/pusakka/paita/mikälie! unelma!

    Vastaa
  3. neiti Kesäheinä 21.5.2013

    Onkos tonne kirpparille tulossa lisää vaatteita, esim. niitä ylijääneitä sieltä katukirppikseltä? Vaikka semmosta täydellistä kirkkaankeltasta anorakkia, mitkä kuuluis mun ihanille vihreille Hai-saappaille? :D Kyllä harmitti, ku se oli menny sivu suun!

    Vastaa
    • Henriikka 29.5.2013

      ON TULOSSA. Pysy mukana kuvioissa niin saat kuulla, kun laitan lisää kampetta tulemaan. Olen pahoillani takista, mutta ehkäpä löydät vielä täydellisemmän joku kaunis päivä. Pidetään toivoa yllä.

      Vastaa
  4. Anonymous 22.5.2013

    mutta tuohan on kamera:o :D

    Vastaa
  5. Anonymous 22.5.2013

    hihi ihana takki ;)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.