”En vietä vappua mitenkään ihmeellisesti. En oikeastaan vietä vappua lainkaan. Ei oo perinteitä. Ei ei, en mä harrasta mitään sellaisia vappujuttuja.”

Nämä ovat niin minun sanojani! En tiedä mikä kumma se on, että käyn ennen tiettyjä kansanjuhlia aina vastaavanlaisia keskusteluita. Tai siis tiedänhän minä syynkin – sillä koko ruljanssi selitetään lukion psykologian ensimmäisellä, kaikille pakollisella kurssilla. Kyse on elämänhallinnankeinoista. Kun ei ole odotuksia, ei tule pettymyksiä.

”Mä aion vaan järjestää brunssin, käydä muutamissa juhlissa, ehkä syödä pari munkkia ja juoda simaa. Jotain sellaista. Mutta en mä vappua vietä.”

Olen tosi iloinen, että vappu on taas tältä vuodelta ohi. Voimani eivät olisi enää riittäneet pidämmelle.

Siitäkin huolimatta, etten juhli vappua, sain mahdutettua pitkään viikonloppuun PING Helsinki -festivaalin, kaksi brunssia, kolmet juhlat, parit kahvit ystävän kanssa, siskon vierailun Helsingissä ja vähän vappuhulinaista kaupunkihengailua. Kaiken huipuksi vietin viime yön teltassa.

Ensi yönä aion nukkua hartaasti, hartaasti, hartaasti.

Siis kyllä, vietän vappua. Ilmeisesti joka vuosi vähän eri lailla, mutta mieluiten tuikitärkeässä seurassa, usein onnellisella hammashymyllä.

Nyt on toukokuu, juhannus on jo ensi kuussa ja jouluunkin enää hetkeä päälle puoli vuotta. Enää puuttuu mukavan rennosti istuva, viileiden iltojen bikertakki ja luotto siihen, että lämpö seuraa valoa.

-Henriikka