
Pelkään aina ennen vieraiden tuloa, että kodissamme haisee hirveältä. Treenivaatteet makaavat pyykkikorin pohjalla ja ikkunan alla on pari kesäistä pilvenpolttajaa (for real). Ehkä mikrosta leijailee eilisen ruoan käry tai kylppärin hanasta valuu haisevaa vettä. Voi kunpa ei!
En usko, että kotimme on haissut koskaan epämiellyttävältä vieraiden astuessa sisään. Se kertoo jo paljon, että mietin asiaa niin paljon. Mutta tuoksu tai haju antaa ensimmäisen vaikutelman ja kertoo paljon kodista. Vaikka urheilenkin reilusti, en halua eteisestämme tulvivan rappukäytävään hien katkun. Haluan tyhjentää biojätteen niin usein, etteivät vieraat arvaa hajusta, että kierrätämme.

Viimeisen viikon meillä on tuoksunut kodissa liljat. Tarkemmin sanottuna yksi lilja ja aivan uskomattoman kaunis sellainen.
Saimme oksan tupaantuliaislahjaksi joltain ystävältämme. Toivoisin tietäväni keneltä, niin voisin kiittää. Kerran kukka jo meinasi nuupahtaa, kun se oli imenyt pullon pohjalta veden loppuun. Huomasin vasta, kun kukat meinasivat irrota, vaikka olivat vielä nupullaan. Täysin pullon vikkelästi piripintaan ja lilja pelastui.
Tuoksu on niin voimakas, ettemme voi pitää kukkaa makuuhuoneessa. Mutta miten ihanasti se tervehtiikään ovelle saakka. Koko asuntoa piristää vaaleanpunainen tuoksu.

Ostin viime viikolla piparmintun tuoksuista yleispesuainetta ja tänään villiruusun tuoksuisen käsisaippuan. Luulen liljan lakastuvan melko pian ja voimme ottaa pienen breikin vahvoista tuoksuista. Vahvoille hajusteille olen allerginen, mutta miten ihanaa onkaan, kun käsirasva tai -saippua on sellainen, joka tuoksullaan piristää käyttöhetken jälkeenkin.
Suosittelen haistelemaan kotia. Tuulettamaan, putsaamaan ja raikastamaan. Ihmisilläkin on ominaistuoksunsa, mutta siihen pystyy paljon vaikuttamaan, mitä siinä haluaa korostaa. Olen mieluumin sitruunaruohon kuin saniaisen tuoksuinen. Entäs sä?
-Henriikka
Ps. Sunnuntaina on lukijatreenit. Muutama mahtuisi vielä, jos joku rohkea uskaltautuu.
Tuoksut on kyllä melkoinen juttu, liian usein vain huomaan että kodissani tuoksuvat tiskaamattomat tiskit ? pitäisi muistaa panostaa tuoksuasiaan useammin!
Ja lukijatreenit houkuttelis niin, kun ensi kerran niistä mainitsit niin suunnittelin jo, että kun ne koittavat teen päiväretken Helsinkiin, mutta…. olen tällä hetkellä Kroatiassa ? ehkä ensi kerralla parempi onni! (Tai no pakko myöntää, kyllä Kroatian auringonpaistekin on aikamoinen onni ?)
Ihanaa kesää ja lijojen tuoksua Henu!
Kroatia on varmaan melkein yhtä hyvä kuin lukijatreenit ;) Pääset ehkä sitten ensi kerralla mukaan? Toivottavasti Kroatia on kohdellut hyvin.
Muistahan ostaa itsellesi lilja kesän kunniaksi, kun palaat.
Mistä saa piparmintun tuoksuista yleispuhdistusainetta? Pakko saada!
Mä ostin omani Nudge-liikkeestä Helsingistä. Joten ainakin sieltä!
Kirjoitat arkisista(kin) asioista todella kauniisti ja oivaltavasti. Kiitos tästä blogista ja sun kirjoituksista. Oon saanut paljon hyvää elämään tätä kautta, iloisia ja positiivisia ajatuksia sekä roppakaupalla inspiraatiota. Ihanaa kesänjatkoa!
Lieneekö syy joku hormooniaalto vai lähistöllä olevat sipulit, kun aloin hivenen nyyhkyttää kommentin luettuani. Tunnen olevani niin etuoikeutetussa asemassa, kun saan tuottaa hyvää mieltä kirjoistueni kautta. Kiitos.