Raskauskuvat – ihana, vahva nainen

Viikko sitten Pauliina oli luonamme. Emme olleet koskaan aiemmin tavanneet, mutta tiiviin someseuraamisen johdosta oli olo kuin olisimme. Olimme sopineet, että pääsisin täällä hirsiseinien suojissa Pauliinan kameran eteen ja ottaisimme bodouir-henkiset raskauskuvat.

Olin hyvin varovasti kysellyt mahdollisuudesta aiemmin, sillä tiesin Pauliinan puhuneen paljon julkisesti sekundäärisesta lapsettomuudesta. Olisin ymmärtänyt aivan erinomaisesti, jos raskauskuvat eivät olisi niitä, joihin hän haluaa aikaansa ja osaamistaan laittaa.

Olin onnekas, kun Pauliina suostui ilolla. Kuvista tuli aivan upeita. Palaan näihin varmasti vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä. Luulen, että suurelta osalta kaikessa oli kyse siitä, että vaikka oloni on ollut näiden odotuskuukausien aikana hyvin vaihteleva, usein epämiellyttäväkin, tunsin oloni koko kuvauspäivän aivan ihanaksi – ihanaksi, vahvaksi, herkäksi ja rohkeaksi naiseksi. Eikä tunne johtunut vain Meliinan laittamista hiuksista ja meikistä, vaan jostain rohkeudesta ja kauneudesta, jonka sain kerättyä päivään, josta sain vihdoin otteen, joka on myös säilynyt päivän jälkeen. Luulen, että olo paistaa kuvista pitkälle. Tai jos ei niin käykään, niin ainakin minä muistan sen tunteen.

Miltä näyttää?

Minä ja mainio, uniikki puikulaperunamahani. Rakas rakettimahani. Ihana ihmemahani. Söpö sukkulamahani. Ja sitäkin rakkaampi sisältö, joka on toivon mukaan aivan pian täällä luonamme.

Minulle oli tärkeää saada itsestäni muistoksi raskauskuvat. Että tästä häkellyttävän omituisesta ajasta olisi jotain kuvamuistoja itseään varten, mutta myös siksi, että ehkä joskus voi pikku-Tikulle näyttää jotain kuvaa ja todeta: ”tuolla pääsiäismunan sisällä sinä kasvoit.”

– Henriikka

Kuvat: Pauliina Tähkäpää / Womankind Bodouir
Meikki ja hiukset: Meliina Savela

10 kommenttia

  1. Thilda 18.3.2021

    Ihana idea ja mikä mahtava muisto!! Kauniit ja herkät kuvat.

    Vastaa
    • Henriikka 18.3.2021

      Kiitos <3 Joo, tätä ideaa kyllä uskaltaa suositella kaikille lasta odottavalle. Tosin bodouir-kuvauksia ihan kaikille muillekin, on sitten pallomaha tai ei.

      Vastaa
  2. Sabrina 19.3.2021

    Siis aivan ihanat kuvat! Olet niin upea, ja niin onnellisen näköinen ❤️

    Vastaa
  3. Vierailija S 19.3.2021

    Hienot kuvat :).

    Vastaa
  4. Meriminttu 19.3.2021

    Vau, aivan ihania kuvia! Olet upea.

    Vastaa
    • Henriikka 21.3.2021

      Siltä tuntuikin, mikä oli ihan parasta. Kiitos.

      Vastaa
  5. Rosa 31.3.2021

    Siis miten mä vasta nyt löysin sun blogin ?!?!? Tää on ihana!

    Vastaa
    • Henriikka 4.4.2021

      No en tiedä, täähän on käytännössä fossiili :* Kiitos! <3

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.