Hanasaari oli minulle tuntematon paikka, kunnes viime viikolla lähdin käymään erään korunäyttelyn avajaisissa. Hanasaaressa, Helsingin ja Espoon rajalla, sijaitsee suomalais-ruotsalainen kulttuurikeskus. Idyllisellä merenrantapaikalla sijaitseva keskus tuntuu sijaitsevan kaukana kaupungin hälystä, vaikka todellisuudessa tie kulkee aivan saaren vierestä.
Hanasaaren galleriatilat sijaitsevat keskuksen toisessa kerroksessa. Mielenkiintoni heräsi, kun kuulin islantilais-suomalaisesta nykykorunäyttelystä. Islanti on aina ollut minulle sellainen unelma. Paikka johon vielä joskus pääsen samoilemaan ja rauhoittumaan, ja itse asiassa olen huomannut useiden suomalaisten kokevan sielunyhteyttä sinne suuntaan. Nykykorunäyttelyn lisäksi Hanasaaressa on käynnissä samanaikaisesti myös Islantia koskeva valokuvanäyttely.
Tähän käynnissä olevaan näyttelyyn islantilaiset ja suomalaiset taiteilijat yhdistivät voimansa ja syntyi näyttely, jonka islantilaista nimeä en osaa näillä näppäimillä kirjoittaa. Eikun eikun copypastella onnistuu: láð og lögur. Kauniita, persoonallisia koruja, joissa yhdistyvät luonto, materiaalien omaperäiset valinnat ja käyttökorujen äärirajat.
Sain luvan kokeilla näyttelyn koruista muutamia ylleni, vau. Sattumalta valitsemani korut olivat molemmat islantilaisten taiteilijoiden. Miltä näyttävät ruohosormukset (Hafsteinn Júlíusson) ja massiivinen hopeakoru (Guðbjörg Kristín Ingvarsdóttir)?
Ottaisin ruohokorut mielelläni arkikäyttööni, kun taas hopeakorussa
tepastelisin mielelläni naimisiin, jos en sitä päivää olisi jo elämässäni elänyt.
-Henriikka
Kuvat: Eino Manner -rennamonie.net
Kerrassaan upeita koruja, vauh. Taytynee tutustua paremmin.
Suosittelen käväisemään, jos mahdollista. Hanasaari oli kaunis ja ihana.
Islanti on upea, vaikka samoilisikin vain Reykjavikin lähellä. Täällä vain tuulee, paljon. Ihania koruja!
Mitä mitä! Asutko sä Islannissa? Tuun ehkä sun luokse kylään :—))
!! ihana tuo hopeinen, ihan mielettömän kaunis.
Niin on. Täydellistä häämatskua. Vaikkakin vois riehakkaassa häävalssissa olla vähän pelottava.
Tuo hopeakoru on kyllä ihan mielettömän kaunis. Juuri sellainen, jota voisi käyttää aivan erityisenä päivänä elämässään.
Todellakin. Arvoa en tiedä, mutta sitähän varmaan riittää.
IHANA tuo hopeinen lumihiutalekoru :o !
Siellä on mielikuvitusta, en itse keksinyt lumihiutaleita. Kyllä on taitavia ihmisiä olemassa, kun tuollaisia syntyy maailmaan.
vau tuo hopeinen! ihan mieletön
niin on, ei vaan voi muuta sanoa.
Maailman epäkäytännöllisin tuo nyrkkirauta, vaikka tavallaan ruohon kasvattaminen sormissa viehättää ajatuksena. Hopea ah ihana.
Epäkäytännöllinen taitaa olla suhteellisen in nykytaiteessa ja muodissa. Ehkä kasvatan ensi vuoden rairuohoni pääsiäiseksi sormissani.
tuo lumihiutale koru on ihan sairaan nätti! painoko paljonki kaulassa?
Painoi suht paljon, muttei läheskään ahdistavan paljon. Erittäin kaunis, mielelläni pitäisin uudestaankin kaulassa.
mistä toi nahkamekko on??
Vuosi sitten Gina Tricot, alerekki 10 euroa. Valitettavasti niitä ei enää taida olla.
ihan uskomattoman upee toi eka koru!! :)
http://pihla-thisismylife.blogspot.fi
Niin on. Vaikka itse ihastuin myös nuohon ruohoisiin, käyttäisin niitä mielelläni arjessakin.
Oi Hanasaari, sinne haluan vielä uudestaan, on kyllä aivan mahtava paikka! Viime keväänä vietin siellä muutaman yön ja aivan ihanaa oli ympäröivä luonto, se sai jopa tuntemaan oloni hieman kotoisaksi siellä pääkaupunkiseudulla ja sitä ei tapahdu usein. Ja Islanti, sinne minäkin haluaisin! Niin eksoottinen vastakohtien maa, tulivuoria ja jäätikköä!
Korut ovat kyllä upeita ja sopivat sinulle ja asuihisi! Valtaisan hieno postaus.
Kiitos Saana, ihana kommentti.
MITÄmitämitä? voiko hanasaaressa olla yötä? Eikun totta, tottakai voi. Siellähän on laaja hotelli. Ehk joskus majoitun sinne muutamaksi yöksi muuten vain.
Aivan ihania koruja!! Etenkin nuo ruohokorut…..
Totta totta. Josko sitä haalisi itselleen tuollaisen samanlaisen. Josko sitä raha riittäisi.