kategoria

hyvinvointi

Edes vartiksi
Istuin eilen sisällä melkein koko päivän. Päätä vähän särki ja niskaa jomotti. Tietokoneella istuminen tekee kaikkea muuta kuin hyvää. Häntäluuta vihloi, alaselkä on juntturassa, ja aivotkin kaipasivat levon lisäksi raikasta ilmaa. Olin ollut jo koko viikonlopun omineni lähinnä sisätiloissa. Ja mitä kauemmin sisällä munii ominensa, sitä korkeammaksi kynnys tuntuu kasvavan. Päätin, että jotain on tehtävä.Lue lisää
Älytöntä henkistä kasvua
En tiedä, kuinka moni teistä arvaisi tätä: en ole ollut juhannuksen jälkeen yötä ulkona. En teltassa, en laavulla, en itse asiassa edes autiotuvassa. Olen pysytellyt visusti sisätiloissa. Eräopasvuonna öitä ulkona tuli lukemattomia. Saatoin napata Tammelan kodissa rinkkaani tai kainalooni makuupussin ja -alustan ja suunnata iltapalanyssäkän kanssa lähilaavulle kävellen tai fillaroiden. Lähilaavujakin oli useita, jolloin ainaLue lisää
Tavoitteena muuttua äidikseni
Elämäntaparemonttiani on takana kuusi päivää, siis melkein viikko jo. On vähän samanlainen olo kuin silloin viisi vuotta sitten, kun aloitti retkeilemään enemmän. Teki mieli samantien alkaa puhua retkeilystä tai luonnossa samoilemisesta, kuin olisi tehnyt sitä paljonkin – siksi koska tiesi tekevänsä sitä tulevaisuudessa ihan hirveästi. Mieli oli päättänyt jo niin lujasti jotain, että tuntui kuinLue lisää
Elämäntaparemontti: Tällä kertaa onnistun
Tällä kertaa onnistun. Jännittää vähän kirjoittaa se julkisesti. Tällä kertaa onnistun elämäntaparemontissa, tällä kertaa motivaationi kantaa pidemmälle, ehkä koko elämänmittaiselle matkalle. Minä tiedän sen. Minulla on neljä suurehkoa ongelmakohtaa muuten varsin hyvinvoivassa elämässäni: 1. Teen järkyttävästi ylitöitä. 2. Vaikka rakastan liikuntaa yli kaiken, olen totaalinen on-off-liikkuja, mikä on osasyy myös seuraavaan kohtaan: 3. En huollaLue lisää
Pää ninja-kuntoon 2020
Kirjoitin toissapäivänä siitä, kuinka olen asettanut itselleni tavoitteen: Ninja-kuntoon 2020. Eräs ystäväni luki kirjoitukseni ja laittoi viestiä: kai tiedät, että olisi paljon parempi aloittaa päästä kuin kropasta? Tiedänhän minä. On vaan niin paljon helpompi sysätä pää sivuun ja keskittyä vartaloon. Punnerrukset kehittyy parissa viikossa, mieli on paljon kimurantimpi. Ojentajalihakset saa kasvamaan silmin nähden kolmessa kuukaudessa,Lue lisää
Heinäkuinen aktiiviloma: mitä tehdä Vuokatissa?
Kaupallinen yhteistyö: Vuokatti.fi Hitaiden, tekemättömyydessään rentouttavien lomapätkien rinnalla rakastan aktiivilomia. Sellaisia että mennään ja tehdään suuna päänä, huiskataan systemaattisesti paikasta toiseen ja laitetaan koko kroppa likoon lomalla. Viime viikonalku kului aktiivisesti Vuokatissa. Oli IHANAA. Ajattelin, että kerrankin kirjoitan päiväkirjamaisesti reissusta, päivä kerrallaan. Pääsette paremmin tunnelmiin ja ajatuksiin kiinni, kun kirjaan matkan kulua nostaen tiettyjä hetkiäLue lisää
Ninja-kuntoon 2020
Voisi kuvitella, että eräopas-opiskeluvuoteni päätteeksi olisin teräksisessä kunnossa henkisesti ja fyysisesti. Niin myös olin itse ajatellut olevani. Meillä oli luokkakavereiden kanssa jo elokuussa kehitelty suunnitelma (tai no, pikemminkin läppä), että vuoden jälkeen olisimme niin lihaksikkaita ja hyvinvoivia, että sanatkin kimpoilisivat meistä. No, osalle varmasti kävikin näin. Minulle ei. Itselläni tämä vuosi on romauttanut sekä fyysisenLue lisää
Uuden olon edessä
Viime viikolla sain oman happy placen, kun muutin pikkumökkiin Tammelassa. Viimeiset kolme koulukuukautta kuluvat yksin asuen, mikä tuntuu ylellisyydeltä syksyn rakkaan, mutta intensiivisen kommuunielämän jälkeen. On mukava tulla viikonlopuiksi Helsinkiin, kun sosiaaliset voimat eivät ole täysin ehtyneet. Ostin myös polkupyörän, joka kiitää kivasti. Musta fillarini vie minua kouluun, 13 kilometria suuntaansa. Valitettavasti omia voimianikin tarvitaan.Lue lisää
Kun keho huutaa parempaa huolenpitoa
Koko kroppani on ollut koko joulukuun ja loman ihan jumissa. Enkä nyt tarkoita mitään lihaskramppeja, todellakaan, vaan sellaista jähmeää ja kämästä oloa. Nesteet ovat jökittäneet paikallaan, koko ajan on väsyttänyt ja heikottanut, ja energiat ovat olleet mitä sattuu milloinkin. Yhtä arpapeliä koko keho. Mikään ei ole toiminut normaalisti. Olen tuntenut olevani yhtä turpeaa raajaa vaanLue lisää
Haasteena alhainen hemoglobiini
Kaupallinen yhteistyö: Midsona & Asennemedia Minulla on aina ollut alhainen hemoglobiini, ja niin on äidillä ja siskollanikin. Muistan, kuinka ala-asteella arvo napattiin sormenpäästä joka vuosi ja vain kerran pääsin vertailuissa kerhoon yli 130-arvolla. Liikuntaluokilla kilpailuhenki saattoi joskus yltää esimerkiksi verikokeisiin, ja muistan harmitelleeni omaa matalaa arvoani, vaikka tiesinkin sen johtuvan pitkälti perinnöllisyyssyistä. Viimeksi arvo otettiinLue lisää
Naisen terveyskatsaus: 17 laboratoriotutkimusta kerralla selville
Kaupallinen yhteistyö: Terveystalo & Asennemedia Olen aina ollut kiinnostunut terveyteeni liittyvistä numeroista: ovatko kilpirauhasarvot kohdillaan, kolesteroli kuosissa ja kehossa riittävästi vitamiineja. Lapsena odotin jokavuotista koulun terveystarkastusta, jotta sain tietää pituuteni, painoni ja erityisesti hemoglobiinini. Oli hauska vertailla lukuja edelliskertaan ja tietää, että kaikki on kunnossa. Olen samanlainen edelleen – en ole terveyteni kanssa vainoharhainen, muttaLue lisää
Mielenrauhaa kaaoksen keskellä
Kaupallinen yhteistyö: Lejos & Asennemedia Arkemme on ollut viime aikoina paikoitellen kaoottista, mutta olen yrittänyt sinnikkäästi löytää mielenrauhaa kaiken keskeltä. Kun kaksi aikuista asuvat 40 neliön kodissa ja monen monituisten töidensä lisäksi harrastavat ahkerasti ja ovat paljon menossa, on tietty mielen tasapaino aina välillä vähän hakusessa. Urheilu on minulle paras mielen tyynnyttäjä. Jo nuorena menettäessäLue lisää
Kallioon louhittu kylpylähotelli: Hotelli Järvisydän Rantasalmella
Kaupallinen yhteistyö: momondo Meillä kaikilla on luultavasti hotelliunelmia. Haaveita siitä, että voisi mennä yöksi, pariksi tai vaikka viikoksi yöpymään ja viettämään aikaa jossain muualla kuin kotona. Valkoiset, puhtaat lakanat, reilu aamiaispöytä ja jonkun muun siivoamat huoneet. Parhaassa tapauksessa vielä hotellin uniikki tyyli, juuri sopiva patja ja rauhalliset, pitkään jatkuvat unet. Olen viettänyt työni puolesta lähivuosinaLue lisää
Ajatuksia unesta ja väsymyksestä
Heräisinpä joka aamu virkeänä ja innostuneena. Vaan en herää. Yleensä herään tosi väsyneenä ja useamman torkun jälkeen. Silmiä on vaikea saada auki ja mieltä orientoitua tulevaan päivään. Tänään oli pahin aamu pitkään aikaan. Makasin kuin lyöty lahna sydän sykkien, silmät ummessa. Herättyäni ei mene koskaan montaa minuuttia, kun olen täydessä valmiudessa, uudesta päivästä innoissaan. PariLue lisää
Kuinka näyttävästi housut voivat revetä?
Pliis, luepa loppuun. Saatat saada alkuvuoden parhaat naurut kömmähdyksestäni, johon myös otsikko viittaa. Myös allaoleva kuva saattaa vähän naurattaa. Siinä on minun ja Jannen loma-aamiaiset vastatusten. Voitte ehkä arvata, että minun on tuo vasemmanpuoleinen. Kun minä pääsen valmiin aamiaisbuffetin ääreen, mietin miten saan ravintorikkaan, runsaan ja monipuolisen aamupalan. Jannen spesiaali-aamiainen taas huutaa: JESSSSSS! Vihdoin paahtoleipääLue lisää
Lumilomalla Vuokatissa
Vihdoin Vuokatti-kuvia! Kun reilu viikko sitten vietin läksiäisaamiaistani entisessä työpaikassani, iloitsin siitä, että tiesin pääseväni jo samana päivänä reissuun. Oli huippu sattuma, että jo ennen irtisanoutumistani sovittu miniloma sattui juuri ensimmäiselle viikonlopulleni yrittäjänä. Ikään kuin palkintona uudesta. Hyppäsimme aamiaisen jälkeen laina-autoon, ja Janne ajoi meidät kahden pysähdyksen taktiikalla turvallisesti perille Vuokattiin. Oli hauska palata heinäkuunLue lisää
Ennen kahdeksaa maanantaiaamuna
Uskomatonta! Heräsin tänään kellon soittoon klo 06.00 enkä ollut väsynyt. Ensimmäistä kertaa varmaan elokuun jälkeen en ollut väsynyt herätessäni herätyskelloon. Pötkötin silmät pyöreinä hykerrellen autuasta olotilaani, heiluttelin sormiani ja varpaitani ja kävin mielessäni läpi tulevaa päivää ja nähtyjä unia. (Näin aivan todella outoa unta, taas kerran. Tapasin Timo Wildernessin ollessani tulevien rakennusmiesten orientoitumistilaisuudessa. Hän huomasiLue lisää
Joululoman 2016 oletettavasti parhaat hemmottelutuotteet
Tiedättekö, kun aikakauslehdissä on aina vuoden lopuksi erilaisia koosteita: Vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet, vuoden viinivoittajat, vuoden parhaat trendiruoat… Päätin, että minäkin haluan tehdä sellaisen listan. Tosin minun listani ei perustu kokemukseen, vaan oletuksiin ja yllätyksiin. Kuvastaa yleisestikin blogiani hyvin, hah. Olen kuluneen viikon aikana koonnut itselleni joululomaa varten hemmottelupakettia. Paketti sisältää herkkuja, kosmetiikkaa, terveystuotteita ja kirjoja,Lue lisää
PURRRRRRRR hyvinvointia
yhteistyössä PÜR hyvinvointikauppa (tuotteet saatu testiin) Kun vaihdoin huhtikuun lopussa työpaikkaa ja työmatkani siirtyi välille Arabianranta–Keskusta, en osannut odottaa miten mukavan kivijalkaliikkeen saisin työmatkani varrelle. Julkista liikennettä käyttäessäni (99% kaikista matkoista) voin kulkea joko koko matkan raitiovaunulla tai vaihtaa raitiovaunusta metroon ja kävellä lopuksi vähän pidemmän matkan. Ensimmäinen on helpompi, jälkimmäinen vähän nopeampi. Lisäksi jälkimmäisenLue lisää