Kaupallinen yhteistyö: Maaseutupolitiikan neuvosto
Omat hyvinvointini juuret kulkevat syvällä maanpinnan alla. Ne kulkevat luonnon ytimessä, kotimaisemissa saaristossa ja merellä, toisen kodin ympärillä nousevilla tuntureilla ja mökkimaisemien järvissä ja hiljaisuudessa.
Kun tarkemmin mietin, olen yrittänyt tehdä elämässä paljon valintoja, jotka ohjaavat minua rauhallisemmille vesille, juurien ääreen, maaseudulle. Asun maaseudulla, jotta yleinen elämäntahtimme rauhoittuisi, jotta syke tasaantuisi ja erityisesti siksi, että voisimme koko perhe olla mahdollisimman paljon yhdessä ja näiden juurien lähellä.
Kai tämän voisi kiteyttää niin, että asun maaseudulla, jotta voisin paremmin.
Olen huomannut, että maaseudulla asumisen päällä leimaa sellainen historiallinen painolasti. Yhä edelleen ajatellaan yllättävän paljon, että maaseudulla asutaan vain, jotta voi huolehtia lehmistä tai puida viljaa. Maalla kahvipavut jauhetaan käsikäyttöisellä myllyllä, kalaverkot heitetään vesille anivarhain, ja porkkanat kasvatetaan itse. Ja kyllähän se on osatotuus, on meilläkin porkkanoita maassa, mutta ei silti kaikki.
Mielikuvat maaseutuelämästä ovat iskostuneet niin vahvasti maatalouden ympärille, että välillä se lukitsee myös ajatuksiamme ja ohjaa toimintaamme kapeammalle. Ja tämä on kyllä monella tapaa hassua, sillä 95% Suomen pinta-alasta on maaseutua. Mahtuuhan siihen lääniin nyt vaikka mitä!
Maaseudulle muutto nähdään myös usein pysyvänä, pitkäaikaisena ratkaisuna. Olen muuttanut elämässäni monia kertoja, mutta vasta tänne saaristoon muuttaessani olen saanut kuulla, että ”sinne te varmaan nyt sitten jäätte loppuelämäksi.” Kukaan ei koskaan sanonut niin, kun muutin kaupungin sisällä asunnosta toiseen, riippumatta siitä, oliko koti vuokralla vai oma, missä asunto sijaitsi tai millainen se oli.
Se voi hyvin olla, ettemme koskaan lähde täältä minnekään. Mutta veikkaan kuitenkin vahvemmin sen puolesta, että lähdemme. Taidamme olla sellaisia lähtijöitä. Monessa paikassa viihtyjiä.
Pidän siitä, että ajatuksia maaseudulla asumisesta voi ravistella. Maaseudullekin voi muuttaa vuokralle, tai väliaikaisesti. Maaseudulla voi asua ilman lehmiä tai ilman, että osaa nuohota oman savupiippunsa ja rakentaa kaarnasta itselleen korsun. Maaseudultakin voi kulkea vaikka päivittäin urbaaniin työympäristöön tai tehdä töitä etänä nykyajan standardein, digitalisaatiosta suuresti hyötyen. Maaseudulla asuvakin voi nauttia siitä, että lähikaupungin palvelut ovat lähellä, jos haluaa vaikka käydä pelaamassa välillä padelia tai käydä juomassa suuren kupillisen jonkun toisen tekemää cappucinoa.
Ja mistä tykkään eniten jakaa: sitä voi elää vaikka useammassa paikassa samanaikaisesti. Maaseudulla asuva voi asua vaikka samaan aikaan kaupungissa. Tai vaikka useammassa eri paikassa maaseudulla. Kodin ja elämän ei tarvitse olla vain siellä, missä on kirjoilla. Elämänsä saa järjestää juuri niin kuin itse tahtoo, siitä välittämättä miten on ennen tehty tai mihin on totuttu.
Tammikuussa 2021, vähän yli kaksi vuotta sitten, kirjoitin blogijutun ”Unelmia ääneen”.
”Lauteilla istuessamme sanoin ääneen unelmani. Sellaisen unelman, joka ei tunnu vielä tällä hetkellä realistiselta, mutta jonka toteutumiseen uskon lujasti.
Haaveeni on asua kesät saaristossa ja talvet tunturissa.
On vaikea ennen vauvan tuloa miettiä, millaiseksi arki sen jälkeen muodostuu, minkä takia emme pidä vielä minkäänlaista hoppua haaveen kanssa. Vähän niin kuin lumenluonnissakin: ei kannata höntyillä. Mutta näemme suunnitelman silti varsin mahdolliseksi, ainakin niinä vuosina, kun koulunkäynti ei ole vielä alkanut. Tietysti tämä kaikki vaatisi vaikka minkälaista järjestelyä, mutta niinhän unelmat yleensäkin.
Voi olla, että haave haihtuu ilmaan yhtä kevyesti kuin lumi laskeutui Porvoon saaristoon. Sellaistakin sattuu. Voi olla, että tajuammekin, ettemme halua lähteä kotoa minnekään, milloinkaan, ja sekin on tosi ok.
Mutta niin kauan, kuin haave pysyy mielessäni, aion ottaa sen tosissani ja kuunnella sitä. Ties vaikka se lennättäisi meidän pienen perheen tunturiin.”
Monipaikkaisuus löi korona-pandemian aikana läpi kertarysäyksessä, ja emme todellakaan olleet ainoat, jotka haaveilivat muutama vuosi sitten (tai edelleen) elämästä maalla tai kahdessa sijainnissa.
Toisaalta pandemia-aika näytti myös monelle työssäkäyvälle ja samaan aikaan yritysjohdoille sen, että etätyöt mahdollistavat monille monipaikkaisuuden. Ja Suomi on ollut jo vuosia ennen pandemiaakin etätyön johtomaita Euroopassa.
Itse hahmotin pari vuotta ennen koronaa, että haluan muuttaa pysyvästi maalle. Kun sopiva koti löytyi loppuvuodesta 2021, muutimme puolison kanssa yhdessä Porvooseen. Silloin kirjoitin nämä yllä olevat lauseetkin.
Ja toisinaan haaveet rysähtävät kerralla läpi: seuraavana syksynä ostimme pienen mökin Äkäslompolosta.
Meidän monipaikkainen elämämme kulkee siis välillä Porvoo – Äkäslompolo. Siinä missä täällä saaristossa olemme rauhan tyyssijassa, Äkäslompolossa asumme kyläkeskittymässä. Ehkä joskus tulevaisuudessa vaihdamme johonkin pohjoiseen erämökkiin, kuka tietää.
Monipaikkaisuus on meille haaveena pääsääntöisesti sen vuoksi, että haluamme kokea paljon luonnon ja luontoliikunnan saralla. Haluamme talvella lumisen talven ja toisaalta nauttia kesällä Etelä-Suomesta. Niin kuin tosi moni muukin, haluamme karkuun pitkää loska-aikaa. Mutta siinä missä toiset kaipaavat nimenomaan enemmän valoa ja aurinkoa, me haluamme lunta ja pakkasta.
Viime vuonna olimme koko talven Ylläksellä. Tänä vuonna halusimme, että lapsi sai olla rauhassa ensimmäisen vuoden uudessa päiväkodissaan, joten aika pohjoisessa on ollut vain muutamia viikkoja. Suunnitelmat kuitenkin ovat, että ensi talven hän olisi jo koko talvikauden päiväkodissa pohjoisessa ja loppuvuoden täällä.
En tiedä vielä käytännössä, kuinka asia hoituu käytännössä, mutta koska pohjoisen kotimmekin on vakituisen asumisen kaavassa, päiväkotipaikka toivottavasti onnistuu. Joudumme mahdollisesti maksamaan kahdesta päiväkotipaikasta samanaikaisesti talvikauden ajan, mutta se tuntuu kuitenkin ainakin tällä hetkellä ratkaisulta, jonka haluamme tehdä. Lupaan sitten kertoa teillekin, kuinka asia lutviutuu.
Voi olla, että maailma ei ole monipaikkaisuuden suhteen kehittynyt vielä niin pitkälle, että lapsen koulutaipaleen alkaessa voisimme pomppia kahden koulun välillä. Enkä ole lainkaan vakuuttunut, haluaisimmeko niin edes tehdä. Aika myös näyttää, millainen lapsestamme kasvaa ja millaisia toiveita hänellä on kaiken suhteen. Mutta juuri tällä hetkellä useamman kodin taktiikka on unelma, johon tarraamme lujasti. Eikä meillä ole ollut tapana ajatella elämää kovin pitkälle eteenpäin.
Maailman muuttamiseen tarvitaan aimoannos idealismia. Sitä on itselläni kyllä kauhottu kauhakuormaajalla. Monien uudistusten ja haaveiden tiellä kun on vain ja ainoastaan ihminen itse.
Mutta kyllä uudistusmielisyyttä, raikasta näkemystä ja monipaikkaisuuden tukemista kaivataan myös yrityksiltä ja päättäjiltä. Esimerkiksi yrittäjän olot maaseudulla, julkisen liikenteen verkoston laajentaminen, palveluiden kehittäminen, digiin panostaminen ja lukuisat muut seikat ovat keskiössä, kun mietitään tulevaisuuden maaseutua ja sitä kautta myös monipaikkaisuutta.
Maaseutubarometri 2020 -tutkimuksen mukaan yli 30 % kansalaisista on kiinnostuneita esimerkiksi maaseudulla osittain tapahtuvasta monipaikkaisesta yrittäjyydestä, ja yli puolet nuorista näkevät maaseudun innovatiivisen yrittäjyyden paikkana. 25 % kaupungin keskustassa asuvista haluaisi asua ydinmaaseudulla tai harvaan asutulla maaseudulla.
Uskon, että maaseudun eteen on tehtävä paljon töitä, jotta myös tulevaisuuden maaseudussa olisi ne hyvinvointia rakentavat juuret. Kun mietin ehdokasta tuleviin eduskuntavaaleihin, haluan löytää ihmisen, joka suojelee intohimoisesti luontoa, mutta vaalii myös hyvinvoivaa maaseutua. Ja tulevaisuuden maaseutu voi puolestani olla jotain ihan muuta kuin mihin olemme tottuneet.
Ja ehkä sitten joskus, kun lapsi on lentänyt pesästään, olemme puolison kanssa niin monipaikkaisia, ettei laskuissa pysy perässä. Olemme nomadeja reissupakun tai veneen kanssa, toinen jalka jäämerella, toinen ulkosaariston kallioilla, pää tunturipilvissä.
Ehkä maailma on muuttunut uuteen suuntaan, eikä monipaikkaisuus ole silloin enää juttu eikä mikään. Ehkä kaikki toimii kuin olisi aina toiminut, veroja voi maksaa useampaan kuntaan, ilmastonmuutos ja luontokato on pysäytetty, ja lennot ovat päästöttömiä. Sotaa ei ole näkynyt aikoihin missään.
Ehkä.
Ainakin siihen suuntaan yritän itse olla tätä maailmaa liikuttamassa.
-Henriikka
—-
Kansallista maaseutupolitiikkaa johtaa ja linjaa valtioneuvosto asettama maaseutupolitiikan neuvosto MANE. MANE tukee päättäjiä poikkihallinnollisissa ja strategisesti tärkeissä maaseutupoliittisissa kysymyksissä ja ottaa kantaa maaseutuun liittyviin valmisteilla oleviin kansallisiin kokonaisuuksiin.
Kuva 18: Krista Ylinen, muut omia
Mielenkiintoista pohdintaa! Suomessa on lasten ja monipaikkaisuuden kannalta siitä kiitollinen tilanne, että koulujen kesäloma on pitkä ja lukuvuoden aikanakin on pidempi oma loma neuvoteltavissa. Asun itse ulkomailla, mutta kesät olemme lasten kanssa viettäneet Suomessa. Valitettavasti tämä riemu loppuu liian pian, kun paikallinen esikoulu alkaa, sillä täällä kesäloma on lyhyt ja lomien suhteen tiukka linja. Toki lomaa on sitten enemmän kuin Suomessa ympäri vuoden, mutta Suomessa houkuttaa eniten kesä, heinä ja elo…Ehkä löydämme mekin vielä kolmannen kodin Lapista talvikaudelle.
Olipas tämä mielenkiintoinen kirjoitus, joka resonoi vahvasti omaan elämääni! Mekin ostettiin maaseudulta omakotitalo järven rannalta muutama vuosi sitten, kun kyllästyttiin asumaan vuokralla kerrostalossa isomman kaupungin keskustassa. Ollaan kumpikin etätöissä pääasiassa. Nyt sitten hommattiin tämän talon lisäksi tuosta samaisesta isommasta kaupungista taas pienen pieni vuokra-asunto, kun alkoi taas kaipaamaan myös kaupunkielämää (arvasin kyllä jo tänne metsään muuttaessa, että näin varmasti jossain vaiheessa käy). Olen tosi kiitollinen siitä, että meillä on mahdollisuus elää kahdessa erilaisessa paikassa. Tämmöisestä järjestelystä saa kyllä aina ihmettelyä osakseen ja tuli itsekin aluksi mietittyä, että voiko näin oikeasti tehdä, ”kun eihän kukaan näin elä”, mutta nyt olen tullut siihen tulokseen, että minulle toinen koti on samanlainen sijoitus, kuin jollekin on esim. vaikkapa lapsi (meillä ei siis ole lasta). Se tuo minulle iloa ja haluan käyttää rahani siihen, niin mikäpä siinä sitten. Eihän tämmöinen kovin yleistä ole ja joku tämmöistä ei ehkä ymmärrä, mutta pääasiahan on kuitenkin se, että olen itse onnellinen. Eiköhän yhteiskuntakin jossain vaiheessa vielä totu meihin, joilla on monta kotia. :)