Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta
Olemme päättäneet perheeni kanssa, että toisille saa ostaa tai hankkia lahjoja vain, jos tulee jotain osuvaa eteen. Toinen sääntö on, ettei lahjansaaja saa kokea huonoa omatuntoa, jos itse ei ole hankkinut antajalle mitään. Toisen perheen linja pitääkin vielä tarkistaa, mutta muistaakseni samoilla linjoilla mennään – kaikille maksimissaan jotain pientä ja kivaa.
Rakastan itse lahjoja. Jos väittäisin muuta, niin valehtelisin. Mutta turhat lahjat saavat ahdistumaan isosti: siis sellaiset, että on vain väkivängällä rämpäisty jotain johonkin muovikääreeseen ja käkerretty jotkut synteettiset lahjanarut päältä kikkuralle. Että on vain ostamisen vuoksi ostettu, vieläpä jotain epäkestävää.
Mutta osuvat lahjat, ne voivat sanoa paljon. Mikä ilo onkaan löytää tai saada nappilahja.
Meillä on kotona yllinkyllin kaikkea ja yritämme olla hankkimatta mitään, mille ei ole käyttöä. (Joo, ostan välillä kirppikseltä jonkun keraamisen kissan, mutta hyvä mieli ja estetiikka ovat tietynlaista käyttöä nekin.) Siksi Janne kirjoittaa joka kerta ylös puhelimeensa, kun heitän jonkun idean arjessamme:
”Pitäisi kyllä ostaa viinilasit. Meillähän ei ole lainkaan laseja.”
”En jaksa, kun mulla on vain nämä kolmet merinovillakalsarit. Koko ajan pitää olla pyykkäämässä.”
Viimeisin keksimäni lahjatoive on nahkapaska. Anteeksi, ruma sana, mutten tiedä sille mitään virallista termiä. Kyse on sellaisesta vekottimesta, jolla tehdään nahkaan sieviä, symmetrisiä reikiä. Minulla olisi sellaiselle kosolti käyttöä.
Varmaan arvaattekin, että eniten lahjaideoita on virinnyt outdoor-puolen vermeistä. Uusi elämänvaiheeni, ja voisiko jopa sanoa elämäntyylini, on luonut tarpeita vaikka minkälaiselle pelille ja rensselille.
On sellaisia tarpeita, jotka eivät oikeasti ole tarpeita vaan elämää helpottavia tai isosti ilahduttavia asioita, niin kuin takapuoliluukulliset toppahousut, lyhty teltan kattoon ja lämpömittari rinkkaan roikkumaan. Mutta sitten on tarpeita, jotka ovat ihan oikeasti tarpeita, niin kuin riittävän lämmin makuualusta tai hyvä retkipyyhe. Välillä tuntuu mahdottomalta miettiä, kumpaan kategoriaan joku mielihalu tipahtaa, mutta yritän pitää järjen päässäni.
Myös perheenjäseneni ovat varovasti kyselleet, onko jotain, mitä oikeasti tarvitsisin. Tähän mennessä olen osannut kertoa kaksi: 1) untuvapussukka puhelimelle – mutta tämän lopulta ostin kuitenkin itse (kategoria 1) 2) kakkalapio retkille (kategoria 2). Toivon mukaan en kuitenkaan saa lahjaksi 14 kakkalapiota.
Tämän kirjoituksen kuvissa näette oman joululahjalistani Partioaitalta. Olen ollut erittäin innoissani, etteivät he lähteneet Black Fridayn alennuskarkeloihin ja että nyt joulusesonkina mainonnassa nostetaan esiin vastuullisempia, vihreämpiä lahjoja. Ilolla kerron, että jatkan heidän kanssaan yhteistyötä myös ensi vuonna. Sydän sydän.
Rakas joulupukki…
Tänä vuonna löytäisin lahjasäkistä mieluusti jotain näistä:
Partioaitta X Lapuan Kankurit -retkipyyhe
Pellava-tencel-pyyhe on kaunis ja kevyt.
Hestra NJORD Unisex -työkäsineet
Lämpimät ja erittäin kestävät työkäsineet kylmälle säälle.
SIGG Original Copper 0,5l -juomapullo
Tosi kevyt ja kuparinsävyinen pullo, joka on kätevä ja ilo silmälle.
Fjällräven NORDIC HEATER -karvalakki
Hattu joka kestää sekä napaseudun ilmastoa että purevia tuulia. Olen ihaillut usean vuoden veljeni samankaltaista lakkia.
Sherpa MENS DUMJI -villapaita
Mount Everestin vuoristosta inspiraation saanut merinovillaneule, jonka nimi viittaa vuotuiseen sherpa-yhteisön juhlaan. Villalahjat ovat omia suosikkejani.
Warmpeace DRAKE -toppaliivi
Erittäin kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva untuvaliivi.
Sorel WINTER CARNIVAL -talvikengät
Kanadalaisen Sorelin muhkeat ja lämpimät kangasvartiset talvikengät. En siedä, jos varpaita palelee pilkillä tai kävelyllä.
Icebreaker WMNS SPRITE HOT PANTS -merinovillakalsarit
Naisten hipster-malliset, pehmeät ja mukavat merinovilla-alushousut. Todetusti hyvin istuvat ja kestävät.
Thermo poc – puhelimen lämpöpussi
Untuvatäytteinen pussukka pitää puhelimen lämpimänä ja suojassa talviretkillä. Joojoo, eihän ihminen tällaista periaatteessa tarvitsisi, mutta hitsi tämä helpottaa elämää.
Klean Kanteen 473ML -ruokatermos
Eristävä ruokatermari, joka pitää kuuman ruoan kuumana tai kylmän kylmänä jopa 8 tuntia.
Hestra BASIC WOOL MITT -lapaset
Klassiset villalapaset laadukkaasta shetlannin lampaan villasta.
Sasta MIDLAND -flanellipaita
Pitkähihainen miesten puuvillaflanellipaita ruutukuosilla. (Lähes kaikki flanellini, ja niitähän riittää, ovat kirppiksiltä tai miestenosastolta.)
Therm-a-Rest Z-LITE SOL REGULAR -makuualusta
Todella kevyt ja hyvin eristävä makuualusta talviretkille ilmatäytteisen rinnalle.
Thermos FBB 750 -termari
Testeissä menestynyt Thermoksen laadukas termospullo. Kaverini koira juoksi täysillä päin edellistä termospulloani, mikä ei koitunut kummankaan parhaaksi. Koira sentään selvisi pienemmillä kolhuilla.
Toiset haluavat ostaa tarpeelliset tavarat ihan itse, toiset nauttivat, että saavat ne yllätyksenä paketista. Kun läheisiään oppii tuntemaan, alkaa oppia myös, kuka odottaa yllätystä, ja kenen lahjahevosen suuhun kannattaa kurkata ja kenen ei.
On ihanaa, että kulutusjoulun sijaan koko ajan enemmän rinnalla kulkee keskustelu kestävyydestä, käytetyistä lahjoista, aineettomista lahjoista, ja joulun merkityksestä ilman tavaraa ja lahjoja.
Jestas! Jouluhan on jo aivan pian, ja joululomani alkaa viikon päästä. I-ha-naa.
-Henriikka
Ihana lahjalista! Ja ehdottomasti villalahjat on parhaita. <3
No, huh huh. Pitäs aika kilttinä olla oltu, tuommosesta lahjalistast.
Hauska miten Partioaitta on nostanut itsensä mun luottokaupaksi hyvin yllättävissäkin asioissa, kesällä olin reissussa ja helteet yllätti (mukana oli vain mustat farkut ja musta t-paita). Kiersin Tampereen etsimässä itselleni kesämekkoa, katsoin kirpparit, stockmannit, ketjuliikeet, yksityiset pikkuliikkeet ja luovutin, kun en kelpuuttanut mitään, vikana menin partioaittaan ja kappas, siellähän oli hyvä kesämekko mulle! Muutenkin partioaitasta löytyy kaikki mitä arkipukeutumisessa tarvitsen, paitsi farkut. Ainoa vaan, että pyrin välttämään ja puntaroimaan hyvin tarkkaan kaikki ostokseni, joten saan hyvin harvoin vierailla Partioaitasta. Onneksi ollaan miehen kanssa suht samankokoisia sillä oon aika varma, että se tarvii villaneuleen joululahjaksi…
Oih, ’nahkapaska’! Siinäpä sana, jota luulin etteivät muut ole ikinä kuulleet ja vain minä käytän. Olen ihmetellyt, mistä olen saanut sanan sanakirjaani, kun yleensä kaikki pyörittelevät silmiään hämmentyneinä, kun puhun nahkapaskasta. Mutta hei, sehän on ihan virallinen termi, eikö? Ja siis minunkin sanakirjassani se tarkoittaa juuri tuota vempelettä, jolla tehdään reikiä esimerkiksi nahkavyöhön.
Nahkapaska, siinäpä hyvä kapistus. Ja itekkin olen miettinyt sen virallista nimeä, mutta ei hajuakaan mikä se olisi.
Kiitos lahjalistasta, tuli muutama hyvä lahjaidea :)
Hyvää joulua ja kiitos täsät ihanasta blogista!
Mulle nahkapaska on myös tuttu sana ja työkalu hevosmaailmasta. Oliskohan se nahan rei’itin tai jotain vastaavaa virallisesti, enpä tiedä. Wikipediastakin löytyy ihan nahkapaska. :D https://fi.wikipedia.org/wiki/Nahkapaska
Ihania kuvia ja hyviä lahjavinkkejä itselle ja muille. Rauhallista joulun aikaa! Sun blogi on ihan huippu.