Minä rakastan mummoja ja pappoja. Jos joku tuosta yleistyksestä mielensä pahoittaa, niin minä kyllä tuhahdan ja olen piittaamaton. Mutta pappahattuiset ukit ja mummukorkkikiharaiset mummit, kyllä minä niistä niin välitän. Ja arvaattekos, mummot ovat lähiaikoina myös alkaneet pitää minusta erityisen paljon. Syy siihen on selvä ja yksinkertainen: vihreä villakangastakkini.
Jostain syystä sellaiset lähempänä 80 tai 90 ikävuotta olevat herrasnaiset rakastavat kahta väriä: syvää, Soneran violettia sekä kirkasta tummanvihreää. Kun olen pukeutunut näihin kahteen väriin yhdessä tai erikseen, saan aina juttuseuraa julkisissa liikennevälineissä. Tuntuu, että kulmakunnan kaikilla mummoilla on nostalgisia kertomuksia vihreistä ja violeteista leningeistä, paitapuseroista tai päällystakeista. Kyynel silmässä he kertovat, kuinka vihreä takkini tuo heidän mieleensä nuoruusvuosien kepeyden.
Vihreä takki löytyi kaverin kirpputorikasasta syksyllä. Se oli sellainen lempeä luovutus: ”En kuitenkaan itse käytä sitä, mutta tahtoisin että se löytää hyvän ja arvostavan kodin…” Ja lauloin jo sisäisesti halleluujaa, kun hipelöin takin päällistä ja vakuutin, että olen oikea valinta.
Onhan se minulle suuri. Mutta mahtuupa kaikki korttelin mummot takkini suojiin, kylkeeni kiinni jakamaan elämää ja nostalgiatarinoita.
Ja kuulkas, nämä kuvat otti taas se tuntematon Dora, joka ei enää ole niin tuntematon. Huhu kertoo, että hänen ja ystävänsä blogia taas päivitetään. Käykääpä lukemassa, jos olisi saapunut lisää sunnuntaipostia.
Ja mummoista vielä. Haluaisin mummoystävän. Ajattelin soittaa alueemme seurakuntaan ja kysellä, jos löytyisi joku vihreää ja syvää violettia rakastava mummukainen minulle? Joku yksinäinen, kenen kanssa voisin jakaa elämää palasen tai pari.
– Henriikka
takki, kengät/second hand, farkut/Levi’s, huivi/Weekday
Ainakin Helsinki-mission kautta saa mummoystäviä! :)
Niinpäs muuten saakin. Oliskos siihen koulutukset yms? Olisin ehkä kiinnostunut vähän sellaisesta kepeämmästä konseptista.
Ehkä voisin aloittaa mummokerhon. Saisin siitä varmasti itse vaikka miten paljon irti, ehkä ne mummot saisi myös jotain.
Mulla on ollut mummoystävä seurakunnan kautta nyt 1,5 vuotta ja voin vaan lämpimästi suositella. Hänen luonaan käyminen on yksi mun viikon kohokohdista ja hänestä onkin tullut yksi rakkaimmista ystävistäni. Mummoystävä rikastuttaa elämää valtavasti ja oikeestaan mun sanat ei edes riitä tästä mummoystävän tuottamasta ilosta kertomaan. Voin vaan lämpimästi suositella!
Voi hitsi, kun juuri tuollaisen kaksisuuntaisen ystävyyden vuoksi haluisin hommaan lähteä. Mulla ei ole enää mummoja, eikä niillä mummoilla ehkä lapsenlapsia.
Ihana Henriikka, tämä postaus todella piristi päivääni! Mummot ja papat, sellaiset optimistiset ja elämästä tykkäävät, ovat kyllä ihan mielettömiä ja antavat paljon! Jotenkin sitä ihmettelee, miten voikin tulla niin hyvin toimeen tyyppien kanssa, vaikka ikäero onkin huima :) voin kuvitella, että sun vetämä mummokerho olisi tervetullut kenen tahansa arkeen! Eli go for it!
Hello there. Voi olla, että mummokerho oli pikkiriikkisen suuri haave tämänhetkiseen elämän, mutta jos nyt se yksi ystävä edes. Ja tuo on totta, että joskus ikäerolla ei ole merkitystä.
voi ihana. mummot ja papat on niin rakkaita.
Niin rakkaita. Niin omat kuin muiden.
Aaa, aattelinkin, että miten on näin ihania kuvia! (Ei sillä, ettei normaalisti aina olisi! Mutta nyt jotenkin ekstraekstraupeita.)
Voi Doramus.
On se ihanaa, kun tulee sellaista freshiä otetta. Onhan nämä meidän kuvat jo kuitenkin nähty jo aika monesti. Hihi. Upea Dora.
Moikka! Otappa yhteyttä Paavalin seurakuntaan, johon Arabia kuuluu. Siellä on mukavia diakoneja töissä, jotka varmaan mielellään sun ideat kaverimummosta tai mummopiiristä ottaa vastaan! Yksinäisiä vanhuksia kun on Helsinki pullollaan.
Terkuin tuleva diakoni
Sinnepä ajattelinkin soitella tai laittaa viestiä. Varmaan osaisivat neuvoa tietämätöntä eteenpäin.
Onnea tulevalle diakonin uralle!
Oih, nyt lämmitti tämä postaus minun mieltäni tulevana vanhussosiaalityöntekijänä! Esimerkiksi Seniori-Vamos hakee vapaaehtoisia mummujen ystäviksi!
Hei tuo Seniori-Vamos oli erittäin hyvä vinkki. Täytyykin ottaa siitä heti selvää. Ja kiva kun lämmitti. Vielä kun pääsisin sanoista tekoihin.
Minäkin meinasin Henriikka suositella sinulle Seniori Vamosta (Helsingin Diakonissalaitoksen projekti) , se toimii Kallion alueella ja pyrkii tavoittamaan vanhuksia, jotka ovat muuten syrjäytymisvaarassa. Kaipaavat varmasti vapaaehtoisia! :)
Onkohan täällä naapurissa, Arabiassa vanhuksia? Tai siis varmasti on, mutta mitähän kautta heidän tavoittaa helpoiten. Olisi tietysti kaikkien kannalta helpointa olla ihan naapureita. Niin hienoa, että tällaisia projekteja kehitetään.
Siis sun päällä kyllä näyttää aina kivalta semmoiset vaatteet missä itse näyttäisin täysin naurettavalta :D olen kade.
Haha don’t worry. Se on kaikki silmänlumetta. Oikeasti näytän sontakasalta.
Ihan mielettömän kaunis takki!
Ja ihana sinä.
<3
Niin mummojenkin mielestä! hih. Kiitos paljon.
Jos haluat mummoja ja pappoja kavereiksi, voin kertoa, että varmasti mikä tahansa hoivakoti ottaa mielellään vastaan vapaaehtoistyöntekijän vaikkapa ulkoiluttamaan vanhuksia. Ei vaadi koulutusta, tuskin mitään suurempaa perehdytystäkään. Meidänkin hoivakodissa kävi joku talvi sitten eräs mieshenkilö pari kertaa viikossa ulkoiluttamassa koko talon asukkaita. Niin ja yhdellä asukkaalla on itse asiassa ollut jo vuosia sama ”ulkoiluttaja”, kerran viikossa käyvät yhdessä kävelyllä. Että tervetuloa vaan ;)
-Hoitsu
Minäkin uskon, että tarvetta kyllä on. Tai voi ihan järjelläkin hahmottaa, että yksinäisiä vanhuksia varmasti riittää. Ehkä monen ihmisen ulkoiluttajaksi ei aika riitä, mutta jos vaikka yhdenkin saisin sydämelleni. Kiitos vinkistä!
Hah, täälä toinen mummopappa rakastaja ! Jostain kumman syystä saan kuitenkin tuolta vanhemmalta ikäluokalta nyrpeitä ja vihaisia katseita, vaikka onkin suupielet korvissa. Ehkä pitää harkita jompaakumpaa ihmeväriä, jos saisinkin hymyn takaisin !
ps. super tuo takki !
Haha täytynee minunkin paljastaa, ettei lyhyet farkkusortsit ja polvisukat tai rikkinäiset farkut saa mummoja hyvälle tuulelle. Talvisin tämä tiukempi pukeutumiskulttuuri tuo vanhukset lähelle hih.
hyvä et joku rakastaa mummoja ja pappojakin, mä oon aina vähän pelänny niitä! :D sen sijaan lapset ja nuoret, tulkaa tyköni. Mä haluisin ystävänuoren.
Voi! Miten kukaan voi pelätä hymyileviä ukkeja? Mä oon kyllä varma, että myös ystävänuoria on tarjolla. Selvitäpä!
Moi!
Täällä yks SPR:n vapaaehtoinen ystävä! Mä oon ollu yhden random-Mummon vapaaehtoinen ystävä jo pian kolme vuotta. Käyn kerran viikossa Mummon luona ja höpötämme, käymme kävelyllä, joskus kaupassa ja joskus vaan töllötämme telkkaria. Ja en voi ku suositella Mummoilua! Se on hassua, miten muutamassa vuodessa täysin tuntemattomasta ihmisestä voi tulla niin läheinen vaikkei yhteisiä mielenkiinnon kohteita oo paljon. Riittää, että puhuu säästä, ruuasta, tv-ohjelmista jne. Riittää, että on läsnä ja kuuntelee :)
Spr:n vapaaehtoiset käy muutaman tunnin vapaaehtoiskurssin, jonka jälkeen ystävävälityksen avulla etitään sulle sopiva mummo. Tai minkä ikäisen ystävän nyt haluukaan :) Eli ainakin spr:ää voin suositella :) ja mun Mummolle oli ainaki kotisairaanhoito ehdottanu spr:n ystävää eli spr:llä mun asuinalueella on kavereista mummoille pulaa :)
Hei taas yksi tosi hyvä lafka ja vinkki. Mun elämähän on kohta täytetty mummoystävillä ja voin irtisanoutua töistä. Kiitos Pinja. Mun on kyllä nyt otettava tämä homma ensikädessä käsittelyyn. Mummot, here i come.
Voi, miten tästä tuli hyvä mieli! Ihania aatoksia ja ajatuksenvirtaa. Toivottavasti joku mukava mummoystävä löytää sinut kaverikseen! :)
Kiitos sinulle. Ajatuksenvirta taitaa olla tämän blogin kantava voima. Minäkin toivon löytäväni jonkun mummon ystäväkseni.
[…] itse harkinnut vapaaehtoiseksi ystäväksi ryhtymistä jo useamman vuoden. Varmasti joku muistaa, kun kirjoitin asiasta reilu vuosi sitten. Helsinkiin muutettuani sukulaismummoni asui muutaman talon päässä. Ehdin istua hänen luonaan […]