Hehehee niin siinä kävi, että eilen klo 22.30 oli synttärikakku valmis. En tiedä onko turhempaa juhlan aihetta kuin blogin vuosipäivä, mutta sitä tässä nyt kuitenkin juhlistettiin. Neljää mukavaa vuotta.
Sääli, etten lapsena tajunnut laittaa merkkipäiviksi kaikkia harrastusten vuosipäiviä. Minä nimittäin harrastin paljon ja se olisi taas tietänyt rutkasti kakkua. Asiassa piilee kuitenkin hyvätkin puolensa. Lapsena minulla ei ollut makean suhteen senkään vertaa stoppia kuin nykyisin. Vaarikin sanoi, etten koskaan kasva pituutta vaan pelkästään leveyttä.
Tulin eilen treeneistä kaupan kautta. Piti saada tuoreita mansikoita irtomyynnistä, kaupan marjat kun tuppaavat olemaan toisinaan vähän sekundaa. Päädyin kuitenkin ostamaan myös rasiallisen vadelmia ja karhunvadelmia, ettei olisi niin perinteinen mansikkakakku.
Gluteenittoman pohjan ohjeena käytin tätä. Todella nopea, yksinkertainen ja toimiva. Pidin pohjaa uunissa tosin vain reilu puoli tuntia, vaikka ohjeessä kehoitettiin vajaaseen tuntiin. Kakusta tuli kuohkea ja siivusin väliin mansikkaa sekä vaniljarahkan ja kermavaahdon yhdistelmää. Päälle ohut kerros kermaa ja sitten kasoittain marjoja. Lopuksi vielä marenkimurskaa. Hetken koriste syntyi kymmenessä sekunnissa varrastikuista ja paperinpalasta.
Syöjiä oli kolme. Kakkua meni puoleen yöhön mennessä noin puolet. Aamupalalla meni palaa vaille kaikki loput. Kiitettävää duunia. Nyt pelkään, että kotiin päästyäni joku on ahmaissut viimeisen palasen.
Sormet ristissä. Tai sitten vain uhkailuviestejä menemään.
– Henriikka
Henriikka! On tosi outoa kommentoida, oikeastaan teen sen nyt ehkä ensimmäisen kerran, vaikka olen seuraillut sun blogia jo yli pari vuotta. Enkä aio ikinä lopettaa! Tämän blogin fiilis on vähän samanlainen kuin niissä muumikirjoissa, niissä alkuperäisissä Tove Janssonin kirjoittamissa. Onko vielä liikaa, jos sanon, että haluan aikuisena olla samankaltainen kuin sinä? Toivottavasti ei. :)
Mitä mitä mitä! Ne Toven alkuperäisethän on SILKKAA KULTAA. Tajuatko juuri millaisen kohteliaisuuden ladoit tiskiin?
Ja oh, toisen yhtä kovan kohteliaisuuden perään. Tämä taisi olla jo vähän liikaa. Niin paljon kiitoksia.
Herkullisen näköinen!:)
Ja makuista! Pitää pian tehdä uusi.