Olen innostuja. Aina ollut. Saatan olla jostain jonkun toisen mielestä mitättömästä asiasta niin riemuissani, että vaikutan olevan alkoholin vaikutuksen alaisena. Jossain työpalaverissa saatan innostua suunnittelemaan niin, että pomppaan ylös tuolista tai huomaan olevani koko ajan peppu lievästi irti penkistä. Saatan aloittaa ideoida jonkun toisen ilmoille heittämää ideanalkua niin tohkeissani, ettei puheesta tule loppua. Lisäksi yritän saada kaikki ympärillä olijatkin yhtä vakuuttuneiksi homman erinomaisuudesta.
Tämä on joskus raskasta ja joskus ei. Pessimistisessä, kovin skeptisessä seurassa tunnen oloni toisinaan hyvin ärsyttäväksi. Fiiistelyn ja ilonpurkausten kun toivoisi olevan voimavara eikä taakka kanssaolijoiden harteilla. Innostujan pahin loukkaus on kuulla olevansa ”yli-innokas” tai ”yli-pirteä”. ”Yli” kun tarkoittaa sanana sitä, että jotain on liikaa.
Suurimman osan ajasta innostuminen tuo kuitenkin energiaa. Päivä saattaa pelastua sillä, että näen törkeän korkean ja hienon nosturin tai kadulla vastaan kävelevällä papalla on kulmakunnan komein puku. Joskus innostumisen tuo tulevalle kesälle suunnitellut juhlat ja joskus idea siitä, mitä ostaa ystävälle joululahjaksi. Fiilailu ei katso aikaa, paikkaa eikä aiheuttajansa suuruutta: ”Vitsit miten täydellisen kaunis munakas!”
Yrittäkää ymmärtää innostujaa. Se että on intoa täynnä niin että pompii, ei tarkoita, että järki olisi juossut jonnekin. Ainakaan kovin kauas.
– Henriikka
Kuvat: Veera / Tyyliä Metsästämässä
Nää on niin ihanat kuvat. :D Mutta täytyy kyllä sanoa, että oli tuolla aihettakin innostua. Ne vohvelit… Tahdon takas tohon hotelliin!
Tsihih, taidan mä olla vähän hassu tämän innostukseni kanssa.
Omnomnom, saatiin nauttia aika hyvistä seteistä tuolla.
Ihana innostuja! Vitsi mitkä kuvat. :) Tuollaista riemastumis- ja heittäytymiskykyä tarvitaan, joten pidä siitä kiinni. Kiitos tämäniltaisesta, oli hienoa tavata.
Kiitos itsellesi ja kuin myös, oli mukava tavata. Varmasti taas törmätään jossain merkeissä.
Näyttää muuten aivan ihanalta tuo huivi noissa sinun kotikuvissa. Tekisi mieli kääriytyä sellaiseen juuri nyt!
Ihanat kuvat!!!
Kiitos kovasti Hanna!
Haa ei vitsi, tuli mieleen se Frendien jakso, jossa Pheobe deittaa sitä superinnostujamiestä. :’–D Gahah.
Ei mutta, I feel u.
Haahahah. Apua, taidan olla siitä naisversio…
Ei vaan, innostuminen on hyvästä. Olisi muuten turhan tasaista tämä meininki.
Mä rakastan innostumista! Ja ruoka jos mikä on hyvä syy olla innoissaan :)
No siinä oot kyllä erityisen oikeassa. Ruoka jos mikä saa innostumaan.
Kiitos Maikki.
Nyt ihan vakavasti: jos tulet joskus vastaan kadun kulmalla Helsingissä tai piipahdat joskus Turussa, voisinko tarjota kahvit. Tunnut tyypiltä minun makuuni tai sitten se tunne on vain blogiasi lukiessa kasvanut eikä vastaisi ollenkaan realiteettia. Tekisi mieli ottaa selvää!
Olet innnostuja ja innostava. Ja innostujan innostuttava. Eikö ole aika siistiä? Musta ainakin on!
Todella oivaltava ja hauska teksti!
OI, kiitos ilahduttavasta kommentista Annie.
haha mä voin niin samaistua tohon innostumiseen! erityisesti ruoka aiheuttaa sukkien pyörimistä jaloissa :D
Senkö takia mun sukat kuluu niin nopeasti puhki? Nytpä selvisi sekin.
Hihi, kiva huomata, että täältä löytyy muitakin innostujia.
Mä niin tajuan sua, oon itse ihan samanlainen! Se fiilis kun muut ei lähde innostukseen mukaan (yleensä töissä), on aika masentava. Sitten sitä tosiaan tekee kaikkensa, että muutkin ymmärtäisivät mitä mahdollisuuksia hommassa voisi olla. Mutta ihan parhaalta tuntuu kun jengi on messissä ja uusia ideoita vaan syntyy (yleensä kaveriporukalla). :) Innokasta syksyä!!
Jee super, en ole yksin tässä maailmassa.
Innostujien kanssa ideat lähtee kyllä lentoon aivan hetkessä. Se on ihan mahtavaa.
Kiitos paljon ja intoa myös sinun syksyysi.