Janne tässä moi!

Olen saanut silloin tällöin kunnian kirjoittaa Henriikan blogiin (esim. tässä, tässä, tässä). Tänä viikonloppuna otin haltuun Flown, jonka vaimoni päätti lopulta skipata. Pitkään seisominen ei ole kevään selkävaivojen jälkeen hänelle parasta puhdetta. Lupasin kuitenkin tarjota oman näkemykseni kesän puhutuimmista kekkereistä.

Flow on elämys.

Tiedättekö, kuka on Mihály Csíkszentmihályi? Ei, hän ei ole yksi Flow-festareiden sadasta artistista, jota en ollut kuullut etukäteen. Hän on jenkkiläinen klassikkopsykologi, joka on aikanaan lanseerannut termin Flow-tila. Flow saa ihmisen unohtamaan ajantajunsa ja suoriutumaan annetuista tehtävistä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tuntuu siltä, että Flow-festarit nimennyt henkilö on tuntenut tämän määritelmän. Suvilahtea kiertäessä on aina niin rattoisaa, että yhtäkkiä huomaa auringon laskeneen ja viisarin pyörähtäneen seuraavan vuorokauden puolelle. Niin kävi ensimmäisellä kerrallani Flowssa kaksi vuotta sitten, niin kävi nytkin.

Musiikki on koko elämäni ollut mulle isoin syy käydä festareilla. Jo 16-vuotiaana menin pienen kolmijalkajakkaran kanssa Ilosaarirockin eturiviin hyvissä ajoin ennen lempibändin konserttia, napostelin folioon pakattuja eväsleipiä ja piirsin rinkuloita aikatauluvihkoon. En ole ikinä bilettänyt teltta-alueella enkä tuhlannut aikaa kiskomalla yli-hintaisia ranskalaisia tai päätäni täyteen – muutenhan missaisi hyviä keikkoja.

Flow on kuitenkin elämys. Vaikka tänäkin viikonloppuna halusin ehdottomasti nähdä tietyt artistit, tajusin, miten tärkeää on antaa itselleen mahdollisuus kokea Flow kokonaisuutena. Sen ruokatarjonta, sen taide ja sen ihmiset. Flowssa on mielestäni poikkeuksellinen yhteenkuuluvuudentunne, satoi tai paistoi.

Tämän vuoden isoimmat musiikkielämykset tarjosivat elektropop-trio CHVRCHES, äärimmäisen tiukka M83 sekä intensiivinen Paperi T yhdessä Pekka Kuusiston ja Samuli Kosmisen kanssa. Oli myös maagista nähdä pitkään ihailemani SIA sekä niin ikään kauan fanittamani J. Karjalainen valtaamassa suuren päälavan läsnäoloillaan.

Monien mielestä Flow on vaikeasti lähestyttävä, kun se ottaa artistikattaukseen niin paljon tuntemattomia tai todella rajatun kohderyhmän nimiä hittilistojen ulkopuolelta. Kritiikki on varmaan osittain aiheellista, sillä pääsylipun hinta on kieltämättä kova.

Samalla olen sitä mieltä, että harvan festarin tausta-organisaatio on yhtä hyvin uuden huippumusiikin aallon harjalla. Siinä missä monien festareiden liput ostetaan siksi, että tunnetaan iso osa artisteista, Flown liput hankitaan luottamuksesta siihen, että takataskussa on lähtiessä vähintään kymmenen uutta lempibändiä.

Tämän vuoden Flow-sääkin oli erinomainen, joten kokemus oli lähes priimaa. Vielä paremman siitä olisi tehnyt, jos tunteja saisi vuorokauteen muutaman lisää: nyt en ehtinyt maistaa läheskään riittävän montaa ruoka-annosta, enkä käynyt yhdessäkään teatterispektaakkelissa. Ylipäänsä kaikki Flown ”vaihtoehtotaide” jäi pitkälti näkemättä. Se on tietysti priorisointikysymys. Nyt musiikki vei voiton.

Suosittelenko Flow-festareita? Ilman muuta. Flow ei ole se perinteisin eikä se halvin valinta kesän festaritarjonnasta. Flowssa on varmasti jokin suosikkiartistisi, muttet välttämättä tunne kovin montaa muuta. Silti Flow on elämys, joka on mielestäni jokaisen pennin väärti.

– Janne

ps. Kävitkö itse Flowssa? Miksi? Miksi et?