arkisto:

toukokuu 2012

Kesäkuu, mitä?

Huomenna on kesäkuu. Voitteko kuvitella? Ihan hullua. Päälle säntäävän kesäkuun kunniaksi aijon julkaista huhtikuisia kuvia, jotka ovat jääneet kaiken valokuvatulvan alle kadoksiin. Olkoon tämä oodi anorakeille, joille tuleepi hyvinkin käyttöä ensi viikonloppuna, kun kylmyys taas nappaa kauniin kotimaamme hempeään syleilyynsä. Onneksi siskollani on yo-lakki päässä, niin hän ei ainakaan palele. 
Jollain lailla haikeeta, kun enää en itse osallistu kemuihin, joissa Suvivirsi raikuisi. Ennen se kesän alkamisen raja oli niin selkeä. Sitten oli juhlat, saatiin todistukset ja käytiin kirkossa. Nykyisin se on sellainen haalea raja jossain vaiheessa, kun ei tarvitse enää niin paljon höntyillä joka suuntaan, ja kouluhommat alkaa olla palautettu. Ei kauniita kledjuja, eikä sellaisten kalentereiden tekoa, jossa lasketaan päiviä kesäloman alkuun. Tänä vuonna saan kuitenkin kuulla Gaudeamuksen ja muut riennot. JEE!

 Kesästä tulee joka tapauksesa mitä mahtavin. Olen varma siitä. Viime kesä meni pitkälle häävalmisteluissa, nyt saan keskittyä kotiseutumatkailuun, iltauinteihin, pitkiin pyöräretkiin ja pihakirppiksiin. Ja istua keltainen anorakki päällä kämäsellä pikkuparvekkeellamme. Ja voihan sitä Suvivirttä yksinkin laulaa.
Henriikka

VOGO VOGUE JOGO JOGUE

Millainen on luottoasuni huonon vaatepäivän iskiessä? College, porkkanamalliset housut ja herrainkengät. Plus tietysti nuttura pään päälle, niin kuin varmasti olette huomanneet. Alla oleva tyyli täyttää hyvin luottoasuni kriteerit. Näissä vaatteissa oli pitkästä aikaa sellainen olo, että juuri tälläinen haluaisin tyylini olevan. Eikä asiaa yhtään lieventänyt se, että joku satunnainen metropummi tuli mongertaen kertomaan, että olen kuin suoraan 80-luvun lopulta. Hän jaaritteli hetken Madonnan vanhoista musiikkivideoista ja toivotti hyvää päivänjatkoa. Kaikkea hyvää hänelle.

Itse asiassa nämä kaikki kolme: housut, kengät ja jumpperi löytyivät Puu-Vallilan kirppikseltä pari viikkoa sitten. Onnenlöydöt ovat olleet tiuhassa käytössä, eikä loppua näy. Pidän erityisesti farkkujen hillitystä rikkinäisyydestä, sekä porkkanamallista. En ole aikoihin omistanut revittyjä farkkuja (vai olenko? huijaanko? en ainakaan muista), mutta näiden polvireikiin tykästyin kovasti. Tähän sopii lause “less is more”, vaikka usein olenkin sitä mieltä, että “more is more”, todellakin.
Näissä releissä päätin pyyhältää myös kokeilemaan kaupungin uutuutta: Jogo-baaria! Tennispalatsiin on avattu uusi Frozen yoghurt -bar. Oi sitä onnea, kun sitä sai syödäkseen. Ja kaikkia niitä lisukkeita. Otin Bean kaverikseni ja pistimme hykerrellen jäätynyttä jukurttia suuhumme. Valitsin omaani mango-jukurttia ja lisukkeiksi mansikkaa, pensasmustikoita ja kiiwiä. 

Eikö ollut siisti tuo siirtotatska? En ole kokeillut vedellä siirrettäviä tatuointeja sitten Spice Girls -aikojen. Kyllä kelpasi kavereille esitellä punaista leimaa. Jogoon on kyllä päästävä uudestaankin, vaikka henkilökunta saattaa katsoa kummeksuen, kun hipelöin tuota kultaista sivuseinää. Minkäs sitä mielihaluilleen voi?
– Henriikka
farkut, paita, kengät/kirppis, aurinkolasit/H&M, korvikset/Glitter

osa kuvista: www.facebook.com/jogobar

DIYDIY farkkuliivi !

Kun katsastin jutun “Mummosta mäheeksi”, tiesin samantien että tuota pitää kokeilla itsekin. Farkkuliivi löytyi omasta takaa, suuri ja mainio. Fidan euron rekistä hain vanhan lörppähameen, jonka kuosiin ihastuin. Sitten neulaa, lankaa sekä sakset, ja sid hommiin!

Töissä aloittelin toisella puolella. Neulalla harvoja pistoja, jotta palat voi sitten myöhemmin tarvittaessa irrottaa. Huomasin heti alkuunsa, että sileä ja liukas hamekangas ei ollut se kaikkein kätevin.

Kotona jatkoin toiseen puoleen. Itse taitoin aina saumavarat, jotta reunoista tulisi siistimmät. Toisenlaiseen liiviin ja kankaaseen olisi varmasti sopinut rosoiset, pikkuisen purkaantuneet reunat.

Viimeiseksi lisäsin kuosipalat vielä taskuunkin. Harkitsin myös liivin takaosaa, mutta totesin tämän riittävän tältä erää. Homma oli siis pulkassa ja liivi entistä ehompi!

Kokeilkaa ihmeessä, todella simppeli ja mukava homma. En ollut ommellut aikoihin ja heti tuli hinku ostaa ompelukone ja vaikka mitä. Lähiaikoina saattekin ehkä lisää helppoja ompelujuttuja.

(Mmm) Boogie.

Henriikka

Viikonlopun mehuja

Viikonloput meni taas niin vauhdilla että hui. Mutta kuka niitä arki- ja viikonlopun päiviä enää erotteleekaan, kun aurinko lämmittää läpi yön ja työnteko on tanssia vain. No ehkä siinä on kuitenkin hippusen ero, huomasin itsekin sen, kun olin koko viikonlopun töissä kiinni. Siitäkin huolimatta pyrin ottamaan vapaa-ajasta kaikki mehut, ehtiihän sitä aamuisin ja iltaisinkin. Iltaisin etenkin, sillä nyt kun aurinko paistaa myöhään, tuntuu ettei nukkumaan tarvitsisi käydä lainkaan. 
Lauantaina Kumpulassa järjestettiin kyläjuhlat. Tiesin, että viikonloppuna keskustassa olisivat myös Maailma Kylässä -festivaalit, mutta jotenkin nämä pienempien piirien jutut kiehtovat itseäni enemmän. Aamu yhdeksältä startanneen Kumpula-juoksun jätin väliin, mutta ennen töitä ehti hyvin katsastaa kilometri-kirppiksen, joka kulki Limingan- ja Kymintiellä. 
Ihmiset olivat niin hyvällä tuulella. Se on aina ihana huomata. Soittoharrastuksestaan innostuneet lapsukaiset viihdyttivät musisoinnilla kadun vieressä ja saivat jopa muutamia lantteja vaivannäöstään. Toiset olivat leiponeet kaikenmoista karjalanpiirakoista kookospalloihin, kuoro ja bändin viihdyttivät ja itse keskityin kirpputoriantiin. Toisen aarre, toisen roska. Huolettomasta kesätyylistä innostuneena, olin letittänyt etuhiukseni ja huitaissut lopun tukkaa nutturalla letin alle. Kukkakuvioinen bleiseri ja vaaleansiniset, mummini vanhat polvihousut sointuvat yhteen hyvin. Metallia ranteisiin ja siinä se.

Töissä ehdin ihailla löytöjäni: punainen lätsä lähti mukaan kahdella eurolla. Siitä tulee varmasti kestosuosikki. Toisena suosikkina leopardikuvioinen, löysähkö puolihihainen, joka oli ehkä alunperin tarkoitettu jollekkin muutamaa kokoa suuremmalle. Nyt se menee mekosta, mikä on tietysti positiivista. Rievulle riitti hintaa hurjat euron verran. Näiden lisäksi löytyi Marimekon raitapaita ja vanha helmitaulu, joista ei kuvamateriaalia heru.

Töistä päästyäni kiiruhdin Kallion urheilutalolle: Kallio Rolling Rainbow -näytösottelu! Minulla oli hirveä hinku päästä katsomaan, sillä en ollut vielä koskaan saanut aikaiseksi mennä tsekkaamaan kyseistä lajia. Kukaan kavereistani ei suostunut lähtemään matkaani (nynnyt, hyi teitä), mutta menin sitten itsekseni. Tutustuin vieruskaveriini, ja yhdessä puimme pelin ajan tapahtumien kulkua. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta meno oli hurjaa. Teki mieli mennä itsekkin kiertämään kehää, vaan eipä olisi oma luisteluni aivan yhtä sulavaa.

Illaksi tallustin Hietsuun ystävän kutsusta. Pelailtiin katukorista ja fiilisteltiin auringon hippuja. Kitara soi, ja sai itkeä. Kotimatkalla meinasin nukahtaa bussiin, oli keskiyö ja silti valoisaa. 

Eilinen sai kunnian olla se päivä, jolloin korkkasin kukkaseppeleeni. Himoitsin jo alkutalvesta seppelejuttuja, mutta vasta vuoden alussa Seppälän hyllyltä löytyi mieleinen. Valkoisista paperikukista ja vihreästä paperista väsätty seppele on mukavan ohut ja muotoutuu hyvin päähän. Töiden lomassa yritin myös vääntää voikukka-seppelettä, mutta epäonnistuminen oli väistämätöntä. Opin vielä, i promise. Saatte vielä nähdä täydellisen seppeleyksilön.
Lauantain kampaus vältti vielä sunnuntainkin, kuka sitä jaksaisi hiuksiaan pestä, kun voi käyttää aikaa pihalla kirmaamiseen? Kumpulan kaduilta löydetty leopardipaita pääsi viitaksi farkkusortsien ja mustan topin päälle. Kultaisen Converset jaloissa ei askel painanut. Ilta meni ärrältä haettujen jätskien kanssa, ja niin kuin hyvin tiedätte, heilakin löytyi helluntaina. 
Ehtiihän sitä, vaikka töitä riittäisikin. Kiitos D-vitamiinille.
Henriikka

Ihan Esana

Kesällä se ei ole niin justiinsa. Hiusten seasta voi sojottaa kummallinen hiusosio, ja olkihattu voi roikkua takaraivolla. Kenkiä voi kuljettaa yhtä lailla kädessä, kuin jaloissa. Meikiksi riittää ripsiväri, jos sitäkään tarvitsee, ja baggy+baggy-vaateyhdistelmä voi hyvinkin toimia. Ei haittaa jos missaa sen ensimmäisen bussin, sillä ainahan voi odottaa seuraavaa. Eikä haittaa, jos varpaat likastuu, ei tietenkään. Se kuuluu asiaan ja kesän jälkeen vertaillaan, kenen jalkapohjat ovat kaikista karaistuneimmat. 
Ennen en osannut solmia purkkarieni nauhoja oikeaoppisesti. Onneksi kävin herttaisten työkavereideni kanssa syömässä, ja he opastivat kuinka sitoa koleesti. Tuollaiset kummalliset mötikät narujen päihin. Olisin kuulemma ollut heidän yläasteella älyttömän nolo. Minä puolestani opetin heille, mitä tarkoittaa määritelmä “yökoulu”. Ei kuulema heidän aikanaan harrastettu sellaisia. 
Lämpö on luissa ja ytimissäni. Kesä-Esa kuittaa.
housut, kengät/kirppis, pitsipaita/Carlings, olkihattu/H&M, reppu/Fjällräven

Katumuotia with Olympus !

Onko tältä kampanjalta voinut välttyä? Indiedays ja Olympus järjestivät taasen tänä keväänä yhteisen katumuoti-kampanjan ja pääsin mukaan yhdeksi kuvaajaksi. Monelle blogeissa pyöriville kampanjoille hihittelen huvittuneesti, mutta tämä on oikeesti mielestäin tosi jees. Bloggaajat metsästävät kiinnostavia tyylejä Suomessa ja ulkomailla, ja parahimmat asukuvat kerätään yhteiselle kampanja-sivustolle. Sivustolla voi äänestää suosikkiaan, ja eniten ääniä saaneen kuvan ottaja ja kuvassa poseerannut palkitaan Olympus PEN Lite (E-PL3)-kameralla. Samanmoinen kamera arvotaan myös kaikkien äänestäneiden kesken. Palkinnon arvo on 549 euroa.

Palkinnot ovat huikeat, mutta vieläkin parempaa on vaan ollut tuijottaa sivustolle hiljalleen ilmestynyttä katumuoti-satoa. Omat kuvani halusin kuvata poikkeuksellisesti sisätiloissa. Helsingin rautatieasema on tunnelmallinen. Halusin ehdottomasti ihmisiä taustalle, ja siellä jos jossain on aina vilinää.

Mira, Helsinki
“Tyylini perustuu paljolti kirpparilöytöjen varaan. Kuvailisin sitä melko sekaiseksi, vaikkakin sitä yhdistää tietty etninen linja. Viime aikoina olen lisännyt asuihini värejä. Pidän lähes kaikista väreistä, kunhan kokonaisuus on sävyiltään harmoniassa. Panostan yksittäisiin, näyttäviin ja mielenkiintoisiin vaatekappaleisiin. Hankin persoonallisia vaatteita muun muassa ulkomailta.”

Tuomas, Helsinki
“Tyylini on aika perusvarma, urbaani, räp- ja skeittihenkeen.
 Joskus hassuttelen väreillä ja printti t-paidoilla.”

Bea, Helsinki
“Pidän ilmavista paidoista ja mekoista, sukkahousuista sekä nutturoista. Pidän vaatteista, joissa on helppo ja huoleton olla. Pyrin löytämään vaatteita ja asusteita mahdollisimman paljon kirpputoreilta.”

Kolahtivatko? Eikun äänestämään. Äänestys jatkuu 6.6. asti ja kuvia voi ihailla toivottavasti vielä senkin jälkeen. Täytyy kyllä myöntää, että selkein inspiraatio tulee aina kaduilta. Yrittää sitä taistella vastaan tai ei. Kaikki kunnia kaduille ja niiden tallaajille.
Henriikka

Kyklooppi

Hyvää huomenta kauniit ja komeat. Arvatkaa mitä? Janne rikkoi ison makuuhuoneen peilin imuroidessaan ja nyt elämme seitsemän seuraavaa vuotta onnettomuuksien vallassa: olemme ennustaneet seuraavaksi ruttoa. Tämä särkynyt peili aiheutti kuitenkin myös sen, että päivän asu -kuviin pystytään saamaan aivan uusi ulottuvuus. 

Voguen kuvaajat säntäävän varmasti heti huomenissa, ellei jopa tänä iltana, järjestämään kuvaussessiot pirstaleisen peilimme eteen. Tervetuloa!
Henriikka

Kyösti Pöysti

Olen harkinnut keltaista trenssitakkia jo parin vuoden ajan. En tiedä miksi asia on jäänyt aina vain harkinnan tasolle. Luultavasti siksi, että olen aina tullut tulokseen, että ehkä se beigen ostaminen on kuitenkin pidemmän päälle järkevämpää (kuinka tylsä onkaan sanavaljakko “pidemmän päälle järkevä”). Joitain viikkoja sitten Jackpot otti kuitenkin Tanskasta minuun yhteyttä, ja ystävällinen yhteyshenkilö tiedusteli, olisinko kiinnostunut kokeilemaan heidän vaatteitaan. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä kauppakoriin siirtyi, kun mid-season-salen puolelta löytyi tämä keltainen trenssi. 

En tiedä millaiset fibat sinne puolelle välittyy, mutta itse olen kyllä tyytyväinen. Ylemmissä kuvissa olen yhdistellyt takin vähän huolettomammin, enemmän sillai Kyösti-Pöysti-tyyliin: pipo takaraivolla heilumassa, valkoista neuletakkia ja vähän löysempää farkkua. Näin jälkeenpäin katsottuna löysien farkkujen yhdistäminen olikin ehkä kehno valinta. Tällä viikolla kokeilin sitten enemmän virallisempaa yhdistelyä, tiedättehän sellaisen työhaastattelu-lookin. Uudet, puiset ristikorvikset toimivat keltaisen värin rinnalla katseenkiinnittäjinä, mutta muuten mentiin pelkistetysti. Nutturakin näyttää jotenkin tavallista kypsemmältä. Pelkäsin etukäteen takin sävyä, sillä liian tipunkeltainen ei olisi vastannut odotuksiani. Onneksi en kuitenkaan joutunut pettymään ja materiaalikin on kestäväntuntuista. Saa nähdä millaisen aseman takki vaatekaapistani anastaa.
Seuraava kuva kertoo hyvin siitä miten kuvaussessiomme usein loppuvat. Ensin ollaan ihmisiksi, mutta lopuksi menee levottomaksi. Niistä hetkistä napatut kuvat ovat aina niitä kuuluisia tilannekuvia, mutta ehkä vähemmän edustavia. Jostain syystä pidän niistä kuitenkin aina enemmän, kuin varsinaisista poseerauksista. Muotilehdissäkin parhaita kuvasarjoja ovat ne, joihin on lisätty oikeita tilanteita: parhaat kuvat syntyvät yleensä aina silloin, kun kuvattava olettaa kuvaajan ottavan vain yhden kuvan, mutta varsinaisen kuvan jälkeen hän räpsäiseekin vielä toisen. Aito reaktio on ehtinyt tulla kuvan ottamisen jälkeen.

Trenssitakki-ajat alkavat hiljalleen olla ohi, ja keltainen uutuuteni jää odottamaan syksyn säitä. Löytyykö keltään muulta Pöysti-takkia, tai muita räikeämmän värisiä trenssejä? Punaisen omistin itse muutama vuosi sitten, mutta se tuntui aina liian jouluiselta päälle pantavaksi. Se olikin oikeasti punainenpunainen. Toivon parempaa kohtaloa tälle keltaiselle.
Henriikka
Jackpot-verkkokauppa: http://www.jackpotshop.com/fi/

Rillit järjestyksessä

Huomasin eilen, että ollaan tultu siihen pisteeseen, että aurinkolasit ovat nenällä jokaikinen päivä. Ongelmana oli säilytys. Tätä ennen kaikki silmä- ja aurinkolasini olivat erään korin pohjalla kasassa. Se oli erittäin epäkäytännöllinen, epäsiisti ja laseja naarmuttava säilytystapa. Päätin kehitellä muuta. Jostain mielen sopukoista tuli mieleen jossakin näkemäni systeemi, jossa lasit roikkuvat rivissä henkarissa. Halpa ja helppo systeemi, jee! Metallinen henkari sai kannettavakseen 12 lasit.

Tarkoituksena olisi vielä laittaa viereen toinenkin henkari, 
olisi kiva erottaa toisen rillit ja toiseen arskat. Tästä tiiviistä rivistä iloitsen siihen saakka.
Henriikka

Tyyntä myrskyn edellä

Kokosin valokuvapalasia viimeisen kahden viikon ajalta. Mulla on usein kamera mukana. Ei ainoastaan blogia varten, vaan koska pidän asioiden tallentamisesta kuviksi ja myöhemmin niiden teettämisestä paperisiksi versioiksi. Ja vaikka kuvat eivät koskaan päätyisi edes kameraa pidemmälle, niin jotenkin se hetki linssin läpi jää aina tarkemmin muistiin. Sen ruudun muistaa, mikä on näkynyt kameran läpi tiiraillessa. Joskus yritän tehdä tätä ilman kameraakin: tiedättehän sellainen kuvitteellinen kamera, niin kuin Elizabethtownissa.
Ensimmäisenä on muutama ruutu Bulevardin kahvisalongista, Bulevardin ja Mannerheimintien nurkasta. Se on sellainen runokahvila. Ei kuulu todellakaan siihen kahvilakategoriaan, jota rakastan nuhruisten huonekalujen ja värikkäiden verhojen takia, vaan täällä istun jossain syvällä huutavan runotyttö-minäni vuoksi. Menut kauniisti kaunolla kirjoitettu, ja viereisenpöydän mummot juttelevat sivistyneitä. Minulla on monet vihkoni mukana ja raapustelen milloin mitäkin. Kahvia saa ain santsikupin, se alkaa olla harvinaista. 

Viimeviikkoisia asukuvia. Uuno Turhapuro-verkkopaita, tuollaisen huolisin pitkähihaisenakin. Nahkatakki kulkee matkassa iltoja varten, ja jalassa on pitkistä farkuista leikatut sortsit. Meinasin jo kyllästyä viimeisen kahden vuoden aikana flanellipaitoihin: hiphop-piireissä niistä alkoi saada tarpeekseen. Hiljalleen se rakkaus taas kuitenkin palaa.. paha paha, nimittäin juuri olen saanut myytyä vanhat rätit pois. Onneksi ruutupaidat eivät kirpputoreilta lopu. 

Viime viikolla satoi. Niin kuin tänäänkin. Fiilistelen aina sateella bussinikkunoita ja seurailen vesipisaroita. Sade on mukavaa, jos se on lämmintä, tai jos sitä voi seurata sisältä. Viimeviikkoiset sateet olivat sitä paitsi pientä, sillä suuria ilontunteita aiheutti siskoni pitkä vierailu. Melkein kaksi viikkoa meidän vieraspatjalla majaillut siskoni on erittäin hyvä syy olla välittämättä sateesta. Jos jotain tällä hetkellä odotan oikein kovasti, niin se on Roosaliinan mahdollinen muutto Helsinkiin hamassa tulevaisuudessa. 

 Tasan kaksi viikkoa sitten lopetin myös työni Kuvataideakatemialla. Olin tuottamassa Kuvan Kevät -näyttelyä, joka on paraikaa nähtävillä kolmessa eri näyttelypaikassa Helsingissä. Tarkoitus olisi tehdä siitä vielä enemmän juttua, mutta käykää ihmeessä tsekkaamassa näyttely jo nyt. Vaaleanpunaiset kukat koristivat avajaisten jälkeen kotiamme, kun yllärinä minua lahjottiin viimeisenä työpäivänä kukkapuskalla. Kukkaruukkuna sai toimia vanha wine cooler.
Allaoleva leffajuliste lähti matkaani Finnkinosta. En tiedä vielä löytääkö se koskaan paikkaansa kodistamme, mutta monista elokuvajulisteita poiketen tästä löytyi suuresti sympatiaa. Kehykset tekisivät varmasti terää.

EDIT: 

Sitruuna-marenkipiiras

Pohja:
100 g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
2 rkl sokeria
0,5 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä
Sitruunatäyte:
1,5 dl kylmää vettä
1,5 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
25 g voita
1 (luomu)sitruunan mehu ja raastettu kuori
4 keltuaista
Marenki:
4 valkuaista
1,5 dl sokeria
– Sekoita kuivat aineet käsin pehmeään voihin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.
– Painele taikina mielellään irtopohjavuoan (halkaisija 22-24 cm) pohjalle ja reunoille noin 3 cm korkeudelta. Anna pohjan jähmettyä kylmässä n.15 min.
– Pistele pohjaa haarukalla ja paista 200 asteessa uunin alimmalla ritilällä n.15 minuuttia. Käytä piiraspainoa, jotta reunat eivät valu alas: aseta leivinpaperi pohjan päälle tiiviisti ja sen päälle painoksi esimerkiksi herneitä, riisiä, linssejä tai suolaa.
– Mittaa täytteen ainekset kattilaan. Kuumenna seosta koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes se sakenee ja kiehahtaa. Ota kattila pois liedeltä.
– Kaada sitruunatäyte esipaistetun pohjan päälle.
– Valmista marenki: Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen voimakkaasti vatkaten. Levitä tai pursota marenki sitruunatäytteen päälle.
– Nosta vuoka takaisin uuniin ja jatka paistamista uunin alimmalla tasolla n.10 min, kunnes marenki on aavistuksen ruskistunut.
(Resepti: Helsingin Sanomat, 3.5.2012)
Viimeisimpänä kiusaan heitä, joilla lounastauko on siirtynyt iltapäivään. Helsingin Sanomista löytyneen ohjeen mukaisen sitruuna-marenkitortun ainekset maksavat yhteensä vain noin 2 euroa! Kokeilin tietenkin, ja oli supaguud. Jos joku haluaa ohjetta, niin sen mielellään kirjoitan illalla kotiin päästyäni. Olen ylpeä itsestäni, sillä vaikka koko leipomishistoriani kaikista yrityksistä ehkä puolet ovat päättyneet siihen, että poltan kaiken uunissa, niin en ole luovuttanut! Isoveljien pilkasta huolimatta. Olen kovaa vauhtia nousemassa seiskan leipurien joukosta kasi-sarjaan. Anteeksi äiti kaikista tuhlatuista aineksista ja siitä, että lorotin kerran vettä lavuaarissa odottelevaan tiramisu-taikinaan.

Takaisin töiden pariin. Huomenna on erään tuottamani teatteriprokkiksen ensi-ilta. Kiinnostaisiko porukkaa tulla teatteriin Arabianrantaan 29. tai 30.5 klo 19.00? Kyseessä on Shakespearen Myrsky, joka on toteutettu sanatonta teatteria ja tankotanssia yhdistelemällä. Olisi muutama paikka vielä jäljellä. Lisätietoa: http://myrsky.tk/. Minä siellä ahkerasti myyn lippuja ja kahvia. Olisi kiva nähdä jokunen teistä paikan päällä!

Henriikka

Ravintolapäivän riemuja ja superlöytöjä!

Viikonloppu oli paras pitkään aikaan. Mukavaahan minulla on usein, ainakin kun muistan niin päättää, mutta nämä lähiviikot on ollut yhtä juoksua, kiirettä, itkua ja rästihommien tekemistä. Nyt kuitenkin sain viettää täysin vapaata viikonloppua ja vieläpä Helsingissä. Ilmasto suosi ja tapahtumaa riitti. MM-kisat jäivät kakkoseksi, kun lauantaina järjestettiin taas Ravintolapäivä. 
Varmaan moni onkin Ravintolapäivästä kuullut tai lukenut, ja useampi varmasti myös itse osallistunut. Jos joku on kuitenkin onnistunut ohittamaan kaiken infon, niin lyhyesti Ravintolapäivän facebook-sivuilla kerrotaan seuraavaa: “Ravintolapäivä on toukokuussa 2011 alkunsa saanut yhden päivän kulinaarinen karnevaali ruoka- ja kaupunkikulttuurin puolesta. Suomesta lähtöisin olevan tapahtuman tarkoituksena on kannustaa ihmisiä perustamaan ravintoloita yhden päivän ajaksi. Konsepteissa vain mielikuvitus on rajana! Kahvilan, ravintolan, kioskin, katukeittiön tai muun kekseliään ruokapaikan voi perustaa vaikkapa kotiinsa. Muita suosittuja paikkoja ovat olleet mm. puistot, toimistot, rannat ja sisäpihat. Onpa mukana ollut myös Pyöräbaari ja Leipäauto, jotka ovat tuoneet herkut ruokailijoiden luo.

Päätimme suunnata heti aamupäivästä Puu-Vallilan alueelle, jossa järjestettiin perinteinen pihakirpputori. En ollut ennen alueella käynyt ja voin vain vannoa, kuinka tunnelma leijaili kaupunginosan yllä. Alueen asukit olivat levittäneet kirpputoripöytänsä pihamailleen, puutarhat kukoistivat ja pikkuiset oikotiet risteilivät piha-aitojen välistä. Monelle pihalle oli myös pistetty pystyyn näitä Ravintola-päivän pikkuisia kiskoja. Kuljeskelin pihasta pihaan, juttelin ihmisten kanssa, ja pohdin mistähän me tuommoinen kämppä ongittaisi?
Ensimmäiseksi Ravintolapäivän kohteeksi valittiin Smoothie-bar, jota kaksi iloista naista pyörittivät pihamaallaan. Makuvaihtoehtoja riitti ja hintaa löytyi 2,5 euroa. Janne valkkasi itselleen chili-mansikan ja minä vesimelooni-basilikan. Supergood! Kippisteltiin kevättä ja täytyi kyllä muistella kahdesti, oliko Suomi muka se maa, jonka ihmiset ovat töykeitä ja tuppisuita? Fiilikset olivat täysin päinvastaiset, kun aurinko porotti ja vieraanvaraisuus oikein huokui ihmisistä.
Päivän asun huomiopilkuksi olin valinnut hepopaitani. Vaikka aurinko paistoi, niin tuuli oli niin kova, ettei villapaita ollut liikaa. Sukkahousut ja farkkusortsit, niin kuin varmasti vähintään joka toisena päivänä tulevana kesänä. Ja minut vallanneesta tennarikammosta huolimatta päätin kokeilla Consseja. Jotenkin olen jo useamman vuoden kammonnut tennareita, enkä oikein osata nimetä syytä. Tunnen ehkä oloni jotenkin lapselliseksi, ja kuitenkin samalla ihailen viereisellä bussinpenkillä istuvaa, tyylikkäästi tennareihin sonnustautuneita kulkijoita. Kummallista. 
Toisena ravintolapäivän maistiaisena oli pikkuisen leivontatiskin cupcake. Mansikka söpösti päällä, ja porkkanapiirakka-ohjeella valmistettu muffinssi, oijoijoi! Harvemmin saa puolellatoista eurolla näin maukasta muffea, hinta onkin ihan huippuosa Ravintolapäivää. Aina sitä ei vaan jaksa itse leipoa ja minä ainakin mieluusti heitän muutaman euron jollekin ahkeralle leipurille. Valitettavasti aika ei riittänyt lähteä Tuusulaan, jossa omaa pikku kioskiaan piti 7- ja 10-vuotiaat pojat. Sieltä olisi varmasti saanut hyvät leipomukset ja muun muassa vaahtokarkkikaakaota.
Niin kuin ehkä arvaatte, niin jotainhan sieltä kirpputori-meiningeistä lähti mukaan. Niihin palaan jutun lopuksi. Oli ihanaa, että kerrankin kirppis-kokemus ei ollut lainkaan ruuhkainen, tunkkainen eikä kilpailuhenkinen. Siellä kierreltiin rennosti ja tallottiin Vallilalaisten pihanurmet. Nice.
Kierroksen jälkeen käveltiin katsomaan MM-kisoja Mascotiin, mutta masennuttiin miltei samantien ja lampsittiin pois. Ihmiset jaksoivat kuitenkin hienosti hurrata, hyvä Suomi!

Mutta puoli neljältä oli ilo ylimmillään, kun saimme tekstaria, että eräästä Ravintolapäivään kuuluvasta kattauksesta oli kaksi hemmoa perunut, ja saisimme tulla heidän tilalleen neljän kattaukseen. Olimme pistäneet aiemmin aamulla viestiä, että vieläkö mahtuisi mukaan? Seuraava ilmoitus oli herättäneet minun ja Jannen kiinnostuksen:

“Tervetuloa nauttimaan herkullinen kolmen ruokalajin arabialainen menu kotiravintolaamme Kamppiin. Tarjoamme kuuden pöytäkattauksen verran tuhannen ja yhden yön makuja, kuten lammasta, shakshoukaa sekä hummusta, unohtamatta tietenkään nautinnollista jälkiruokaa arabialaisen keittiön perinteitä kunnioittaen.

MENU

Hummus, munakoisotahna, kotitekoinen pitaleipä

Lammasta oriental, shakshouka (tomaattinen paprikapannu), persikkaraita ja riisi
Perinteinen arabialainen maustekakku ja kardemummajäätelö

Menu yhteensä 14€.

Turtle´s Nest -ravintolan asiakkaille tarjoillaan lämmin ruokalaji yhtäaikaisesti, ja yhteen kattaukseen voi osallistua kahdeksan henkeä kerrallaan. Kattauksia on yhteensä kuusi, ja ne ovat varattavissa tasatunteina klo 12-17.

Ravintolassa kokkeina hääräävät Emmi ja Joonas. Inspiraationa menulle ovat toimineet ennakkoluulottomat maailmanmatkaajat, joiden suosituksia yhdistellen olemme rakentaneet nautinnollisen ja hyvää tekevän menun. “

Supersupersuper! Ja samalla jännittävää. Tuikituntemattomien vieraiden luona syöpöttelemässä, vielä tuikituntemattomassa seurassakin. Hyppäsimme ratikkaan ja suuntasimme Kamppiin. Oven edustalla seisoskellessamme paikalle saapuivat hiljalleen myös kuusi muuta ruokailukaveriamme: neljän porukka noin 25-30-vuotiaita, trenditietoisia heeboja, sekä kaksi hitusen vanhempaa naista. Juttu luisti ja odottelimme jännityksellä hostien tulevan meitä hakemaan.

Ja turhaan huomasin jännittäneeni, kun istuin vieraaseen ruokapöytään. Kokkipariskunta oli ihana ja eloisa, ja mikäs siinä höpötellessä ja syödessä. Ruoka suli suussa ja aloin taas kerran pohdiskella, pitäisikö ruoanlaittoakin harrastaa vapaa-ajalla enemmän. Kaikkeen ei ehdi, onneksi on kuitenkin näitä ruokapäiviä. Aijon todella mennä seuraavanakin Ravintolapäivänä, ensi elokuussa, jonnekkin uuteen paikkaan popsimaan muiden laittamia soosseeja.

Maustekakun ja kaardemummajäätelön jälkeen lampsimme vatsat pyöreinä kotiin. Asetin nenälleni Vallilan kirppikseltä löydetyt Nissenin silmälasit. Ostohetkellä olimme naureskelleet pitkän aikaa silmälasi-myyjän kanssa sitä, kuinka naurettavaa on tilata oikeasta liikkeestä tehottomia laseja. En tiennyt, että joku muukin on harrastanut tätä minun lisäkseni. Nolla-lasien läpi oli hyvä katsoa maailmaa: leppäkertut senkun parittelivat ja piilouduin uuteen takkiini viimaa pakoon. Ilta menisi kotosalla rentoillessa.

Mutta tiedän, tiedän tai ainakin toivon, että kirppislöytöni teitä pikkuisen kiinnostavat. Te uteliaat. Tein nimittäin elämäni kauppoja, kiitos ihanien myyjien.

Valkoiset Dr. Martenssit! OHOI. Nämä vain odottivat minua erään vaaterekin alla.
Nahkahihainen jenkkitakki. Nukkarullan jälkeen tämä on loisto!
Alhaalta pillit, ylhäältä vähän löysemmät. Vanhat, kunnolliset farmarit.
Todella random kotka-paita. Leikatut hihat ja epämääräinen sininen väritys. Toivon, että tämä toimii.
En Vogue -college. Tämä ei kaipaa selittelyjä.
Koko ylläoleva paketti löytyi samalta myyjältä ja yhteishinnaksi muodostui 20 euroa. Eikö kuulostakin suhteellisen hyvältä kaupalta?

Karhun toppaliivi, joka näyttää pelottavan paljon pelastusliiviltä. 2 euroa.
SUPERLÖYTÖ (saako löydöillään näin ylpeillä?), Vagabondin herrainkengät juuri parahiksi, kun olin valittanut vanhojen hajoamisesta. 4 euroa.

Siinäpä ne kaikenkaikkiaan. Aikamoinen paketti lauantaista, vaikka kyseessä olikin yhteensä vain muutama hassu tunti. Ehkä 11-17. Aikaahan on, jos jaksaa ottaa siitä kaiken irti. Aina ei toki kannata, eikä tarvitsekaan, mutta ainakin itse tarvitsen välillä tälläisiä rentoja, mutta tapahtumantäyteisiä aktiivipäiviä. Pysyy maailmanmenossa mukana. 
Henriikka

Kinkkua tarjolla

Minua saa pian hyvällä omallatunnolla osoittaa syyttävällä sormella, sillä olen juuri sellainen, jota papat bussissa kauhistellen katselevat ilmojen lämmetessä: “Hyvä tyttö, vielä ei ole noin lämmin sää”. Minä en välitä, mitä muut juoruilevat, sillä mieli on iloinen ja Golf-virta pauhaa voimalla. 
Sitä paitsi tärkeintä kai on, ettei palele. En minäkään missä narubikineissä ole haahuillut ympäri kaupunkia (ja tuskin koskaan haahuilenkaan, polttaritkin menivät jo). Se on sinänsä jännä ilmiö, että jos pukee mustat, ohuet sukkahousut, niin kukaan ei kiinnitä minkäänlaista huomiota. Sitten kun laittaa ne läpinäkyvät, niin huh huh kuinka kansa kohahtaa. Antaa kohahtaa, elämän suurimpia ilojahan on olla huomion keskipisteenä (löytäkää lauseesta sarkasmi.. ja kuitenkin huumorin taakse piilotettu totuuden jyvä).
Tänä sukkahousupäivänä tulin erittäin tietoiseksi pattipolvistani, länkisääristäni ja siitä, ettei jalkojani oikein gasellin koiviksi voi kutsua. Eivät ainakaan ole pituudella pilattu. Toisaalta voinhan häpeän sijaan on olla ylpeä siitä, että jo lukiossa erään luokkakaverini isä kutsui minua “murakka-reisiseksi blondiksi”, kun nimeni ei muistunut mieleen. Ilo irti. Sortsipukuni koki ensiaskeleensa, ja takin sentään pidin vielä päälläni: armeijakuosinen pikkupoikien takki on sulkeutunut suosiooni. Sekä takki, että maiharit ovat aika lailla tuota maanpuolustus-tyyliä: kumpaisessakin on kuitenkin nähtävissä pehmennystä ja jopa naisellisuutta. Ei tässä sotapojaksi olla ryhtymässä.
Järkyttikö tarjolla ollut kinkku liikaa? Ei huolta, siveellisenä pyrin pitäytymään parhaani mukaan. Mikään ei ole oksettavampaa, kuin tuoda pukeutumisessaan mauttomasta lihaa tiskiin. Pois se minusta. Tulkoon kuitenkin kesä ja kunnon sortsikelit.
Henriikka
takki, kengät/kirppis, sortsihaalari/JC, neuletakki/Anttila

No nyt minä vastaan!

Oon aika kehno näiden nettisyövereissä ruton lailla leviävien haaste-juttujen kanssa. Siitäkin huolimatta kuitenkin pidän niistä. Monta söpöä haastetta on merkitty muistiin, ja tartun niihin aina sitten, kun aika on sopiva. Hannalta sain joitain päiviä sitten haasteen, jossa hän kysäisi minulta seitsemän kysymystä. Minä vuorostaan kysäisen omakehittelemiäni kysymyksiä seitsemältä seuraavalta. Tästä tulee hauskaa.

Kysymykset ja vastaukseni:

1. Mistä tutut tunnistavat sinut väkijoukossa?

Naurettavan pitkistä askeleista pituuteeni nähden. Liian suurista vaatteista. Tai jos olen huomannut heidät ensin, niin jäätävästä pepsodentista ja vimmatusta vilkutuksesta.

2. Haaveesi kymmenen vuotta sitten?

Valmistua isona liikunnanopettajaksi. Saada 9,5 keskiarvo kevättodistukseen, kuitenkin tulematta leimatuksi hirveänä hikkenä. Päästä jonkun pojan top5-listaan. Ja että uskaltaisin hypätä mahdollisimman korkealta veteen.

3. Ja mistä veikkaat haaveilevasi kymmenen vuoden päästä?

Omakotitalosta. Matkustelusta perhe kainalossa.

4. Paikka, jossa haluaisit tulevaisuudessa asua?

Turvallinen ja sympaattinen kyläyhteisö Helsingissä tai pääkaupunkiseudulla. Lähellä kaikkea, mutta kuitenkin kaukana kaikesta. Joku lato käy, tai vaikka joku suuri kontti. Tai omakotitalo. Tai rivitalo. Joku onnenpesä.

5. Tyylisi kulmakivet?

Löysien ja tiukkojen vaatteiden yhdistely. Kummalliset yksityiskohdat. Kirpputorikierrokset. Retroilu. Farkku, nahka, flanelli, college.

6. Lempi Disneyn hahmo :—-)?

Ensimmäisenä tuli mieleen Hirviö. Kaunottaresta ja Hirviöstä. Tykkään myös Tarzanin apinoista ja Tarzanista itsessään.

7. Karmein tyylillinen aikakautesi ja mistä se koostui?

9.luokka. Sateenkaaren värisiä sukkahousuja, eriparikenkiä, polvihousuja, kravatteja, hattuja, helmiä.. haha. Mutta toisaalta ihan elämän parasta aikaa. Joten ei sitä pitäisi myöskään pyyhkiä minnekkään.

8. Biisi, jota salaa fiilistelet yksin kotona?

9. Jääkaapistasi löytyy aina…

Maitoa, juustoa, sitruunamehua, hedelmiä, margariinia ja salaattitarpeet. Hyvin usein myös meetvurstia, jääteetä, fetaa ja Bulgarian jukurttia.

10. Jos ottaisit tatuoinnin, mikä olisi kuvassa?

McDonalds-merkki linnut, mutta siis tietenkin vähä loivempina.

11. Asiat, jotka tekevät sinut onnelliseksi?

Perheet: meidän miniperhe, isompi perhe ja suhteellisen uusi appiperhe kaikkine jäsenineen. Itsensä ylittäminen, pitkät kahvihetket, postikortit, junamatkat, pysähtymiset arjen keskelle, ja se tunne, kun on juossut monen monta kilometriä. Tanssiminen, puhdas koti, vaatekaapin siivoaminen, urbaani kuljeskelu ja onnistuneet kulttuurielämykset, oli ne sitten järjestettyjä tai ei.

Joskus 16-vuotiaana kirjoitin seuraavien asioiden tekevän iloiseksi. Ehkä nämä ovat vähän romantisoituja, taivaanmaalarin ajatuksia. Kliseisiä ainakin. Mutta komppaan kyllä edelleen juuri näin pikkuisten onnen-asioiden puolesta.

1. Haravoida ilman tavoitteita

2. Joku leikkii hiuksilla.

3. Kun löytyy ihminen, joka osaa kutittaa.

4. Kun saa kirjoittaa kirjeen jollekin, jota ei tunne.

5. Kun saa kirjoittaa kirjeen jollekin, jonka tuntee.

6. Tanssia paljasvarpasilteen.

7. Hyppiä hyppynarua paljon korkeammalle, kuin tarvitsisi.

8. Nauttia kirjasta, josta omisti ennakkoluuloja.

9. Kuulla oman äänensä olevan miellyttävä.

10. Kertoa satuja kynttilän valossa.

12. Syödä tomaattitonnikalaa keraamisesta kupista.

13. Juoda glögiä harvoin suuresta kupista, jossa on kahva.

14. Istua kirkossa niin kaukana toisista, että voi laulaa niin kovaa kuin jaksaa.

15. Odottaa kaikkia vuodenaikoja.

16. Kun saa taluttaa vanhuksen tien yli.

17. Istua hyppyrimäen tornissa öisin ilman, että kukaan tietää.

18. Kuvitella katukivetys esteradaksi ja innostua omasta leikistään.

19. Nauraa itselleen.

20. Hymyillä salaa junassa edessä istuvien hauskoille jutuille.

21. Itkeä elokuville kun katsoo yksin.

22. Olla jotakin ihmistä niin lähellä, että kuulee sydämen sykkivän.

23. Vanhat kuluneet peltipurkit.

24. Onnelliset salaisuudet.

25. Elää päivä ilman kellonaikoja.

26. Kirjoittaa päiväkirjaa juna-asemilla risti-istunnassa matkalaukun päällä.

27. Kuvitella, että ihmiset eivät edes huomaisi sinua.

28. Laittaa salaa tavaroita vieraisiin ostoskärryihin.

29. Pistää joulukortteja tuntemattomien postilaatikoihin.

30. Kun joku kertoo, että olet kaunis.

31. Lähteä talvella katsomaan tähtiä paukkuvaan pakkaseen keskellä metsää.

32. Matkustaa linja-autossa viimeisellä penkkirivillä.

33. Ostaa puolukoita torilta.

34. Raahata niin isoa matkalaukkua, että mahtuisi itse sen sisään.

35. Juosta ilman kenkiä niin kovaa kuin jaksaa.

36. Pujotella vanhalla nitisevällä pyörällä teiden maalattuja viivoja.

37. Herätä aamulla auringonpaisteeseen.

38. Nukkua virttyneissä flanelliruutuhousuissa.

39. Ajatella, että tulot ovat niin pienet, ettei tarvitse ajatella veroja.

40. Kerätä mustikoita kilpaa.

41. Miettiä, että vielä on olemassa poikia, jotka ymmärtävät pussata otsaan kun lähtevät.

42. Omistaa joku jonka syliin mahtuu.

43. Ottaa onnistuneita tilannekuvia.

44. Syödä ananasmandariinisorbettia pakastealtaiden lusikoilla helteessä.

45. Käyttää jättikokoista keltaista sadetakkia shortsien kanssa.

46. Antaa ystävälle lahja aivan ilman syytä.

47. Saada kukkalähetys kotiin. (vääriin osoitteisiin menneitä ei lasketa. eikun lasketaanhan)

48. Kävellä sillankaiteita pitkin.

49. Nukkua katolla viltin alla.

50. Uida niin isoissa aalloissa, että täytyy hypätä niin korkealla kuin pystyy, ettei joudu aallon alle.

51. Haaveilla matkasta ystävien kanssa ympäri maailmaa pienellä budjetilla.

52. Tehdä piparkakkutaikinaa syömistä varten.

53. Uskoa joulupukkiin kerran vuodessa.

54. Kertoa niin hyvä juttu, että itseäänkin naurattaa. (jos vielä muitakin, niin vielä parempi)

56. Tanssia paritansseja vapaaehtoisesti ilman kaavoja.

57. Mennä niin pieneen kauppaan, ettei ole mahdollista valita kuin yhdenlaista jäätelöä.

58. Syödä kylmää kasvispitsaa Suomenlinnan edustalla.

59. Saada perinteisen ketjukirjeen vastaus.

60. Löytää tyynyn alta nukkumaan mennessä pieni viesti pienellä lapulla. (tai suuri viesti tai lappu.)

61. Löytää mummin ja vaarin ullakolta hienoja juttuja.

62. Yllätykset.

63. Huomata, että löytyy vielä hyväkäytöksisiä.

64. Kun ystävä tulee pitkältä matkalta.

65. Onnelliset jäähyväiset.

67. Löytää sielunkumppani.

68. Herätä aamulla, kun ulkona sataa hiljalleen lunta.

69. Löytää suklaamunasta yllätys, josta tykkää.

70. Saada perinteinen kirja.

71. Kalastaa monta tuntia ilman matoa.

72. Piirtää kuva, joka on omasta mielestä hieno.

73. Huomata jollain upeat solisluut.

74. Kun joku pörröttää tukkaa.

75. Puhaltaa voikukkia monta samaan aikaan niin että kaikki haituvat irtoaa.

76. Löytää hyvä leipäkivi.

77. Heittää leipää.

78. Halata niin että henki käy pihisee.

79. Ymmärtää derivointi.

80. Mennä metsään ihan ilman syytä.

81. Yllätyssynttärit.

82. Omatekemät joulukalenterit.

83. Pullataikinaröyhtäykset.

84. Käyttää eriparisia villasukkia.

85. Kun saa laittaa jalkaan lempialushousut.

86. Istua laiturilla yöllä.

87. Nähdä tähdenlento.

88. Sylkeä purkka toisen päälle ilman pahoja ajatuksia.

89. Saada tuntemattomalta kommentti.

90. Katsoa jotakin musikaalia niin, että menee pää ihan pyörälle.

91. Miettiä, että joskus saattaa vaikka rakastua.

92. Luottaa siihen, että loppujen lopuksi kaikki hoituu.

93. Muistaa opetuslasten nimet ulkoa.

94. Laulaa kadunvarressa laittomasti joululauluja kaveriporukalla.

95. Istua tanssin jälkeen hikisenä junassa omassa perhehytissä.

96. Kököttää ulkohuussissa tosi kauan, kun on peltikatto ja sataa.

97. Uida puhtaassa joessa.

98. Kiivetä pihlajanmarjapuuhun.

99. Lukea Äiti Teresan sanoja rakkaudesta.

100. Osata syödä täytekakkua niin ettei tule ähkyksi.

101. Kun joku ottaa kyytiin, kun liftaa.

102. Löytää alekorista tosi hieno pipo.

103. Kävellä kuumalla asvaltilla.

104. Löytää kukkia naulakolta nimettömältä lähettäjältä.

105. Huomata että opettaja onkin ihan normaali ihminen arkielämässä.

106. Joulukirkko.

107. Aivastaa ainakin kolmesti peräkkäin.

108. Yrittää pysyä hereillä laittamalla jääpaloja paidan sisään.

109. Pystyttää teltta omalle pihalle.

110. Kirjoittaa vastaantulevien elämänkertoja.

111. Maalata jalkapohjat maalilla ja tehdä tauluja tepsuttelemalla kankaalla tai paperilla.

112. Laittaa päähän lampunvarjostin.

113. Saada hyvänyönviesti.

114. Saada hyvänaamunviesti.

115. Saada hyvänyönviesti, jonka lukee vasta aamulla.

116. Mennä yöhousuissa kouluun.

117. Antaa anteeksi.

118. Saada anteeksi.

119. Onnistua ostamaan ainakin omasta mielestä huippulahja.

120. Istuttaa kaktus muumipurkkiin.

121. Olla niin vähän kipeä, että koulusta poisoleminen tuntuu lomalta.

122. Lähteä pyöräilemään päättömästi joka toisesta risteyksestä vasempaan ja toisesta oikeaan.

123. Onnistua halaamaan lähes täydellisesti.

124. Kirjoittaa stabiloilla salaa jonkun niskaan.

125. Keinua keskiyöllä.

126. Valmistaa itse kasvonaamio.

127. Testata itsevalmistettu kasvonaamio jonkun muun lärviin.

128. Pukeutua päiväksi aivan joksikin muuksi, kuin oikeasti on.

129. Lukea muiden onnellisia ajatuksia.

130. Kuulla, että on tuottanut iloa jollekkin.

131. Tehdä lumienkeleitä.

132. Tehdä hiekkaenkeleitä.

133. Huutaa niin kovaa kuin jaksaa, kun kukaan ei ole kuulemassa.

134. Pyöriä maassa päättömästi.

135. Painia ystävien kanssa.

136. Kun ystävä myöntävää tappionsa painissa.

137. Kaivaa varpailla jalat hiekkaan.

139. Kätkeä maahan aarre ja antaa jollekkin aarrekartta siitä.

140. Virkata ilman mitään järkevää päämäärää tai minkäänlaista päämäärää.

142. Huomata, että on ainut alle 50-vuotias jumpassa.

143. Huomata, ettei olekaan varastanut mitään hälytysten soidessa kaupassa.

144. Istua pakastimen päällä ja syödä salaa lakritsijäätelöstä kaikki lakritsi.

Kaikkien monen vuoden takaisten onnenviipaleiden jälkeen kehitän seuraavat seitsemän kysymystä Emmalle, Lauralle, Iinalle, Alexandralle, Mikolle, Niinalle ja Auralle. Ja itse asiassa aijon vähän rikkoa sääntöjä ja haastaa Annankin.

Kysymykset ovat seuraavat:

1. Millaiset ovat rumimmat sukkasi?
2. Mitä olet aina halunnut tehdä hiuksillesi, muttet ole uskaltanut?
3. Kiehtovin julkisuuden henkilö?
4. Kiehtovin henkilö ylipäänsä?
5. Pelkäätkö pimeää?
6. Jos pääsisit esittämään mitä tahansa elokuvaroolia, minkä valitsisit?
7. Missä asiassa/asioissa koet olevasi erikoislaatuinen?

Toivottavasti siellä ollaan onnellisia. Oikein onnellista viikonloppua!
-Henriikka

Ostoksia, jotka tekevät hyvää

Kerron usein täällä blogin puolella kirppislöydöistäni ja usein kirpputorien yhteydessä on myös vilahtanut “Fidan” nimi. Eikä ihme, sillä Hakaniemen Fida on tämänhetkinen ehdoton lempikauppani. Jos jollekkin kuitenkin kyseinen nimi on tuntematon, niin kerrottakoon, että Fida on Suomen ulkoministeriön virallinen kumppanuusjärjestö, jolla on lähes sata kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja kummilapsityön hanketta yli 40 maassa. Kerrottakoon myös, että minulla oli kunnia aloittaa yhteistyö Fida-kirppisten kanssa. Parempaa yhteistyöpuljua en voisi keksiä: Vuosittain Fidan ja kumppaneiden hankkeiden kautta apua saa noin 2 miljoonaa ihmistä ja minunkin ostamieni vaatteiden tuotto käytetään Fida Internationalin tekemään avustustyöhön yli 40 maassa. Vau.

Minä saan rellestää Fidan myymälöissä entiseen tapaan, ja te voitte siellä vapaasti kommentoida onko tullut ostettua hittejä vai huteja (mistä tämä sanapari tupsahti? joku radiokanava?). Seuraavat kaikki kipaleet ovat juuri sieltä Hakaniemen kiskasta: loivan ylämäen pienestä liikkeestä, kun lähtee tepsuttelemaan Sörnäistä päin.

Läpikuultava, tummansininen silkkipaita. Tälläistä olin kaivannut! 
Raidallinen, löysä lyhythihainen paita. Varmaankin kesällä farkkusortsien kanssa.
140 cm poikien takki löysi uuden kodin. Mutta miksi hyvästä löydöstä huolimatta näytän siltä, että haistaisin sonnan?
Siniset trikoot! Naurakaa pois. Ai että, mitä nannaa.
Pinkki college. Voisinko poistua kauppakassin kanssa, joka ei sisällä yhtään kolitsia?

 Olipa siinä taas vähä vaatetta. Fida on siitä hyvä ostopaikka, että ain voi selittää itselleen turhat ostokset sillä, että näiden sijoitettujen pennien avulla maailmasta tulee taas vähän parempi paikka. Tänään siivosin myös vaatekaappiani kevätkuntoon ja taas olisi kirpputori-materiaa jo jonkun verran. Kalenteria selatessani huomasin kuitenkin, että taitaapi siirtyä myyntipuuhat ensi syksylle. Kaipaisin kyllä jo kirppispöydän ääreen.. Ehkä sitten kuitenkin joku kesäinen päivä Hietsussa. Ei sitä onneksi tarvitse nyt yöllä päättää.

Ja aivan unohdin, hurraa Suomi! Inhottaa koko kisat, mutta siitäkin huolimatta purin täällä tyynyn kulmia rikki ja riehuin vallattomana voiton edessä. Minkäs sille mahtaa.
Henriikka

minä skeittaan harva diggaa

Kaikki meistä ei ole yhtä katu-uskottavia skedemuijia kui toi Damtsi. Tällä kertaa minä kuitenkin yritin välittää sellaista kuvaa näihin poseerauksiin.. en onnistunut. Jannen lauta kainalossa, enkä edes handlaa koko tota board-hommaa. Joskus roikun kauppamatkan tarakassa, kun Janne polkee, mutta alamäessä alkaa ain pelottamaan. Mutta aijon oppia vielä, mulla on kypäräkin. Tai sitten vain treenaan mun retroilla rullaluistimilla. Kyllä, juuri sellaisilla, joissa on pyörät pareittain.
Tämän jutun pointti löytyy kuitenkin collegehousuista (ottakaa tämä vertauskuvallisesti). Uskaltaisin väittää, etten tule tästä maailmasta, tässä elämässä enää löytämään yhtä täydellisiä pöksyjä kuin nämä. Ainakaan collegepöksyjä. Takataskut roikkuvan ihan omissa svääreissään (kuuluisivat varmaan olla takamuksen kohdalla, kiitos tämän reilumetrinmittani että eivät) ja lahkeiden pussitus on juurikin sopiva. Näissä harmaissa ja kuluneissa on tullut vietettyä niin monta elämän hyvää hetkeä.
Ja valkoiset kesäkengät käytössä jälleen! Kanahäkin uumenista löytynyt pieni paperikassi paljasti sisuksistaan nämä, muutaman lippiksen, pari huivia ja remmikengät. Viime kesän kesätyöni oli olla kirkko-oppaana Jyväskylän Taulumäen kirkossa. Muistan hyvin, kuinka luin jättipaksuja romaaneja sadepäivinä kirkonportailla, kun kävijöitä oli tasan nolla. Siinä ne 8-tuntiset päivät rennosti vierähti. Oppaana en sentään käyttänyt kolitseja, vaikka mieli olisi tehnyt. Kerran kuitenkin tulin pyörällä töihin kaatosateessa, ja suloinen suntio-pappa lainasi minulle varapaitaansa. Se oli sellaista kalsarikangasta.
Olen miettinyt tänään paljon höpöttelyä. Pikkusiskoni on viettänyt täällä pian kaksi viikkoa (onnea ylioppilas!) ja hän nauraa, kuinka selitän ummet ja lammet kaikille vastaantulijoille. Tai vähintään kaupanmyyjille sun muille. Olen yrittänyt pitää höpöttelyä aisoissa täällä blogin puolella, mutta eikai se ain niin huonokaan juttu ole. Jos vain kokee tarvetta kertoa, että tarvisin ensi viikoksi 60 pahvilaatikkoa (oikeasti!), ja että tänään muistin, kuinka ihana tunne on se, kun on etsinyt jotain kadonnutta joka paikasta, ja sitten keksii että on vielä paikka, josta ei ole tsekannut. 
Nyt lopetan ja rullaan auringonlaskuun. 
Henriikka
kengät/Vagabond, collegehousut/Stadium, huppari/Milanon tuliainen, korvikset/kirppis

Maailman valokuvapäivän antia

Eilen oli maailman ensimmäinen valokuvauspäivä. Niin kuin ei hankkeeseen ladatuissa kuvissakaan aleta selittelemään, mitä kuvissa näkyy, niin en minäkään seuraavista kuvista käy sen enenpää höpisemään. Voittehan te sitten kysyä kommenttipoksissa, miksi mulla on saman aamun aikana kaksi eri kylpytakkia päällä tai miksi koulumukini on aivan törkeä.
Mahtavaa myöhemmin selailla muiden kuvia. Maailma on niin suuri. Ja kuitenkin ihan pikkuinen.
Henriikka

Talkkaripipo takaraivolla

Superväsyneenä maanantai-illassa, kohta kupsahdan tähän olohuoneen sohvalle. Onneksi päivällä sentäs sain virtaa keltaisista hiihtohousuista. Taas kerran kannoin kirppiksiltä löydettyjä lumppuja ylläni, kun sirppiksiltä olivat pöksyjen lisäksi myös kengät ja pilkkumekko. Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain oranssia. Oranssit ovat suuret, graafiset muovikorvikset, ja uutta takaraivon juntti-/hipsteri-/talonmiespipo. Rakastan pipoja, mutta käytän niitä aivan liian vähän. Jotenkin pipon laittaminen merkitsee, että koko hiussysteemi on järjesteltävä sen mukaan: En osaa laittaa sitä laitettujen hiusten päälle, vaan pipo on sitten osa sitä juttua. Koko päivän. Niin kuin tälläkin kertaa.
Herrainkenkäni ovat aivan puhki kuluneet. Ihan puhkipoikki ja pinoon. Toisaalta sellaiset ne olivat jo ostohetkellä, euron kun maksoivat. Olen havitellut kuitenkin uusia. Sellaisia, jotka sopisivat sekä juhliin, että työhaastatteluun. Ja sitten vaan päiviin ilman sen suurempia riemuja. 
Huomenna keskityn kuitenkin maailman valokuvauspäivään, enkä mihinkään kenkiin. Hurraa.
Henriikka
kengät, pökät, mekko/kirppis, korvikset/JC, pipo/Carlings

Maailman ensimmäinen valokuvauspäivä

Teen tänään radikaaleja muutoksia tapoihini, sillä päivitän tänään jo toistamiseen sunnuntaista huolimatta. Huh huh, miten järisyttävää. Ajattelin kuitenkin kertoa eräästä todella kiinnostavasta jutusta, josta olen saanut vihiä ja johon aijon itsekin osallistua…

… Nimittäin ensi viikon tiistaina, 15.5. vietetään ensimmäistä kertaa ikinä koko maailman yhteistä valokuvauspäivää.

Ideana on, että ihmiset eri maissa tallentavat valokuvin arkeaan yhden päivän ajan ja jakavat kuvansa muulle maailmalle. Kameraksi käy mikä vain kännykamerasta järkkäriin. Tapahtuman järjestää voittoa tavoittelematon ruotsalainen järjestö Expressions of Humankind, joka on saanut yritystukijakseen viestintäteknologiaa kehittävän Ericssonin. Julkkistukijoihin kuuluu mm. laulajatähti Robyn, sekä meidän oma ihana Martti Ahtisaari.

Yhden vuorokauden aikana otetut valokuvat kootaan ainutlaatuiseksi kuvakokoelmaksi, joka esittelee ihmisten elämää yhtenä päivänä ympäri maailmaa. Osa valokuvista julkaistaan myös ensi marraskuussa ilmestyvässä A Day In The World -kirjassa. Lisäksi kuvia esitellään erilaisissa digitaalisissa valokuvanäyttelyissä, ja niitä hyödynnetään tutkimusaineistona.

Tiistaina 15.5. otetut valokuvat voi samasta päivästä alkaen jakaa maailmalle osoitteessa fi.aday.org. Kuvauskohteena on ihmisten arki niin kotona, töissä kuin muuallakin. Käytettävän kameran suhteen ei ole rajoituksia. Kävijät pääsevät vapaasti tutustumaan myös muiden jakamiin kuviin.

Valokuvauspäivän tavoitteena on dokumentoida ihmisten nykyelämää ja arkea eri puolilla maapalloa. Valtavan valokuva-arkiston kaikki kuvat säilytetään tuleville sukupolville. How cool is that.

Minä toivon, että tosi moni innostuu! Onhan tämä nyt todella mielenkiintoinen juttu. Sitä paitsi he saavat haluamansa, jotka ovat niin kovasti toivoneet niitä “päiväni valokuvina” -juttuja.

Lisätietoja maailman valokuvauspäivästä: fi.aday.org/finland
Kuka mukana? Ajattelin informoida tästä jo tänään, jotta voitte 
henkisesti valmistautua ja ladata kameroiden akut! 
– Henriikka
Kuva: Henrik Halvarsson image for Aday

Parvekkeen avajaiset

Tänään oli meillä parvekkeen avajaiset. Ei ollut kovin kummoinen sää, mutta ennen duunia piti vähän juhlistaa. Meidän parveke on oikea ruikku. Sinne mahtuu juuri ja juuri kolme tuolia, jos ne asettelee riti rinnan (tosi hidasta tämä kirjoittaminen, kun jostain aivojen perukoilta pomppaa tuollainen sanonta, ja täytyy alkaa googlailemaan, että onko sellaista edes olemassa. Lisäksi keskutelupalstoilla käydään kiivasta keskustelua, onko se riti rinnan vai ripi rinnan. Kuulemma hämeessä ainakin riti rinnan, tyytykäämme siihen). Joka tapauksessa tänään päätimme sen ruikku-parvekkeen korkata kesäkäyttöön.
Aamupala-antimet oli seuraavanlaiset:
– Hapankorppua oikulla (=oivariinilla), juustolla, meetvurstilla, kurkulla, tomaatilla ja mustapippurilla
– Persikka-jääteetä
– Mansikka-banaani-pirtelöä vaahtokarkilla ja strösselillä
– Ranskanpastilleja (oi!)
– Juhla Mokka -uutuus: tummapaahtoinen kahvi
Olen vähän pohtinut, että onko se muka vain hienompaa käyttää tummapaahtoista? Kutkuttaako minua ajatus siitä vain sen takia, että se tuntuu jollain tavalla spesiaalimmalta ja katu-uskottavammalta? Joka tapauksessa sain tälläisen näytepakkauksen Olivian välistä eräänä kauniina päivänä, ja tämä lauantai tuntui hyvältä testipäivältä. Ja hyvää oli kahvikin, suosittelen erittäin lämpöisesti. Ja huhujen mukaan tummapaahtoinen kahvi ei kävisi niin paljon vatsaan. Toisaalta ei sitten toimi Activian kaltaisena ihmelääkkeenäkään sitten. Ei ei, Paulig ei ole sponsorini.
Miljoona kuvaa namaastani. Anteeksi. Jotenkin kahvikuvista tuli vain hyvä mieli, ja tämän viimeisen oli tarkoitus kertoa, että vaikka jouduin kääriytymään vilttiin pakoilemaan kaikkea maailman kylmyyttä, niin aamu oli ihana, ja parveke valmis tulevaan kesään. Ja minäkin.
Henriikka