Eilistä asua olisi tässä kaikessa karuudessaan. Polvista rikotut vintage-farkut ja kirppikseltä löydetty Calvin Kleinin villapaita. Juuri tälläinen kombo, jonka voisin vetäistä vaatekaapistani päälleni koska vain. Ja aina viihtyisin.
Siistit kävelykengät olivat jalassani ensi kertaa. Haalea beige sopi muihin väreihin haaleudessaan hyvin. Kokonaisuuden sävyjä ei mielestäni voi oikein kutsua pastelleiksi, paremmin niitä kuvaisi sana ”kulahtanut”. Kulahtanut on adjektiivina saanut liian negatiivisväritteisen kuvan, sillä esimerkiksi tässä tapauksessa kulahtanut toimii hyvin. Sitä päivää tuskin nähdään, että minua nähtäisiin Calvin Kleinin uudessa villapaidassa. Tälläiset somat nostalgiset, vaarin vanhat ovat enemmän kotonaan minun garderoopissani.
Hiuksiani en ole värjännyt sitten prosessin, kun vaalensin viime talven tumman kuontalon takaisin omaan sävyyni. Nyt alkaa tummia talvihiuksia kuitenkin puskea vaalean hiuksen keskeltä ja olen pohdiskellut mitähän sitä päällään tekisi. Ehkä en mitään.
Viikko on ollut mukava, mutta pitkä, niin kuin väsyneistä silmistä näkyy. Toivotan teille hyväähyvää perjantai-iltaa ja palaan keittiöön leipomaan kinkkupiirakkaa. Muistakaa nauttia viikonlopusta.
Henriikka
Ps. Mahtavaa käsiposeerausta, kun huomasin jalassani olevan suht tökeröt ruskeat sukat.
Haha, olisitteko huomanneet?
farkut/kirppis(Weekday-vintage), villapaita/kirppis(Calvin Klein), kengät/Tamaris
miten ihmeessä teet tommosia villislöytöjä, toi paita on ihana!! :-D ja miten sinulle sopii jopa myös likasen näkönen tukka. voisin nimetä sut mun tyyli-idolikseni än yy tee nyt.
Teen liikaakin villislöytöjä… Omistan niitä aivan liikaa, kymmeniä. Kamalaa! Vaikkakin tosi ihanaa. Likainennäköinen tukka, haha mitä rehellisyyttä, sillä likaiseltahan se juuri näyttää. Oot kyllä mainio.
Oi mitkä farkut! Jotenkin olen ihan fiiliksissä vaaleistavanhoistarevityistä!
NIIN MINÄKIN. Vaaleat ovat niin piesseet tummat minun maailmassani. Harmi että talvi on vähän kehnoa aikaa revityille.
Tuo Calvin Klein on ehkä maailman ihanin! Mikään ei voita kulahtaneita villapaitoja :)
Melkein yhtä ihana kuin Mikki Hiiri -kellosi…. :-)