Tammikuun viimeinen ja vuoden kalenteri

Tänään olisi tammikuun viimeinen päivä. Kuinka voi olla mahdollista, että siirrytään jo helmikuuhun vaikka talvi vasta alkoi? Toivottelen ihmisille vieläkin hyvää uutta vuotta, onko se enää edes ajankohtaista?

Kalentereitakaan en ole vielä ehtinyt esitellä. Minulla on totuttuun tapaan Frankien seinäkalenteri, Moleskinen ”Planner” ja sitten on yksi, joka kuvissakin esitellään: söpö pupuaiheinen seinäkalenteri alkaneelle vuodelle.

kalenteri2014-4kalenteri2014-2

Lukijani eivät ole ainoastaan kivoja ja sympaattisia, vaan myös lahjakkaita. Sen huomasin, kun eksyin loppuvuodesta Vimmun sivuille. 20-vuotias arkkitehtiopiskelija, esteetikko Oulusta oli kyhännyt kaikkien iloksi maailman suloisimman pupukalenterin. Ja tällaista täytyy tietenkin tukea.

On niin monia, jotka miettivät, että pitäisi suunnitella kalenteri, pitäisi suunnitella postereita ja postikortteja tai painaa t-paitoihin printtejä. Harva niistä ajatuksista kuitenkaan saa konkreettista lopputulosta. Tämä sai ja se on aina aplodien arvoista.

kalenteri2014-3

 

Pupuja kaikille koko vuoteen.
Nyt oli taas erittäin surkea lopetus.

-Henriikka

Ps. Ensi viikolla tulossa ainakin seuraava osa kysymysjuttua. Jääkää langoille roikkumaan.

11 kommenttia

  1. Saara 31.1.2014

    Aivan mahtava kalenteri! Aplodit kyllä tekijälle :)

    Vastaa
    • Henriikka 11.2.2014

      Hän ansaitseekin suurensuuret aplodit!! Ihan huikeeta!

      Vastaa
  2. Heli 31.1.2014

    Heippa Henriikka ja kiitoksia mahtavasta blogistasi!
    Onkohan jo liian myöhäistä esittää vielä yksi kysymys vastauspostaukseen? Oli tai ei, kysyn silti: mitä aineita kirjoitit yo-kirjoituksissa? :-)

    Vastaa
    • Henriikka 11.2.2014

      Ihana kuulla, että blogini maittaa sinulle! Se tuo aina hymyn huulille. Ja kysymyksesi ehti hyvin matkaan mukaan! Löydät siis vastauksen kolmannesta vastauspostauksesta :-)

      Vastaa
  3. Jonna 31.1.2014

    Hei!
    Kuule, sellaista utelen, että oliko Janne tänään torikortteleilla kaupungintalon kupeessa seikkailemassa?

    Vastaa
    • mahtijanne 1.2.2014

      Olin! ja mikä seikkailu se olikaan.

      Vastaa
      • Jonna 1.2.2014

        Hauskaa. Olin matkalla kokoukseen ja kehoitin teitä menemään Virka-galleriaan :) tunnistin sinut. Piditkö näyttelystä?

        Vastaa
        • Mahtijanne 3.2.2014

          Ai se olit sinä! Minä ja äitini menimme kyllä sisään, mutta saman tien tuli puhelu, että kyyti odottaa. Jäipä siis näyttely katsastamatta. Mutta enpä ollut aiemmin käynyt kaupungintalossa, joten sekin tuli tehtyä.

          Vastaa
  4. Milja 2.2.2014

    ”On niin monia, jotka miettivät, että pitäisi suunnitella kalenteri, pitäisi suunnitella postereita ja postikortteja tai painaa t-paitoihin printtejä.”

    Minä! Ilmoittaudun! Syyllinen!

    Onneksi kaikkea ei tarvitse väkertää itse, kun maailma on täynnä lahjakkaita ja aikaansaavia ihmisiä. Tämä pupuihanuus on hyvä esimerkki siitä. :) Mulla on muuten lähipiirissä eräs pupuintoilija, joten tän kalenterin ostaminen meni nyt vakavaan harkintaan.

    Vastaa
    • Henriikka 11.2.2014

      Hihihii, puput kunniaan. Maailmassa on niin paljon taitavia ihmisiä ja se on ilo muille.

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.