Kaupallinen yhteistyö / yhteistyössä Jouluradio
On taas se aika vuodesta: Jouluradio on aloittanut soittonsa!
Tätä kirjoittaessani soi Michael Bublen Blue Christmas ja äsken meni tuntematon Paimenhuilun joululaulu. Kauden ensimmäisenä kajahti tuttuun tapaan ensimmäisen adventin hoosianna, tänä vuonna sanattomana, upeana jazz-vetona. Odotan vuoden ensimmäistä Last Christmassiä, vaikka se on korniuden huipentuma, ja Jouluyön hymniä kaikessa vaikuttavuudessaan.
Olen seurannut Jouluradion Facebook-sivuja fanaattisimpien joulufanien reaktioita Jouluradion alkamiseen tauon jälkeen. Suomihan on aivan villinä! Irma Kokkolasta kertoo, miten immelletyt laatikot on pakastettu jo juhannusaattona ja torttutalkoot hoidettiin elokuun pyhinä alta pois. Kaarlo Keravalta on nauhoittanut C-kaseteille koko viime vuoden Jouluradion materiaalin ja se on soinut tauotta loppiaisesta saakka.
Itsekin olen vahva jouluihminen, mutta näköjään oma levelini on aika hatara verrattuna tosifaneihin. Olen kuitenkin erittäin iloinen Jouluradiosta. Se tekee rauhallisen mielen ja on rakentanut jo monta vuotta joulutunnelmaa meidänkin kotiin.
Jouluradio kuuluu jouluun.
Riisipuuro kuuluu jouluun, samoin piparit ja sinihomejuusto, glögi runsailla romppeilla ja joulukirkko. Perhe kuuluu jouluun, kauniisti paketoidut ja ajatuksella hankitut lahjat kuuluu jouluun – joskaan niiden ei tarvitse olla välttämättä kovin ihmeellisiä, saati kalliita. Joulukuusen on seistävä huoneessa yksinkertaiset, koreilemattomat koristeet oksillaan, kirkas valosarja tuikkien. Joulusauna kuuluu jouluun ja se, että on levollinen mieli.
Tänä vuonna muutamme kuitenkin heti joulun jälkeen ja on yhä helpompi hahmottaa, ettei joulua tehdä koristeilla tai tavaroilla. Joulutunnelma syntyy pitkälti rauhasta.
Nyt meno meni jo villiksi ja radiosta kuuluu jo The Beach Boysin Santa Claus is coming to town. Olen saanut tänä vuonna seurata Jouluradion valmisteluja erityisen läheltä, kun Janne on ollut opiskelujensa ohessa töissä Jouluradiolla: valokuvannut, tehnyt videoita, kirjoitushommia ja hoitanut esimerkiksi some-kanavien päivittämistä.
Muutama päivä sitten hän näytti minulle ottamansa kuvan Jouluradion punaisesta ”radio-maskotista” ja kertoi löytäneensä kuvausspotin Eirasta sattumalta. Kuva oli mielestäni niin hieno, että vaadin että kävelisimme viikonloppuna samaan paikkaan ottamaan lisää kuvia.
Tämän vuoksi siis näitä vaalenpuna-sinisiä joulukuvia. Ehkä nämä kuvastavat omaa perinteistä mutta kuitenkin jollain tavalla kapinoivaa ajatustani joulusta.
Nyt jouluradio päälle ja sunnuntai-illan rauhaan. Kanava helkkää perinteisillä radiotaajuuksilla pääkaupunkiseudulta Rovaniemellä ja Turusta Joensuuhun. Nettiradiot täydentävät pakettia. Eri kanavien esittelyt ja perustiedot löydät täältä.
Ja hei, olisi kiva kuulla teidän suosikkijoululauluja, jos sellaisi löytyy. Lupaan paljastaa kommenttipoksiin myös omani, kunhan ensin keksin sen.
-Henriikka
Jouluradio aloitti toimintansa pääkaupunkiseudulla vuonna 2003 ja joulumusiikin pää-äänenkannattaja löysi heti kuulijansa. Jouluradio on laajentunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna 2015 Jouluradion kuuluvuusalueella asuu jo yli 3,6 miljoonaa ihmistä. Vuonna 2014 Kansallisen radiotutkimuksen mukaan Jouluradiolla oli viikossa ennätykselliset 533 000 kuuntelijaa!
mun suosikkijoululaulu on ehdottomasti Adamin Oi Jouluyö! ja esittäjiähän sille on vain yksi ainoa oikea eli legendaarinen Jussi Björling <3
Uii, se on kyllä kova!
ah Pentatonixin Mary, did you know on vaan niiin upee. Ja Last Christmas on kyllä aivan pakollinen kaikessa karmeudessaan.
Last Christmas on kieltämättä kauhea hahaha.
Mary, did you know taas aivan huikea.
Chris Rean Driving home for Christmas ja Veeti Kallion Hanget korkeat nietokset – noi on yhdet lempparit tältä istumalta <3
Driving home for Christmas on mule ihan uusi tuttavuus. Pitääpä kuunnella. Kiitos vinkistä.
Oi, jos joulun hauskin työ olisi Joulupukin kuumalla linjalla, niin voisin kuvitella että toiseksi paras olisi varmaan Jouluradiolla! Onnekas Janne. Meilläkin on kuunneltu Jouluradiota jo monta vuotta (välillä korvanapein, koska talouden toinen osapuoli ei ymmärrä hyvän päälle), työpäivätkin kuluvat mukavasti kun välillä kilisee kulkuset. :)
Yhtä lempikappaletta on vaikea keksiä, mutta nostalgiset ja tutut kappaleet ovat yleensä parhaita. Esimerkiksi Sinatran Have Yourself a Merry Little Christmas on ihana, samoin Sylvian Joululaulu.
Janne on kyllä nauttinut Jouluradio-työstään täysin rinnoin.
Ja hei samat kipaleet löytyy myös mun soittolistalta!
Ihana radio! Mun lempi joululaulun on pakko olla Tulkoon joulu. Se on vaan niin hyvä, lauloi sen sitten kuka tahansa. Steven Curtis Chapmanin Joy to the World on myös lemppareita!
Tulkoon joulu on kieltämättä aivan huikea. Ja Joy to the Worldin lisäsin soittolistalleni!
Lempijoulukipaleeni on ehdottomasti Tulkoon joulu, nostattaa kylmät väreet pintaan oikeastaan joka kerta. Ah, pakko kuunnella heti!
Oijoijoi, se on tosi hyvä!
Hei sun blogi ei toimi vieläkään Bloglovinissa! Hankala lukea :(
Hei. En ole itse huomannut tällaista ollenkaan. Puhutko mobiilista vai desktop? Voisitko kertoa lisää?
Kuinka pitkään radio vielä soittaa joulu lauluja?
Voisi jatkua vielä pitkään :)
Hei Antti. Jouluradio soi aina loppiaiseen saakka. Sitten ensi vuonna uudestaan! Jouluradio.fi-osoitteesta saa lisätietoa.