arkisto:

huhtikuu 2021

Vastasyntynyt opettaa elämään hetkessä

Kun saavuimme vauvan kanssa kotiin, ymmärsimme vikkelästi ensimmäisien päivien aikana, että suurin shokki kaikessa ei ollut yöheräilyt tai kiukkuavan vauvan hyssyttely. Kaikista eniten vaati luopua vapaasta, rutiinittomasta ja spontaanista elämäntavasta, jota olimme vaalineet. Sellainen ei vain yksinkertaisesti ole vastasyntyneen kanssa mahdollista, vaikka moni asia onkin.

Vaikka vauva nukkuukin melkoisesti, hän myös syö aluksi noin 8–12 kertaa päivässä, mikä luo väkisinkin raameja päiville. Tuijotimme ensimmäiset päivät kelloa ja pohdimme, että kohta se taas syö. Että eihän tässä kannata tai ehdi oikein mihinkään ryhtyä, kun kohta hän taas jo köllöttää sylissä ruokailemassa.

Noh, onneksi pääsimme tämän vaiheen yli. Onneksemme olemme saaneet huomata, että vauva pikemminkin opettaa elämään hetkessä. Kun käsillä on sopiva hetki jollekin, siihen kannattaa tarttua.

Alkuun huomasin stressaavani kahvikupin äärellä, että herääkö vauva pian, että ennätänkö juoda kahvini loppuun. Tämän kuukauden aikana olen hoksannut, että ei se minun stressini tilanneta muuta ainakaan parempaan, joten kannattaa vain nauttia hetkestä.

Yllättävää kyllä, nyt aikaa tuntuu riittävän vaikka mihin, kun ensin sitä ei meinannut riittää edes suihkussa käyntiin. Meitä tietysti auttaa se, että kotona on kaksi vanhempaa, mutta silti pystymme yhtäkkiä kumpikin moninkertaisesti enempään. Eilen nautiskelimme uuden veneemme kannella, haravoin pihaa, kävimme vaunulenkillä ja leikimme vauvan kanssa. Sen lisäksi söimme pari kertaa yhdessä ja joimme useankin kahvikupillisen ihan rauhassa. Ehdinpä vielä lukea kirjaakin ja päivittää kuulumisia Instagramiin. Parin kolmen tunnin aikana ehtii lopulta yllättävän paljoon, jos vain tahtoo.

Tänään aamulla mietimme, että otamme käyttöön systeemin, jossa kumpikin saa aamulla toivoa, mitä tahtoisi tänään tehdä rauhassa. Puoliso halusi käydä veneellä, minä sanoin haluavani kirjoittaa blogijutun. Ja tässä tätä nyt sitten kirjoitellaan. Ihan rauhassa. Puoliso etsii vastapäätä pöydän ääressä meille paljua terassille. Nämäkin hetket voisi hyvin käyttää siihen, että murehtisi milloin pikkuinen herää. Nyt totean, että vielä hän on ainakin unessa.

Olen luonteeltani tavoitteisiin ja aikatauluihin vahvasti nojaava. Välillä unohdun haikailemaan tuleviin suunnitelmiin sen sijaan, että keskittyisin täysiä siihen hetkeen, joka on oikeasti käsillä. Sitäkin tohtii miettiä, onko tässä äitiyslomalla niin vimmatun tärkeää ylipäänsä saada yhtään mitään muuta aikaan kuin hyvinvoiva ja rakastava elämänpohja tuolle mukelolle.

Luulen, että tuo perillinen opettaa minut paremmille tavoille. Vaikka sitten väkisin, mutta opettaa kuitenkin. Pidän tästä vauvaelämästä koko ajan enemmän.

-Henriikka

ps. Näissä kuvissa ollaan juuri sairaalasta lähdössä ja sitten kotiovella, joka selkeästi kaipaa vähän kevätsiivousta. Eiköhän sen ehdi parissa kolmessa tunnissa senkin.

Hirsikodin pintaremontti: maaleista ja niiden sävyistä

Kaupallinen yhteistyö: Teknos ja Asennemedia

Olemme tehneet melkoista muutostyötä kotonamme. Puoliso on maalannut, maalannut ja maalannut, minä vastannut suunnittelutyöstä. Lukuun ottamatta kaakeleita ja hirsiä, kaikki pinnat saavat tai ovat jo saaneet uuden maalikerroksen päälleen. On ihanaa, kun eron näkee todella selkeästi! Lähes kaikki pinnat olivat muuttohetkellämme männyllä, joka oli hennosti lakattu, joten ero maalaamisen jälkeen on huima. Tuntuu, että myös hirret pääsevät ihan uudella tavalla esille, kun kaikki ei ole pelkkää mäntyä.

Olen jakanut todella konkreettisena näkyvää muutostarinaa Instagramissa, mutta nyt ajattelin koostaa kaiken infon ja inspiraation vielä näin blogijutun muotoon.

Tässä on myös laajasti ennen- ja jälkeen -kuvia, joista näkyy kyllä muutos todella selvästi, vaikka myös kameran linssi on ehtinyt vaihtua laajempaan ja luonnonvalo lisääntynyt sitten joulukuun.

Mitä kaikkea maalaamme?

Yläkerta:

– ”aula”: katto, lattia, seinät ja väliovet karmeineen
– makuuhuone: katto, lattia ja seinät, vaatehuoneen ovi
– WC: katto ja seinät
– puuportaikko

Alakerta:

– olohuone-keittiö: korkean avotilan katto, yksi seinä, leivinuuni hormeineen
– makuuhuoneet: katot
– eteinen ja tuulikaappi: seinät ja katto, väliovet karmeineen
– kodinhoitohuone: katto ja seinät
– sauna ja kylpyhuone: katot, seinät ja lauteet

Näiden lisäksi maalaamme peitelistoja kunkin huoneen sävyihin sopivaksi.

Hommaa siis kyllä riittää, mutta yli puolet on jo tehty. Ja toisin kuin voisi ehkä ajatella, homma on edennyt jouhevasti eteenpäin. Minä olen ollut suunnitteluvastuussa, puoliso maalausvastuussa ja kokonaisuus on toiminut molemmille näin loistavasti. Suunnitelmat ovat välillä muuttuneen lennossa, mutta paletti ja ajatus on pysynyt kasassa, vaikka välillä panikoinkin sävyvalintoja ja muutosta, kunnes jälleen tasaannun.

On upeaa, miten isoja eroja yllättävän vähällä työmäärällä pystyy saamaan aikaiseksi. Meillä on toki iso pintaremontti käynnissä, mutta esimerkiksi yhden tai parinkin seinän tai vaikka katon maalauksella voi saada suuren ehostuksen tilaan kuin tilaan. Sen huomasi heti, kun sai yhden tilan tehtyä: vasta maalatussa tilassa teki vain mieli hämmästellä ja ihastella.

Millä sävyillä maalaamme?

Mietin sävyjä kotiimme yhdessä sisustusarkkitehtitoimisto Aare Visualsin kanssa. Halusimme säästää hirsikotimme hirret ihan sellaisenaan, ilman maalikerrosta, mutta muuten mäntypaneelia oli niin hirvittävä määrä, että päätimme piilottaa muun.

Toiveena oli saada lämpimiä sävyjä kotiin. Sinisen eri sävyjä tai kylmempiä sävyjä ihastelen kyllä muiden kodissa, mutta omassa kodissani en osannut niitä ainakaan tällä hetkellä nähdä. Lisäksi halusin karttaa puhdasta maalarinvalkoista. Muuten sävyvalinta oli melko vapaata. Pyrin pitämään mielessäni, etten valitsisi vain tämän hetken trendivärejä, jotta koti pysyisi iättömämpänä. Tosin totesimme puolison kanssa yhdessä, että joskus tulevaisuudessa voi taas hyvin maalata uudestaan, jos tulee sellainen olo. Toivon mukaan ei kuitenkaan aivan heti, enkä kyllä millään niin uskokaan. On erinomaista, jos puoliso saa hetken hengähdyksen maalaushommista ja pääsee sitten pihalle kesäksi, mieluiten pariksi.

Tässä on ihan konkreettinen lista valituista sävyistä, joista osa myös näkyy yllä olevassa kuvassa.

Kaikki sävyt ovat Teknoksen Sisävärit-valikoimasta. Nyt keväällä Teknos julkaisi myös Colour Your Story -nimisen värikokoelman, jossa on hallittava määrä tuttuja sisävärejä. Tämän kokoelman sävyillä on mennyt ehdottomasti suuri osa seinistä, sillä valinta oli tehty niin helpoksi. Kokoelman sävyt tunnistaa veikeistä nimistä, muut ovat pelkällä numerokoodilla.

T1715 BESTIS
– kaikki katot, makuuhuoneen lattia

T1405 HAPPINESS
– yläkerran avoimen tilan seinät

T1407 VANDRA
– yläkerran WC:n seinät

T1659 LAGOM
– makuuhuoneen seinät, yläkerran aulan lattia ja portaikko

T1660
– eteisen seinät

T1669 FJORDHEST
– kaikki väliovet
– eteisen kiviseinä, leivinuuni hormeineen (ei vielä maalattu)

T1530 HEY YOU
– tuulikaapin seinä (ei vielä maalattu)

T1675 LEKKER
– alakerran WC:n seinät (ei vielä maalattu)

T8034
– sauna: katto, lauteet ja hirsiseinä (ei vielä maalattu)

T1670
– saunan muuri (ei vielä maalattu)

Millä maaleilla maalaamme?

Nostan nyt tähän juttuun kaksi olennaisinta maalia, joilla kotiamme maalaamme. (On muuten hyvä tämä minun me-muodon käyttö, vaikka minähän en ole maalannut mitään muuta kuin taivaanrantaa haaveillani…) Näiden lisäksi on ollut käytössä muun muassa kalustemaalia välioviin ja lattiamaalia portaikkoon ja lattioihin. Saunaan tulee sitten saunaan sopivia tuotteita. Mutta näistä kaikista kerron sitten kiinnostuneille mieluusti erikseen, sillä nyt keskityn kahteen olennaisimpaan.

Puupinnat maalataan siveltimellä, kipsilevypinnat telalla. Tähänkin olisi varmasti monia ratkaisuja, mutta me pidimme maalausjäljestä eniten juuri näin.

En ole koskaan ennen remontoinut mitään, jos ei yhden seinän maalausta ja muutamia paklaushommia lasketa, joten koko maali- ja sävyskenekin oli aivan uutta itselleni. Kotimaisen perheyrityksen Teknoksen maaleihin olemme kyllä olleet tosi tyytyväisiä koko projektin ajan. En ollut edes osannut ajatella heitä sisäsävyjen asiantuntijana ennen tätä remonttia.

Paneeliseinämaali – peittävä maali hirsipinnoille

Suurin osa pinnoista on mäntypaneelia. Osa on seinissä, osa katossa. Olemme käyttäneet näihin, sekä kattoon että seiniin, Teknoksen PANEELISEINÄMAALIA. Se on ollut siitä aivan loistavaa, että maali ehkäisee puun uuteaineiden läpilyöntiä, eli puhdistuksen lisäksi paneeleille ei ole tarvinnut levittää erikseen mitään pohjamaalia tai vastaavaa. Kaksi kerrosta maalia on riittänyt.

Jälki on ollut peittävää, ja maali on levittynyt maalarin mukaan tosi miellyttävästi. Vaatehuoneen hän ennätti maalata ennen varsinaisen projektin alkua jollain vanhalla jämämaalilla ja oli kuulemma eri fiilis lähteä kunnon maalilla muihin tiloihin, kun maali oikeasti levittyi ja jäljestä tuli heti siistiä.

Vesiohenteinen, vesihöyryä läpäisevä maali sopii käsittelemättömien ja aiemmin lakattujen tai maalattujen paneeli- ja puuseinien pohja- ja pintamaalaukseen kuivissa ja kosteissa sisätiloissa. Maali on himmeää ja sopii erinomaisesti myös hirsipinnoille, kun halutaan peittävää jälkeä mutta hengittävyyttä. Tietysti täällä hirsikodissa mietimme ylipäänsä paljon ilmanvaihtoa ja hengittävyyttä, vaikka iso osa seinistä jääkin ihan hirrelle vain.

BIORA AIR – Himmeä sisäilmaa puhdistava seinämaali

Alakerran eteisen kipsilevyseiniin ja maalattuun kiviseinään käytämme BIORA AIR -maalia, joka on yksi Teknoksen sisämaaliuutuuksista. Maalit siis toden totta puhdistavat kodin sisäilmaa, mikä perustuu maalien aldehydejä sitovaan ominaisuuteen (ei, en todellakaan ole tämän asian asiantuntija). Ympäristöystävällinen maali on himmeää ja vesiohenteista ja sopii maalaukseen kuivissa sisätiloissa. Sille on myönnetty Joutsenmerkki.

Näiden kahden lisäksi olennaisimpia maalivalintoja ovat myös FUTURA AQUA 40 Kalustemaali, jota käytimme muun muassa välioviin ja niiden karmeihin, sekä TEKNOFLOOR AQUA Lattiamaali, jolla maalattiin lattiat, lattialistat ja portaikko.

Missä projektin kanssa mennään?

Tällä hetkellä yläkerran kaikki tilat on maalattu. Lisäksi maalin ovat saaneet täyskorkean olohuone-keittiön katto, portaikko takaseinineen sekä eteisen seinät. Eli kaikki tilat, joista ei saa ovea kiinni myöhemmin, nyt kun vauva on tupsahtanut maailmaan, ja puoliso haluaa jatkaa maalihommiaan suljetun oven takana (vaikka näiden maalien hajuhaitat ovatkin olleet tosi maltilliset, en silti halua vastasyntyneen nenään minkäänlaisia maalintuoksuja). On tässä kyllä innolla maalattukin, ja nyt tuntuu kivalta, että projekti on jo näin pitkällä. Tietysti kaakelit vaativat vielä kunnon jynssäystä yms., että kokonaisuus nousee arvoonsa.

Punaisen ja vaaleanpunaisen sävyjä on tulossa vielä alakerran vessaan ja tuulikaappiin, lisäksi kodinhoitohuone, kylpyhuone ja sauna saavat vielä maalipintaa osakseen. Kahdesta alakerran makuuhuoneesta, joista toisesta tulee työhuoneeni, maalataan vain katot, sillä neljästä seinästä kaksi jää hirrelle ja kaksi tapetille. Sitten on vielä alakerran väliovet karmeineen ja muutamia peitelistoja.

Näin kun homman palastelee pieniksi paloiksi, kuulostaa siltä, että tässähän ollaan jo aika pitkällä! Ja miten suuria muutoksia ollaan jo tähän asti saatu aikaan. En malta odottaa lopputulosta, niin kuin olen jo miljoona kertaa sanonut.

Kesällä voi sitten siirtyä pihavaraston ja terassin rakennukseen, sekä paljun asentamiseen. Ja tietysti puutarhanhoitoon! Onneksi me molemmat nautimme tehdä ja väsätä. Olen tällä hetkellä aika vajavainen apuri, mutta kunhan saan vähän palauduttua, niin minustakin saattaa kuoriutua vaikka minkälainen maalihaalari tai porkkanankitkijä.

Tämä projekti on ollut kertakaikkisen kiinnostava. On pitänyt vain luottaa omiin mieltymyksiin vahvasti, jotta kodista tulisi paikka, jossa oikeasti viihtyy ja joka näyttäisi nimenomaan meiltä, kaikkine rosoisuuksineenkin.

Joku juuri kommentoi Instagramissa, että tämä talo näyttää siltä, kuin se olisi alunperinkin rakennettukin vain sitä varten, että voimme joskus muuttaa tähän ja tehdä siitä näköisemme.

Iloa kaikille sunnuntaihin ja tulevaan viikkoon! On ollut iso ilo huomata, millaisella samaistumisella ja innolla moni teistä on seurannut kotimme muutosta.

-Henriikka

Ensimmäiset viikot äitinä

On mennyt pari viikkoa siitä, kun pieni ihminen syntyi sisuksistani maailman tälle puolen. On tunteita riittänyt, voin kertoa.

Ensimmäiset päivät meni lääkehuuruissa ja mielenhuuruissa. Kaikki oli niin uutta, että mielellä oli vaikeuksia pysyä perässä kaikessa, sillä mielenpohjalta ei löytynyt minkäänlaisia muistijälkiä, joihin nämä uudet voisi yhdistää. Kaikki rakentui alusta.

Kuvasin puhelimellani vauvan joka hetken, vaikka hän lähinnä vain nukkui, ja lähettelin kuvia perheelle ja ystäville. Imetin lakkaamatta ymmärtämättä, että tissit olivat aivan tyhjät. Hurmaannuin kaikesta hänessä. Ajatuksenhäivähdyksen kokoisista varpaista, koko kehon valtaavista haukotuksista, pulleista vauvanposkista.

Kolmen päivän jälkeen lääkäri totesi painon tippuneen niin paljon, että on aloitettava korvikeruokinta. Hätäännyin täysin ja ymmärsin rintavarastoni tyhjyyden. Koin hämmentävänä kaiken, sillä olin ajatellut, että tietysti asia onnistuu. Vähän niin kuin olin ajatellut synnytyksenkin olevan yksi voimaannuttava kirpaisu vain, ja minun olevan luontainen alatiesynnyttäjä, vaikka toisin kävi. Todellakin toisin: neljän päivän käynnistyksen jälkeen sektioon. Tosin toisin kuin olin ajatellut, olin todella tyytyväinen kaiken jälkeen.

Pari päivää vauva sai pullosta korviketta, ja vierottui imetyksestä kokonaan. Homma oli yhtäkkiä pelkkää raivohuutoa vain, ja minä yhtä suurta kysymysmerkkiä. Kun Porvoon neuvolan terveydenhoitaja tuli kotikäynnille heti seuraavana päivänä kotiin saapumisestamme, puhua pälätin paniikinomaisesti taukoamatta varmaan puolitoista tuntia. Harjoittelimme hänen avullaan rintaruokintaa uudelleen ja se alkoi jälleen sujua. Rentouduin, ja maito löysi tien relanneisiin rintoihini. Imetys on sujunut sen jälkeen hyvin, mikä on ihanaa, sillä se oli oma toiveeni.

Edelleen taistelen toisinaan niitä jälkensä jättäneitä muistikuvia vastaan, jotka raivonnut vauva jätti. Uskomatonta, että pari vuorokautta voi jättää niin vahvoja tunnejälkiä mieleen, vaikka en ole edes mitenkään korvikevastainen. Oli vain täydellisen outoa katsoa huutavaa vauvaa ja ymmärtää, etten pysty auttamaan häntä mitenkään. Ja että hän vain huutaa, vaikka yritän kaikkeni. En ole vieläkään mitenkään erityisen kiinnostunut imetysasioista, mutta ainakin nyt tiedän, miten suuria ja tunteikkaita asioita ne voivat olla. Olin ajatellut, että sehän on vauvan ruokailua vain.

On ihana katsella lastamme. Nauraa hänen älyttömille pieruilleen ja miten sinnikkäästi hän taistelee päätään ylös leikkimatolla. Miten raivokkaasti hän käyttää kynsiään, joita saa onneksi pian alkaa leikata. On hauska arvuutella, mitä hänen mielessään liikkuu, ja että tunnistaakohan hän meitä vielä ollenkaan. Luulen, että hän kyllä tunnistaa minun tuoksuni, ja puolison parran poskellaan. Välillä hän pötköttelee tyytyväisenä vaikka miten pitkään ja katselee ulos. Puoliso epäilee, että hän viihtyy oman päänsä sisällä niin kuin minäkin. Minä en uskalla arvuutella hänestä vielä mitään. Tuntuu, että kaikki muuttuu koko ajan niin kovaa vauhtia. Välillä hän nauraa unissaan, enkä malta odottaa, että se tapahtuisi myös hereillä ollessa. Hymyjä on ilmaantunut jo joitain, mutta luulen niiden olleen vasta vahinkoja. Kielen hän kyllä työntää ulos, jos minäkin.

Kaikki hänessä on niin pientä, kaikki hänessä on niin arvoituksellista. On vaikea muistaa, että hän on meidän luonaan vain hetken verran, ja sitten hän voi päättää, onko jatkossa. Toivottavasti on. On sydäntäsärkevä ajatus, jos ei tahtoisi olla.

Vauva on herättänyt minussa valtavan suojeluvietin. Olen raskausarpieni kanssa kunnon tiikeriemo. Kiintymyssuhde sen sijaan on vasta rakentumassa, sillä niin kuin juuri totesin puolisolle, enhän tunne häntä vielä yhtään. Päivä päivältä kiintymys on kasvanut, alun huuma on muuttunut ihmissuhteeksi, jota vaalin ja varjelen. Yritän olla turvallinen ja luottamuksen arvoinen. Yritän antaa hellyyttä ja huomiota, tehdä kaikkeni että vauva tuntisi itsensä rakastetuksi. Mutta sekin on totta, että hän on minulle vielä aivan vieras. Välillä katson vauvaa silmiin ja mietin, että tähän voisi varmaan vaihtua kuka tahansa, etkä edes huomaisi. Vaikka tiedänhän minä, että huomaisi. Vauva oppii vanhempiensa äänen jo kohdussa. On vaan niin erikoista, että täällä kotimme seinien sisällä on nyt kolmas tyyppi, johon vasta tutustumme ja joka ei käytännössä tee vielä juuri mitään.

Tuntuu, että asiat ovat sujuneet yllättävän helposti. Vauva nukkuu paljon, syö hyvin ja viihtyy. Hänen kanssaan on kiva supsutella salaisuuksia ja pötkötellä matolla. Niinä harvoina hetkinä kun hän ei nuku, syö tai kiukkua, on kiva tuijotella toisiamme, hellitellä sanoilla ja silitellä pehmeitä hiuskiehkuroita. Suurinta ajatustyötä meillä on vaatinut rutinoituminen. Olemme eläneet todella vähän rutinoitunutta elämää ennen tätä, ja yhtäkkiä kaikki toistuukin yllättävän kaavamaisesti. Se on toisaalta helpottavaa ja jopa kiinnostavaa, mutta samalla huomaan panikoivani kaiken rutinoitumista. Minulla on ollut ennen tätä kaksi rutiinia: hampaidenpesu ja pitkä aamiainen. Yhtäkkiä rutiineita onkin aivan valtavasti. Onneksemme olemme onnistuneet pitämään kaiken keskellä nuo vanhatkin. Ja nyt hiljalleen asioiden normalisoituessa huomaankin, että eihän rutiinit tarkoita sitä, etteikö niiden välissä voisi olla vaihtelua. Ensi viikolla menemme ehkä laavuretkelle, eilen otin kunnolla aikaa kirjoittamiselle ja nukuimme aamupäivällä yhteiset päikkärit. Viikonloppuna lähdemme isovanhempien luokse kokeileman matkasänkyä. Edelleen on vaihtoehtoa ja vaihtelevuutta, jos sitä vain itse toteuttaa.

Yritän päästä eroon tehokkuuden tavoittelusta ja keskittyä siihen, että tuo pieni, maailman söpöin tytär on noin avuton ja mini aivan pienen hetken vain. Minun mitättömät puhdetyöni voivat nyt hetken odotella sitä, kun vauvakupla puhkeaa. Aina sen pitääkin olla häiritsemässä, tehokkuus. Miten paljon mieluummin valitsenkaan nyt ne kahden tunnin päiväunet kuin saunan kaakelimaalin sävyn, kun siihen on kerran ainutlaatuinen mahdollisuus.

Oloni on leikkauksen jälkeen yllättävän hyvä, vaikka välillä hatara. Sisäelimet etsivät takaisin vanhoille (tai mahdollisesti aivan uusille) paikoille, mikä aiheuttaa välillä kipuja. Jälkivuoto valuu verenä alas, ja sektiohaavaa tulee huuhdella päivittäin. Mahani on pullataikinaa, vielä täysin pullahtanut ulos ja yllättävän paljon rusinannäköinen. Vatsalihasteni erkauma oli niin raju, että sen palautumisessa voi kuulemma mennä todella pitkään. Mutta olen onnistunut katsomaan itseäni rakkaudella, antamaan kaikelle aikaa. Kehostani ei varmasti tule samannäköistä kuin ennen raskautta, mutta ei tarvitse tullakaan. Juuri tällä viikolla kätilö Porvoon äitiyspoliklinikalla sanoi, että puolisen vuotta saattaa hyvinkin mennä, kunnes voi esimerkiksi juosta tai kunnes kroppa on löytänyt itsensä uudelleen. Kärsivällisesti siis, päivä kerrallaan. Palautuminen on helppo hyväksyä, kun tuolla muutaman metrin päässä tuhistelee tuo pieni ystävä. Siellä hän nukkuu, aivan tyytyväisenä. Luullakseni alkaa olla kyllä viimeiset hetket kirjoittaa, sillä viimeistään noin 3 tunnin unien jälkeen hän on nälkäinen jälleen. Nyt ollaan jo ihan lähellä.

Otan kiitollisena ja mielenkiinnolla vastaan uuden elämänvaiheen. En olisi missään muussa tilanteessa mieluummin kuin tässä nyt. Enkä kenenkään muun kanssa mieluummin kuin Partasuun. Tuollainen pieni meistä syntyi maailmaan. Toivon mukaan hänestä kasvaa ihana – harmittavan ja helpottavan paljon se taitaa olla myös itsestä kiinni.

Nyt kuuluu kopasta tuhinaa. Se on meidän lapsemme joka siellä kutsuu. Käsittämätöntä. On vaikea muistaa, ettei hän ole meidän.

-Henriikka