Jotta varmasti uskoisitte, että olin lauantaina punaista glitteriä päästä varpaisiin. Kun oli kerrankin vaivalla väkerretyt hiukset.

Kun ei oikeastaan tuntenut ketään ja toisaalta kaikki. Kun on kaiken uuden ja kaikkien uusien edessä periaatteessa kuin kotonaan ja toisaalta täysin paniikissa. Ja silti on sikakivaa.

Kun oikeastaan väsytti aika lailla, mutta sitten kuitenkin reivasi kahdeksasta neljään. Sellaiset oli lauantain juhlat.

Kyseessä oli gaala, jossa yhdistyivät reivien, salakapakan ja letkajenkan parhaat puolet.

Paikalla oli parinkymmenen hengen kasa somen kautta toisiinsa tutustuneita – genret, elämäntilanne tai samanlaiset mielenkiinnonkohteet eivät tällä kertaa yhdistäneet, vaan joku paljon tärkeämpi: samankaltainen tapa suhtautua ympärillä olevaan ja oleviin. Kukaan ei ole toisen yläpuolella. Itseironia. Kyky nauraa itselleen. Rentoilu.

– Tai no, en minä kaikkien kanssa ehtinyt niin pitkään jutella, että voisin olla ihan varma. Voihan joku parhaillaan valittaa jossain Suomen kolkassa, että se punamekkoinen hobitti oli kyllä sellainen maan rasite.

Vaan huntista vetoa, että ei.

-Henriikka

Muiden juttuja Varjoawardseista:
Hanne / Kaisa / Laura / Emmi / Päivi / Arttu / Henna / Eino / Linda / Mamma / Maiju
(toivon mukaan olen huomannut kaikki)

Kaikki upeat kuvat: Eino Nurmisto & Arttu Mustonen