Tänään on ollut lämmintä. Sellaista heinäkuista, jollaisena heinäkuun aina muistaa. Olen pidättänyt itkua rakkaan sukulaispojan rippijuhlissa ja syönyt montaa kakkua. Koko päivän mielessä on pyörinyt Emma Salokosken Kaksi Mannerta. Koska se ei nyt oikein sovi tilanteeseen, niin valitsin Kesän Kaikuja.

—

Vielä yksi aurinkoinen päivä
Samaan aikaan silmät avataan
Vielä kerran voimme mennä rantaan

Keskuspuiston läpi poljetaan
Silmiisi katsoa saan
Tänään meillä on aikaa
Kellosi voit unohtaa
Et sitä tarvitse lainkaan

Kesän kaikuja
Kuulen taas
Kesän kaikuja uudestaan

Sitä vain osaa arvostaa
Minkä luulee kadottaneensa ja takaisin saa
Vielä yksi yö ja ikuisuus olet palannut luokseni
Taas vielä kerran voimme rakastua

Ensin viinipullo avataan
Kättäsi saan koskettaa
Tänään meillä on aikaa
Kaikki on katoavaa mutta rakkaus on taikaa

Mutta suosittelen kuuntelemaan myös sen Kaksi Mannerta. Se kyllä itkettää, jos on yhtään niin helposti liikutuksesta tai tunteista itkevä niin kuin minä. Toisaalta, mistäs te tiedätte kuinka helposti itken, jos ette itse kokeile ja kuuntele.

Tänään olen myös ymmärtänyt, miksi silmäni ovat aina kesäisin sinisemmät: ulkonahan on niin valoisaa, että pupillini pysyvät pikkuruisina.

On kuitenkin aika siirtää ne siniset silmät keskittymään muihin ja muuhun kuin itseeni. Yksinäisen iltauinnin ja yhteisen iltakahvin aika.

-Henriikka