Lupaan, että nämä ovat viimeiset kruunupäiset kuvat. Mutta voi maailman söpöin äiti minkä teit. Löysin syntymäpäivän aamulta muutaman unohtuneen kuvan. Taisin olla vielä niin nukuksissa, etten edes kunnolla muista kuvanottohetkiä.

Äiti opiskelee osa-aikaisesti Helsingissä, ja siksi saamme hänet vieraaksemme kerran kuussa. Nyt opiskelupäivät sattuivat syntymäpäivieni päälle, ja sain herätä siksi kahden henkilön lauluun. Pöydälle oli puhallettu ilmapalloja, joissa luki ”Henri”. Henriikkoja ei kuulema myydä.

Kun remusin ja sotkin teininä lapsuudenkotiani, äiti ja isä uhkailivat tulla tulevaisuudessa minun kotiini sikailemaan. He uhkailivat haukkuvansa, arvostelevansa ja tuhoavansa kotini, tuikkaavan sen tuleen ja polttavan poroksi. Sylkevän näyttävästi kattoon. (Edit: Saattaa sisältää pientä liioittelua, haha.)

Sanoista ei ole kuitenkaan tullut tekoja. Vanhempani ovat lähinnä auttaneet muutoissa, pienremonteissa, huonekalujen kuljetuksissa ja siivoamisessa. Tällä kertaa siivosimme äidin kanssa koko kodin: äiti pesi ilta-yhdeltätoista vessamme lattiaa ja tuuletimme vielä puolenyön jälkeen petivaatteita.

Ja silti aamuseitsemältä pöydässä odotti valmis aamupala ja iloinen äiti. Kiitos.

Näistä kuvista tulee olo, että haluaisin joulun olevan jo täällä. Haluan jouluaaton ja isän syliin istumaan. Haluan keittää kahvia äidin kanssa joka välissä ja syödä Da Capo-konvehteja sokerilakon lopun kunniaksi. Haluan kettuilla isoveljilleni, kurittaa pikkusiskoani ja hymyillä konvehdinruskeaa, onnellista hammashymyä.

-Henriikka