Eväät

Kävimme eilen ystäväni Terhin kanssa retkellä tunturissa. Tarkemmin sanottuna kyseessä taisi kyllä olla tunturiselänne, Äkäskero, josta tuli kertaheitolla suosikkejani.

Voi kyllä olla, että olen joskus ennenkin käynyt siellä. Tuppaan kuitenkin aina unohtamaan uskollisesti lähes kaikki vierailemani paikat, joten olen saattanut ristiä tämän suosikikseni jo joskus aiemmin.

Noniin, tein pikaisen googlauksen ja KYLLÄ. Olen käynyt Äkäskerolla aiemminkin. Muutama vuosi sitten elokuisella reissulla siskoni kanssa kävimme ihailemassa kerolla auringonlaskua. On se hyvä, kun on itse suositellut kohdetta blogissaan ja silti menee paikan päälle kuin ensikertalainen.

Tarkoitukseni oli kuitenkin kirjoittaa siitä, että aina kannattaisi jaksaa tehdä eväät. Retki ilman eväitä ei ole retki, vaan ulkoilua.

Olen laiska eväiden tekijä. Eilen puhuimme Terhin kanssa, että jaamme tämän haasteen molemmat. Eväät on maailman ihanin asia, mutta niiden tekeminen tuntuu usein vaikealta – ja usein aivan syyttä.

Eilen kävimme matkan varrelta hakemassa mukaamme laskiaispullat, ja olin keittänyt kahvia termariin. Ei vaiva ollenkaan. Ei minkäänlainen. Mutta miten ihanaa onkaan kaataa höyryävää juomaa tunturin (tai tunturiselänteen) huipulla kuksaan ja ottaa tauko. Minimaalinen vaiva, maksimaalinen nautinto.

En tiedä miksi eväiden tekoon on aina niin suuri kynnys. Välillä huomaan, että jopa take away -mukiin kahvinkeitto ja mukin mukaanotto kävelylle tuntuu vaivalloiselta. Saati sitten kunnon retkileipien kääräisy mehiläisvahakääreeseen ja reppuun sujauttaminen. Sille ei ole mitään järjellistä perustetta, miksi eväisiin on niin korkea kynnys, sillä jo parissa minuutissa saa aina loihdittua jotain.

Eilen mietimme ääneen, että pitäisi kyllä taas ryhdistäytyä termarin kanssa. Tehdä useammista ulkoiluista retkiä, ihanista hetkistä vielä ihanampia. Nautiskella.

Tämä olkoon siis pieni lähitulevaisuuden tavoite: Tee eväät.
Niiden vaiva-ilo-suhde on aina räiskyen plussan puolella.

Katson aina @retkiruokaa-Instagram-tiliä kuola valuen. Siellä loihditaan vaikka minkälaisia outdoor-eväitä. En kuitenkaan laita rimaa niin korkealla, vaan enemmänkin tällaiselle pulla+kahvi-tasolle.

Sitten voin termarini kanssa jälleen piipahtaa Äkäskerolle ja todeta, että täällä en olekaan koskaan ollut, tästä tulikin ihan lempparini.

-Henriikka

7 kommenttia

  1. Emiliakatariina 2.2.2022

    Hyvä vinkki, täytyy itsekin koittaa välillä napata matalan kynnyksen eväät mukaan vaikka retkeilisikin ihan tässä kodin lähistöllä.
    Mulla olis vähän hassu postausidea johonkin lyhyeen postaukseen :D Nimittäin näyttää siltä että olet kasvattanut otsahiukset pois ja itse kamppailen asian kanssa kovasti. Eli onko mitään vinkkejä miten olet hiuksia pitänyt kasvatusaikana vai onko ne vain huomaamatta kasvanut pois? Tiedän että varmaan vähän pinnallinen aihe monien mielestä, mutta pakko oli esittää idea kun vertaistuen ja neuvojen tarve on kova. :D

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2022

      Hello hello. Ei lainkaan hassu postausidea – tosin en kyllä usko saavani tästä oikein kunnollista juttua aikaiseksi, joten tässäpä tulee: välivaihe on oikeastaan aina karsea. Sitä ei voi välttää. Itse vaan vedin jakauksen mukana etuhiukset muiden hiuksien mukana sivulle. Joskus myös laitoin niihin ranskanletin. Sen kummempia neuvoja mulla ei oikein edes ole. Yhtäkkiä ne olivat vaan niin pitkät, että ylettyivät korkealle nutturalle. Se tapahtuu yllättävän vikkelästi, joten jos päällä keikkuva nuttura on sun juttu, niin kannustan siihen.

      Vastaa
      • Emiliakatariina 2.2.2022

        Kiitos vastauksesta, taidan opetella letittämään niin saa vähän vaihtelua (ja tyylikkyyttä) tähän kampaukseen. Nyt oon vaan pitänyt pinneillä sivuissa tai jakauksen mukana vapaana. Onneks on talvi niin voi piiloutua pipon alle:D ja kesällä saan varmasti jo nutturalle. Ja sit koitan olla hetkeen leikkaamatta tätä uudestaan. :D nyt yritän unohtaa asian seuraavaksi puoleksi vuodeksi ja tehdä ne eväät ja painua ulos.

        Vastaa
  2. Tarja 2.2.2022

    Ihanaa kun saa lukea sinun juttujasi.Kuuntelen myös bodcastit.Aurinkoisia,ihania talvipäiviä sinulle ja perheellesi.

    Vastaa
    • Henriikka 2.2.2022

      No olipa aivan ihana viesti. Kiitos. On ilo jakaa näitä juttuja – teen tätä tosi mieluusti.

      Vastaa
  3. Aino 3.2.2022

    Evästely best! Joskus repun sisältöä mietitään tarkastikin etukäteen ja joskus mennään salen valikoimalla, kuhan joku patukka löytyy!
    Talvesta ja eväistä tulee aina mieleen isä, nimenomaan talvella pitää aina kyhätä nuotio ja jotain evästä kaivella. Oltiin sitten puita hakemassa tai mökillä nopeasti käymässä, jossain vaiheessa iskä katoaa metsään etsimään risuja. Ja oli materiaali millaista vain, niin nuotio siitä syntyy!
    Omat tulitaidot ei ihan tuolla tasolla vielä ole, niin sitä enemmän näistä hetkistä nykyään nautin :)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.