Mitä minusta tulee isona? Unelma-ammatistani

En usko siihen, että minusta tulee isona mitään. Tarkoitan, mitään tiettyä. Uskon jatkuvaan muutokseen, toivottavasti myös jatkuvaan kehitykseen. Uskon, että tulevaisuuden työmaailmassa ei tehdä vain yhtä työtä kerrallaan, enkä usko, että juuri kukaan voi edes etsiä mitään vakkariduunia, sillä sellaisia ei ole. Virka katoaa käsitteenä historian hentoon havinaan.

En usko, että tulevaa ammattiani – tarkoitan, tulevia ammattejani – on vielä olemassa. Bloggaajan ammattia ei ollut olemassa vielä silloin, kun lukiossamme (saati yläasteella) pidettiin puheenvuoroja tulevaisuuden työnäkymistä. Eikä yrittäjyydestäkään oikein osattu puhua niin monipuolisesti tai kannustavasti kuin olisin todellisuudessa kaivannut. Miten siis voisin olettaa, että työpaikka, jossa aion työskennellä, tai titteli, joka lukee (tai heijastuu hologrammilla) allekirjoitukseni alla 10 vuoden päästä, olisi vielä olemassa? Saatan vaikka keksiä sen itse.

Olen nyt ollut täyspäiväisenä yrittäjänä reilut puolitoista vuotta. Sitä ennen tein töitä osa-aikaisena yrittäjänä 5- ja myöhemmin 4-päiväisen työpäivän rinnalla noin kaksi ja puoli vuotta. Vaikka tällä hetkellä olen äärimmäisen tyytyväinen tilanteeseeni yrittäjänä (ja täyspäiväisenä opiskelijana), voin hyvin kuvitella joskus vielä päätyväni palkkalistoille johonkin yritykseen tai tasoon. Tietyn työpaikkaan lukkiutumisen sijaan pyrin nykyisin miettimään, mitkä aiheet, arvot tai asiat minua kiinnostavat, innostavat ja motivoivat.

Olisin itse toivonut, että minua olisi jo aiemmin elämässäni kehotettu miettimään työelämää laajemmin. Uskomaan, että vaikka mikä tietotaito tai oppi voi ajaa elämässä eteenpäin, vaikkei sitä heti osaisi listata minkään työnimikkeen alle. Että on hyvä opiskella alaa, joka tuntuu kiinnostavalta, vaikkei juuri siinä tilanteessa tietäisikään, mitä siitä tulee ammentamaan ja mihin se tulee johtamaan. Tai vaikkei kaikesta aina olisi maksimaalisesti hyötyäkään.

Minulle itselleni ei sovi 5- tai edes 1-vuotissuunnitelmat. Joillekin ne ovat juuri se oikea tapa toimia. Paras tämänhetkinen työelämän neuvoni on olla rohkea, pysyä rehellisenä omalle itselleen, kiinnostuksenkohteilleen sekä arvoilleen ja luottaa intuitioon ja impulsseihin, niihin pienimmäisiinkin. Kaikkia viestejä ei tule seurata, mutta itseään kannattaa aina kuunnella.

Tällä hetkellä voisin hyvin kuvitella, että tekisin tulevaisuudessa töitä ihmisten, tunteiden, innostamisen, empatian, viestinnän ja vuorovaikutuksen parissa. Olen ihmisfani.

Täällä koulussakin huomaan, että opin ja haluan oppia kaikista eniten ihmisistä. Kun joku toinen keskittyy siihen, miten puolijoukkueteltta saadaan kätevimmin kokoon, minä keskityn siihen, miten telttaa kasaava ryhmä toimii ja miksi.

Empatia on asia, jota ei ainakaan vielä pystytä täysin robotisoimaan (onko tämä verbi?), ja se kiinnostaa itseäni aivan älyttömästi. Ihminen tunteineen, alitajuntoineen, mikroilmeineen ja ihan kaikkineen on niin kiinnostava, ettei rajaa. Ja olen myös kiinnostunut siitä, miten ihmisestä saadaan se kaikki hyvä pintaan: mikä ketäkin liikuttaa, innostaa tai motivoi.

Viestinnän ja sosiaalisen median sarallakin minua kiinnostaa eniten ihminen ja vuorovaikutus, kuinka ja miksi ihminen toimii, niin kuin toimii. En ole niinkään (jos juuri yhtään) kiinnostunut teknisestä puolesta (Miten Facebook-mainonta toimii, kuinka laaditaan hieno pr-lista, kuinka viesti saadaan tavoittamaan mahdollisimman paljon väkeä mahdollisimman vikkeästi…)

Toisaalta huomaan pohtivani konkreettista ajatusta maisterinpapereista liittyen kestävään kehitykseen. Vastuullisuus ja arvot ovat teemoja, joita voisin analysoida melko loputtomiin, mutta tarvisin kyllä oman ajattelun ja itsenäisen tietokirjaviidakko- ja internet-opiskeluni rinnalle systemaattisempaakin otetta. En ole mikään säännöstellyn luento- ja kirjaoppimisen suurin fani, mutta yliopistosta saisin varmasti arvokasta tietoa nykyisen mutumutinani sekaan. Kirjoitin jo viime vuonna aloista, joita mielelläni opiskelisin.

Ja mitä opeilla sitten tekisin? Alkaisin ehkä vastuullisuuskonsultiksi yrityksille. Tai kestävän työn työnohjaajaksi työntekijölle. Tähän kun vielä liittäisi sen ihmiskiinnostuksen, tunteet ja kaiken sympaattisen inhimillisen, niin ollaan jonkun unelmatyön äärellä, jota en osaa vielä edes kuvailla, saati nimetä.

Johtaminen. Kiinnostaa! Ja nimenomaan uudella tavalla johtaminen, johtamisen analysointi, monipuolisempien tapojen löytäminen, tunteiden käyttö johtamisessa – ja näin palaan taas ihmiseen. Voisin olla johtamiskonsultti (konsultti-sanan tilalle mietin sitten myöhemmin jotain parempaa) ja olla kaivamassa kustakin johtajasta esiin heidän vahvuuksiaan ja kehittämiskohtiaan.

Tulevaisuus, kehittäminen, kaikki uusi ja tuntematon. Kiinnostaa! Rakastan futuristien luentoja ja jään aina haltioituneena kuulemaan, jos joku tuo uutisia tulevaisuudesta tai mahdollisesta tulevaisuudesta. Vaikka kannankin myös melkoista maailmantuskaa harteillani, suhtaudun tulevaisuuteen myönteisesti. En taaskaan ole erikoisen kiinnostunut suoranaisesti robotiikasta tai muusta tekniikasta, vaan muutoksesta itsessään: mihin se vaikuttaa, miten se vaikuttaa, miten sitä voi auttaa ja nopeuttaa, miten varmistaa, ettei kukaan tai mikään jää jalkoihin?

Tarinoiden luominen ja asioiden sanoittaminen ovat olleet minulle erityisen rakkaita aina.

Lukemisen kautta pääsin jo alakouluikäisenä uusiin maailmoihin, uusiin rooleihin ja jo ennen sitä ääneen luetut kirjat ajoivat saman asian. Kirjoittaminen on minulle luontainen väylä saattaa asioita paketeiksi ja kirjata ne ylös muistoiksi. Kirjoittamalla asioita jäsentelen niistä kokonaisuuksia ja sen avulla luon myös useat ajatukseni olemassa oleviksi: ymmärrän monen mielessäni leijuvan ajatuksen vasta, kun kirjoitan. Kun teksti ilmestyy paperille, siirtyvät asiat aivoissani sumusta selkeyteen.

Kirjoittaminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa, jolla pystyn tarinoita luomaan ja kertomaan. Yhtä lailla nautin esimerkiksi äänestä tai videosta, enkä ihmettelisi yhtään, jos joskus vielä luon video- tai podcast-sarjaa. Ja video- ja podcast-sarjakin on lattea idea tulevaisuuden rinnalla. Luulenpa, ettei kaikkia formaatteja ole vielä edes kehitetty, joihin tulen joskus luottamaan työssäni.

Tämän kaiken lisäksi minulla on aivan valtavasti aiheita ja kehyksiä, joihin voisin kuvitella yhdistäväni tätä kaikkea yllä olevaa.

Ensimmäinen ja teillekin tällä hetkellä näkyvin on luonto. Luonto ei ole minulle ainoastaan fyysinen paikka, vaan voimanlähde ja asenne. Luonnonlapseus, luonnosta kumpuava elämänkatsomus ja arvomaailma, henkinen hyvinvointi, kotimaan ja kestävän matkailun boostaus… luonnosta on moneksi ja se tulee ihan varmasti liittymään tulevaisuudessa yhä enemmän työhöni ja elämääni.

Kirjat, elokuvat, kuvataide, kulttuuri kaikkinensa. Urheilu (etenkin elämysurheilu), hyvinvointi. Kahvi. Perhe- ja ystävyyssuhteet. Seikkailu. Kierrätys. Huumori. Politiikka ja yhteiskunta-aktiivisuus ja aktivismi. Juhlat ja muut yhteisölliset elämykset. Puhuminen, kirjoittaminen, keskustelu. Uteliaisuus kaikkea kohtaan ja kaikkia kohtaan. Halua kehittyä loputtomasti ja saada vuorokauteen ja elämääni tolkuttomasti lisätunteja.

Luulen, että työelämäni tulee menemään yhä iloisemmin sekaisin muun elämäni kanssa seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana. Enkä pistä pahakseni, antaa sekoittua vain.

Kunpa vain kuolinvuoteellani toteaisin, että elin ihan hyvän elämän. Ja että olin pikemminkin paras maailmalle kuin maailmassa.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa

5 kommenttia

  1. Suvi 11.9.2018

    Sosiaalipsykologia voisi olla ihan sun juttu! Samoja teemoja pyöritellään täällä sosiaalitieteiden puolella ja onneksi avoimen yliopiston kautta kurssitarjontaa riittää.

    Tämä oli jotenkin ihana juttu lukea, kiitos muutoinkin mainiosta blogista ja jutuista! Harvoin mitään blogeja seuraan aktiivisesti, mutta sun jutut tulee luettua heti, kun näen uuden tekstin ilmestyneen.

    Valoa syksyyn!

    Vastaa
  2. Jenni 12.9.2018

    Oih! Kuvailit ja puit juuri sanoiksi ne irralliset ajatukset jotka ovat leijuneet ympärilläni. Aloitin juuri Johtamisen aineopinnot sillä juuri samansuuntaisia mietteitä minullakin on ollut mahdollisena tulevana työhaavekuvana :) Ihmisfani, todellakin. Mutta työkaluja tässä tarvitaan, siksi on aika opiskella.

    Olen seurannut blogiasi nyt puolisen vuotta mutta kommentoin vasta nyt. Kuvasi ovat maagisia ja pysähdyn niiden äärelle. Ilahdun aina kun vierailen täällä!

    Vastaa
  3. Tuija 13.9.2018

    Henska, olipa tää aivan ihana teksti! Mua jotenkin lohdutti ja innostutti lukea, kun ite pyörin jatkuvasti näiden työasioiden kanssa ymmyrkäisenä. <3

    Vastaa
  4. Verena 21.9.2018

    Moikka! Hei oli pakko kommentoida sama huomio, minkä Suvikin oli tehnyt: kuvailit tässä tekstissä melkein sanasta sanaan sosiaalipsykan tieteenalan ydinsisällöt ryhmäkäyttäytymisestä, sosiaalisista emootioista ja empatiasta, arvoista ja hyvinvoinnin psykologiasta johtamiseen. Mä valmistun just Helsingin yliopistosta sosiaalipsyka pääaineena. Vaikka opinnot on välillä vähän teoreettisia, aihealueet on niin lähellä oikeeta elämää, että opittua on helppo soveltaa. Mä uskon, että sosiaalipsykologisesta ymmärryksestä on apua, mitä ikinä sitten päätyykään tekemään, ja onhan se ihan älyttömän mielenkiintosta! T: toinen ihmisfani ja vanha kumpulainen

    Vastaa
  5. Veera 21.9.2018

    Tämä on aivan ihana ja _ihastuttava_ teksti! Tuli sellainen kummallinen, mutta turvallinen olo. Yhtäkkiä taas näkee kaikki mahdollisuudet, ja pelosta huolimatta uskaltaa (ainakin hetken) luottaa tähän eloiluun! Tallennan tän tekstin, niin voin palata näihin tuntemuksiin löytäessäni seuraavan kerran itteni kuopasta. Arvostan sun blogikirjoituksia ja tapaa tarkastella elämää. Hyvä sä!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.