Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor
Kun puhutaan toukokuusta ja hiljaa lähestyvästä äitienpäivästä, käännän aina ajatukseni omaan äitiini. Valovoimaiseen, elämänjanoiseen äitiini.
Vasta hetken päästä ymmärrän, että äitienpäivä koskettaa tätä nykyä myös minua. Minä olen äiti. Se tuntuu edelleen, yli vuoden jälkeen, oudolta kirjoittaa ja sanoa ääneen.
Lapsemme on vastikään oppinut sanomaan ”äiti”. Hän osoittelee kaupassa ja kirpputorilla tuntemattomia ihmisiä ja esineitä ja sanoo: ”äiti!” Elävät ihmiset ovat siitä hämmentyneempiä kuin hyllyillä kököttävät esineet.
Tällä viikolla hän osoitti kotona maassa makaavaa mollamaijaa hihkaisten ”äiti!”
Mutta on siinä perääkin, että äiti on vähän joka paikassa. Ymmärrän ajatuksen hyvin. Oma äitini tulee minulle mieleen päivittäin – eri tilanteissa ja hetkissä, erilaisten asioiden muistuttamina.
Tällä viikolla Porvoon keskustassa jäätelöä syödessäni mietin, miten söimme äidin kanssa ihanaa jäätelöä interrailillamme muutama vuosi sitten. Toisaalta uimahallissa uidessani muistelin, kuinka lukioaikanani opettelimme yhdessä uimaan kouluaamuisin Kouvolan uimahallissa. Meitä nauratti hierovissa poreissa aamukuudelta köllivät miehet, joita kutsuimme ”kreikkalaisiksi”.
Ja sitten on sellaisia vähemmän konkreettisia hetkiä, joihin peilaan äitiäni. Mieleeni saattaa tulla, että ”äiti ajattelisi tästä näin” tai ”tämä naurattaisi äitiäkin”.
Ei äiti tietysti kaikkeen liity, mikä on ihan hyvä sekin, mutta moneen kyllä. Aivan vahingossa.
Hän on vahvasti minussa, ja varmaan minä myös hänessä. Me kaikki lapset olemme tehneet hänestä hänet, ja hän etenkin meistä juuri meidät.
Jännittää ajatus, että joskus ehkä oma tyttäreni kulkee jossain tuolla jäätelöä syöden ja muistelee meidän yhteistä reissuamme. On suht helppoa sisäistää, että hän on lapseni, mutta todella absurdi ajatus, että minä olen hänelle ”äitinsä”.
Meissä on äitini kanssa paljon samaa. Siksi kai ymmärrämmekin toisiamme niin hyvin, ja toisaalta siksi kai myös lyömme päitämme niin paljon yhteen. Uskallan väittää, että suhteemme on hyvin välitön ja läheinen, siinä on tilaa kaikenlaisille tunteille.
Merkillistä nähdä tulevaisuudessa, onko pienessä Tikussa mukana ripaus mummua. Tai ehkä kauhallinen, ehkä kuorma-autollinen. Vielä toistaiseksi saamme vielä arvailla, millaiset sielunsisaret he ovat.
Se on kuitenkin varmaa, että toimeen he kyllä tulevat. Jo nyt Tikku konttailee haltioituneena mummun perässä. Mummu laulaa, nauraa, lukee ja leikkii. Antaa täyden huomion, rutistaa ja rakastaa lakkaamattomasti.
Pian on äitienpäivä. Kahden viikon päästä, sunnuntaina 8. toukokuuta, juhlitaan jälleen.
Ainakin näillä näkymin olemme silloin kaikki yhdessä mökkitalkoissa, ellei nyt muutoksen tuulet vallan puhaltele. Olisi tärkeää saada viettää äitienpäivää yhdessä.
Saa nähdä, yllätetäänkö minua tänä äitienpäivänä. Viime vuonna sain vastaleivottua leipää, kahvi ja valkovuokkoja sänkyyn, ja parikuukautinen vauvamme nukkui 3 tuntia meidän nauttiessa aamupalaa.
Oman äitini yllätin tänä vuonna etukäteen, North Outdoorin merinovillavaatteilla, joista on tullut vakiolahjaideani vähän juhlaan kuin juhlaan. Omien perheenjäsenten kohdalla on aina helppo tietää, että merinolle tulee ainakin käyttöä.
Näissä kuvissa näette seuraavat vaatteet, jossa kekkuloimme pääsiäislomalla Kouvolan lähimetsissä:
Äidillä:
All day 260 naisten merinomekko Ros (aprikoosi, koko M)
Intense pro 250 naisten välikerroksen merinofleece vetoketjuhuppari (koralli, koko M)
All day 250 naisten merinofleeceshortsit (mustikka, koko M)
All day 150 naisten merinotoppi (mustikka, koko S)
Minulla:
All day 150 naisten merinomekko Lily (laventeli, koko L)
All day 250 naisten merinofleecehuppari (aprikoosi, koko 2XL)
All day 260 naisten merino culottes-housut (musta, koko M)
All day 150 naisten merinotoppi (musta, koko M)
Näistä kuvista tulee tosi hyvä mieli. Olemme aitoja paljasjalkaisia itsejämme, luonnonhelmassa.
Oikeasti kävimme samana päivänä monta tuntia aiemmin kokeilemassa kuvien ottoa. Olin kiukkuinen kuin ampiainen, kun aurinko paistoi liian kirkkaasti, ja olo tuntui tukalalta. Päätimme suosiolla siirtää kuvaukset siihen, kun oma jälkikasvuni on saatu unille. Varhainen aamu- ja myöhäinen ilta-aurinko ovat muutenkin niitä kaikkein kauneimpia, miksi sen aina unohtaa?
Näihin tuli melkein sadunomainen tuntu, kun aurinko oli jo painunut mailleen, ja kellokin näytti jo vaikka mitä, mutta me vain talsimme havupuiden varjossa.
Nuo meidän päällä olevat merinomekot ovat kyllä takuuvarmoja kesävaatteita. Tuossa äidin keltaisessa Ros-mekossa näen hänet torilla mansikka-ostoksilla ja tietysti ”likkojen kans terdellä”. Omassa laventelissa Lily-mekossani aion liihotella joenvarteen jäätelölle ja istua iltaa laiturilla olkihattu päässä. Tuo on juuri sellainen keijukaismekko.
Luulen, että kesän käytetyimmät pöksyt tulevat olemaan nuo keltaisen hupparin rinnalla käyttämäni culottes-housut, eli liehulahkeiset merinovillasortsit. Joku pukeutumisneuvoja varmaan kertoisi, ettei kaltaiseni lyhyt ihminen saa käyttää tuollaisia, mutta en välitä. Aion käyttää näitä aivan hirveästi, kuten myös tuota keltaista hupparia. Saunan jälkeen culottesit ja huppari päähän, ja kesästä nautiskelemaan.
Äidin toiseen asuun valitsin vähän sporttisemmat lahjat, sillä äiti on kuitenkin olemukseltaan todellinen menomimmi. Olisitte tuolla metsässäkin nähneet, kun hän säntäili sinne tänne, haki risuja rekvisiitaksi ja kuikuili puiden takaa, kun yritin luoda eteerisiä, harmonisia metsäkuvia. Naurattaa, vähintään jälkikäteen.
Huppari on korallinvärinen merinofleece, ja sortsit merinofleece-sortsit mustikan sävyssä.
Ja toisin kuin ”merinofleece”-nimestä voisi päätellä, ne ovat merinovillaa eli ehtaa luonnonmaterialia.
Mitä on merinofleece?
Merinofleece on kuohkea uutuusneulos, jonka sisäpuoli harjattu pehmeäksi, mutta ulkopuoli on collegemaisen sileä. Se tuntuu pehmoiselta iholla, mutta ryhdikkäältä päällä.
Merinofleece syntyi pitkän tuotekehityksen tuloksena haastamaan perinteisen fleecen ja collegen. Se on todellinen läpimurto tekstiilialalla, koska materiaalilla voidaan korvata perus-fleece, eli polyesterifleece, joka valmistetaan maaöljystä.
Iso osa tekstiilituotteiden ympäristökuormituksesta syntyy jo pesun aikana. Paras tapa vähentää tekstiiliteollisuuden mikromuovikuormaa tapahtuu korvaamalla tekokuidut luonnonmateriaaleilla kuten villalla. Tuotteet, joissa on käytetty muovipohjaisia materiaaleja, päästävät mikromuovia poistoveteen pesun yhteydessä koko käyttökaarensa ajan.
Merinofleecen ympäristöystävällisyys koostuu kolmesta seikasta: korkeasta ympäristöystävällisen materiaalin käyttöprosentista, pitkästä käyttöiästä ja vähäisestä pesun tarpeesta. Merinofleece on 95% biohajovaa. Materiaaliin on lisätty 5% elastaania, joka pidentää tuotteen käyttöikää huomattavasti.
Kaikkea sitä keksitäänkin. Tulee sellainen olo, että onneksi ei tarvitse itse olle kehittelemässä tällaisia innovaatioita, vaan voi keskittyä kirjoittamaan niistä.
Noissa meidän kolmen yhteiskuvissa meillä on äidin kanssa päällä merinovillaiset alustopit. Myös tätä tuotetta olen odottanut aivan tosi lujasti. Kun kerran pääsee pitämään päällään hengittävää, luonnonmateriaalista alustoppia, ei keinokuituisiin ole kyllä enää palaamista.
Meidän kolmen yhteiskuvissa on minusta myös aivan erityinen tunnelma. Kai se menee niin, että oma äiti-suhdekin ottaa aimoharppauksen uuteen suuntaan, kun tulee itse äidiksi. En todella usko mihinkään pyhiin myytteihin äitien yli-ihimisyydestä, vaan enemmänkin se on sellaista uuden elämänvaiheen tuomaa, uutta näkökulmaa elämää. Roolit vaihtuvat ja sekoittuvat.
Siinä missä nyt olen itse äitinä äitini luona, saan onneksi myös olla lapsi äitini kainalossa. Ja onneksi saan olla vastedeskin.
Tuttuun tapaan näin kirjoituksen lopuksi pistän pystyyn arvonnan ja jaan teille ale-koodin koko North Outdoorin valikoimaan.
Arvonta
Klikkaa itsesi Aamukahvilla-arvontasivulle viimeistään 1.5. ja osallistu arvontaan. Arvonnan voittaja saa valita itselleen minkä tahansa tuotteen North Outdoorin valikoimasta.
Instagram-tililläni @aamukahvilla on käynnissä myös toinen identtinen arvonta, joten käypä siellä kommentoimassa, jos haluat tuplata mahdollisuutesi.
Ale-koodi
Jos joku postauksen tuotteista ihastutti tai kaipaat elämääsi muuta merinovillaista, saat nyt 1.5. asti alekoodilla ”henriikka15” -15% kaikista normaalihintaisista tuotteista.
Usean vuoden kokemuksella voin jo sanoa, että usein nämä North Outdoor -yhteistyökirjoitukset tyhjentävät varastoa vikkelästi. Eli jos mallistoista löytyy joku tietty tuote, koko, sävy tms., niin kannattaa toimia suht vikkelästi.
Lempeää sunnuntaita ja tulevaa viikkoa kaikille. Muistetaan äitejämme ja äitihahmojamme, niin äitienpäivänä kuin ihan kaikkina tavallisinakin päivinä.
-Henriikka
Kiitos ihanista itkuista, joihin nämä kauniit kuvanne herkistivät. Rakastavia, onnellisia hetkiä kolmen naissukupolven kesken. Nämä ovat mielestäni yhdet koskettavimmista kuvista blogissasi. Pitkäaikainen lukijasi kiittää. Ihanaa tulevaa äitienpäivää Sinulle ja äidillesi!
Mukana ihanassa arvonnassa!