Rakastan rautateitä. Ja junia. Ja juna-asemia. Ehkä siksi, että olen veturinkuljettajan tytär. Olen matkustanut aina junassa: lomamatkat tehtiin junalla ja teinivuodet juna kuljetti minut joka viikonloppu eri paikkaan. Nuorempana juna toi Helsinkiin, nyt se tuo pois sieltä. Lapsuudenkaupunkini lempipaikkoja olivat rautatienvarressa sijaitsevat salapaikat, josta näkee junat, mutta ne eivät sinua. Kaikkien pensaiden keskeltä saattoi vain kuunnella kiskojen kovaa ääntä.
Helsingissä parhaat asema-ajat ovat sunnuntai-aamuisin. Junia kulkee harvoin, ja asemat ovat tyhjillään. Silloin voi jahdata harakoita ja miettiä, mitä nappaisi napostelu-automaatista. Jos nappaisi.
Viime kesänä kiertelimme Tallinnassa kirpputoreja ja täytyy sanoa, että kirpputorikulttuuri on siellä hippasen keskeneräistä (tiesittekö, että tutkimusten mukaan suomalaiset ovat pohjoismaalaisista se ”edistynein” kirpputorikansa?). Jotain sieltä Viron reissulta kuitenkin lähti mukaan: hihaton, pooloneule, jonka etupuolta koristaa lippu. Punainen villapaita ja musta, suurehko puvuntakki pääsivät lippupaidan kanssa raiteiden reunalla istuskelemaan ja ihmettelemään.
Minusta tuntuu, ettei nuo kuluneet kenkäni ole koskaan sopineet mihinkään miljööseen yhtä hyvin, kuin tuohon junanraiteiden yläpuolelle keikkumaan. Ja juna-asemilla minäkin olen aina yhtä maiseman kanssa. Kuin olisi kotiin tullut.
Henriikka
lippupaita, punainen villatakki, puvuntakki, kengät/kirppis, reput/Fjällräven, löysät farkut/New Yorker
Junat on kyllä mukavia. :) Noin sata miljoonaa kertaa mukavampia kuin lentokoneet.
Niin ovat! Mutta lentokoneilla kyllä pääsee pitkälle.
Junamatkustaminen on kyllä ihanan rentouttavaa, onko parempaa kun istua pari tuntia tasasesti keikkuvassa ja kolisevassa vaunussa ja kuunnella musiikkia maisemien vilahtaessa ohi? :) T. Junaohjaajan tytär.
Junaohjaaja, oletpa sinä nykyaikainen! Minun kuvitelmissa isä ajaa vieläkin jotakin mustaa puuskuttavaa höyryveturia. Mutta fiiliksissä ollaan samoilla linjoilla.
Kauniita kuvia ja suloinen variskin. Yritin etsiä jotain vanhaa postausta, jossa oisit maininnut millä kameralla kuvaat, mutten nyt jotenkaan suostu löytämään sellaista. Ja millaisilla asetuksilla kuvaat, jos yhtään osaat vastata? Itse vasta kameran ostanut, ja vielä mennään ihan pelkillä automaattiasetuksilla..:)
Hei jooo, jossain kommentissa sen olen varmaan maininnut, mutta kokonaista juttua en oo koskaan tehnyt. Eli kamera on Canon 550D ja yleensä siinä on kiinni 50-millinen putki. Ja kuule, ei huolta. Automaattiasetuksilla pärjää yllättävän hyvin. Janne on meillä onneksi se kuvaaja, joka tajuaa myös niistä muista asetuksista.
Ihna blogi sulla! ♥ mahtavia kuvia, ja ihanan raikas tyyli kirjoittaa yms. Mulla on sama juttu, että olen hullaantunut junista, juna-asemista ja jo junan näkemisestä. Harmi vain, etten kovin usein matkusta silti sillä.
Kiitos sinulle (Ellu-Kana, mahtava). Sun pitää lähiviikkoina ottaa oikein päivä aikaa ja hypätä vaan junaan, viettää koko päivä junassa!
hii, fanitan siun kenkiä! minustakin junat on mukavia, varsinki ne vanhat pikajunat, niin paljon ku ne koliseeki ja vuoroin on liian kuumaa ja liian kylmää.
Nimenomaan ne, missä oli vielä sinistäkin! IC:t on okei, mutteivät vedä vertoja kunnon vanhoille junille. Oot oikeeassa.
Upeita tunnelmakuvia!!
Kiitos! Tunnelma huopalahdella sunnuntaiaamuisin on poikkeuksetta hyvä.
Parasta on myös asemilta kaikuvat lähtevien ja saapuvien junien kuulutukset. Oioi miten ne kaikuu kauniisti ja saa hirrveän hingun lähteä junailemaan jonnekin. :)
Mutta mites se perinteinen kuulutus-nainen? wohoo. Aina sama ääni. Mutta kuulutuksien kaiku on kyllä maaginen. Egotrippi laulaa siitä osuvasti.
Sympaattinen teksti, ja tunnelmallisia kuvia.. Tulee mieleen muutaman vuoden takaiset ”maakuntamatkailut” kun olin lähes joka viikonloppu menossa jonnekin junalla, enimmäkseen yhtä serkkuani tapaamaan:) Pienen tapaamis-hiljaiselon jälkeen tuli häneltä tänään viesti.
♥ Junaraiteet kutsuu taas.
– Satu
Indie by Heart
Maakuntamatkailu on ihanaa ja avartavaa. Aina ei tarvitse lähteä niin kovin pitkälle. JA IHANAA, että pääset raiteille ja näkemään serkkua, toivottavasti menee kaik hyvin.
sä voit heittää vastahaasteen sun jäätävällä habakuvalla, mä voin puolestani tehdä postauksen ”papin tytär” :D tulin aamukahvilla lukemaan sun blogia, mielestäni se oli erittäin hauskaa;) MISS U<3
Katsotaan, katsotaan… Jos pääsisin vihdoin yli haba-kriisistäni, nin ehkä voisin pamauttaa tänne kunnon vastineen!
tosi nasta postaus hei. itekin oon ihan innoissani junista. varsinkin pendolinot ovat vieneet sydämeni ja toivottavasti tulevaisuudessa myös allegrot !
Tosi nasta nimimerkki hei! Itse olen enemmän vanhojen kolisevien pikajunien ystävä, mutta allegroissa on kyllä myös jotain kiehtovaa. Pendolinoilla pääsee kuitenkin kovaa!
muahahahaa. et taidakaan olla ihan perillä kuka tämän takana on…
HOHOH. Ounou! Mahdollisesti, mahdolliseti. Tulevaisuus se avaa aivan uudet junatiet.
Kuka näitä sun kuvia ottaa?
Useimmiten mieheni Janne. Hän on olosuhteiden orja. Itse otan useimmiten kuvat, joissa en itse ole.
Siis apua kamalaa, mä oikeesti säikähdin ja vähän ahdistuin että olitte junaradalla. Ei saa romantisoida junaradalla kävelyä tai hengailua.
Nimimerkillä näin kerran, kun 15 vuotias poika jäi junan alle vahingossa.
Oi, hirveetä että olet joutunut kokemaan tuollaisen.
Minä lupaan, että oltiin varovaisia, eikä uhkarohkeita. Tarkasteltiin ja oltiin katsottu, ettei mitään voi tapahtuma. Voit olle kevein mielin.
minullekin junilla on aivan erityinen asema sydämessä. Aina mieluummin valitsen junan lentokoneen sijaan, jos vain aikatauluihin sopii. Enkä oikein edes jaksa stressata junamatkoilla myöhästymisistäkään. T. Vaununkorjaajan tytär :)
Oi vaunukorjaaja, se kuulostaa romanttiselta! Vaikka aika vähän sitä ehkä loppujen lopuksi onkaan. Junat oi että, olette rakkaus. Ainakin jonkuntasoinen sellainen.