Saavuin keskiviikkona Helsinkiin. Olen nähnyt ystäviä ja siskoa, viettänyt aikaa Jannen kanssa, puhunut äidin kanssa puhelimessa, siivoillut hiljakseltaan kotia, istunut kahviloissa, ottanut rauhassa.
Tammelassa saan kuulla olevani se punavuorelainen hipsteri, trendeistä yltäkylläinen ja aina eräkledjut viimeisen päälle kuosissa. Se kahvilassa matchalatten kanssa luuhaava, jalkahoidoissa ramppaava ja kulmakarvansa kestovärjäävä kaupunkilaistyttö, jolla on kotimaisen designerin valtavat, värikkäät korvakorut ja kirkasta huulipunaa.
Tänään olin agentuurimme 4-vuotisjuhlissa (Onnea Asennemedia 4 vuotta! Hurraa!) ja sain kuulla noin 12 kertaa: ”Mitä eräjorma?” ”Mitä metsäläinen?” ”Olitko viime yön teltassa?” ”Ei sulla oo vielä havuja hiuksissa?” Olin yhtäkkiä hirvifleece-metsuri, takapajulan tyttö ja täysin ulkona kaikesta, mitä kaupungissa (saati virtuaalitodellisuudessa) tapahtuu.
Mietin mielessäni, että mitähän perskutaa tässä nyt ollaan ja ei olla. Että pakkoko tässä nyt on olla joku himpuran piparkakkumuotti, possun tai mummon muotoinen. Eikö voisi olla vähän mummoa ja possua? Kyllähän ne metalliset piparkakkumuotitkin venyvät, kun niitä vähän venyttää. Lapsenakin kiertelin niistä vähän monipuolisempia ukkoja ja akkoja, sydämiä ja herkästi palavia tähtiä. Ahdisti, kun kaikki olivat muuten pellillä rivissä aivan identtisiä.
No, lähdin tänään sitten niistä juhlista. En sen vuoksi, että joku kutsui metsäläiseksi. Se ei ollut yhtään loukkaavaa, päinvastoin. Ymmärrän asian hyvin. Lähdin koska lähden usein juhlista, sillä nautin niin paljon olla omineni ja ilman puolituntemattomia ihmisiä. Minulla on sellainen sääntö, että jos kinkereillä tai illanvietossa tulee sellainen olo, että pitäisikö lähteä, niin lähde, sillä ajatuksen ilmaantuessa olisi jo pitänyt. Se kertoo jo riittävästi, että ajatus ennätti tulla ajatuksiisi.
Niin nopeasti en kuitenkaan lähtenyt, etten olisi ennättänyt syödä itselleni liiasta kakusta pahaa oloa. Klassista minua. Vähän possua, vähän mummoa.
-Henriikka
Kuvat viime kesältä Sveitsistä:
Sara Vanninen / Tickle Your Fancy
kuoritakki & trikoot / Peak Performance, flanellipaita / second hand
Ai ai, rakastan sun kirjoitustyyliä!
Mä olen huono kommentoija, mut nyt oli pakko. Minähän en sinua tunne, mutta blogiHenriikka on ainakin niin voimaannuttava tyyppi, että halusin sinua kiittää: herkkyydestä, rehellisestä puheesta, omien (ei välttämättä muiden silmissä miellyttävien) luonteen piirteiden tunnustamisesta ja niiden taitavasta puntaroinnista. Pidä kiinni tyylistäsi kirjoittaa! Älä mieti kelpaatko, tai oletko riittävä! Minussa ainakin olet herättänyt ajatuksia ja minuuden kokemuksia, joita en tiennyt olevan olemassakaan! Kiitos työstäsi, Peeta
Olen miettinyt ihan samaa usein! Sen siitä saa, kun on kiinnostunut monesta asiasta. Minulla ristiriita on Inari/Keski-Eurooppa. Kotona pohjoisessa käydessä olen kaupungistunut virkamiehenpoikanen, joka just latkii matcha-lattea kirjakahvilassa ja puhuu baskeri päässä politiikkaa, ja täällä taas olen se kalastajavillapaitaan kääriytynyt luonnonlapsi, joka höpisee aina patikoinnista ja kiipeilystä. Mutta rakastan molempia maailmojani.
Vähän possua. Vähän mummoa. Olet paras. Voin niin samaistua. Miksi lokeroida ketään. Meistä kaikista on moneen. Ja meissä kaikissa monia eri ulottuvuuksia.
En kommentoi usein ja luen sun blogia säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta nyt on pakko kommentoida. Tutustuin sun blogiin kaverin ehdotuksesta ja rakastuin heti sun kirjoitustyyliin ja blogin ulkoasuun. Vaikutat aivan huikealta tyypiltä! Oot todellista esikuvamateriaalia ;)
Sinä! KIITOS!! Tästä blogitekstistä! Ihana teksti siitä, ettei muottiin tarvitse istua. Oivallinen vertauskuva piparkakkumuottiin, joka sekin voi tarpeen mukaan muotoutua. Kiteytytit mielessäni pyörivät elämänkriisit. Kun tuntuu, että pitäisi olla puhtaasti mummo tai puhtaasti possu! Tai ehkä voisi sanoa possu ja munkki eli possumunkki. Ja vielä sielultani osittain niin skandinaavinen, suomalainen ja toinen osa sielustani rakastaa kaikkea etnisyyteen liittyvää, kulttuurien kirjoa ja värejä. Miten saankaan itsestäni kyhättyä kokonaisuuden, jossa ei tarvitse harhailla possujen ja munkkien välillä vaan tuntisin olevani kotona, suomalais-etninen possumunkki!