Varoitus! Sisältää kuvia, joissa on lunta.
Voisin hyvin asua Turussa. Tiesin sen jo, ennen kuin kävin siellä ensi kerran. Turku on sympaattinen ja tunnelmallinen, sopivan suuri ja pieni samaan aikaan. Ja täytyy siellä tosiaan ollakin jotain erityistä, sillä Suomen parhaat fiilisbloggaajat tulevat melkein aina Turusta.
Saimme eilen ystäviä kylään länsirannikolta. Valokuvia ei niiltä hetkiltä ole, sillä jos on vain muutama tunti aikaa nauttia hyvästä seurasta, ei valokuvaus tule mieleenkään. Etenkäänn, jos on nähnyt viimeksi talvella. Muistin kuitenkin, etten koskaan julkaissut kuvia viime helmikuiselta reissultamme, kun olin bloginkin puolella kysellyt vinkkejä Turkuun.
Tein pienen nostalgisen aikamatkan helmikuulle ja kävin hymyssä suin kuvia läpi. Ehkä Länsi-Suomi odottaa minua vielä joskus.
Miten neljä vuodenaikaa unohtuukin niin nopeasti?
Eilinen ensiräntä oli hämmentävä kokemus,
vaikka vastahan kahlasimme lumessa.
Eilen aloitin myös glögikauden,
ja joululahjalistan visuaalinen suunnittelu on jo tietysti aloitettu.
Voisi lähteä vielä ennen joulua Turkuun jouluostoksille.
Nauttikaa viikonlopusta, niin kuin taidan kehottaa viikottain.
-Henriikka
Ps. Blogin facebookissa jo kerroinkin, että New Yorkin matkan arvonta ei osunnut kohdallemme. Dääm! Saimme eniten ääniä, mutta arpa osui toiselle videolle. Eikun matkakassaa kerryttämään. Kiitos kaikille äänistä.
vähän haikeana tässä pakkailen tavaroitani Helsinkiä varten. toivottavasti jatkan fiilisbloggaajana vaikka kaupunki vaihtuu. tuntuu kyllä hyvältä ratkaisulta tämä vaikka hirveän nopeasti kaikki kävikin. ja turku näyttää näissä kuvissa siltä että on aina hyvä palata välillä takaisinkin.
Enköhän jatka. Vaikka surenkin jo etukäteen sitä, että en voi lukea sun blogista enää Turusta, vaan Helsingistä, jonka jo tunnen.
Ainakin näemme ja saat tonkkasi hih.
mäkin alotin eilen glögikauden! :)
mutta mistä nuo mustat maiharit on?
HOHOI hyvä, se taisi sitten olla juuri se paras päivä aloittaa.
Maiharit ovat taannoin ostettu Kangasalan kirppikseltä, hurjaan 4 euron hintaan.
Hahaa. Olipa ihanaa nähä näitä kuvia! JOULUOSTOKSILLE KYLLÄ ! <3
Voi sinä. Oot yksi parhaista.
Parasta. En ole ainoa, joka on aloittanut joululahjalistan suunnittelun ja myös ystävien lahjat ovat positiivisesti kerrankin aloitettu ajoissa t. Turkulainen
Ja sitten lisäyksenä vielä, että kiitos kaikesta mitä olet blogiisi kirjoittanut, olen seurannut anonyyminä sinua jo reilu puolisen vuotta ja saanut huimasti itsekin rohkeutta pukeutua miten itse haluan. Ja aurinko sinun silmissäni lämmittää minunkin päiviäni! :)
Joulua kannattaa imeä sisuksiinsa niin paljon kuin mahdollista. Sitten pystyy kestämään pitkänkin talven yli.
Ja vau, olipa ihanasti sanottu. KIITOS. Anonyymina seuraaminen on ihan okei, jos on noin ihana anonyymi kuin sinä.
En tiedä, kuinka usein saat tällaisia kommentteja, mutta tahtoisin vain kiittää sua Henriikka!
Oon aina ollu tosi epävarma ja omistanut huonon itsetunnon ja sen takia pukeutunut ja ollut kuin ”muut” ikäiseni. Blogisi myötä olen kuitenkin uskaltautunut ostamaan kirpparilta ihan hurjia löydöksiä, käyttämään itse tekemiäni vaatteita ja ostin jopa retrolasit, kun piti pari kuukautta sitten uusia silmälasit! Joten kiitos paljon, oot niin aurinkoinen ja vahva, mutta silti aito persoona, että se tarttuu ihan ruudun välityksellä! :)
WO-WO-WOU, mitä täällä tapahtuu? Tällaiset kommentit otan kokonaisuuksina mieleeni ja kehrään. Otan ne sitten huonoina hetkinä muistista käyttömuistiin ja nautin taas elämästä. Kiitos.
oi, pystyn oikein haistamaan tuon vuodenajan suomen näiden kuvien kautta. hassua katsella kavereiden kuvia ensilumesta, kun täällä tarkenee vielä farkkutakilla. mutta kyllä se tännekin piakkoin tulee, lumi ja talvi. puut alkavat olla jo lehdettömiä ja päivät sateisia. alkoi tehdä mieli vohveleita, onneksi kämppis juuri paistoi crêpesejä. (fiilistelen myös edellistä kommentoijaa, anonyymi klo 20.21, ai että!)
Voi sinua siellä kaukana. Laita mulle kortti! Suomessa jokainen kuukausi on erilainen, se on valtava rikkaus. Mutta niin on reissaaminenkin, nauti joka hetkestä.
Turku on toisaalta kaunis jokirantainen helmi ja siellä on suomen upein kirjasto, mutta onhan se turkkunen myös hupaisan unelias syrjäinen kyläpahanen. T. Tammerkoskelainen
Hihih. Turussa on kaunein kirjasto ja merta, Tampereella Suomen parhaat kahvilat. Mitä minä täällä Helsingissä teen?
suosittelen ehdottomasti jouluostoksia Turussa, vaikka itse samalla haaveilen suuntaavani täältä jouluostoksille Helsinkiin. Koska vaikka Turku onkin kotina aivan paras niin ehkä se ostostelun tunnelma onkin juuri siinä, että pääsee koluamaan uusia yllättäviä putiikkeja. Tai ehkä pitäisi opetella tarkastelemaan tätä Turkua turistin silmin….
Turku turistin silmin saattaiskin olla hyvää vaihtelua. Minä taas yritän puolestani nähdä Helsingin turistin silmin ja ottaa kotiseutumatkailusta kaiken ilon irti.
Voi voi tyttö minkä teit! Turkuikävän mulle nimittäin.
Ole hyvä! Jos se oli hyvä asia.
Anteeksi! Jos ei ollut.
Mistä on nuo villahousut?! Ihanat!
Oliskohan ne ollut aivan perinteistä henkkamaukkaa. Laatua en voi kehua, valitettavasti.
Turku on ihana, melkein yhtä kiva kuin Tampere, hih.
Mutta onhan Turku aina tietysti jotenkin ihanan vieraskorea, tämä oma kaupunki kun alkaa olla jo niin (ihanan) tuttu
Tsip. Tampere ja Turku houkuttavat molemmat, vaikka Tampereen suunnilla viihdynkin aina paremmin Kangasalla. Turku on hienostuneempi, mutta kuitenkin lämmin. Turku kättelee kohteliaasti, kun Tampere heittää yläfemman.